Yhdessä sovittu

Eilisestä digi-illasta:

"Kun siellä on kaikki viisaat koolla, niin kertokaa perustelu sille, miksi analogilähetykset pitikään lopettaa kaapeliverkossa."

Toimitujohtaja Johan Flykt Tampereen tietoverkosta:

"Niin tää digihanke on tällainen kansallinen hanke joka on ollut käynnissä jo monta vuotta johon kaikki alan toimijat ovat silloin jo hyvin pitkälle sitoutuneet ja viime kädessähän tietysti voi sanoa, että tää on televisioyhtiöiden niinku linjaus että kaapelioperaattorihan on operaattori, joka sitte välittää signaalit ja se perustuu sopimuksiin televisioyhtiöiden kanssa ja nyt tässä ollaan tilanteessa jossa ollaan yhdessä sovittu että että analogiset lähetykset päättyisivät silloin viimeistään tai päättyvät silloin ensimmäinen kolmatta 2008."

Siis yhdessä ollaan sovittu, ettei kilpailla toistensa kanssa näkyvyydestä analogisessa kaapelissa. Näin voi käydä vai kartellien luvatussa massa, Suomessa.
7696
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

on jo hankittu katkaisemme kaapeliyhteyden maaliskuun alusta, säästyy muuten näinkin isossa taloyhtiössä (100 huoneistoa) aika huomattava summa rahaa. Analogipuoli on hoidettu keskitetysti, maksoi alle 5000€ koko homma. Saatavilla olevat laitteet satelliitti ja antenniverkolle ovat myös parempia ja halvempia, signaalikin tuntuu paremmalta ei katko oikeastaan ollenkaan toisin kuin DVB-C lähetys? Helppo ratkaisu, kenenkään ei ole pakko tehdä yhtään mitään!

Äänestä
  • Aloittaja

    Mahtoivat kaapeliboksin ostaneet olla tyytyväisiä, kun pitää ostaa uusi boksi, etenkin tallentavan kohdalla tämä tulee kalliiksi. Minä lähettäisin tuossa tapauksessa laskun taloyhtiölle.

    Äänestä

  • okaro kirjoitti:

    Mahtoivat kaapeliboksin ostaneet olla tyytyväisiä, kun pitää ostaa uusi boksi, etenkin tallentavan kohdalla tämä tulee kalliiksi. Minä lähettäisin tuossa tapauksessa laskun taloyhtiölle.

    määrätty, mitä digisignaalia taloyhtiö verkkoonsa laittaa, hallituksen päätös riittää mainiosti. Meillä asia oli kyllä sovittu etukäteen, ihan jo vanhustenkin vuoksi. Aika vittuuntunutta väki oli näihin kaapelibokseihin, ainoa mikä toimi kunnolla aina oli dreambox, sekin älyttömän hankala käyttää. Tietokoneesta ei nykyisillä kaapelikorteilla pysty tekemään toimivaa tallenninta ja kotiteatteria, yksikään kortti kun ei toimi kunnolla, hinnatkin vielä moninkertaiset verrattuna antenniverkon tai satelliitin malleihin joista monet jopa TOIMII!!!!

    Pitäisi olla mäntimmällekin änkyrälle valinnanvaraa kun tulee kolme valittavaa signaalia. Kaapelin vuosikustannus on muuten yli 8000€, voitais säästöillä vaikka tarjota tallentavat kaikille asukkaille ei menis edes kovin kauan lainanmaksussa vaikka tallentavat tarjoisi.

    Äänestä

Yle, MTV3 ja Nelonen ovat varmasti sopineet sen, että kukaan ei anna lupia analogisille lähetyksille.

Entäpä muut kanavat? Onko VLP ainoa kaapelioperaattori, joka jatkaa analogisia lähetyksiä verkossaan?
http://vlp.fi/liitteet/muuttiedotteet/370/vlp_ktv_analoginen_1_3_2008.pdf

Ruotsin tv-kanavat saattaa olla poikkeus tässä tapauksessa, mutta olisihan nekin voitu laittaa pakolla digitaalisiksi. Ilmeisesti analogisia lähetyksiä jatketaan, koska ei ole syytä lopettaa niitä, eikä niiden jakelu ole kallista vaan halpaa asiakkaiden palvelua.

Äänestä

ANALOGIAKIELTO KAAPELIVERKOISSA – TV-TOIMIJOIDEN KARTELLI
Haluaisin kuulla kuluttajaviranomaisen näkemyksen ja esittää kansalaisen mielipiteen tästä kaapeliverkkojen digitalisointipakosta eli analogiakiellosta kaapeliverkoissa. Eikö kyseessä ole selkeästi TV-toimijoiden kartellista, jos he yhdessä sopivat katsojia kuulematta ettei analogisia lähetyksiä jatketa kaapeliverkoissa erityisesti siksi, että kieltoon ei ole mitään erityistä syytä eikä varsinkaan teknisiä perusteita? Vuoden vaihteessa uusitun Viestintämarkkinalain erityisissä selvennyksissä se nimenomaisesti sallitaan. Miksi tällainen muutos lakiin sitten yleensä tehtiin?
Kotimaiset ohjelmayhtiöt, Yle, MTV3 ja Nelonen ovat keskenään sopineet sen, ettei kukaan anna lupia analogisille lähetyksille. Entäpä muut ohjelmayhtiöt? Onko VLP ainoa kaapelioperaattori, joka jatkaa analogisia lähetyksiä verkossaan?
Tämä kaikki on melkoisessa ristiriidassa sen kanssa, että yhteisantennivastaanotossa voi taloyhtiöissä käyttää keskussovitinta, jolla kuusi kanavaa voidaan muuttaa laillisesti analogiseksi taloyhtiön omassa verkossa, mutta kaapelivastaanotossa ei voi kaapeliyhtiö jatkaa analogisia lähetyksiä lisäpalveluna niille, joita lisä- ja oheispalvelut sekä maksulliset kanavat eivät kiinnosta tai eivät ole tarpeen, koska kaapelivastaanottoon ei tiettävästi ole olemassa vastaavaa keskussovitinta.
On erikoista, että lähetyksiä vastaanottava osapuoli, kotitaloudet, on jätetty täysin päätöksien ulkopuolelle eikä heidän mielipiteitään, puhumattakaan asiantuntijoiden mielipiteistä, ole lainkaan missään vaiheessa kuunneltu.
Tilanne on myös sikäli erikoinen, että mitään vastaavaa analogiakieltoa kaapeliverkoissa ei ole edes ajateltu missään muualla maailmassa – ei edes Ahvenanmaalla, missä 1.3. jälkeenkin jatkuvat yli 10 kanavan analogiset lähetykset kaapeliverkoissa.
Helsingin Uutisten, Länsiväylän ja Vantaan Sanomien Taloustutkimuksella vuoden vaihteessa teettämässä tutkimuksessa yli puolelle suomalaisista riittää 4 kanavaa (nekin todennäköisesti analogisena). Tutkimuksen mukaan aktiivisesti katsoo 3-4 kanavaa 48%, 5-6 kanavaa 20%, 9-10 kanavaa 2% ja yli 11 kanavaa 1%! Analogisten lähetysten jatkamisen edut ovat selkeästi järkeenkäyvämmät mikäli perinteiset vapaasti katsottavat kanavat riittävät.
On myös huomioitava, että analogiakielto kaapeliverkoissa koskettaa n. 1,3 miljoonaa kaapelikotitaloutta.

Lähetinpähän tuosta kartelli-ajatuksesta viestin kuluttaja-asiamiehelle. Saapa nähdä mikä on tulos. Onpahan sekin eräs kansalaisen mielipiteen ilmaisumahdollisuus (TV-luvan irtisanomisen lisäksi)

Äänestä
  • enää olemassakaan, uusi laki tuli vuodenvaihteen jälkeen. On kaapeliyhtiöiden oma asia kääntävätkö enää analogiselle signaalia, kysymyksessä taitaa olla lähinnä yritys houkutella ihmiset ostopalvelujen pariin helpommin, analogipuolella kun ei mitään maksukanavia enää ole!!!

    Äänestä

  • ei ole kirjoitti:

    enää olemassakaan, uusi laki tuli vuodenvaihteen jälkeen. On kaapeliyhtiöiden oma asia kääntävätkö enää analogiselle signaalia, kysymyksessä taitaa olla lähinnä yritys houkutella ihmiset ostopalvelujen pariin helpommin, analogipuolella kun ei mitään maksukanavia enää ole!!!

    Vaikka uusi Viestintämarkkinalaki sallii analogiset lähetykset, niin kotimaiset ohjelmayhtiöt ovat yhdessä kieltäneet analogiseksi muuntamisen. He ovat saaneet mukaansa myös kaapelioperaattorit.
    Eli analogiakielto on kotimaisten ohjelmayhtiöiden täysin perusteeton idea. Miksi lakia sitten piti tältä osin muuttaa sallivaksi?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


okaro kirjoitti:

Eilisestä digi-illasta:

"Kun siellä on kaikki viisaat koolla, niin kertokaa perustelu sille, miksi analogilähetykset pitikään lopettaa kaapeliverkossa."

Toimitujohtaja Johan Flykt Tampereen tietoverkosta:

"Niin tää digihanke on tällainen kansallinen hanke joka on ollut käynnissä jo monta vuotta johon kaikki alan toimijat ovat silloin jo hyvin pitkälle sitoutuneet ja viime kädessähän tietysti voi sanoa, että tää on televisioyhtiöiden niinku linjaus että kaapelioperaattorihan on operaattori, joka sitte välittää signaalit ja se perustuu sopimuksiin televisioyhtiöiden kanssa ja nyt tässä ollaan tilanteessa jossa ollaan yhdessä sovittu että että analogiset lähetykset päättyisivät silloin viimeistään tai päättyvät silloin ensimmäinen kolmatta 2008."

Siis yhdessä ollaan sovittu, ettei kilpailla toistensa kanssa näkyvyydestä analogisessa kaapelissa. Näin voi käydä vai kartellien luvatussa massa, Suomessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu