Terve!
Miten hyvin/huonosti inkluusio toteutuu nykypäivän opetuksessa? Mitä mieltä käytännön työtä tekevät, tässä tapauksessa erityisopet ja luokanopet ovat inkluusion hyödyllisýydestä/tarpeellisuudesta? Aiheuttaako luokanopettajille harmaita hiuksia, vähentääkö erityisopettajien töitä?
Miten hyvin/huonosti inkluusio toteutuu nykypäivän opetuksessa? Mitä mieltä käytännön työtä tekevät, tässä tapauksessa erityisopet ja luokanopet ovat inkluusion hyödyllisýydestä/tarpeellisuudesta? Aiheuttaako luokanopettajille harmaita hiuksia, vähentääkö erityisopettajien töitä?
Vastaukset 13
Vanhimmat
Jaahas, siellä taas erpedan perusopintoja suorittava teettää tehtäväänsä keskutelijoilla
:-)
Etkö itse ole opettaja?? Ei kait taas joku kotirouva harrastele pedagogiikkaa....
itsesi vastaamaan ilman mitään sisältöä, olisit voinut olla hiljaa.
En opiskele "erpedan" perusteita enkä ole kotirouva, vaan kiinnostunut alasta ja mielenkiinnosta olisi mukava kuulla miten paerilla niin hieno ajatusmaailma toteutuu käytännössä, jos toteutuu.
Ajattelin käyttää sanaa inkluusio koska varmasti useimmat alan parissa toimivat tuntevat sen sisältöineen, ja jotta olisin välttänyt näsäviisaat vastaukset niiltä jotka eivät asiaa tunne. Ajattelin turhan optimistisesti.
kysäisisin, mitä on inkluusio. Itse oon suorittanut pedagogiset opinnot vain vähän aikaa sitten, mutten muista kyllä tuota termiä.. joten jos valaisisit asiaa "tavallisillekin" opettajille :) Siis onko suurinpiirtein samaa kuin integrointi?
[Voi olla, että itse olen ainut opettaja, jolla tämä termi on mennyt aivan ohi, tai sitten mulla on jo dementia, jos termi on yliopistossa tai alan kirjallisuudessa tullut vastaan.. Jos näin on, niin anteeksi moukkamaisuuteni!]
ettet ole inkluusioon törmännt, jos olet suorittanut pedagogiset ihan vasta. Inkluusio tarkoittaa periaatetta, jossa kaikki oppilaat käyvät lähikouluaan ja koulun/ympäristön on muututttava niin, että se kykenee ottamaan kaikenlaisten oppilaiden tarpeet huomioon. Suurin piirtein lyhykäisesti näin...
täydellinen inkluusio on mielestäni käytännössä mahdoton toteuttaa. Pitkälle se toimii ja esim.oppilaat, joilla on vain kuulo/näkö/liikuntavamma tai esim. autismi tms. voitaisiin mainiosti sijoittaa perusopetuksen luokkiin. VAatii kuitenkin paljon resursseja, eli ympäristön olisi oltava esteetön, vamma on otettava opetusjärjetelyissä huomioon ja muokattava oppimateriaalia, välineitä ja sisältöjäkin oppilaan mukaan. Avustaja on oltava sekä hyvä hojks sekä jatkuva erityisopettajan konsultaatio tai jopa erkan pitämiä tunteja.
JOs on kyse esim. monivammaisesta vaipoissaolevasta pyöratuolissa istuvasta syvästi kehitysvammaisesta oppilaasta, joka saa 5-10 epilepsiakohtausta päivässä ja saaa ruokansa nenä-mahaletkulla sekä tarvitsee sängyn lepäämistä varten, niin kannattaa jo miettiä mitä tällainen oppilas hyötyy ns. normaalioptuksesta. Mielestäni hänen on saatava opetuksensa paremmin soveltuvassa ympäristössä eli erityiskoulussa.
Inklusoidut ylivilkkaat oppilaat tekevät koulusta helvetin sekä muille oppilaille että opettajille.
Ja silti sitä suositaan enemmän ja enemmän. Ja samaan aikaan ylivilkkaiden määrä lisääntyy. Kiitos yh-mammoihin syydettyjen lisääntymisapurahojen.
jopa koulunkäyntiavustajan opinnoista tuo inkluusio. Juuri jouduimme kirjoittamaan oppimistehtävän aiheesta integraatio ja inkluusio.
Itse imettelen suuresti, että kukahan välkky tämän inkluusion on keksinyt. En usko, että se tietää kenellekkään mitään hyvää.
Suurin osa erityisoppilaistahan on sellaisia, jonka "vika" ei ole näkyvä, kuten esim. cp-vamma. En usko, että heille saadaan tukea normaalikouluun tarpeeksi. Silloin kärsivät sekä erityistätukea tarvitseva oppilas ja hyvin usein koko ympäröivä luokka. Siksi kysyn, että kenen etua tässä oikeen ajetaan?
kuulemani perustelut lähikoulun merkityksestä on lähinnä naurettavia. Itse kävin musiikkiluokkaa toisella puolella kaupunkia ja sain tuplasti kavereita, koska minulla oli naapuruston kaverit ja koulukaverit.
Sinulla oli ihan kivaa, kun siirryit vapaaehtoisesti kauempana olevaan kouluun luokalle, jolla on vielä hyvä kaiku muiden korvissa. Entäpä jos tilanne olisikin ollut se, että olisit joutunut siirtymään toiselle puolelle kaupunkia opiskelemaan kouluun/luokkaan, jolla ei ole niin hyvä maine muiden silmissä? Silloin se ei olisikaan enää niin kivaa ja niitä kavereista ei tulisikaan lisää vaan ne entisetkin kaikkoisivat.
Inkluusiossa on paljon hyvää ja kannatettavaa, mutta ilman tuntuvasti suurempia resursseja se ei toimi. En myöskään usko, että se(kään) olisi taikasana, jolla erityistätukea tarvitsevien oppilaiden oppimista tuetaan parhaalla mahdollisella tavalla.
Työskentelen itse erityiskoulussa. Osa oppilaistamme hyötyisi oman lähikoulun palveluista jos vain heille suotaisiin siihen mahdollisuus tukemalla heitä tietyin keinoin. Osa oppilaistani hyötyy huomattavasti enemmän erityiskoulun palveluista. Ehkä nyrkkisääntönä voisi pitää ajatusta: Mitä heikkotasoisempi oppilas on, sitä enemmän hän hyötyy erityiskoulupaikasta.
Itse teen myös töitä erityiskoulussa, ja voisinpa sanoa, että lähestulkoon 100-prosenttisesti vanhemmat ovat olleet onnesta soikeana, kun lapsensa ovat saaneet koulupaikan oppilaitoksestamme. Monelta koululaiselta (etenkin yläluokkalaiselta) on katkennut pitkään jatkunut lintsauskierre, joka yleensä on johtunut mm. kiusaamisesta. Jotkut ovat taas saaneet alaluokilta niin hyvän kuntoutuksen, että ovat voineet IHAN OIKEASTI integroitua lähikoulukuokkaan ihan hyvällä menestyksellä myöhemmin.
Kyllä siinä saisivat tulla J-kylän erkan laitoksen besserwisserit tulla katsomaan ja kyselemään sekä vanhemmilta että itse oppilailta, mikä on olennainnen ero aikaisempaan koulunkäyntiin: ei jatkuvaa kiusaamista erilaisuuden takia (ihan turha lässyttää, että erilaisuuteen tottuminen poistaa ennakkoluuloja; keskivertokahdeksasluokkalaista julmempaa ihmisolentoa tuskin on olemassa), ei kuukausien tai VUODEN mittaista lintsausputkea, pienet ryhmät, joissa opettaja ehtii OPETTAA (eikä "konstruktivistisesti" "ohjaa" oppilaita "tiedon pariin"), missä opettaja ehtii ja jaksaa ottaa huomioon oppilaiden erilaiset oppimistyylit sekä erilaiset kommunikaatiotavat jne jne...Eräskin entinen oppilaani olisi eskarivaiheessa puhumattomana pistetty kotikunnassa harjaantumisluokalle elikkäs "apukouluun", mutta onnekkaan erityiskoulusijoituksen ansiosta nykyinen nuori mies opiskelee lukion käyneenä ammattikorkeakoulussa. Mitäs siihen sanotte?
Silloin kun oppilas on oikein lahjakas ja tukitoimet on asianmukaisesti järjestetty, lähikoulu voi olla oikein hyvä ratkaisu; realiteetit ovat vain valitettavan usein toisenlaiset.
Tapauskohtaista. On hyviä kokemuksia ja on (huomattavasti enemmän) huonoja kokemuksia. Resursseihin tämäkin "kultainen ajatus" lopulta kaatuu. Usein erityisoppilas sijoitetaan lähikouluun / normaaliluokkaan ilman mitään lisäresursseja ja tietäähän sen mikä siitä on seurauksena -> kaaos. Joissain tapauksissa inkluusio voi totetutua suhteellisen hyvinkin, mikäli lisäresursseja (lähinnä nyt tulee mieleen henk.koht. avustaja) saadaan tarpeeksi.
Jokaisessa tapauksessa inkluusio tietää opettajalle erittäin runsaasti "harmaita hiuksia", lisätöitä ja -haasteita (ilman lisäpalkkaa tietenkin). Ja jokaisessa tapauksessa luokka menee "sekaisin". Nämä ovat selviöitä. Vie aikansa, että luokkaan saadaan sama henki, kuin ennen inkluusiota, jos saadaan ollenkaan.
Ja mikä ikävintä, inkluusioissa harvoin ajatellaan oppilaan parasta. Kun on keksitty inkluusion ihana ajatus, niin sitä on noudatettava. Vaikka oppilaan itse olisi parempi olla pienluokalla/erityisluokalla. Päättäjät/vanhemmat päättää, oppilas itse/muut luokan oppilaat kärsii. Kysymys kuuluukin, missä on niiden muiden oppilaiden oikeudet turvalliseen ja häiriöttömään koulunkäyntiin.
Ja kuten tiedetään erityisoppilaiden määrä on kasvussa ja samaan aikaan kuntien on nipistettävä talouttaan ja se vie voimavaroja erityis-/pienluokilta. Seurauksena inkluusio/siirto yleisopetukseen ja normaalille luokanopettajalle valtavasti lisätyötä. Joskus toivoisi näissäkin asioissa puhtaan maalaisjärjen käyttöä jokaiselta taholta. Aina ei tarvitse inkluusiota, vaikka se kauniisti jossain herrojen papereissa lukeekin...
Olen samaa mieltä muutaman aiemman kirjoittajan kanssa siitä, että inkluusion toteutumisen on katsottava jokaisen oppilaan kohdalla erikseen! Joillekin se sopii, toisille ei. Itselläni on kokemusta autististen lasten integroimisesta "tavalliseen" ensimmäiseen luokkaan omassa lähikoulussaan. Luokassa toimii luokanopettaja sekä erityisluokanopettaja sekä jokaisella autistilla oma avustaja. Kun muut lapset tottuvat järjestelyyn ensimmäiseltä luokalta lähtien, ei ongelmia juurikaan synny, sillä he oppivat juttelemaan erityislasten kanssa, ja ymmärtävät jos joskus on luokasta lähdettävä kesken kaiken pois. Toisin sanoen, järjestely on heille aivan normaalia!
Erityislapsen kannalta integraatio ja inkluusio toteutuu hyvin, kun hänelle (tässä tapauksessa autistille) On oma suunnitelma, miten opetus toteutuu, ja minkälaisia tehtäviä hän tekee. Myös toisten lasten malli on erittäin tärkeää. Monesti ylimääräiset huudot vähenevät, kun luokassa on muutenkin suhteellisen hiljaista. He myös osaavat hakea esim. tiettyjä välineitä, kun katsovat mihin toiset lapset menevät.
Lyhyesti siis, kannatan inkluusiota, kun se on SUUNNITELTUA ja siihen laitetaan aluksi aikaa ja vaivaa, esim materiaalien ja luokkahuoneiden suunnitteluun.