mennyt kummittelee

Kummitteleeko menneisyydestäsi joku? Onko jokin asia, minkä tekisit toisin, tai mitä et muuttaisi, mutta mietit edelleen? käsittämättömästä syystä.

Omalla kohdallani olen huomannut, että aikaisempi kumppanini on tullut ajatuksiini syystä tai toisesta nykyään jokapäivä. En sinäänsä muista häntä lämmöllä, sillä päättyihän suhteemme siihen, että hän petti minua miehen kanssa. Jokin minua kuitenkin tuntuu vaivaavan hänen suhteensa.

En missään nimessä ottaisi takaisin, pelkkä näkeminenkin lähinnä kiukuttaa, silti hän valtaa ajatuksiani, ja olen huomannut, että saatan huomaamatta verrata nykyistäni häneen. Erostamme on yli vuosi, ja seurustelemme tahoillamme jo, ja elämä näyttää jatkuneen onnellisesti.

Ja korostan nyt, että olen nykyisessä suhteessani mielettömän onnellinen, ja nämä ajatukset siksi minua häiritsevätkin.

Että eiku psykoanalyyseja ja omia kokemuksia kiitos.
161626
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

mielensopukoissa kummittelee joku käsittelemätön asia teidän suhteeseenne littyen.
Puhuitteko eronne aikaan tunteistanne avoimesti?
Ehkäpä sinulla jäi jotain hamopaankoloon koska kiukuttaa kun tapaat hänet.
Itse asioita monella tapaa läpikäyneenä voisin mainita yhden tosin melko karkean määritelmän sille, milloin tietää päässeensä yli jostain kahden ihmisen välisestä konfliktista, oli se sitten mitä tahansa.
Jos voit toivoa hänen elämäänsä puhtaasti pelkkää hyvää.
No tää oli vain mun ajatus ; )

Äänestä

muutamana yönä, eilen viimeksi ennen nukahtamista näin ja tunsin hänet, levollinen olo.
Taustalta tuli mörköjä myrskyä ja painajainen oli valmis.

En todellakaan ajattele häntä joka päivä, saattaa mennä viikkojakin ettei tule mieleenkään.

Monta kertaa juuri vaikeina aikoina hän sitten ilmestyy ajatuksiini, ja vain muutaman kerran tullut uniin.

Seurustelen uuden kumppanin kanssa ja vuosi kohta täynnä ja elämä menee eteenpäin.
Erosta aikaa 5v.

Kyseisessä tapauksessa oli ongelmana oma lesbouteni käsittely joka vaatii sitä aikaa.
Jokainen kun käy jossain vaiheessa tämän läpi. omalle kohdalle kun vain sattui epäluotettava sivullinen joka ei yrittänyt auttaa van hajottaa.

Oma taistelu käyty läpi jo nuorena.

Olen nyt lesbompi kuin exä.ni ja erittäin sinut itseni kanssa ja mikään ei muuta tai vaikuta omiin mielipiteisiini ja tekoihini.

Mitä samaa en voi sanoa ex kumppanistani,muutos oli vahvempi ja suurempi minussa, vaikka hän halusi nopeampaa käsittelyä itselleni itseni kanssa.

Toisin tekisin
en luota muihin lesboihin suuremmin, tosin muutamia poikkeuksiakin on.

Siis en luottaisi ikinä muihin lesboihin vaikeassa tilanteessa.
Luulin hah hahaa että lesboilla ja muilla vähemmistöillä olisi solidaarisuutta muita samanlaisia kohtaan. itsekkäimpiä ja pettävimpiä ovat juuri vähemmistöt.

Äänestä

En varmasti tekisi mitään toisin. En mieti entisiä, ja uskon vahvasti, että he ovat jatkaneet elämäänsä, ja ovat onnellisia.. Se ei tarkoita, etteikö heillä olisi ollut merkitystä minulle silloin joskus..
Siinä saatat tehdä kyllä virheen, mikäli käyt vertaileen exiä ja nyxiä, sillä mulle se ainakin olis ehkä osin"loukkaavaa" vaikkei sitä sillä välttämättä tarkoittaisikaan..
Heh, vai että meni exäsi miehen matkaan, olisiko sillä tekemistä sen kanssa, että kiukkuat, jos häneen törmäät? tossahan saattas piillä se juttu, että pelkäät niin ehkä käyvän myös nyt? mulla itelläin samantyyppinen kokemus takana, mut omalta osalta kyllä olen sen asian kanssa sinut, enkä anna niiden ihmisten, jotka ovat loukanneet minua teoillaan, kummitella tänään elämässäni. Ite ovat tiensä valinneet,kun ovat miettineet, mitä ovat. ja näin poes päin :)
Pidä kuitenkin huoli itsestäsi, ja nykyisestä suhteestasi.
sitähän sun pitää nyt elää, ja onnellisena tietty :)

Äänestä

Jotkut ihmiset vain jäävät mieleen... Syystä jos toisesta.
Minä olen eronnut 10 vuotta sitten eräästä naisesta. Olimme molemmat nuoria ja teimme typeriä virheitä jne, mutta "jokin" meidän välillä on aina ollut, eronkin jälkeen. Ystävinä yritämme olla, näemme silloin tällöin - joskus jopa vuosiakin tapaamatta. Silti se jokin ei katoa..

Äänestä

Joo seurustelin 7 kuukautta tyypin kanssa, jota en oikeesti ikinä rakastanu. Pakotin itteni siitä tykkäämään. Että ton voisin vaihtaa.

Äänestä
  • miksi pakotit itsesi moiseen?

    ei kai kenenkään ole pakko seurustella ja jos aloittaakin jonkun jutun, sen voi aina lopettaa, eikö vain?

    Äänestä

  • järkyttävää kirjoitti:

    miksi pakotit itsesi moiseen?

    ei kai kenenkään ole pakko seurustella ja jos aloittaakin jonkun jutun, sen voi aina lopettaa, eikö vain?

    Olin rakastunut rakastumisen ja ihastumisen tunteisiin ja siihen, että joku rakasti minua.

    Äänestä

  • rakastaa kirjoitti:

    Olin rakastunut rakastumisen ja ihastumisen tunteisiin ja siihen, että joku rakasti minua.

    Itsekkäistä syistä olet siis seurustellut.. tollaisellkin toiminnalla voi saada pahaa. aikaan. toivon kuitenkin ettei näin käynyt.

    Äänestä

  • rakastaa kirjoitti:

    Olin rakastunut rakastumisen ja ihastumisen tunteisiin ja siihen, että joku rakasti minua.

    .. taitaa olla jonkin verran yleistä.... :S

    Äänestä

  • Minä vaan.. kirjoitti:

    .. taitaa olla jonkin verran yleistä.... :S

    Harva myöntää sen! Sitäpaitsi sen saattaa tajuta vasta jälkeenpäin..

    Äänestä

  • järkyttävää kirjoitti:

    miksi pakotit itsesi moiseen?

    ei kai kenenkään ole pakko seurustella ja jos aloittaakin jonkun jutun, sen voi aina lopettaa, eikö vain?

    Mun tyttis sano, ettei koskaan ole rakastanut ketään.

    Äänestä

  • Minä vaan.. kirjoitti:

    .. taitaa olla jonkin verran yleistä.... :S

    Just tosta syystä mä saan vakuuttaa rakkaalleni rakkauttani, joka on totta.

    Äänestä

  • old_profile_22184 kirjoitti:

    Itsekkäistä syistä olet siis seurustellut.. tollaisellkin toiminnalla voi saada pahaa. aikaan. toivon kuitenkin ettei näin käynyt.

    Se toinen mut kyllä jätti... Ja ihan muista syistä. Paska suhde. Toivoin, että aika kultais muistot, mutta ne kaikista paskimmat mää muistan, vaikka tiiän, että meillä oli ihanaaki.

    Äänestä

  • Yks vaan kirjoitti:

    Mun tyttis sano, ettei koskaan ole rakastanut ketään.

    Mistä te löydätte näitä kamalia tyyppejä? Ei ole rakastanut ketään? Onko hän jokin tunnevammainen? Miksi sinä olet ihmisen kanssa joka ei rakasta sinua??

    No itsekin sitten sekaannuin vasten kaikkien neuvoja tyyppiin, joka ei edes halua olla kanssani. Tai siltä musta ainakin tuntuu. Te, jotka särjette sydämiä jätätte seuraukset meille muille. Hävetkää.

    Kun on kerran hypännyt pää edellä veteen ja taittanut niskansa niin eihän sitä enää hyppää. Eihän.

    Äänestä

  • -eela- kirjoitti:

    kannattaa kysyä haluaako toinen olla kanssasi vai ei? ja rakastaako vai ei?

    joskus elämäntilanne voi olla vaikea, voi olla niin paljon muita sitoumuksia, ettei aikaa ja energiaa sittenkään meinaa jäädä jo aloitetulle suhteelle - toisen mielestä riittävästi.

    Kannattaa kuitenkin kysyä vain, jos on valmis kuulemaan ja myös kuuntelemaan vastauksen...

    Äänestä

pohjalta sanoisin, että jokin kana sinulla on hänen kanssaan vielä kynittävänä. Siis sen kummituksen, päänsisäisen reaali-henkilön vastineen.

Kannattaa varmaankin kiinnittää huomiota siihen, mitä hän sanoo sinulle, mikä herättää tunteita - ja millaisia tunteita ... Sano hänelle ne suorat sanat, tai mitä ikinä tunnetkaan tarvitsevasi ...

Minusta eksän ja nyksän vertaaminen voi olla ihan tervettä ja normaalia. Ehkä sitä ei kannata tehdä ääneen - ei ainakaan kaikkea siitä ...

Halunnet selventää sekä suhdettasi menneisyyteen että nykyisyyteen. Minusta tuo vertailu voi olla jopa tarpeellistakin analyysiä.

Itselläni käy kummittelemassa mies, joka pisti ystävyytemme tauolle, kun hänelle selvisi, että minulla on tyttöystävä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

jonkun haamu kirjoitti:

Kummitteleeko menneisyydestäsi joku? Onko jokin asia, minkä tekisit toisin, tai mitä et muuttaisi, mutta mietit edelleen? käsittämättömästä syystä.

Omalla kohdallani olen huomannut, että aikaisempi kumppanini on tullut ajatuksiini syystä tai toisesta nykyään jokapäivä. En sinäänsä muista häntä lämmöllä, sillä päättyihän suhteemme siihen, että hän petti minua miehen kanssa. Jokin minua kuitenkin tuntuu vaivaavan hänen suhteensa.

En missään nimessä ottaisi takaisin, pelkkä näkeminenkin lähinnä kiukuttaa, silti hän valtaa ajatuksiani, ja olen huomannut, että saatan huomaamatta verrata nykyistäni häneen. Erostamme on yli vuosi, ja seurustelemme tahoillamme jo, ja elämä näyttää jatkuneen onnellisesti.

Ja korostan nyt, että olen nykyisessä suhteessani mielettömän onnellinen, ja nämä ajatukset siksi minua häiritsevätkin.

Että eiku psykoanalyyseja ja omia kokemuksia kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu