Lähtö lauantaina kyseiseen hotelliin. Kokemuksia olisi kiva kuulla, jos joku täältä on siellä ollut. Meillä on puolihoito varattuna, onkohan ruoka kuinka hyvää?
jardin del atlantico/ingles
109
13403
Vastaukset
- keväänä
olimme viikon Inglesissä, ja asuimme Jardin Del Atlanticossa. Muuten asiallinen paikka, mutta ostoskeskuksen puolella olevan rakennuksen makuuhuoneeseen kuului melkoinen musiikin jytke. Puutarhan puoleisessa rakennuksessa on kuulemani mukaan rauhallista. Ainahan voi vaatia rauhallisempaa huoneistoa. Kuulemani mukaan se on onnistunutkin.
Aterioista voin sanoa sen verran, meillä oli aamiainen. Se oli mielestäni monipuolinen, pärjäsi pitkälle.
Hyvää matkaa teille!- Palmito
Oltiin hotellissa joulukuussa. Viihdyttiin ihan hyvin, vaikka oltiin ostarin puolella, ja jytkettä kyllä kantautui huoneisiin. Saatiin kuitenkin nukuttua. Meillä ei huoneeseen kuulunut aamiaista, mutta käytiin yhtenä aamuna, ja maksettiin erikseen, muistaakseni 6 euroa. Ihan ok aamiainen, ei mikään huippuelämys. Oikeista kahviloista saa parempaa kahvia. Ei muutoinkaan olla aamiaistankkaajia, joten kahvi ja sämpylä lähibaarissa on meille parempi vaihtoehto.
Hotellin lämmitetty uima-allas oli todella kiva. - kustaa 1
Palmito kirjoitti:
Oltiin hotellissa joulukuussa. Viihdyttiin ihan hyvin, vaikka oltiin ostarin puolella, ja jytkettä kyllä kantautui huoneisiin. Saatiin kuitenkin nukuttua. Meillä ei huoneeseen kuulunut aamiaista, mutta käytiin yhtenä aamuna, ja maksettiin erikseen, muistaakseni 6 euroa. Ihan ok aamiainen, ei mikään huippuelämys. Oikeista kahviloista saa parempaa kahvia. Ei muutoinkaan olla aamiaistankkaajia, joten kahvi ja sämpylä lähibaarissa on meille parempi vaihtoehto.
Hotellin lämmitetty uima-allas oli todella kiva.SIT VIELÄ VOIN LISÄTÄ EDELLISIIN ET DISCO LIFE ON AVATTU 23/1-08 UUDESTAAN KUN RYYSKÄ LOPETTI EILENKIN PALJON VÄKEE
JA
ALKERRASSA SAVOY KARAOKE BAARI,
EIKÄ PITKÄMATKA
APINANIITTYYN,3-400 MTR
JA RYYSKÄN UUTEEN BUBIIN,N,2-3OO MTR
BERRY BUBI N.2-3 KM
JOS TÄMMÖNEN KIINNOSTAA
ET - Palmito
kustaa 1 kirjoitti:
SIT VIELÄ VOIN LISÄTÄ EDELLISIIN ET DISCO LIFE ON AVATTU 23/1-08 UUDESTAAN KUN RYYSKÄ LOPETTI EILENKIN PALJON VÄKEE
JA
ALKERRASSA SAVOY KARAOKE BAARI,
EIKÄ PITKÄMATKA
APINANIITTYYN,3-400 MTR
JA RYYSKÄN UUTEEN BUBIIN,N,2-3OO MTR
BERRY BUBI N.2-3 KM
JOS TÄMMÖNEN KIINNOSTAA
ETVastapäätä olevalla ostarilla on ihan ok pikkukauppa ja rannalle päin mentäessä, parin sadan metrin päässä, vaaleanpunaisen hotellin alakerrassa hieman isompi ja ehkä vähän edullisempi kauppa. Niillä varmaan pärjää, varsinkin jos on puolihoito.
- xxxxxxxxxxxx
kustaa 1 kirjoitti:
SIT VIELÄ VOIN LISÄTÄ EDELLISIIN ET DISCO LIFE ON AVATTU 23/1-08 UUDESTAAN KUN RYYSKÄ LOPETTI EILENKIN PALJON VÄKEE
JA
ALKERRASSA SAVOY KARAOKE BAARI,
EIKÄ PITKÄMATKA
APINANIITTYYN,3-400 MTR
JA RYYSKÄN UUTEEN BUBIIN,N,2-3OO MTR
BERRY BUBI N.2-3 KM
JOS TÄMMÖNEN KIINNOSTAA
ETPitkät on matkat. Mun mielestä Apilaniitty ja Ryysyranta on n.200m ja Berry alle kilometri. Siis jos suoraan kävelee ;)
- Palmito
xxxxxxxxxxxx kirjoitti:
Pitkät on matkat. Mun mielestä Apilaniitty ja Ryysyranta on n.200m ja Berry alle kilometri. Siis jos suoraan kävelee ;)
Joo, etäisyyksistä samaa mieltä kuin edellinen. Itse en kyllä suomibaareissa käynyt.
Lueskelin brittien hotelliarvioita, ja heiltä tuli kielteistä kritiikkiä paikan ruuista. Kuulemma pahaa ja kylmää. - kustaa1
xxxxxxxxxxxx kirjoitti:
Pitkät on matkat. Mun mielestä Apilaniitty ja Ryysyranta on n.200m ja Berry alle kilometri. Siis jos suoraan kävelee ;)
mull on vara antaa periks,mut ei noi sunkaan luvut ihan metrin tarkkuudell oo,joo apinaniityn ja Ryyskän väli on n.200 mtr,mut jos Atlantikosta lähdet niin et kyllä alle kilometrin selviä Berryyn vaik kuin suoraan kävelet,
mull ei oo askelmittarii enkä hanki,mut
onks sillä nyt niin välii ,kun kuiteskin han sitä kävellään,tai ottaa taxin 2.05€
ja onhan nyt hyvät yö ilmat,verrattuna viikko sitten
et - katsoin sen koneelt
kustaa1 kirjoitti:
mull on vara antaa periks,mut ei noi sunkaan luvut ihan metrin tarkkuudell oo,joo apinaniityn ja Ryyskän väli on n.200 mtr,mut jos Atlantikosta lähdet niin et kyllä alle kilometrin selviä Berryyn vaik kuin suoraan kävelet,
mull ei oo askelmittarii enkä hanki,mut
onks sillä nyt niin välii ,kun kuiteskin han sitä kävellään,tai ottaa taxin 2.05€
ja onhan nyt hyvät yö ilmat,verrattuna viikko sitten
etOlen sen monesti kävellyt ja katsoin vielä google earthista. alle kilsalla meet sen corona blancan edestä oikeaan :)
Taksi kyl lähtee irish cenreriltä ja on halpa. eli se hiukan reilu 2€ - kustaa 1
katsoin sen koneelt kirjoitti:
Olen sen monesti kävellyt ja katsoin vielä google earthista. alle kilsalla meet sen corona blancan edestä oikeaan :)
Taksi kyl lähtee irish cenreriltä ja on halpa. eli se hiukan reilu 2€no joo oon mä LAIFIST joskus viime vuonna kävelly
BERRYYN ,kyl sä varmaan oot oikeessa,mut nappas kengillä tuntu pitkältä,ja kun ne jalkakäytävän laatat on semmosii kun ne on,nii kengät kuluu enemmän kun taxi maksaa.
ja sen taxin saa lennosta melkeen aina LIFENkin edestä,
ET - taxi kannattaa
kustaa 1 kirjoitti:
no joo oon mä LAIFIST joskus viime vuonna kävelly
BERRYYN ,kyl sä varmaan oot oikeessa,mut nappas kengillä tuntu pitkältä,ja kun ne jalkakäytävän laatat on semmosii kun ne on,nii kengät kuluu enemmän kun taxi maksaa.
ja sen taxin saa lennosta melkeen aina LIFENkin edestä,
ETOlen myös kävellyt sen molempiin suuntiin ja ensiviikolla kävelen taas, kun hotelli on Agaete Park :)
- kustaa1
taxi kannattaa kirjoitti:
Olen myös kävellyt sen molempiin suuntiin ja ensiviikolla kävelen taas, kun hotelli on Agaete Park :)
kumpaan suuntaan oli pitempi????????
- ksmk
kustaa 1 kirjoitti:
SIT VIELÄ VOIN LISÄTÄ EDELLISIIN ET DISCO LIFE ON AVATTU 23/1-08 UUDESTAAN KUN RYYSKÄ LOPETTI EILENKIN PALJON VÄKEE
JA
ALKERRASSA SAVOY KARAOKE BAARI,
EIKÄ PITKÄMATKA
APINANIITTYYN,3-400 MTR
JA RYYSKÄN UUTEEN BUBIIN,N,2-3OO MTR
BERRY BUBI N.2-3 KM
JOS TÄMMÖNEN KIINNOSTAA
ETPUBI!!!!
SAVO`S!!!! - Sama kuin Life
kustaa 1 kirjoitti:
SIT VIELÄ VOIN LISÄTÄ EDELLISIIN ET DISCO LIFE ON AVATTU 23/1-08 UUDESTAAN KUN RYYSKÄ LOPETTI EILENKIN PALJON VÄKEE
JA
ALKERRASSA SAVOY KARAOKE BAARI,
EIKÄ PITKÄMATKA
APINANIITTYYN,3-400 MTR
JA RYYSKÄN UUTEEN BUBIIN,N,2-3OO MTR
BERRY BUBI N.2-3 KM
JOS TÄMMÖNEN KIINNOSTAA
ETMissä tahansa kanarian keskustelussa esiintyy Kustaa 1 on siellä myös Life jonkilaisessaylistysmuodossa.Paistaako läpi vai aurinko.
- Anonyymi
kustaa 1 kirjoitti:
SIT VIELÄ VOIN LISÄTÄ EDELLISIIN ET DISCO LIFE ON AVATTU 23/1-08 UUDESTAAN KUN RYYSKÄ LOPETTI EILENKIN PALJON VÄKEE
JA
ALKERRASSA SAVOY KARAOKE BAARI,
EIKÄ PITKÄMATKA
APINANIITTYYN,3-400 MTR
JA RYYSKÄN UUTEEN BUBIIN,N,2-3OO MTR
BERRY BUBI N.2-3 KM
JOS TÄMMÖNEN KIINNOSTAA
ETJa suomalainen tanssiravintola Foxi Green Field- hotellin kellarikerroksessa . Jos tanssijalkaa vipattaa , niin vähän paremmat vetimet päälle ja sinne.
Aloittajan mainitsema hotelli on Inglesin jytävyöhykkellä. Ken on iltauninen niin ei sinne.
Vieläkö on Ryysyranta-pubi Agaette Parkin alakerrassa? Siellä oli pubivisailua tarjolla kun kävin viimeksi Inglesissä 6 vuotta sitten. Harmi, että Agaette Park puuttuu nykyisin Aurinkomatkoilta eikä ole muillakaan matkatoimistoilla. Siinä olen asunut toista kymmentä kertaa.
En ymmärrä ruuista marisijoita. Inglesissä on hyviä rafloja vaikka kuinka paljon.
Mutta tietääkö joku hyviin kalaruokiin erikoituneen ravintolan Inglesissä? - Anonyymi
Terve menoa
- amaria1
Oletteko jo palanneet Jardin del Atlanticosta? Olisiko mahdollista kuulla tuoreita tietoja? Olen ollut viimeksi siellä vuosi sitten, sitä ennen useita kertoja. Ilmeisesti hotskun omistaja on vaihtunut, on näemmä eri ketjulla nykyään. Kuinka palvelu toimi, oliko siivous ok ja kuinka usein vaihtoivat liinavaatteet? Saitteko mieleisen huoneiston vai pitikö pyytää vaihtoa? Oliko hotellissa paljon saksalaisia?
Olisin kovin kiitollinen tiedoista, kiitos!!- En suosittele
Ränsistynyt huono hotelli ei kahvinkeitintä? Huoneisto hotellin varustus???? 0. jääkaapin ovi putos varpaille.Televisio maksullinen vain Sakankielistä ohjelmaa,en voi kehua,palvelu respassa huono,hintaansa nähden en suosittele. 26.3 2013.
- Anonyymi
Käärmeitä myrkyllisiä on paljon
- Zyppa
Viimeisin tieto Jardin del Atlanticosta marraskuulta 2011; meillä oli valitettvasti all inclusive, ja sitä en suosittele kenellekään. Enkä ylipäätään syömistä hotellisssa. Ruoka on todella pahaa, mautonta ja kylmää. Tarjolla esim.purkkisardiineja ja muuta einesruokaa. Toisinaan ruoka oli vielä raakaa. Juomat oli tiivistettä eikä drinkkejä tai viinejä voinut ajatellakaan, tosi pahaa. Muuten hotelli on perus huoneistohotelli, paljon ei kannata odottaa. Kulunut, paikat jo hieman repsottaa. Aika likainen, jalanpohjat mustana aina, myös siivouksen jälkeen. Myöskään roskista ei tyhjennetty aina vaikka oltiin siivottu, ja vessapaperia piti pyytää itse lisää. Hotellin henkilökunta puhuu aika huonoa englantia ja on hieman tympeää eikä mitään tapahtunut vaikka asioista huomautettiin (mm. roskiksen tyhjennys). Miksikään puutarhaksi hotellia ei todellakaan voi kutsua. Myös uima-altaissa ei ollut lämmitystä eikä puhdistusta, ne oli aika likaisia eikä tehnyt yhtäään mieli uida. Meillä huone rauhallisella puolella, ei kuulunut ääniä. Eikä sattunut äänekkäitä saksalaisia.
- meeri
Tammikuussa 2011 uima-allas oli lämmitetty, siivous pelasi, kävimme 2-3 krt syömässä hotellin ravintolassa buffetista, sillä ruoka oli hyvää, samoin juomat ja jälkkärit ja siihen hintaan nähden todella hyvät. Mutta makuasioista ei voi kiistellä se on tosiasia ja onhan melkein vuodessa asiat voineet muuttuakin!
- Anonyymi
Kerran on mullakin ollut all inclusive. Se oli jossain muualla kuin Inglesissä. Ensimmäinen ja viimeinen kerta. Ei ruuassa sinällään ollut valittamista, mutta tahtoi olla joka päivä melkein samaa ja oli vähän halpisannosten tuntua.
Inglesissä riittää hyviä ravintoloita . Joten eipä huolta.
Oletkohan vaan hieman kriittinen? Ei kanarialta tuohon hintaan kannata mitään courmee ateriaa odotellakkaan. Noh tammikuussa sinne mennään, jos hotelli, ruoka ja juomat ovat ihan paskoja "lue käyttökelvottomia" niin aurinkomatkoille vaan valitus ja korvauksia siitä. Ei tää maailma niin vaikee oo....
- Kaks kertaa siellä
Kyllä hotelli kaipaisi muutoinkin `päivitystä` - paikat alkavat olla sen näköisiä.
Allasalueet tosi mukavia!
Ja kuten edellä on mainittu, niin tässä ostarin ja irkkubaarien puolella on tosi kova meteli pikkutunneille asti. Toisissa siivissä rauhallisempaa!
Aamiainen menettelee.
Hyvää matkaa! Miten viihdyit?
Itse olen lähdössä helmikuun puolessa välissä. Kannattaisiko pyytää huone, jonka terassi on lähellä allasbaaria? Otin nimittäin all inclusive paketin. Vai olisiko sittenkin parasta pyytää huone mahdollisimman ylhäältä?- Canariios
blues_brother kirjoitti:
Miten viihdyit?
Itse olen lähdössä helmikuun puolessa välissä. Kannattaisiko pyytää huone, jonka terassi on lähellä allasbaaria? Otin nimittäin all inclusive paketin. Vai olisiko sittenkin parasta pyytää huone mahdollisimman ylhäältä?Oltiin viikkositten J, D, Atlanticossa, hyvää oli erittäin keskeinen siainti. Ympärillä parin kolmensadan metrin sisällä hyvät ruokabaarit kuten La Gana, Patio Canarios, ja Atlanticon kellarissa siaitseva Myrppys. Johon iloiset suomi siskokset ovat sisäänheittäjinä, ja touhuavat kovasti myös itse ravintolassa. Kolmella altaalla oli myöskin riittävästi aurinkotuolieja, ei tarvinnut koskaan varata etukäteen.
Huoneet kannattaa varata ylhäältä, jos saa, itse oltiin viidennessä kerroksessa. Sinne aurinko paistoi parvekkeelle puoli seitsemään saakka illalla, kun altaille lakkasi paistamasta jo kolmen aikaan. Siitä sai mukavasti lisälämpöä huoneistoon, kun illat ja yöt ovat vielä viileitä. Myöskin ruokakauppoja on lähes sadanmetrin välein.
Sitten risut, huoneistot ovat erittäin kuluneet, ei kahvinkeitintä ei microaalto uunia, myöskin ykköstaloon kuuluu diskon jytke aamu neljään saakka kakkonen, siis takimmainen on rauhallisempi.
Tässä hotlassa on siis kaikki parvekkeet länteen, mikä on hyvä, viereisissä Aurinkomatkojen hotelleissa on paljon pohjois parvekkeita, joihin suomalaiset sioitettiin, ja siellä väki paleli. Heidän täytyi vodkalla terästää paljon keskitasoa enempi että tarkenivat edes joten kuten
Tassipaikoista Apilaniitty ja Helsinki on aivan vieressä, Apilaniityn musiikkeri Hocee on mainio veikko tuon parempaa jalkatyötä en ole koskaan nähnyt.
Myöskin Casban aukion tanssit ja ohjelmat klo:19- 21 kannattaa katsoa. - Anonyymi
Canariios kirjoitti:
Oltiin viikkositten J, D, Atlanticossa, hyvää oli erittäin keskeinen siainti. Ympärillä parin kolmensadan metrin sisällä hyvät ruokabaarit kuten La Gana, Patio Canarios, ja Atlanticon kellarissa siaitseva Myrppys. Johon iloiset suomi siskokset ovat sisäänheittäjinä, ja touhuavat kovasti myös itse ravintolassa. Kolmella altaalla oli myöskin riittävästi aurinkotuolieja, ei tarvinnut koskaan varata etukäteen.
Huoneet kannattaa varata ylhäältä, jos saa, itse oltiin viidennessä kerroksessa. Sinne aurinko paistoi parvekkeelle puoli seitsemään saakka illalla, kun altaille lakkasi paistamasta jo kolmen aikaan. Siitä sai mukavasti lisälämpöä huoneistoon, kun illat ja yöt ovat vielä viileitä. Myöskin ruokakauppoja on lähes sadanmetrin välein.
Sitten risut, huoneistot ovat erittäin kuluneet, ei kahvinkeitintä ei microaalto uunia, myöskin ykköstaloon kuuluu diskon jytke aamu neljään saakka kakkonen, siis takimmainen on rauhallisempi.
Tässä hotlassa on siis kaikki parvekkeet länteen, mikä on hyvä, viereisissä Aurinkomatkojen hotelleissa on paljon pohjois parvekkeita, joihin suomalaiset sioitettiin, ja siellä väki paleli. Heidän täytyi vodkalla terästää paljon keskitasoa enempi että tarkenivat edes joten kuten
Tassipaikoista Apilaniitty ja Helsinki on aivan vieressä, Apilaniityn musiikkeri Hocee on mainio veikko tuon parempaa jalkatyötä en ole koskaan nähnyt.
Myöskin Casban aukion tanssit ja ohjelmat klo:19- 21 kannattaa katsoa.Borrelios ongelma
Nooh, tällä reissulla ei meteli haittaa :-)
Ja mulle riittää aamupala, kunnon allasalue ja kylmä olut altaalla. Vaikka all inclusive onkin niin veikkaan että lounas ja illallinen menee aina jossain kaupungilla.- limamoukari
Me palasimme reisussta juuri viime viikolla. Kyseessä siis nuorenparin viikon reissu. Jardín del Atlántico oli omaan makuun melko pliisu, siis ei mikään ihmeellinen mutta kyllä sielä hienosti silti viikon vietti. Huoneemme sijaitsi ylimmässä kerroksessa, ovi irkkubaarin puolella, eli meteliä kantautui nukkumaan mennessä melkoisesti, mutta makuuhuonen ovi sulki mökää yllättävän hyvin. Altaanpuoleiselle parvekkeelle paistoi aurinko todella upeasti iltapäivästä, jos ei joka päivä jaksanut talsia dyyneille lötköttämään.
Aamiainen oli ihan ok. Joka toinen päivä oli munakokkelia ja pekonia ja vastavuoroisesti paistettuja munia. Muutoin samat leivät, croissantit, leikkeleet, murot... Kyllä lounaaseen asti pärjäsi kivast :) Mutta sitten tuo siivous. Kotona käsitys vielä ennen reissua oli että siivous olisi joka päivä, paitsi sunnuntaina. Ja olikohan niin että lauantaina ja tiistaina oli käynyt siivoja. Ekalla kerralla oli siivottu kunnolla ja toisella kertaa oli ainoastaan pedattu sängyt. Keskiviikkona kylppäristämme hajosi lamppu, joka tultiin korjaamaan kun respassa kävimme sanomassa. Sitte samassa yhteydessä sanoimme ettei siivoojat tulleet eilen, niin nainen isoll hymyllä kertoi että siivojat tulevat tänään. Hyvillä mielin lähdimme sitten Yumboon (suosittelen!) ostoksille ja illalla palattuamme koimme ison pettymyksen: ei tänäänkään siivousta. Sillä saralla huono palevelu! Muuten reissu oli todella onnistunut ja mukava :) Sääkin suosi auringolla ja helteellä :) - vieläkin Inglesiin
Nauratti limamoukarin kirjoitelma. Aivan kirjaimellisesti tapahtui myös meille.
Luvattiin siivota, ei siivottu, taas luvattiin ja lopuksi siivosimme itse.
Keittiössä vuoti putket,,,suihkuvedet jäivät killumaan altaaseen, koska viemäri ei vetänyt,jumituttiin hissiin ja siellä pysyttiin kauan, ennenkuin
pääsimme pois.
Huone sijaitsi ilmastointilaitteiden vieressä ja tuntui, että ei kuullut toisen puhetta
huoneistossa.
Hotellin sijainti oli loistava, siitä plussat.
Henkilökunta jäi jotenkin etäiseksi, ehkä juuri huonon englantinsa vuoksi.
Hinnaltaan Atlantico oli kalliimpi kuin monet samanlaisiksi luokitellut hotellit.
All inclusivea meillä ei ollut, mutta joskus kävimme katsomassa,
mitä oli tarjolla. Ja syömättä jäi eli menimme muualle syömään.
Kaksi kertaa kyseisessä hotellissa riitti meille.
Tämä oli ehkä sattumusten summa meille, mutta siihen hotelliin emme palaa.
Kohdallamme piti paikkansa tehty tutkimus, että suomalaiset saavat huonoimmat huoneet- vvvvs
ruoka huonoa mutta sijainti hyvä ellei ole sillä irkkubaarin puolella, josta tulee meteliä aamuyöhön asti. siivous ok. vuosi sitten oltiin.
- Anonyymi
Pukkeja
Olemme olleet Atlanticossa kaksi kertaa, mutta aikaa on jo 2 ja 4 vuotta tai sinnepäin. Silloin huushollit olivat vielä ihan siistejä, kivat vaaleat kalusteet eikä muistaakseni suurempia puutteita. Kun ei salaattikulhoa löytynyt niin respaan vaan ja kohta tuli. Mikroja ei silloin vielä lie ollut paljon missään, nyt ovat yleistyneet. En muista että olisi huonosti siivottu, 5 krt/vko varmaan, mielestäni ok.
Molemmilla kerroilla huoneemme oli kakkostalossa, siinä rauhallisemmassa, toisella kertaa kait kolmosessa ja toisessa lie ollut huone 535 mitä pidimme hotellin parhaana sijainniltaan. Kiva uima-allasalue tosiaan, ja se lämmitetty allas - aaaahhh! Ilta-aurinkoparvekkeet varsinainen plussa!
Voi hyvinkin olla että hotelli on jo remppaantunut jos ei ole mitään uusittu. Ja vaikka irkkubaarit on ilmeisesti velvoitettu pistämään äänisuojia kello 24 niin eiköhän sieltä vielä ykköstaloon äänet kuulu. Silloin ei tietenkään haittaa jos itse hilluu kaupungilla aamukolmeen-neljään ;-/
Voisin hyvin mennä sinne vielä uudelleenkin, kun en luksusta kaipaa. Emme koskaan (enää) ota hotellien ruokapaketteja, pari viikkoa Green Fieldissä riitti. Atlanticossa en ole koskaan syönyt. Apartementoksissa voi hyvin itse hoidella ruokapuolta (silloin ei tule syötyä liikaa!), ja välillähän tietysti pitää käydä ravintoloiden tarjontaa maistelemassa, lomalla kun ollaan.- lomakampa
Onko tuoreita kokemuksia Jardin del Atlanticosta? Huomasin että hotellia myy sekä Finnmatkat että Aurinkomatkat niin onko väliä kummalta matkan tilaa eli sais paremmat huoneet vai onko ihan sama?
- Anonyymi
Punkit ongelma
- guiDeD
Ihan sama minkä matkanjärjestäjän on sillä respassa jaetaan huoneita tyyliin mitkä vapaana on. Ihmettelen tätä hotellin suurta merkitystä? sillä luulisi matkailijoiden menevän Inglesiin lämmön jne. vuoksi. Hotellilla yleensä vaan nukutaan. Itse siellä 29 vuotta työssä olleena totean, että jos hotellilla näinkin suuri painopiste on,,varatkaa suosiolla 4 - 5 tähden hotelli.
- Ikles
Finnmatkoilla äkkilähtöhotellina tää, määrittelemätön majoitus. Eli ihan positiivinen ylläri äkkilähtönä. Oltiin allasalueen puolella, puutarhassa 2 kerroshuoneisto. Kuluneisuutta mutta ihan ok. Etäisyyden ok jos ei ole mitään ongelmaa kävellä pidemmästi. Ei tarvi odottaa luksusta kuiteskaan. Tukikohtana ok.
- Anonyymi
Skorpioneja siellä
- hola123
Oltiin myös ja viihdyttiin hyvin. Siivous toimi viitenä päivänä viikossa, pyyhkeet vaihdettiin joka kolmas päivä ja lakanat kerran viikossa infon mukaisesti. Baarimeteliä ei ollut, kitara ja mies lopetti soittelun jo yhdeksän aikaan. Aamiainen oli monipuolinen mutta allinclusivea ei haluttu vaihtelun vuoksi kun ympärillä paljon ravintoloita. Lämmitetty allas on mukava ja aurinkopetejä oli vapaana runsaasti ja vielä pinoissa. Voistais mennä toisenkin kerran kun sijainti on mainio eikä mitään valitettavaa.
- exitus
Hei.me olimme kuukauden hotellissa.Todella hyvä ,-hintaansa nähden.Me olimme all inglusiven ottaneita,-tosin kahden viikon ihanan ruoan jälkeen syönti väheni.Ruoka oli hyvää,henkilökunta ystävällistä,-siivous ja kaikki toimi.Lisäksi,jokainen ilta oli joku show. Todella hyvää, ajatellen,että olimme vain kolmen tähden hotellissa." David "artisti,joka lauloi, joka keskiviikko,-oli todella upea ja kiitokset hänelle. Jos Atlantico on tulevana talvena suomesta saatavana,-niin aivan varmasti menemme hotelliin joulukuun alusta ,-neljäksi tai viideksi viikoksi. Niin, meitähän on moneksi,-jotkut kuvittelevat tulevansa 5 tähden hotelliin,-mutta muistakaa,että sitä saa,-mitä haluaa maksaa. Hyvää lomaa kaikille ja Ingles on hyvä paikka-olemme 16-vuotta olleet,-sorry 2015 olimme Las Palmasissa,-mutta jos? niin taas Inglesiin. Jos Sama hotelli on ,-niin sinne
- Exitus
Olimme kuukauden.Tykkäsimme ja tulevana talvena mennään samaan hotelliin,-jos se vaan on suomalaisilla matkatoimistoilla.Menkää ,kaikki on hyvää kolmentähden hotelliin.Suosittelemme
- exitus
Olimme kuukauden ,-hotelli in todella hyvä kolme tähden hotelliksi.Kaikki toimii. Suosittelen, .
- Anonyymi
Lutikoita
- LeMaitre
Olin myös mieheni kanssa joulukuussa 2 vkoa, tykkäsimme molemmat. Huoneen pyysimme etukäteen allasbaarin puolelta maaterassilla. Suht siistiä, puutarhatorakoita jonkun verran, ei kuitenkaan haitaksi asti. Hyvät vuoteet, kunnon täkit pussilakanoilla sekä hyvät tyynyt. Kahvinkeitin sekä mikro. Ei huono ollenkaan hintaansa nähden.
- Hollaa
Itse majoituin ko. hotellissa 4/2015 ja kaksioni sijaitsi yläkerrassa allabaarin altaalle päin. Uusi astiakaapisto, kahvi/vedenkeitin, jääkaappi, taulu-tv, uutta maalipintaa. Ei mitään valittamista ja torakoita tahi luteita ei näkynyt. Hotellin ruokailutila yllättävän pieni hotellin kokoon nähden ja ruokailutilan vastapäätä sijaitseva ns. futisbaari verraton. Meninisin uudelleen samaan hotelliin milloin vain.
- Anonyymi
Hollaa kirjoitti:
Itse majoituin ko. hotellissa 4/2015 ja kaksioni sijaitsi yläkerrassa allabaarin altaalle päin. Uusi astiakaapisto, kahvi/vedenkeitin, jääkaappi, taulu-tv, uutta maalipintaa. Ei mitään valittamista ja torakoita tahi luteita ei näkynyt. Hotellin ruokailutila yllättävän pieni hotellin kokoon nähden ja ruokailutilan vastapäätä sijaitseva ns. futisbaari verraton. Meninisin uudelleen samaan hotelliin milloin vain.
Torakkoja
- Espanjaanekankerran
Onko jollain vielä kokemuksia kesältä tai syksyltä? Varasin juuri kevääksi Tuin sivuilta. Onko jotakin vinkkiä tai huomiota . Kiitos vastauksista.
- Anonyymi
Aivan järkyttävä paikka. Otin matkan TUI:n kautta. Hotellihuoneen piti olla rauhallinen. Vastapäisen karaokebaarin meteli jatkui aamuun saakka. Respan väki todella epäasiallista. Huoneen vaihto ei meinannut onnistua millään. Lomastani meni pilalle 1/3 osaa. Allinclusive on ala-arvoista lasten buffan tasoa, eikä vaihtelua juuri ollut. Viikon hinta kahdelta oli 2400€. Rahoille ei kyllä vastinetta saanut.
- Anonyymi
Voi harmi. Onhan tuo iso rahasumma. Milloin oli reissunne?
- Anonyymi
Et sitten vaivautunut lukemaan etukäteen arvioita ja petyit. Toisaalta Inglesissäkin löytyy helposti rauhallisia ja tasokkaita hotelleja kunhan vaan uskaltautuu suomikorttelin ulkopuolelle.
- Anonyymi
Mikä on se vanha hotelli Kuparipannun lähistöllä. Monasti on käyty eikä enää mennä. Mikä sen nimi olikaan.
- Anonyymi
Aika vaikea koko Inglesistä on löytää muita kuin vanhoja hotelleja. Suosittelen Teille paremman luokan matkustajille jotain toista kohdetta.
- Anonyymi
Hotelli on iso ja huoneetkin varsin suuria. Hyvät etäisyydet esim. rannalle. Lähiostarilla ruokakauppa ja kahviloita. Samassa rakennuksessa myös lääkäriasema "Suomi-Klinikka". Helppo paikka siis lomailla.
- Anonyymi
Saattelin yhden erittäin miellyttävän suomi - neidon noin 12 vuotta sitten Atlantikoon
niinkuin aloittajakin ollut. Suomi-neidolla oli mukavankokoinen olohuone ja makkari , paikat tosin kuluneet hotellissa. Neito erittäin miellyttävä ja herttainen.- Anonyymi
Samanlaisia kokemuksia parilta viime vuodelta mutta saatettava on ollut kuuma latinomies. On huikea huomata kuinka Ingles on muuttunut parempaan suuntaan parin viime vuoden aikana kun vähän kokeneempikin mies turisti löytää itselleen miesseuraa helposti. Se saa miehen matkustamaan inglesiin yhä uudestaan ja uudestaan.
