Haluaisin kuulla miten teillä muilla sijareilla menee fas-nuortenne kanssa? Millaisia ongelmia on tullut vastaan ja miten olette niistä selvinneet.
Meillä nyt 15v nuori, joka kapinoi joka ikistä sääntöä, lintsaa koulusta minkä kerkeää, valehtelee ja kieroilee, ja tuntuu ettei mistään nyt tule mitään!
Olen puhunut ja puhunut ja puhunut. Samoin ovat opettajat ja opo tehneet. Olen antanut rankaisuja rikkomuksista, mutta hän ei noudata niitä. Kotiaresti on yksi pahimmista mitä hän saattaa kuvitella ja karkaa vaikka keskellä yötä ikkunasta, mutta lähdettävä on! Joten eipä ole hyvä keino sekään.
Ja nyt mua askaruttaa se, että minkä verran noista tempauksista menee normaaliin murkkuiän piikkiin ja minkä verran fasin piikkiin...eli ovat sellaisia, joita lapsi ei yksinkertaisesti "tee tahalleen", ei vaan hoksaa niitä, ei osaa käsitellä asioita ja seuraamuksia niin kuin pitäisi. Tuntuu, että hän elää niin tätä hetkeä ja jos kukaan ei ole sillä hetkellä näkemässä, hän kuvittelee voivansa tehdä ihan mitä vaan, eikä osaa ajatella asiaa niin pitkälle, että mitäs sitten kun asia paljastuu? Ei ehkä edes pelkää sen paljastuvan, vaikka luulisi koululintsaamisen esim. olevan sellainen asia, josta tietäisi jäävänsä joka tapauksessa kiinni.
Mulla alkaa keinot loppua kesken. Vapaata kasvatusta en hyväksy, rajat on rakkautta, mutta mitä tehdä kun nuori rikkoo rajoja jatkuvasti?
Meillä nyt 15v nuori, joka kapinoi joka ikistä sääntöä, lintsaa koulusta minkä kerkeää, valehtelee ja kieroilee, ja tuntuu ettei mistään nyt tule mitään!
Olen puhunut ja puhunut ja puhunut. Samoin ovat opettajat ja opo tehneet. Olen antanut rankaisuja rikkomuksista, mutta hän ei noudata niitä. Kotiaresti on yksi pahimmista mitä hän saattaa kuvitella ja karkaa vaikka keskellä yötä ikkunasta, mutta lähdettävä on! Joten eipä ole hyvä keino sekään.
Ja nyt mua askaruttaa se, että minkä verran noista tempauksista menee normaaliin murkkuiän piikkiin ja minkä verran fasin piikkiin...eli ovat sellaisia, joita lapsi ei yksinkertaisesti "tee tahalleen", ei vaan hoksaa niitä, ei osaa käsitellä asioita ja seuraamuksia niin kuin pitäisi. Tuntuu, että hän elää niin tätä hetkeä ja jos kukaan ei ole sillä hetkellä näkemässä, hän kuvittelee voivansa tehdä ihan mitä vaan, eikä osaa ajatella asiaa niin pitkälle, että mitäs sitten kun asia paljastuu? Ei ehkä edes pelkää sen paljastuvan, vaikka luulisi koululintsaamisen esim. olevan sellainen asia, josta tietäisi jäävänsä joka tapauksessa kiinni.
Mulla alkaa keinot loppua kesken. Vapaata kasvatusta en hyväksy, rajat on rakkautta, mutta mitä tehdä kun nuori rikkoo rajoja jatkuvasti?
Vastaukset 20
Vanhimmat
äitinsä juopottelullaan pilaama jonkinasteisen aivovaurion saanut, joten paljon menee sen piikkiin.
Vaikea sanoa, kuinka paljon murkkuikä vaikuttaa, mutta jos nuori on ollut sinulla jo lapsena, olet varmasti huomannut erilaisuuden jo silloin.
Ei näistä ressukoista koskaan tule aivan normaaleja, kiitos äitien raskaudenaikaisen alkoholinkäytön.
joku ottaa ristikseen FAS-lapsen? Miksi pilata oma ja ehkä muiden omien lasten elämä tuollaisella? Mitä sinä siitä saat, jonkin vaivaisen korvauksen? Lastenkoti olisi paras paikka häiriintyneille FAS-lapsille, ei niiden kanssa kukaan normaali vanhempi jaksa tai pärjää.
