MP messut ohi

Tässä tulee virallinen yhteenveto noista messuista,
muuten oli kävijöiltään lähes samanmoinen kun aikaisempinakin vuosina,mutta muutama poikkeus
siellä kyllä erottui joukosta,nimittäin nämä S24
perässä hiihtäjät,lymyilivät nurkissa,niinkuin tekevät ajokaudellakin,sillä kun täällä tarpeeksi
aukoo,niin pakko vältellä esiintymistä julkisilla paikoilla.

sinäänä aivan positiivinen ilmiö,tämän porukan eroittaa samalla tavalla kun teevee mainoksen
peräsuolen kutina vaivoita kärsivän,eivät kehtaa
ilmaista asioitaan millään asiapitoisilla foorumeilla,ajokaudella käydään kupposella varmasti sellaisessa paikassa missä ei näy muita
motoristeja.

samalla tavalla lymyillään tuon nimimerkin takana
myös tosi elämässä,ja välillä käydään ruikkimassa
täällä pahaa ja yksinäistä oloaan,mutta siitä hyvä
että tällainenkin paikka olemassa.

mutta kun tulee vaikka messut tai jotkut ympäri-ajot niin eipä tämä niin yhtenäinen porukka
kokoonukkaan yhteen,niitä harvoja lukuun-ottamatta
vaan he poistuvat jälleen ruikkimaan koneensa ääreen,sillä kun ei kerran ole puhtaita jauhoja pussissa niin ei silloin voi myöskään naamaansa näyttää.

tuntuuko tutulta,jos ei niin saatat sittenkin olla väärällä osastolla,tai aamulääkeet vaikuttavat
vielä niin voimakkaasti,ettet osaa vielä samaistaa
itseäsi.

ja nyt vaan kaikki täällä vakituisesti vaikertavat
odottamaan ensi ajokautta,ja suoli24 tapaamista,
siitä tuleekin oikein yleisö nähtävyys,tai jos
vanhat merkit pitää kutinsa,ei sinne tule täältä
ketään,mutta muita harrastajia kylläkin,te muut
hoidatte senkin koneellisesti.
10797
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

......tavaramerkkisi !

ei hätää lisään sen pröö prröööö prrröööööö pok

Äänestä

että sinäkin olet siellä erottunut eduksesi, vai kuinka.
Sillä ethän unohtanut että itsekin tänne kirjoittelet..

Äänestä

Tässätuleevirallinenyhteenvetonoistamessuista,muutenolikävijöiltäänlähessamanmoinenkunaikaisempinakinvuosina,muttamuutamapoikkeussielläkylläerottuijoukosta,nimittäinnämäS24perässähiihtäjät,lymyilivätnurkissa,niinkuintekevätajokaudellakin,silläkuntäällätarpeeksiaukoo,niinpakkovältelläesiintymistäjulkisillapaikoilla.sinäänäaivanpositiivinenilmiö,tämänporukaneroittaasamallatavallakunteeveemainoksenperäsuolenkutinavaivoitakärsivän,eivätkehtaailmaistaasioitaanmilläänasiapitoisillafoorumeilla,ajokaudellakäydäänkupposellavarmastisellaisessapaikassamissäeinäymuitamotoristeja.samallatavallalymyillääntuonnimimerkintakanamyöstosielämässä,javälilläkäydäänruikkimassatäälläpahaajayksinäistäoloaan,muttasiitähyväettätällainenkinpaikkaolemassa.muttakuntuleevaikkamessuttaijotkutympäri-ajotniineipätämäniinyhtenäinenporukkakokoonukkaanyhteen,niitäharvojalukuun-ottamattavaanhepoistuvatjälleenruikkimaankoneensaääreen,silläkuneikerranolepuhtaitajauhojapussissaniineisilloinvoimyöskäännaamaansanäyttää.tuntuukotutulta,joseiniinsaatatsttenkinollaväärälläosastolla,taiaamulääkeetvaikuttavatvieläniinvoimakkaasti,ettetosaavieläsamaistaaitseäsi.janytvaankaikkitäällävakituisestivaikertavatodottamaanensiajokautta,jasuoli24tapaamista,siitätuleekinoikeinyleisönähtävyys,taijosvanhatmerkitpitääkutinsa,eisinnetuletäältäketään,muttamuitaharrastajiakylläkin,temuuthoidattesenkinkoneellisesti.

Äänestä

Kirjoitus- ja pilkkuvirheiden joukosta tämä sielukas ja nokkela kirjoitus sisältää jonkun viestin. Viestin, joka vaatimalla vaatii selityksiä.
1. Mitä ovat S24-perässähiihtäjät? Miten niin lymyävät nurkissa? Miten niin lymyävät nurkissa ajokaudella?
2. Miten voi väittää, että välttelevät muita motoristeja. Keitä nämä välttelijät ovat?
Täsmennyksiä!
3. Oletko varma, että ne lymyilevät tosielämässä? Millaista se lymyily on?
4. Väliosio oli niin vaikeaselkoinen, että tällainen tyhmä motoristi ei ymmärrä..antaa olla.
5. Mikä on Suoli24-tapaaminen? Miten sinne tapaamiseen tulisi ketään, jos ei täältä ketään?
Hieno ajatus kehitelmä kaiken-kakkiaan!

Äänestä
  • täälläkin foorumilla se tilanne,että ne muutamat
    onnettomat pahvipäät pilaa joka-ainoan jutun aiheen,
    eipä silti aikamoiseksi yksin/kaksin puheluksi on täällä homma mennyt.

    itse tulkitsisin tuon perässä/ruikkia homman olevan
    juuri niiden eräiden jonkinlaista kateellisuutta,ja
    varmasi jonkinlaista pätemisen tarvetta,ehkä se
    vanha sanonta pitää muutamien osalta paikkaansa,
    pieni pipo ja akkuna metsään päin,siinnä sitä on sitten aihetta saada ääntään edes jotenkin kuuluviin..

    Äänestä

niin keitä nää itseasiassa nää S24 perässä hiihtäjät siis itseasiassa ovat siis itseasiassa siis? En siis itseasiassaa siis ymmärtänyt siis itseasiassa hölkäsenpöläytystäkään siis keitä itseasiassassassa ovat ?,siis itseasiassa?

Äänestä

Pakko pitää naamaria päässä aina,kun mulla on interaktiivinen näyttö! Joku voi vakoiluohjelmalla katsella naamaani ja tunnistaa minut!

Äänestä
  • onneksi mun ei tarvi pelätä mitään : )))

    (paitsi jäisellä pihalla liukastumsta, tästä lähtien)

    Äänestä

Päätäni täällä,välillä ns heittänyt suoranaisesti läppää erilaisten kirjoittajien kanssa.
On minulla (munaa)Olla myös julkisesti esillä.
MM :tarkoitin tällä Messuja,ja minut moni tunnistaa myöskin live-elämässä tuolla tienpäällä.
Se että olen kirjoitellut viimeaikoina paljon tänne,,siitä olen jo saanut ihmiset niskaani,vaan sou,not.
Olen samalla nollannut päätäni,sillä vapaa- aikana olen työskennellyt yhden Amk sivujen parissa.
Nyt on tekeleeni valmis ja lupaan teille kaikille etten enää kirjoitele tänne,kuin todella harvoin.

Asiaa asian vierestä,kuten minulla on ollut tapanani sanoa.

Äänestä
  • Toivon että joku tekee copyn sun shittiin, koska toi sunb tekstii ei hilveesdib säväytchap...textwize I mean.

    Hieno muuten huomata että lanseeramani lausahdukset (jep monia täällä) saa tuulta monen suussa täl saitilla.

    Jep dunno And dont care WHF

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Pantteri pelle kirjoitti:

Tässä tulee virallinen yhteenveto noista messuista,
muuten oli kävijöiltään lähes samanmoinen kun aikaisempinakin vuosina,mutta muutama poikkeus
siellä kyllä erottui joukosta,nimittäin nämä S24
perässä hiihtäjät,lymyilivät nurkissa,niinkuin tekevät ajokaudellakin,sillä kun täällä tarpeeksi
aukoo,niin pakko vältellä esiintymistä julkisilla paikoilla.

sinäänä aivan positiivinen ilmiö,tämän porukan eroittaa samalla tavalla kun teevee mainoksen
peräsuolen kutina vaivoita kärsivän,eivät kehtaa
ilmaista asioitaan millään asiapitoisilla foorumeilla,ajokaudella käydään kupposella varmasti sellaisessa paikassa missä ei näy muita
motoristeja.

samalla tavalla lymyillään tuon nimimerkin takana
myös tosi elämässä,ja välillä käydään ruikkimassa
täällä pahaa ja yksinäistä oloaan,mutta siitä hyvä
että tällainenkin paikka olemassa.

mutta kun tulee vaikka messut tai jotkut ympäri-ajot niin eipä tämä niin yhtenäinen porukka
kokoonukkaan yhteen,niitä harvoja lukuun-ottamatta
vaan he poistuvat jälleen ruikkimaan koneensa ääreen,sillä kun ei kerran ole puhtaita jauhoja pussissa niin ei silloin voi myöskään naamaansa näyttää.

tuntuuko tutulta,jos ei niin saatat sittenkin olla väärällä osastolla,tai aamulääkeet vaikuttavat
vielä niin voimakkaasti,ettet osaa vielä samaistaa
itseäsi.

ja nyt vaan kaikki täällä vakituisesti vaikertavat
odottamaan ensi ajokautta,ja suoli24 tapaamista,
siitä tuleekin oikein yleisö nähtävyys,tai jos
vanhat merkit pitää kutinsa,ei sinne tule täältä
ketään,mutta muita harrastajia kylläkin,te muut
hoidatte senkin koneellisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu