Melko törkyinen perverssi

Kotimatkalla

Tapaus parin viikon takaa.
Nousin bussiin tavallisena iltapäivänä, työpäivä oli päättynyt. Istuin bussissa erään tavallisen nelikymppisen miehen viereen sellaiseen penkkiin, jossa on toiset penkint vastassa, käytävän toisella puolella tietysti samalla tavalla neljä penkkiä. Siitä syntyy kuin pieni kahdeksan hengen aukio bussin alkupäähän. Parin pysäkinvälin jälkeen huomasin vieressäni istuvan miehen availevan housujaan kaivellen sukuelimensä esiin. Vastapäätä meitä oli pari kouluikäistälasta ja toisella puolella joitain muita ihmisiä. Säikähdin ja enempää pohtimatta riuhtaisin kaulastani huivin ja pistin sen pikaisesti hänen syliinsä. Ympärillä oli ihmisiä, en halunnut, että tätä itsensä paljastajaa huomattaisiin, perverssi, törkyinen tyyppi.
Pidin huivia hänen sylissään, hän hymyili. Hänellä alkoi käteni alla seisoa kunnolla, isoksi kyrväksi kasvoi koko julkisuutta kaipaava elin. Huivi oli ohut ja tunsin miten erektio kasvoi ja kasvoi. Järkyttävä tilanne.
- Tässähän mukavasti kävi, sanoi mies rauhallisesti.
- Voi ei, täällä et kyllä paljastele itseäsi, tiuskaisin kireästi. Samalla hermostuneena tulin puristaneeksi hänen jämäkkää kaluaan.
- Puristele vaan, sanoi mies, ei kukaan meitä katsele.
- En minä mikään perverssi ole, sanoin kiihtyneenä.
- En minäkään mielestäni, mutta sinun hajuvetesi ja jumalaisen kaunis profiilisi sai minut tekemään tämän. Purista nyt vaan.
Eipä usein tapahdu, että joku noin vaan kiihtyy naisellisuudestani.
Tilanne rauhoittui mutta silti minulla oli kädessäni huivin alla seisova miehen kalu. Vastapäiset koululaiset jäivät bussista pois, eikä toisella puolellakaan ollut kuin kaksi keskenään samaa kännykkää räpläävää kaveria.
Muutamaa kalua olen elämäni varrella toki käsitellyt, ettei se outoa minulle muuten ollut. Niinpä tein ihan hullusti ja vedin muutaman eestaas-liikkeen. Kaveri laukesi huiviin melkein heti.
- No, hyvä niin, kysyin.
- Oikein hyvä, olet ihana nainen.
Painoin nopeasti nappia, nousin ovelle odottamaan seuraavaa pysäkkiä. Spermaisen huivin jätin hänen kalunsa peitoksi.
Käsittämätön tapaus, mutta ihmeesti se minun mieleeni palaa päivittäin ja kiihottaa oudosti, perverssi juttu.

2

7617

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jee hoo

      Mahtava oivallus !!
      tosta vois tehdä hyvän pornopätkän kiinnostaako?

      • Ihanaa seksiä

        Tässä jutussa oli tyyliä. Aihe oli toki hieman torkyinen mutta kirjoittaja oli saanut siitä hyvällä tyylillä suorastaan herkän. Tapahtuma tuntui todelta. Näissä "seksinovelleissa" on mielestäni jo puuduttavasti sama kuvio. Ensin hiplataan, riisutaan, otetaan suihin, nuollaan pilleroa ja lopulta naidaan. Usein vielä kerran väärään reikään. En usko, että ihmiset näin kovin usein tekevät eli eivät tavoittele sellaista seksiä, joten kannattaako siitä mahdottomasti kirjoittaa. Kirjoitukset voisivat olla herkempiä ja kuvata tuntemuksia eikä vain luetella eri asentoja.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      101
      1673
    2. Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella

      Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä
      Suomussalmi
      43
      1220
    3. Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?

      Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk
      Kuhmo
      23
      970
    4. Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..

      Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita
      Maailman menoa
      170
      806
    5. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      13
      770
    6. Olivia Oras kuollut

      Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS
      Kotimaiset julkkisjuorut
      37
      728
    7. Nythän todellisuus on kuitenkin se

      että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja
      Sinkut
      201
      703
    8. Hei sinä nainen

      Haluaisin koko ajan olla kiinni sinussa😟❤️❤️
      Ikävä
      46
      689
    9. Kuka oli kuskina

      Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?
      Suomussalmi
      13
      657
    10. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      40
      616
    Aihe