Meidän äitiensä raskaudenaikaisen alkoholinkäytön vaurioittamat lapset ovat vasta 10 ja 11-vuotiaita, mutta ihan tuttua on tuo syy-seuraussuhteen ymmärtämisen vaikeus. Koulunkäyntihalukkuuteen vaikuttaa se, kokeeko nuori pärjäävänsä siellä vai onko aina se huonoin ja millaiset ovat hänen sosiaaliset taitonsa - onko kavereita jne. Meille sijoitetut lapset ovat saaneet hyvin tukipalveluita l. henkilökohtaisen avustajan, pienryhmäopetusta jne. ja koulua he käyvät ainakin toistaiseksi mielellään. Olemme miettineet lasten kanssa sellaisia harrastuksia, joista he itse pitävät ja joista on mahdollista saada onnistumisen kokemuksia ja toivomme, että harrastukset ja niistä saadut samanhenkiset ystävät osaltaan kantaisivat murrosiän kuohujen yli - se jää tietenkin nähtäväksi, eikä tästä teidän tapauksessanne enää ole neuvoksi.
FAS ei varmaankaan ole ainoa selittävä tekijä nuoren kuohunnalle, vaan syitä on etsittävä varhaislapsuuden olosuhteista ja toisaalta siitä, miten nuori on hyväksynyt sen, että hänen biologinen äitinsä on vammauttanut hänet pysyvästi . Oletan, että nuorenne on saanut ja saa terapiassa käsitellä tunteitaan - jos ei niin olisi aika, sillä murrosiässä kaikki vanha nousee pintaan ja vaatii käsittelyä.
joiden mielestä Fas-lapselle parasta kuntoutusta on huostaanotto ja adoptio tai sijoitus perheeseen suoraan laitokselta. Osa heistä väittää, että AD/HD
on varhaisen vuorovaikutuksen tai Fas:n, Nas:n tai Fae:n aikaansaamaa, kuvausin todennettavissa olevaa aivojen toiminnan poikkeamaa.
kaikki sujui juuri noin mallikkaasti kunnes alkoi yläkoulu. Silloin kaikki muuttui hetkessä huonompaan suuntaan. Tuli uusia kavereita- ei aina niin "mallikkaita" ja nuori meni helposti mukaan kaikenlaisiin kotkotuksiin.
Hänelläkin on kaikki mahdollinen tuki. Pari ainetta on mukautettu ja yhdessä käy pienryhmäopetuksessa. Koulu sujuisi suht ok, jos se vaan kiinnostaisi! Mutta niin kuin itse sanoo, kaverit ja vapaa-aika on tärkeimmät asiat elämässä ja siitähän tämä ristiriita ja riidat sitten syntyvät :(
itses kaikista syytöksistä. Ts. siitä,että mietit mitä olisit voinut tehdä toisin, tai mitä nyt voisit tehdä.
Noi jutut on läpikäyty, tosin ilman mitään tukea mulle tai lapsille.
Mulle oli helpottavaa ymmärtää se tosiasia, että nämä lapset ovat mitä suurimmalta osaltaan vanhempiensa jälkeläisiä. He kantavat heidän geenejään, jotka on vahvassa.
Siinä ei auta hyvä kotikasvatus eikä mikään, kun
alkaa murrosikä ja hormoonipyöritys ja kaikki.
Lapset "etsivät" itseään, vertaavat itseään muihin ja teihin, eikä teistä tietenkään edes löydy niitä ominaisuuksia ja piirteitä mitä hakee. Se on nuorella yhtä myllerrystä.
Ajatteles asia ihan järjellä. todennäköisesti tän nuoren vanhemmat ovat olleet vielä pahempia. Se on
oikeesti geeneissä. Kun tajuat sen, etkä yritäkkään muuttaa sitä mikä on mahdotonta, niin sinua helpottaa ja luultavasti löydätte myös nuoren kanssa jonkun kompromissin.
Sanoisin, että liika tiukkuus tossa vaiheessa, kun kaveri käy tosi kuumana, voi aikaansaada vain paljon pahempaa. Näin ainakin meillä.
Olen jonkunlaista kontrollia yrittänyt pitää ja jutella ja jutella ja vedota järjen käyttöön ja siihen, että ottaisivat myös huomioon sen, että minä huolestun, jos eivät tule kotiin jne.
Kovaa se meno on, mutta älä silti nipota liikaa, asiat hoituu paljon paremmin, kun tavallaan ymmärrät.
Muistatko miten itse käyttäydyttiin nuorena. Uskottiinko, mitä vanhemmat sanoi. Sitä tehtiin sitten vain salaa.
Juomiset, tupakanpoltot ym. ei niistä kannata tehdä kauheeta numeroa, ei ne lopeta vaikka minkälaisia raivareita saisit ja tekevät vaan enemmän, kun ei voi kotiinkaan mennä, kun siellä yks äiti-ihminen pitää hirveetä mekkalaa.
Olen sanonut meidän nuorille, tai siis pyytänyt, että kotiin tulisiva, vaikka missä kunnossa, että tiedän ainakin niiden olevan hengissä.
Se ymmärtäväinen linja ennemminkin hillitsee uhmakäyttäytymistä, kuin lisää.
Loppuu kaikki turhat riidat, kun myönnät itsellesi tosiasiat, joita et pysty muuttamaan ts. päällimmäisenä tässä on geeniperimä.
Nyt varmaan joku hyökkää ja on eri mieltä, mutta tämän on mulle ihan yks psykiatri sanonut, että ihan tutkimuskin on tehty ja ihan omasta kokemuksesta puhun.
Tuolla mainitsemallani systeemillä meillä on edetty ja vältetty onnistuneesti pahimmat karikot ja yhteenotot. Missään vaiheessa ei ole ollut ns. välit poikki tai muuta vihamielisyyttä.
Nuoret puhuvat asioistaan melko avoimesti ja minusta on kiva tietää missä mennään, vaikka se ei aina niin korvia miellyttäisikään. Yritä pitää hyvät välit nuoren kanssa, niin siten pääset jakelemaan neuvojasi, ilman kauheeta vastarintaa.
Ole edelleen äiti ja auktoriteetti, mutta silti vähän kaveripohjalta, siten että kuuntelet myös lasta ja kunnioitat häntä, vaikka vaikeaa vaihetta nyt elääkin.
Kyllä se siittä. Meillä aletaan olla jo aika hyvässä vaiheessa.
kovasti pitkästä vastauksestasi! Ainakin tällä hetkellä pystyn taas hymyilemään ja tuntuu, että silmäni aukesivat kirjoituksesi myötä- kiitos! Tavallaan kaiken tuon tiesinkin, se on vaan tässä kaaoksessa päässyt unohtumaan. Olen varmastikin monessa kohtaa ollut liiankin ankara, liian vaativa. Tiedän, että mun on höllennettävä hieman otetta, muuten emme tästä ehjin nahoin selviä.
Teidän tilanne kuulostaa upealta. Ennen kaikkea sinun asennoituminen. Pyrin tuohon samaan! En missään nimessä haluaisikaan olla se äkäinen ja nipottava äiti, mutta myönnän, että musta on tainnut sellainen nyt tulla. Ja paljon olen itseäni syytellyt, olen nimenomaan miettinyt missä kohtaa tein jotain väärin...Ei tämän näin pitänyt mennä. Fas-lapsen kanssa elämä oli kuitenkin huomattavasti helpompaa. En osannut odottaa näin pahaa hänen kasvaessaan murrosikään. Tietynlainen kaava tässä tosin toistuu koko ajan ( siis hänen käytöksessään ), mutta murrosikä toi asioihin ihan erilaiset mittasuhteet.
Uskon ja luotan siihen, että mekin tästä kunnialla selvitään! Tiedän, että rakkautta meiltä löytyy puolin ja toisin ja se jos mikä on kantava voima :)
Vai on kaikki geeneissä. Sittenpä meitä sijareita ei tarvita. Pelihänh on jo tuomittu menetetyksi ennen kuin se alkaakaan. Tällä palstalla oli joskus nimim. Suskin pojan sijaisäidin runo jossa oli kysymys perimä vai ympäristö? Geeniteoria tekee ympäristön merkityksen olemattomaksi. Toiveet sukupolvien ketjujen katkeamisista syrjäytymisissä valuu hiekkaan, jos uskoo vain geeneihin.
vastarintaa tulee tässä asiassa, mutta kuten sanoin, ei ollut minun keksintöäni, vaan tutkittua tietoa.
Kokemuksen syvällä rintaäänellä olen voinut hyvin pitkälle vahvistaa tuon tutkimustuloksen.
Miksi ei muka sij. perheitä tarvittais näille lapsille, vaikka heillä on omanlaisensa geeniperimä.
Ovatko he siis mielestäsi tuhoon tuomittuja sikälikin, etteivät tarvitse edes tietää mistään paremmasta?
Kyllä meidänkin lapset ovat perineet vanhemmiltaan esim. ADHD:n ja monia, monia muita piirteitä, jotka vaikuttavat heidän käyttäytymiseensä.
Varmaan myös murrosajan ongelmat toistuvat geeniperimässä, eli kun vanhemmilla on mennyt tosi lujaa, niin ei jälkikasvukaan paljon helpommalla pääse.
Sij.perheen tehtäväksi jää vain tehdä se, mitä tehtävissä on, mutta ei voida muuttaa mahdotonta ja olla ihmeiden tekijöitä.
En tarkottanut ollenkaan vetää tyhjäksi jo tehtyä työtä, tarkoitin vaan, että jos ja kun on parhaansa mukaan kasvattanut, huolehtinut ja hoivannut ja silti kaikki näyttää menevän pieleen, niin turha siitä on itseä syytellä. Pitää nähdä totuus ja uskaltaa se myöntää.
Oletko itse jo hienosti montakin murrosikäistä saanut pelastettua vaikealta murrokselta?
Luultavasti Suskin tapauksessa, ei ollut kuitenkaan geeneissä sellaista vaikeaa perimää.
Suski oli vain itse ollut epäonninen seuransa suhteen, siksi kait pojastakin kasvoi tasapainoinen nuori mies, mikä äitinsäkin tätä nykyä tuntuu olevan. Äidillä on siis luultavasti ihan hyvät geenit, olosuhteet vain ei otolliset nuoren naisen kasvaa.
Eikös Suskikin kertonut, että isoäitinsä yritti häntä saada olemaan jotain muuta kuin oli ja että oli ankara ja jotain, en nyt muista, mutta tiukka linja ei siinäkään tuottanut tulosta.
Näen, että sij.vanhemmuus on sitä, että me yritämme pelastaa sen mikä pelastettavissa on, mutta emme kuvittele olevamme taikureita.
Tutkimuksen mukaan kovat rangaistukset lisäävät nuorten päihteidenkäyttöä ja väkivaltaista käyttäytymistä.
Amalia on oikeassa, nuorta pitää kuunnella ja antaa hänen elää murroksensa, kun ei toisen puolesta niitä mokia voi tehdä, mutta voi yrittää suojata niin, että hän ei joudu ojasta allikkoon. Minusta vanhempien tehtävä ei ole käräyttää nuorta vaan auttaa, onhan aikuisillekin annettu toinen ja kolmas ja jopa neljäs ja viides mahdollisuus tässä elämässä.
Tosin en tiedä Fas-lapsista mitään, mutta en usko että heillekään on mitään hyötyä kovasta kurista ja tiukkapipoisesta kasvattajasta, joka aiheuttaa lapselle yksinäisyyden.
Nykyään on jo valtavasti tietoa eri asioiden peritymisestä ja se ei tarkoita etteikö kasvatuksella voisi vaikuttaa. Kyse on edelleen ympäristön ja perimän vuorovaikutuksesta, ehkäpä ne rajat on paremmin löydetty esim. asperger, lukivaikeudet yms.
Amalian kirjoituksessa on perää, mutta sen sanon kokemuksen myötä, että niin fas kuin adhd-nuorten kanssa ei saa olla liian lepsu.
Samoin lapset jotka ovat kasvaneet rajattomassa ympäristössä. He tarvitsevat tarkat rajat, että tuntisivat olevansa tykättyjä ja turvattuja.
Tietyssä määrin on kuitenkin katsottava läpi sormien näiden sössimisiä, muuten ei itse selviä hengissä. Geenit on ne mitä on ja me sijarit teemme parhaamme, muuta emme voi.
Kirjoittelen monesti hyvin ymmärtäväisesti Amalia. Näkee selvästi että olet käynyt kovan koulun näiden lasten ja nuorten kanssa.
Silti vielä jaksat... hyvä!
Iloista kevättä ja jaksamisia kaikille murkkuikäisten kanssa taikinoiville.