- Anonyymi
Kuluneisuus ei pidä paikkaansa.
S.E.
- Anonyymi
On ne ihan mahottomia kaikki täällä.
- Anonyymi
Kuparipannubaarin lopetettua toimintansa pari vuotta sitten me ei olla muualla käyty kun Karhussa. Aguila Roja ostari. Sama talo missä Apilaniitty. Hiperdinon vierestä pääsee Karhun lihapatojen äärelle.
- Anonyymi
Me Inglesin vakiasukkaat eli canariot kokoonnumme nykyisin viikkomiitingissä Karhuravintolassa. Ennen käytiin Kuparipannubaarissa mutta sinne ei nyt enää sattuneesta syystä pääse kukaan koskaan enää. Onneksi on Karhu. Inglesin ykkönen ruokaravintoloista.
- Anonyymi
Kyllähän Karhu on Inglesin ykkönen ruokaravintoloista.
- Anonyymi
Oltiin marraskuussa 2022 3vk ,huone oli siiven takaosassa.hiljainen ei kuulunut musiikkien äänet juuri remontoitu huone todella siisti,siivous ihan ok.ainoa miinus tympeä respan väki, hyvä hotelli jos huone on takaa.Sisään kirjauksessa takuu maksuna50€ käy myö käteisenä vaikka toisin on väitetty
- Anonyymi
Oiva hotelli aivan pelipaikoilla vastapäätä Karhu-ravintolan tarjoiluja.
- Anonyymi
Aivan mahtava paikka tuo Karhu. Vain kadun ylitys ja olet liha patojen äärellä.
- Anonyymi
Hyvällä paikalla on Jardin Atlantic, vain kadun yli ja on mistä valita.
- Anonyymi
Pihvi ravintola Karhu lopetti jo muutama vuosi sitten. Karhu kuitenkin avataan uudelleen piakkoin. Sitten taas pääsee Karhun liha patojen äärelle herkuttelemaan.
Täytyy heti varata pöytä avajaisiin kun avajais päivä on tiedossa ja ei kun kunnon pihvin kimppuun.
Karhu saa kuulemma pitää kaikki miselin tähdet mitkä sillä oli edellisessä toimipisteessä.
Tämä on hyvä. Karhu onkin kanarian saarien ainoa miselin tähtien pihvi ravintola.- Anonyymi
Isälläs oli miseliinit kun sinua teki.
- Anonyymi
Eikös Karhulla ollut ihan kolme michelin tähteä? Kaikki saatu loistavien pihvien ansiosta.
Ei v**u tää on kyllä kypsää puuhaa 😦
Kolmelle lukijalla kirjoitella jostain suljetusta kalja baarista 🤣
Pannun ystäväkin lopetti provo soitumisen jo kauan aikaa sitten 😯
Missähän kaikki oikeat asia kirjoittajat ja sisällön tuottajat luuraa? 🤔- Anonyymi
Olisi mukava nähdä sinultakin edes yksi sisältöä sisältävä tuotos. Enkä tarkoita pakoputkea.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olisi mukava nähdä sinultakin edes yksi sisältöä sisältävä tuotos. Enkä tarkoita pakoputkea.
Tule Thaimaan palstoille. Kirjoittelen siellä asia kirjoituksia päivittäin lukemattomia kertoja.
Minut löydät myös sala liitto teoria sivuilta tai vaikkapa maailman menoa palstalta aiheuttamassa yleistä pahennusta.
Tämä kana riansaaret palsta alkoi kuihtumaan pois silloin kun antii kki ja eläke pappa alkoi pitämään tätä palstaa matka blogina. Tää saattas olla ihan virkeä palsta ilman heidän ulostuksiaan palstalle.
T: Pannun ystävä evp - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tule Thaimaan palstoille. Kirjoittelen siellä asia kirjoituksia päivittäin lukemattomia kertoja.
Minut löydät myös sala liitto teoria sivuilta tai vaikkapa maailman menoa palstalta aiheuttamassa yleistä pahennusta.
Tämä kana riansaaret palsta alkoi kuihtumaan pois silloin kun antii kki ja eläke pappa alkoi pitämään tätä palstaa matka blogina. Tää saattas olla ihan virkeä palsta ilman heidän ulostuksiaan palstalle.
T: Pannun ystävä evpViitsisitkö siirtyä kokonaan thaikkulan palstalle pois tältä kälyiseltä kanarialta, kiitos!!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Viitsisitkö siirtyä kokonaan thaikkulan palstalle pois tältä kälyiseltä kanarialta, kiitos!!!
En.
Täällä saa kaikki kirjoittaa:
"Keskustele vapaasti aiheesta kuin aiheesta".
T. Pannun ystävä evp - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En.
Täällä saa kaikki kirjoittaa:
"Keskustele vapaasti aiheesta kuin aiheesta".
T. Pannun ystävä evpMutta kun sinulla ei ole tänne enää mitään annettavaa. Joku tuossa kertoi, että olet lopettanut provosoitumisenkin niin täällä kaikki on niin tylsää.
- Anonyymi
Kyllä ottaa Pannuun.
- Anonyymi
Karhu taas normaalisti auki. Tervetuloa kaikki poika porukat nauttimaan elämän parhaista antimista hyvän ruoan lisäksi.
- Anonyymi
Höpö höpö. Keksi joku toinen aihe välillä.
Tokihan miselin tähdillä palkittu pihvi ravintola Karhu jossain vaiheessa jatkaa toimintaansa mutta on vaan niin todella kulunut aihe. Kirjoita vaikka pannu baarin konkurssista välillä.
T: pannun ystävä evp - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Höpö höpö. Keksi joku toinen aihe välillä.
Tokihan miselin tähdillä palkittu pihvi ravintola Karhu jossain vaiheessa jatkaa toimintaansa mutta on vaan niin todella kulunut aihe. Kirjoita vaikka pannu baarin konkurssista välillä.
T: pannun ystävä evpLopeta jo eläke pappa valehtelu. Karhu gourmet ruoka ravintola on normaalisti auki. Tällekin illalle meidän poika poppoolla on sinne pöytä varaus. Suosittelen pöytä varausta varauksetta jotta pääsette nauttimaan uudistetun karhu gourmet ruoka ravintolan antimista. Jättäkää huomioimatta nuo trolli eläke papan valheet. Minulla on ajan kohtaista tietoa inglesistä.
Pannunystävä EVP se oikea. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lopeta jo eläke pappa valehtelu. Karhu gourmet ruoka ravintola on normaalisti auki. Tällekin illalle meidän poika poppoolla on sinne pöytä varaus. Suosittelen pöytä varausta varauksetta jotta pääsette nauttimaan uudistetun karhu gourmet ruoka ravintolan antimista. Jättäkää huomioimatta nuo trolli eläke papan valheet. Minulla on ajan kohtaista tietoa inglesistä.
Pannunystävä EVP se oikea.Sinäkin olet väärennös pannun ystävä sillä minä olen se ainoa ja oikea pannun ystävä evp ja satun tietämään ettei Karhu Gourmet ole löytänyt uutta paikkaa eikä tänä vuonna löydä sitä. Mene sinä siitä vessaan tuottamaan sisältöä.
Pannun Ystävä original evp. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinäkin olet väärennös pannun ystävä sillä minä olen se ainoa ja oikea pannun ystävä evp ja satun tietämään ettei Karhu Gourmet ole löytänyt uutta paikkaa eikä tänä vuonna löydä sitä. Mene sinä siitä vessaan tuottamaan sisältöä.
Pannun Ystävä original evp.Eläke pappa se vaan jaksaa suoltaa apu lantaa palstalle meidän asia kirjoittajien ja sisällön tuottajien harmiksi jotta emme tuottaisi asia kirjotuksia ja sisällön tuotoksia. Vaikka sinä pappa tykkäänkin perä pään leikeistä dil doinesi niin älä tyrkytä tapojasi muille kirjottajille jotka yrittää tuottaa palstalle asia sisältöä kak ka leikkisi sijaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eläke pappa se vaan jaksaa suoltaa apu lantaa palstalle meidän asia kirjoittajien ja sisällön tuottajien harmiksi jotta emme tuottaisi asia kirjotuksia ja sisällön tuotoksia. Vaikka sinä pappa tykkäänkin perä pään leikeistä dil doinesi niin älä tyrkytä tapojasi muille kirjottajille jotka yrittää tuottaa palstalle asia sisältöä kak ka leikkisi sijaan.
Kyllä sinun sisällön tuottamisesi tiedetään, se menee suoraan viemäriin - toivottavasti.
- Anonyymi
Hyvä hotelli. Suosittelen.
- Anonyymi
Todella surkea läävä. AM:n taso laskenut valtavasti kun hyväksynyt tämän, Las Faluaksen ja sen yhden surkean paikan maantien yläpuolella San Agustinin rajalla.
- Anonyymi
Sultan Kebapista Kasbahilta saa hyvät makkaraperunat.
- Anonyymi
Eikös noi oo molemmat saarten parhaisiin lukeutuvaa pihvi ravintoloita. Näin olen saanut ilokseni lukea palstalta joten jätä eläke pappa oikeat ruoka ravintolat rauhaan ja käy vaan jatkossakin kupari pannu paarin makkara peruna käristimen lemussa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikös noi oo molemmat saarten parhaisiin lukeutuvaa pihvi ravintoloita. Näin olen saanut ilokseni lukea palstalta joten jätä eläke pappa oikeat ruoka ravintolat rauhaan ja käy vaan jatkossakin kupari pannu paarin makkara peruna käristimen lemussa.
Oletko ajatellut koskaan käydä ihan paikan päällä? Kyllä se kokemus aina lukemisen voittaa.
- Anonyymi
seinät olivat likaiset, pistorasioita ei juuri ollenkaan, seinät paperia mutta plussaa on useat altaat ja niiden koko ja sijainti on hyvä
- Anonyymi
Hyvä hotelli tuo Atlantico. Voin suositella
- Anonyymi
Ihan hyvä hotla. Toisella puolella kuuluu huoneisiin melu mm. Ässän karaokesta. Muuten OK.
- Anonyymi
Kiva paikka. Paljon komeita homo miehiä yöpyy siellä. Torakat ainoa miinus tässä hotlassa.
- Anonyymi
Kuuluu hirveä mökä huoneeseen jos kämppä on just siinä ravintoloiden kohdalla kuten minulla kerran
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuuluu hirveä mökä huoneeseen jos kämppä on just siinä ravintoloiden kohdalla kuten minulla kerran
Olen huomannut saman
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen huomannut saman
Näin on
Ketjusta on poistettu 46 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä692291Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1721762Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on711440Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461437Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2421383- 831232
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3421205IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3701185- 1281175
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3381137