Aika korutonta kertomaa YLE :n TV 1 :llä nyt. Te, jotka olette adoptoineet lapsen Kiinasta, katsokaa, jos ohjelma uusitaan. Kiinassa on ammatti- ja taparikollisilla normaalikäytäntönä varastaa lapsia. Osa myydään huutokaupassa, osa kasvatetaan seksiorjiksi ja osa... MYYDÄÄN ADOPTIOLAPSIKSI EUROOPPAAN! Keneltä varastetun lapsen sinä ostit? Minkä niminen äiti juuri NYT itkee Kiinassa katkeria kyyneliä tietämättä, missä hänen lapsensa on?
Ostitko VARASTETUN lapsen?
MadeInChina
323089
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Ulkolinja: Kiinan kaapatut lapset
TV1 klo 22.00
TV1
keskiviikkona 6.2. klo 22.00, uusinta maanantaina 11.2. klo 23.35
ULKOLINJA: KIINAN KAAPATUT LAPSET
Ulkolinja paneutuu tänään Kiinan yhden lapsen politiikkaan dokumentissa Kiinan kaapatut lapset (China's Stolen Children). Maailman väkirikkaimman maan on ollut pakko rajoittaa väestönkasvuaan, mutta tämä on johtanut joissain tapauksissa surullisiin kohtaloihin.
Kiinan yhden lapsen politiikka johtaa mm. siihen että lapsista tulee kauppatavaraa. Kuka huolehtii sinusta vanhana jos sinulla ei ole lapsia? Yli 70 000 lasta siepataan vuosittain ja myydään heitä "paremmin tarvitseville ". Jos sinulla ei ole synnytyslupaa niin ei ole muuta ratkaisua kun lapsen myynti.
Dokumentissa tavataan ihmiset, joita politiikka henkilökohtaisesti koskettaa: vanhemmat etsimässä varastettua lastaan, kauppoja välittävä mies, joka on jo myynyt oman jälkikasvunsa sekä tulevat vanhemmat, jotka pohtivat syntymättömän tyttärensä myymistä.
AI
(Kopioitu täältä: http://www.yle.fi/tv1/ohjelmaopas.php?serial=t0145615881813 )
pöljä otus. Kaikkeen se kykeneekin. Kyllä hävettää.
sijaisvanhemmaksi tai sosialalle aikova, varo ettet syllisty rikollisten mukana lapsensieppaukseen, lasku tulee vielä!
Annetaan lasten mädäntyä lastenkoteihin ilman työntekijöitä...
Se ei olisi kohtullista!
Ei lapsia voi sulloa lastenkotiin ilman sosiaalialan työntekijöitä. Lapset ovat menettäneet omat vanhempansa, vähin mitä voidaan tehdä on laittaa lastenkoteihin mahdollisimman paljon työntekijöitä.
Mutta kukaan työntekijä ei jaksa olla töissä tauotta, eli työntekijät vaihtuu. Lapselle kuitenkin olisi parasta jos hän saisi olla koko ajan yhden aikuisen kanssa, se liittyy jo kiintymyssuhteen muodostumiseenkin.
Siksi lastekotia parempi paikka lapselle on sijaisperhe.
Mutta moni sijaisperhe ei jaksa tehdä työtään, siihen vaikuttaa kärsineet lapset jotka heijastaa ympärilleenn pahaa oloa ja oman lisänsä tuo joskus hyvinkin hankalat biovanhemmat.
Siksi lapselle sijaisperhettä pysyvämpi ja parempi kasvapaikka on oma adoptioperhe.
Ja näitä vaihtoehtoja tarvitaan, kaikkia. Yksi niistä ei ratkaise koko ongelmaa!
tuota ohjelmaa kohtaan. Muistaakseni ohjelmassa siis esiintyy kuusi esimerkkiä, joista tämä kritisoijan mukaan (en muista siis missä lehdessä tuo kritiikki oli) vaikuttaa siltä että he eivät tienneet missä olivat mukana. Siis eivät tienneet mihin heitä kuvataan ja mihin filmi levitetään. Toinen asia oli se, että kuusi esimerkkiä Kiinan kaltaisessa maassa ei käytännössä tarkoita yhtään mitään. Ja kolmanneksi tuohon sinun aloitukseen, eikös ohjelmassa esiinny yhtä paljon niitä jotka ovat itse myyneet lapsensa kuin niitä joilta lapi on varatettu?
"Ja kolmanneksi tuohon sinun aloitukseen, eikös ohjelmassa esiinny yhtä paljon niitä jotka ovat itse myyneet lapsensa kuin niitä joilta lapi on varatettu?"
Tarkoitatko, että jos yksi myy lapsensa adoptioon, niin toinen on oikeutettu varastamaan (ryöstämään)?
Kumpiakin tasapuolisesti?
Lapsikaupassa on aina niitä ostajiakin. Yleensä ostoportaita on useita, koska myytävien lasten taustat pyritään häivyttämään ja kiinnijäämistä välttelemään. Tarpeeksi monta kierrosta kun pestään rahaa, öh ei kun lapsia anteeksi, saadaan lopputulokseksi vihdoin länsimaalaisten hyväntekeväisyystyöllekin kelpaavia tuloksia.
kirjoittanutkaan, tuon keksit itse. Se oli kommentti tuohon alkuperäiseen kirjoitukseen, josta saa sen käsityksen että ohjelma käsittelee vain varastettuja lapsia. Ohjelma käsitteli siis sekä ostettuja että myytyjä lapsia. Täysin yhtä tuomittavaa toimintaa kumpikin eikä mikään oikeuta tuollaista toimintaa lasta kohtaan.
INTIALAISEN MUNUAISMAFIAN PÄÄTEKIJÄ KIINNI NEPALISSA
Julkaistu: 10:25
Päivitetty: 13:34
Sole Lahtinen
Helsingin Sanomat
PRAKASH MATHEMA / AFP
Indialainen tohtori Amit Kumar joutui median myllytykseen pidätyksensä jälkeen Katmandussa.
Katmandu. Laajasta laittomasta elinkaupasta epäilty intialainen lääkäri Amit Kumar, 40, on otettu kiinni Nepalissa. Häntä syytetään Intiassa munuaisten viemisestä sadoilta terveiltä intialaisilta pakkokeinoin tai ostamalla sekä munuaisten myymisestä siirrännäisiksi ulkomaille.
Interpol etsintäkuulutti Kumarin 24. tammikuuta. Hänen epäiltiin paenneen toiseen kotimaahansa Kanadaan, mutta hän olikin siirtynyt rajan yli Nepalin lomaseudulle. Siellä hotellin henkilökunta ilmoitti poliisille asiakkaasta, joka leikkasi lehdestä munuaisjupakkaa koskevat kirjoitukset.
Pidätettäessä Kumarilla oli 145 000 dollaria seteleinä ja 900 000 euron shekki.
Perjantaina Nepalin poliisi toi hänet Katmanduun. Lehdistötilaisuudessa Kumar vakuutti syyttömyyttään.
Aiemmin jo 11 ihmistä on pidätetty kuulusteluja varten tammikuussa alkaneessa munuaisten salakaupan tutkimuksessa, jotka ulottuvat jo ainakin seitsemään Intian osavaltioon.
Kumarin pääklinikka oli Delhin vauraassa Gurgaonin kaupunginosassa. Kaikkiaan 500 köyhää intialaista ”luovutti” munuaisensa ulkomaalaisiin asiakkaisiin siirrettäväksi.
Ainakin yhdeksän vuotta toimineeseen verkostoon kuului useita sairaaloita, ainakin neljä lääkäriä, kymmeniä sairaanhoitajia ja laboratorioauto.
Intian tiedotusvälineet kertoivat kauhutodistuksia siitä, kuinka ”luovuttajia” oli jopa aseella uhaten pakotettu antamaan munuaisensa.
”Veimme munuaisesi”, naamioitu mies sanoi köyhälle Mohammed Salimille, joka heräsi ankaraan kipuun leikkauksen jälkeen. ”Ammumme sinut, jos puhut asiasta”, uutistoimisto AP lainasi.
Jos luovuttajalle maksettiin, korvaus oli noin 880 euroa munuaisesta. Ostaja maksoi paljon enemmän siirrännäisestä.
Ratsioissa löytyi myös lähes 50 ulkomaisen asiakkaan nimilista ja viisi ilmeisesti uutta munuaista odottanutta ulkomaalaista asiakasta.
Intian liittovaltion poliisi CBI aikoo pyytää Nepalilta Kumarin luovuttamista. Kumarin vangitsemisesta ja mahdollisesta luovuttamisesta Intiaan päätetään aikaisintaan sunnuntaina Nepalin juhlapyhien vuoksi.
Kumar harjoitti toimintaansa Gurgaonissa jo 1990-luvulla. Hänen ryhmänsä toimia on tutkittu myös muualla Intiassa.
Munuaismafian toiminnan epäillään ulottuvan Nepaliinkin. Viime vuonna Nepalin poliisi paljasti kolme munuaisten ostohanketta, joissa köyhille ihmisille muka luvattiin hyvä työpaikka, mutta he saivatkin munuaisestaan alle 180 euron korvauksen.
Julkaistu Helsingin Sanomien Verkkoliitteessä 8.2.2008
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Intialaisen munuaismafian päätekijä kiinni Nepalissa/1135233903759
adoptiokeskustelu!!
Sekä lapsikaupan, ihmiskaupan ja elinkaupan pääperiaatteet ovat nämä: Kaikkein köyhimmät myyvät vähästään (lapsia, sisäelimiä) ja rikkaimmat ostavat niitä keinolla millä hyvänsä. Välitystyön tekevät siihen erikoistuneet, rikolliset joilla saattaa olla mm. lääkärin tai lastenkodinjohtajan asema.
Rikollisille tämä on erittäin tuottoisa bisnes. Köyhille myyjille ei jää tästä kaupasta käteen paljon mitään, mutta he menettävät korvaamattoman arvokkaita asioita. Joskus heiltä myös selvästi varastetaan näitä asioita tai heidät pakotetaan myymään esim. lapsensa tai elimensä. Rikkaat ostajat, jotka ovat usein länsimaalaisia, haluavat saada jotain niin kovasti, että he eivät välitä mistä se hankitaan.
En ole nähnyt kyseistä dokumenttia joten en tiedä, minkä välikäsien kautta (yksityiset välittäjät, asianajajat tms) lasten myymiset/ostamiset dokumentin mukaan hoidettiin.
Aihe sinänsä ei ole mikään uusi, alla Pelastakaa Lapset Ry:n tiedote joskus aikaisemmin mutta samaan aiheeseen liittyen:
Pelastakaa Lapset tekee Kiinassa adoptioyhteistyötä CCAA:n (China Center of Adoption Affairs) kanssa. CCAA toimii Kiinan siviiliasian ministeriön alaisuudessa. Virallinen yhteistyömme Kiinan adoptioviranomaisten kanssa on alkanut vuonna 1995. Yhteistyö perustuu monivuotiseen kokemukseen ja luottamukseen, eikä väärinkäytöksiä ole tullut esiin.
Kiinasta kansainväliseen adoptioon luovutettavat lapset ovat hylättyjä löytölapsia. Lasten taustojen selvittely kuuluu siviiliasian ministeriön viranomaisille maakunnissa. Kun Kiinassa löydetään hylätty lapsi, poliisiviranomaiset toimittavat hänet lastenkotiin. Viranomaiset kuuluttavat julkisin ilmoituksin lapsen vanhempia. Mikäli lapsen biologisia vanhempia ei löydetä kolmen kuukauden kuluessa, lapsi julistetaan orvoksi ja hän jää lastenkotiin. Tässä vaiheessa hänelle voidaan etsiä adoptiovanhemmat.
Suurin osa hylätyistä lapsista sijoittuu adoptioperheisiin Kiinassa, osa saa kodin kansainvälisen adoption kautta.
Lapsen sijoittuessa kansainväliseen adoptioon, hänen papereissaan on mukana poliisiraportti löytöajankohdasta ja –paikasta sekä lehti-ilmoitukset vanhempien kuulutuksista. Liitteenä on myös notaarin todistus siitä, että lapsi on hylätty.
Valitettavasti lapsen taustasta ja historiasta ennen löytöhetkeä ei useimmiten ole saatavissa tietoja. Viranomaiset toimittavat kansainväliseen adoptioon vapaaksi todetun lapsen tiedot CCAA:lle, jossa puolestaan on lasta toivovien ulkomaalaisten adoptiohakijoitten hakemusasiakirjat. Lapsen ja perheen yhdistäminen tehdään CCAA:ssa. Adoptio vahvistetaan lapsen syntymämaakunnassa, kun adoptiovanhemmat matkustavat hakemaan lapsen kotiin.
Kiinan kulttuuri, toimintatavat sekä myös lastensuojelutyön toimintaympäristö eroavat monin tavoin länsimaalaisesta. Kiinan nykyinen lainsäädäntö ei esim. anna mahdollisuutta luovuttaa lasta virallisesti adoptioon. Lapsia hylätään paljon ja maassa on heitä varten suuri määrä eritasoista hoivaa ja suojelua antavia lastenkoteja. Valtiolliset lastenkodit toimivat pääasiassa valtion avustuksin, jotka eivät aina riitä kuin kaikkein välttämättömimpään.
Kansainväliseen adoptioon lapsia sijoittavat lastenkodit saavat lisärahoitusta adoptiovanhempien maksamista hoitomaksuista. CCAA:n antaman tiedon mukaan hoitomaksu/avustus tulee käyttää hylättyjen lasten olosuhteiden parantamiseen. Kaikki maksut suoritetaan viranomaisten kautta ja niiden käyttö on sekä valvottua että julkista.
Kiina on syyskuussa 2005 ratifioinut Yleissopimuksen lasten suojelusta sekä yhteistyöstä kansainvälisissä lapseksiottamisasioissa. Tämä ns. Haagin sopimus antaa puolin ja toisin työvälineitä kansainväliseen adoptiotoimintaan liittyvien menettelytapojen arvioimiseksi sopimusvaltioiden välillä. Haagin sopimus edellyttää, että kansainväliset adoptiot toteutetaan lapsen edun mukaisesti. Sopimuksella taataan lasten kaappaamisen, myynnin ja kauppaamisen estävä sopimusvaltioiden välinen yhteistyöjärjestelmä.
Suomessahan adoptio on valtion valvomaa toimintaa ja ns. omatoimiadoptiot ovat laittomia. Adoptoida voi vain valvottujen palveluntarjoajien kautta. Kun uusi adoptiokontakti avataan, sitä ja sen toimintaa valvotaan sosiaali- ja terveysministeriön alaisen kansainvälisen adoptiolautakunnan toimesta useiden vuosien ajan ennen varsinaisen adoptiotoiminnan aloittamista. Samoin toimintaa kontrolloidaan jatkuvasti kontaktin toimiessa. Esim. Kambodza on maa, jota seurattiin pitkään adoptiokontaktien luomiseksi. Toiminnassa huomattiin kuitenkin lapsikaupan riskejä, joten kohde päätettiin jättää avaamatta.
Lapsesta ei myöskään saa maksaa mitään, tämän kieltää jo Suomen adoptiolaki. Miten lapsen siis voi ostaa, jos hänestä ei maksa mitään? Suomen laillisista adoptiokontakteista lapsi saadaan ihan ilmaiseksi. Toki adoptoinnista aiheutuu paljon kuluja, mutta nämä muodostuvat oikeuskuluista, matka- ja majoituskuluista (useiden viikkojen majoittuminen), asiakirjojen käännös- ja laillistamiskuluista, viisumimaksuista, puhelu- ja postikuluista, jne. Ei siis lapsesta!
On totta, että lapsikauppa on yleistä ja ihmiset sinisilmäisiä. Siksi on tärkeää, että adoptiotoimintaa valvoo ja kontrolloi objektiivinen, adoptiosta hyötymätön kolmas osapuoli = adoptiolautakunta. Suomen adoptiojärjestelmää kritisoidaan (ja toki siinä on parantamisen varaa), mutta sen avulla pystytään noudattamaan Haagin sopimusta. Ns. omatoimiadoptiot, joita täälläkin välillä hehkutetaan ovat luku sinänsä. Niissä laki otetaan omiin käsiin kun halutaan saada lapsi nopeasti ja usein sellaisesta kohteesta, jota muuten ei ole tarjolla. Kuka näissä tapauksissa valvoo, ettei lapsikauppaa tapahdu?
http://www.stm.fi/Resource.phx/orgns/neuvt/adoptio/index.htx
Kyllähän adoptiolapsesta maksetaan lähes kaikkiin ulkomaisiin kohteisiin maksu, joka voi olla tuhansia dollareita. Tätä maksua kutsutaan usein hoitokorvaukseksi ja yleensä sen kerrotaan menevän lastenkodin tai vastaavan organisaation (esim. Kolumbiassa niin sanotun äitikodin) toiminnan tukemiseksi. Intian FFC puolestaan toivoo, että adoptioperheet ryhtyvät kohteen kummeiksi. Tietääkseni vain kotimaasta adoptoiva perhe ei maksa mitään tällaista maksua. Kotimaan adoptiolasten elatuksen on kustantanut ennen adoptiota yleensä lapsen kotikunta.
" Suomessahan adoptio on valtion valvomaa toimintaa ja ns. omatoimiadoptiot ovat laittomia."
Kieltääkö Suomen laki ns. omatoimiadoptiot?
teksti. Lapsesta ei makseta mitään, hänestä aiheutuneita hoitokuluja maksetaan valtiolle (Kiinalainen käytäntö). En ole kuullut, että muissa kohteissa olisi tälläistä käytäntöä. Summa ei sen sijaan ole tuhansia euroja, vaan lähinnä nimellinen korvaus!
Laki lapseksiottamisesta 8.2.1985/153
5 LUKU
Lupamenettely kansainvälisissä lapseksiottamisasioissa
25 § (22.3.1996/175)
Lapseksiottajan on haettava lapseksiottamisasioiden lautakunnan lupa ennen kuin lapseksiottaminen vahvistetaan Suomessa tai ulkomailla, jos:
1) lapseksiottajalla on asuinpaikka Suomessa ja alle 18-vuotiaalla lapseksiotettavalla on asuinpaikka vieraassa valtiossa; tai
2) lapseksiottajalla on asuinpaikka vieraassa valtiossa ja alle 18-vuotiaalla lapseksiotettavalla on asuinpaikka Suomessa.
Lapseksiottamisasioiden lautakunta voi myöntää luvan lapseksiottamiseen 25 §:n 1 kohdassa tarkoitetussa tapauksessa, jos 1–7 §:ssä säädetyt lapseksiottamisen edellytykset ovat olemassa ja kansainvälistä lapseksiottamispalvelua on annettu siten kuin 19–24 §:ssä säädetään. (22.3.1996/175)
Lapseksiottamisasioiden lautakunta voi myöntää luvan 25 §:n 2 kohdassa tarkoitetussa tapauksessa, jos 1–11 §:ssä säädetyt lapseksiottamisen edellytykset ovat olemassa ja lautakunnalle on esitetty lapseksiottajan asuinpaikkavaltion toimivaltaisen viranomaisen tai muun toimivaltaisen toimielimen antama lausunto lapseksiottajasta ja hänen olosuhteistaan sekä selvitys siitä, että hänet on todettu kelpoiseksi ja sopivaksi ottovanhemmaksi, että hänelle on annettu tarvittavaa neuvontaa sekä että lapsella on lupa päästä lapseksiottajan asuinpaikkavaltioon ja asua siellä pysyvästi. (22.3.1996/175)
41 §
Helsingin hovioikeus voi vahvistaa vieraassa valtiossa tapahtuneen lapseksiottamisen päteväksi, jos jommallakummalla lapseksiottajalla tai lapseksiotettavalla on lapseksiottamisen ajankohtana ollut asuin- tai kotipaikkansa taikka kansalaisuutensa perusteella sellainen yhteys siihen valtioon, jossa lapseksiottaminen on tapahtunut, että sen viranomaisilla voidaan katsoa olleen riittävä aihe ottaa asia tutkittavaksi. (22.3.1996/175)
Helsingin hovioikeus voi vahvistaa vieraassa valtiossa tapahtuneen ottolapsisuhteen purkamisen päteväksi, jos ottolapsella tai jommallakummalla ottovanhemmalla on purkamisajankohtana ollut 1 momentissa tarkoitettu yhteys siihen valtioon, jossa ottolapsisuhde on purettu.
Jos lapseksiottaminen tai ottolapsisuhteen purkaminen on tapahtunut muulla tavoin kuin viranomaisen päätöksellä, se voidaan vahvistaa päteväksi vain, kun jollakin asianosaisella on ollut 1 tai 2 momentissa mainittu yhteys siihen valtioon, jossa lapseksiottaminen tai ottolapsisuhteen purkaminen on tapahtunut, ja tämä toimenpide on sanotun valtion lain mukaan pätevä.
Miten laki kieltää ns. omatoimiadoptiot? Yllä olevasta lakipätkästä se ei ainakaan selvinnyt. Suomeenhan adoptoidaan jatkuvasti muutamia lapsia vuodessa ns. omatoimisesti.
Omatoimisesti adoptoidaan mm. sukulaislapsia ja silloin kun adoptiovanhemmista vähintään toinen on jonkun maan kansalainen. Myös ulkomailla asuvat suomalaiset adoptoivat joskus ulkomailla asuessaan näiden maiden lapsia. Näissä tapauksissa suomalaiset adoptiovanhemmat joutuvat noudattamaan kohdemaan lakia. Adoptio vahvistetaan myöhemmin tarvittaessa Suomessa, Helsingin hovioikeudessa.
Jos on tavallinen Suomessa asuva suomalainen pariskunta tai yksinhakija kyseessä, omatoiminen adoptio ei kai ole mitenkään laillisesti mahdollinen. Tästä esimerkkinä oli Malawista Suomeen tuodut kaksostytöt, joiden huoltajuusasiaa on hiljattain käsitelty oikeudessa.
No, tästähän voidaan halkoa hiuksia vaikka kuinka pitkään. Kansainvälisen adoption yhteydessä adoptiovanhemmat joutuvat aina maksamaan adoptiokohteelle jotain maksua. Näin on ainakin tällä hetkellä kaikkien Suomen adoptiokohteiden osalta. Toisissa kohteissa tämä summa on hyvin pieni ja toisissa se on itse asiassa aika suuri. Kiinaan ainakin ennen maksettiin yli 2000 euron suuruinen korvaus. Me täältä Suomesta emme voi tietää, mihin tämä maksettu summa loppujen lopuksi käytetään, vaikka me kuinka kävisimme paikan päällä katselemassa paikkoja. Tietenkin joissain pienemmissä kohteissa on helpompi silmin havaita, mihin rahoja käytetään. Rahojen sanotaan menevän hallinnollisiin kuluihin, adoption vaatimiin järjestelyihin, lapsen ennen adoptiota aiheuttamiin kustannuksiin, lastenkotien kehittämiseen ja biologisten äitien tukemiseen (mm. Kolumbia, Etelä-Afrikka). Toivotaan että rahat todella menevät näihin tarkoituksiin.
Thaimaahan ei makseta, ei Suomen päässä eikä Thaimaassa, ei Thaimaan viranomaisille eikä lastenkodeille.
asettaa Suomessa asuvan Suomen kansalaisen kansainvälisen adoption ehdoksi
1) adoptioneuvonnan läpikäymisen
2) adoptioluvan saamisen kansainvälisesltä adoptiolautakunnalta
3) lapsen adoptoimisen hyväksyttyjen palvelunantajien kautta.
Ns. omatoimiadoptio tarkoittaa sitä, että Suomessa asuva ihminen matkustaa ulkomaille ja marssii siellä lastenkotiin / hoitaa asian jonkun kontaktin kautta ja adoptoi lapsen ko. maassa tai tuottaa lapsen laittomasti Suomeen. Tälläinen omatoiminen adoptio ei saa lainvoimaa Suomessa.
Eri asia sen sijaan on, jos suomalaisen henkilön pysyvä asuinpaikka on jossakin toisessa valtiossa ja ko. henkilö adoptoi sen maan lakien ja käytäntöjen mukaan. Tällöin mahdollisesti Suomeen palatessaan adoptio on suoraan lainvoimainen Suomessa (jos maa on kuulunut Haagin sopimuksen piiriin) tai adoption voi vahvistaa Helsingin hovioikeudessa. Vastaava tilanne on, jos Suomessa asuva toisen valtion kansalainen adoptoi lapsen kotimaassaan. Adoptio saa yhtä lailla laillistuksen Suomessa. Näissä tapauksissa ei kuitenkaan ole kyseessä ns. omatoimiadoptio, vaan aivan laillinen toisessa valtiossa tapahtunut adoptio.
Nämä asiat käyvät ilmi aiemman linkin lainkohdista.
Samaisessa adoptiolaissa on myös maininta, että Hovioikeus voi jättää adoption vahvistamatta, jos sen katsotaan olevan Suomen lain vastainen tai sen tarkoituksena on ollut kiertää lakia.
"43 § (22.3.1996/175)
Edellä 38 §:n 1 ja 3 momentissa tarkoitettua lapseksiottamista sekä 39 §:n 1 momentissa tarkoitettua ottolapsisuhteen purkamista ei tule katsoa Suomessa päteväksi eikä hovioikeuden tule vahvistaa lapseksiottamista tai ottolapsisuhteen purkamista 41 §:n tai 41 a §:n nojalla päteväksi, jos tämä johtaisi Suomen oikeusjärjestyksen perusteiden vastaiseen tulokseen."
sukulaislapsen omatoiminen adoptio? Kyllähän sekin vaatii yhtä lailla adoptioneuvonnan ja käräjäoikeuden päätöksen.
Esimerkiksi siten, että Suomessa asuva ulkomaalainen matkustaa kotimaahansa ja adoptoi sukulaislapsen siellä kotimaan sääntöjen mukaan. Läheskään kaikissa maissa adoptio ei edes vaadi ko. maassa asumista, jos lapseksiottajalla on ko. maan kansalaisuus. Ei siinä mitään Suomen adoptioneuvontoja tarvita.
Myös suomalaisille sukulaislapsensa adoptoiville adoptioneuvonta voi sosiaalityöntekijästä riippuen olla ns. läpihuutojuttu. Perheensisäisissäkin adoptioissa "adoptioneuvonta" on saatettu hoitaa yhden keskustelukerran aikana. Suomessa adoptioneuvonta kuitenkin aina vaaditaan eli ainakin muutaman muotoseikan tulee täyttyä.
Missä tuo kirjoittamasi ns. omatoimiadoption määritelmä on julkaistu? Sinä siis määrittelit asian näin: "Ns. omatoimiadoptio tarkoittaa sitä, että Suomessa asuva ihminen matkustaa ulkomaille ja marssii siellä lastenkotiin / hoitaa asian jonkun kontaktin kautta ja adoptoi lapsen ko. maassa tai tuottaa lapsen laittomasti Suomeen."
Omatoimiadoptiona voi minun mielestäni pitää myös esim. suomalaisten lähetystyöntekijöiden ulkomailla tekemiä adoptioita. Omatoimisuus sopii mielestäni niiden määrittelyyn, koska ulkomailla kenties hyvin mutkikkaissa tai esimerkiksi täysin korruptoituneissa byrokratioissa tehdyt adoptiot vaativat paljon omatoimisuutta. Virallisesti tällaista "ns. omatoimiadoptio"-toimintaa ei tietenkään ole olemassa eikä kyseiselle termille siis myöskään ole olemassa sovittua määritelmää.
Mielestäni tuo sinun määrittelemä tilanne ei ole ollenkaan adoptio ellei kyseessä ole kohdemaan kansalainen. Eihän mistään tule voida hakea lapsia lastenkotiin marssimalla. Lapsia adoptioon antavien maiden omilla kansalaisilla on ymmärrettävästi etuajo-oikeus, koska heidän kohdallaan toteutetaan maan sisäistä adoptiota, vaikka onkin kyseessä erikoistapaus lapsen muuttaessa ulkomaille. Myös Suomesta annettiin aikoinaan lapsia adoptoitavaksi ulkomailla asuviin perheisiin, joiden vanhemmista vähintään toinen oli suomalainen. Näin olen lukenut jostain kirjasta ja muistaakseni myös Pela hoiti tällaisia adoptioita.
miten onnistuu sukulaisen tms omatoimiadoptio?
Jos esim Suomessa asuva englantilainen/saksalainen/intialainen adoptoi omasta maastaan lapsen (vaikka asuukin Suomessa), eihän kyseessä ole mikään omatoimiadoptio??? Vaan maan kansalaisen normaali laillinen adoptio. Jos vastaavasti suomalainen asuisi ulkomailla ja adoptoisi Suomesta suomalaisen lapsen (mikä ei kyllä ole mahdollista) meidän lakiemme mukaisesti, niin eihän silloin olisi mistään omatoimiadoptiosta kyse...
Sekoitat nyt myös kaksi eri asiaa. Laki sanoo että Suomen kansalainen, jolla on pysyvä asuinpaikka ulkomailla, voi adoptoida ko. maan lakien ja säännösten mukaan. TAI että ulkomaalainen, jolla on pysyvä asuinpaikka Suomessa voi adoptoida siitä maasta ja sen maan lakien mukaan, jonka kansalainen hän on. Nämä ovat kaksi täysi erillistä asiaa. Missään ei ole sanottu, että ulkomaalaisen täytyisi asua kotimaassaan adoptoidessaan sieltä lapsen (ellei ko. maan laki sitä vaadi). Mutta suomalaisen on asuttava ko. maassa adoptoidessaan sen maan kautta. Adoptioneuvonta tms. läpikäydään siinä maassa, jonka kautta adoptioprosessi hoidetaan.
Kotimaassa todellakin vaaditaan adoptioneuvonta myös sukulais / perhen sisäisessä adoptiossa. Eikä tämä yleensä kyllä ole mikään läpihuutojuttu.
pidetään avainsanana, niin silloin myös suomalaiset adoptiot ovat omatoimiadoptioita. Adoptoiminen vaatii todella paljon omatoimisuutta sekä omatoimista tiedon hakua. Itse on otettava asiat selville ja pidettävä yhteyttä palvelunantajiin, toimitettava papereita milloin minnekin instanssiin ja pidettävä huolta, että asiat tapahtuvat. Adoptiobyrokratia on täälläkin hyvin monimutkaista ja hidasta.
Koitapa käydä Intiassa, Thaimaassa, jne lastenkodissa. Pääset kyllä sisään ja sinulle tarjotaan lasta adoptoitavaksi. Kirkkain silmin sinulle vakuutetaan, että paperiasiat hoituvat kyllä ja että adoptio on aivan laillinen. Maailma on ihmeellinen paikka. Hyvä julkinen esimerkki tällaisesta tarkoittamastani omatoimiadoptiosta on esimerkiksi Angelina Jolien ja Madonnan adoptiot. Rahalla ja maineella saa mutkat suoriksi. Uskotko että tavallinen Jane Smith olisi voinut hakea uuden adoptiolapsen milloin mistäkin maasta, astua sisään lastenkotiin ja valita itse haluamansa lapsen? Tällä palstalla on myös ollut kirjoituksia siitä, miten esim. Venäjältä voisi aivan "laillisesti" adoptoida lapsen Venäjänmatkan aikana. Onpa jopa tarjouduttu toimimaan välittäjänä ko. tapahtumassa. Jos seurailet adoptiopalstoja yleensä, niin ko. tarinoita esiintyy kyllä. Samoin kysellään neuvoja tarkoittamani omatoimiadoption onnistumiseksi.
Minä taas vuosia ulkomailla asuneena en osaa kuvitella, että ulkomailla ollessaan ei voisi lailliseti adoptoida ko. maan käytäntöjen mukaisesti. Tai että jos olisin esim. Englannissa tai Aasiassa asuessani adoptoinut lapsen ko. maan kontaktien kautta, niin että silloin olisi kyseessä ollut omatoimiadoptio? Asuin ja työskentelin kuitenkin vakituisesti vuosen ajan ko. maissa. Ei adoptiolasta haluavaa voi velvoittaa asumaan sitä 3-6 vuotta Suomessa, minkä adoptio odotuksineen kestää. Esim. lähetystyöntekijät sitoutuvat monivuotiseen jaksoon kohdemaassaan, joten mielestäni heillä on täysi oikeus adoptoida sieltä kautta missä asuvat. Myös Suomen laki antaa heille siihen täyden oikeuden. Sen sijaan jos muuttaa johonkin maahan kirjoille esim. kuukaudeksi, niin silloin on selvästi tarkoituksena kiertää lakia. Entäpä sellaiset tapaukset, joissa mies ja vaimo ovat eri maan kansalaisia? Tällöinhän olisi joltakin kantilta aina kyseessä omatoimiadoptio, minkä maan kautta he sitten adoptoisivatkaan...
P.S suomesta on adoptoitu vielä 70- luvun lopullakin lapsia runsaasti mm. Tanskaan ja ihan tanskalaislle pareille. Suomalaisnaiset kävivät synnyttämässä Tanskassa ja jättivät lapsensa sinne (yleensä maksua vastaan). Nykyaikainen adoptiolakihan säädettiin vasta 80-luvulla.
Minä voin kertoa, milloin adoptioneuvonta on läpihuutojuttu. Silloin kun joku nainen miettii lapsensa antamista adoptioon. Saattaa olla että hänen adoptioneuvontansa on tasan yhden sossutapaamisen mittainen. Ihan sama juttu perheensisäisissä adoptioissa, kun bioäiti tai -isä miettii lapsensa adoptioon antamista. Yksi tapaaminen riittää ja that´s it.
Voi hyvänen aika tuota sinun vuodatustasi. Uskon muiden lukijoiden ymmärtäneen mitä tarkoitin.
Omatoimisella adoptiolla on ainakin niissä keskusteluissa, joissa olen ollut läsnä, tarkoitettu ilman palvelunantajoita tapahtuvaa adoptiota. Tämän takia Suomessa asuvan intilaisen kotimaastaan tekemä adoptio voidaan nähdä omatoimisena adoptiona. Hän joutuu järjestämään adoptioon liittyvät asiat Suomessa ja Intiassa itse tai vaikka juristien avulla.
Suomen laki ei muuten määrittele kahta erilaista tapausta, joita kuvaat toisessa kappaleessa. Suomen adoptiolaki ei nimittäin määrittele asioita niin tarkasti (esim. Suomessa asuva ulkomaalainen voi adoptoida kotimaastaan kotimaansa lakien mukaan). Tästä asiasta en jaksa enää jankata.
Kotimaassa adoptioneuvonta on pitkä ja harras ns. tavallisen kotimaisen adoption tai kansainvälisen adoption yhteydessä. Adoptioneuvonta voi kuitenkin olla vain muodollisuus, kun on kyse perheen sisäisestä adoptiosta, sukulaisadoptiosta, aikuisadoptiosta tai sijaisperheeseen sijoitetun lapsen adoptiosta sijaisvanhemmilleen. Tämä johtuu sosiaalityöntekijöiden vähäisistä resursseista ja siitä, että syvällisempää adoptioneuvontaa ei nähdä välttämättömänä tai tarpeellisena. Aikuisadoptio on yleensä lähinnä juridinen muodollisuus. Sijaisperheen adoptio ja perheen sisäinen adoptio ovat yleensä yhteiskunnalle taloudellisesti kannattavia, joten ne halutaan saada nopeasti läpi. Sukulaisadoptioissa tilanteet vaihtelevat ehkä eniten. Joskus tietenkin näidenkin yhteydessä adoptioneuvonta voi olla syvällisempää ja pidempää.
Suomessa ole kukaan jäänyt kiinni mutta ihmiskaupasta on ensimmäiset tuomiot annettu. Silloin kyseessä oli prostituoiduiksi kaupatuista naisista eli voisi kysyä enemminkin että "ostatko seksiä ihmiskaupan uhrilta" -heitä, jotka osti, nimittäin takuulla löytyy Suomestakin.
Mitä mieltä itse olet?
Mihin nuo myydyt ja varastetut lapset pitäisi toimittaa??
Pitäisikö palauttaa takaisin myyjälle, varkaalle, äitiä lähes mahdoton löytää?
Vai pitäisikö heille perustaa reservaatti?
Kiina on alkanut koko ajan aktiivisemmin toimia lapsikaupan ehkäisemiseksi. Tämä vähentää äitien ja lasten eroamisia myymisen, ostamisen tai varkauksien vuoksi. Edelleen lapsia saatetaan hylätä esim. köyhyyden, lapsen sairauden tai yhden lapsen politiikan vuoksi. Kaikkiaan Kiinassa kotia vailla olevien lasten määrä tullee vähenemään. Samalla vähenee ongelma siitä, mihin nuo lapset pitäisi sijoittaa. Kiinassa on nyt jopa parin vuoden jono ulkomaisten pariskuntien adoptiopapereista. Tällä hetkellä kodittomia lapsia sijoitetaan hiljakselleen heille sekä myös Kiinan sisäiseen adoptioon. Kiinaan olisi myös hyvä perustaa lisää laadukasta ja pysyvää huolenpitoa tarjoavia lastensuojeluyksiköitä kuten SOS-lapsikyliä. SOS-lapsikylät voivat auttaa ympäröivää yhteisöä paremmin ja monipuolisemmin kuin lasten ulkomaille adoptoiminen. Samalla estetään Kiinan lasten ulkomaille muodostamien "adoptiosiirtokuntien" syntyminen. Mahdollisimman monen kiinalaislapsen kasvaminen synnyinmaassaan on etu paitsi näille lapsille pitkällä tähtäimellä myös Kiinan yhteiskunnalle.