On varmaan totta, että joillakin lapsilla on sekä FAS, FAE tai NAS että ADHD, mutta tämä johtuu todennäköisesti siitä, että monilla ADHD-aikuisilla on päihdeongelma, ja ADHD on vahvasti perinnöllinen. Mutta on ADHD:ta sellaistenkin äitien lapsilla, jotka eivät ole eläissään mitään päihteitä käyttäneet, joten ei ADHD:n syntyyn välttämättä päihteitä tarvita.
muistin tässä jälkikäteen vielä muutaman jutun mistä meillä on ollut apua, mutta en jaksa täällä ruveta yksityiskohtaisemmin selittämään, joten jos kiinostaa tietää, tai vaihtaa ajatuksia muutenkin, niin olen avannut tälläsiä varten sähköp.os. joka on
[email protected]. kirjota siihen niin jutustelu käy helpommin kahden kesken.
on voimakasta ja ulospäin suuntautuvaa energian purkamista ja toisilla kuohuu sisällä.
http://www.mtv3.fi/helmi/ihmissuhteet/artikkeli.shtml/548091?ihmissuhteet-perhe
Nuoruus on hulluus,
otsan uurteet pois sen jo vei......
yhä useammalla nuorella tätä "hulluutta",
valitettavasti nykyisin lääkitään erilaisilla medikaaleilla
vaikka tämä "hulluus" onkin osa murrosikää,
joka valmistaa nuorta omien siipiensä kasvuun ja elämänsä tulevaisuuden kantavuuteen.
Murrosiässähän etsitään omaa minuutta,
peilataan kavereiden kautta sitä kuka juuri minä olen
haetaan suurtakin "hajurakoa" kotiväkeen, vanhempiin,
katkaistaan napanuoraa ja sidettä siihen
että oltaisiin valmiita lentämään pesästä maailmalle kun sen aika tulee.
Murrosikäiselle vanhemmat tulevat noin sijalla 10.
(erään nuorisolääkärin sanoin) joten kaikki muu maailmassa on ennen vanhempia. Tuki ja turvahan on kotoa annnettava vaikka välillä "hajurako" vanhempiin voi olla maapallonkin kokoinen....
Kuuntele, kunnioita, keskustele aina kun voit, ole läsnä ja lähelläkin, jos saat siihen luvan.
Mutta ennenkaikkea kuuntele,
niin hyvässä kuin pahassakin.
tekemistä, ei siinä muu auta.
Kasvatus on kesken, se teidän pitää aikuisina sietää!!
siitä ettenkö jatkaisi tai sietäisi, totta kai jatkan ja siedän. Kyse on siitä, millä keinoin jatkan eteenpäin, kun tuntuu ettei mitkään keinot auta!
se oman riittämättömyyden tunne. Kun et enempään pysty. sillon on just myönnettävä itselle ne tosiasiat, et tekee sen mihin pystyy, mutta kaikkeen ei pysty vaikuttamaan.
Olen itse pitänyt kiinni siitä, että minua kohtaan ei saa käyttäytyä rumasti, koska en itsekään käyttäydy lapsia kohtaan rumasti, vaan puhun kohteliaasti. En nimittele enkä hauku lasta. Ääntäkin on korotettu, mutta silloin olen ollut vihainen jostain asiasta, mutta en koskaan hauku lasta, tyyliin olet inhottava, paskiainen tai mitään vastaavaa. Monet vanhemmat ovat lähteneet sille nimittelyn tielle, jopa oman lapsensa kanssa. Surutta haukutan lapsi huoraksi ja juopoksi ja ties miksi.
Siitä sitten seuraa, että lapsi huutaa äitiään vitun huoraksi ja kielenkäyttö on kammottavaa. Siinä varmaan sanotaa sellastakin, mikä voi jättää syvätkin haavat toiselle ja sitten on vaikeampaa enää palata normaaliin, kun hormoonit on rauhottuneet.
hankalaa.
Me olemme eläneet tällaista hankalaa arkea meille sijoitetun tytön kanssa jo noin seitsemän vuotta.
Nyt kun ikää on 16 niin menee ja lujaa.
Jos sinulla on aikaa niin voisit lukea hiukan aikaisemmin tänne kirjoittamani jutut.
Mene taaksepäin tässä palstalla aina sivu 3 ja siellä noin puolivälissä sama nimmari kuin nytkin. ja päällekirjoitus Kun nuori ....
Me emme näe ainakaan vielä mitään toivoa tulevaisuudesta jotta siihen tulisi parannusta.
Onneksi housuihin kakkaaminen jäi noin 12 vuotiaana mutta edelleen pissaa housuihin melkei päivittäi aina enempi tai vähempi sekin riippuu miten hän itse voi. Eikä se häntä koskaan ole häirinnyt. Hoidossa on käynyt ja lääkkeitä syönyt mutta ilman parantumista.
Nyt aloittaa fysioterapeutilla käynnit että saa kehon tuntemusta ja löytää tunteet miltä tuntuu kun on pissaamis tarve tämä vain yksi esim.
Ikkunasta karkailu loppui kun laitoin sen lukkoon.
Koulusta on ollut pois enempi kuin puolet eikä mitään mahdollisuutta päästä jatkamaan koulua. Muuten hän olisi luokkansa priimus mutta sehän on tänään tyhmää olla hyväoppilas.
Tiedämme että tässä tytön tilanteessa ei auta mikään. Kaikkea on kokeiltu ei mikään tepsi vaan hänen tahtonsa on se joka ohjaa hänen tekojaan.
Varkauksista kun on jäänyt kiinni niin ei se häntä mitenkään liikuta vaikka vaikea onkin mennä viemään varastettu tavara tai raha takaisin. Anteeksi pyyntö on kuin koiralle heittäisi halpaa makkaraa.
Rajat on meillä aina ollut ja silloin se toimi myös koulussakin kun keskiasteella oli sama opettaja joka ne rajat yhdessä lasten kanssa tekivät ja myös huolehti että niitä noudatettiin. Nyt se ei enään toimi kun opettajia on monta ja kukaan ei ota yhtä lasta seuratakseen että rajoja noudatetaan. Eli se kehys ympäriltä katosi ja nyt on suuri epävarmuus ym. ym.
Muuten kyllä keinoja on mutta kun ne ei tepsi.
kun mietin hiukan lisää. Onhan niitä ehkä auttaviakin keinoja vaikkakin se taas kysyy sitä vanhempien kestävyyttä.
Tällaisille lapsille on muistutettava kokoajan samoista asioista ne ei kuin jää sinne varastoon ja sieltä ne kuin automaattisesti tulisivat esille tarpeen ja tilanteen mukaan.
Tällainen tavallinen esimerkki älä laita kättäsi kuumalle keittolevylle koska se polttaa. Hän ei ole vahingosta viisastunut kuten sanotaan.
Pese hampaat, käy vessassa pissalla ja eritellä täytyy että myös kakkalla. Käy suihkussa, mene saunaa, pese hiukset.
Vaihda terveyssideym...
Tule kotia kaverinluota klo 17.00 koska syömme 17.15 ja tämä on sanottava joka päivä. Ei siinä käy selitykset että näin teet jokapäivä koska aina syömme samaan aikaan.
Eli ei mitään selityksiä vaan selvät säännöt ja rajat. Ja se on tehtävä kaikkissa asioissa.
Ole kiltti ja tule koulusta suoraan kotia. Kun se ei auta niin on haettu lapsi aivan luokasta asti vielä 14-15 vuotiaanakin. Pienempänä haettiin joka päivä koulusta kotia. Muuten unohtui jonnekkin tai meni jonkun mukana minne milloinkin. Etsi siinä sitten koko kaupunkilähiö tai -kaupunki.
Sitten jos on joskus sovittu jonkun kaverin vanhempien kanssa että saavat mennä kaupungille ostoksille esim. saivat mennä torstaina suoraan koulusta. No kun tuli seuraava viikko ja torstai niin tyttö meni kaupungille ilman että siitä mitään meille kenellekkään ilmoitti.
Tuli ilta ja klo 20.00 teimme poliisille katoamis ilmoituksen. Sieltä hänet "huonosta jengistä" löysivät. Poliisit toivat hänet kotia ja tyttö siitä aivan ihastunut kun olivat niin mukavia vaikka meidän kuullen hänelle vakavia puhuivatkin se oli silti myönteinen tapaus.
Kommenti häneltä oli että ettehän sanoneet mitää että en saa mennä.
Siis on muistettava sanoa aina uudelleen ja uudelleen samoista asioista.
Voin mainita että mitkään harrastukset eivät hänelle kelpaa on kuulemma niin lapsellista harrastaa.
Nyt tarjoamme aikuisten ihmisten seuraa jossa hän saa tasavertaista huomiota osakseen.
Sanovat että sitä tällaiset lapset ja nuoret
tarvitsevat.
On myös hyvin herkkä uusille asioille ja muutoksille hän menettää kuin otteen tilanteesta ja häiriintyy pahasti.