media -ala
Vaaditaan että osaat tehdä nettisivuja, koodata, editoida, valokuvata, ohjata, käsikirjoittaa, näytellä ja kuvata.
Käytännössä kukaan ei halua että teet mitään näistä, he haluavat pitää "luovat ratkaisut" omissa käsissään. Joka päivä saa kohdata epäluottamusta: osaatko? Onko asenne kohdallaan? Yritätkö viedä paikkani?
Mutta kaikki pitää vain osata että "pääsee" (joutuu) palkattomaan harjoitteluun. Ja kuinka monta näistä taidoista voi yksi ihminen osata muutenkaan täydellisesti 18-vuotiaana?
Työpanos on työpanos, ja se että ei ole vielä kokemusta ei ole mikään peruste sille että teetetään edes hanttihommia ilmaiseksi.
Ei millään muulla alalla oteta ketään ilmaiseksi tekemään töitä. Vaikka kyse olisikin ruohonjuuriosaamistason työstä, jonka osaa kuka tahansa, siitä maksetaan silti. Jos henkilö ei miellytä, hänestä hankkiudutaan eroon ajan myötä, mutta ei kukaan ota kolmeksi kuukaudeksi ilmaista tekijää vain jotta voi "testata" onko henkilössä potentiaalia ja onko hän luova yksilö. Millä oikeudella ihmisiä tällä tavalla saa muka "testata"? viikossa selviää kykeneekö ihminen työhön vai ei.
media-alalla joutuu ehkä kuskaamaan autolla, tekemään pieniä rutiinihommia aluksi, mutta se että ne ovat rutiinihommia ei tarkoita silti sitä, etteikö harjoittelija nouse aamulla klo 6 lähteäkseen töihin tekemään niitä. Ja ihminen jonka ei tarvitse niitä harjoittelijan ansiosta tehdä, säästää selvää aikaa ja rahaa.
Puhumattakaan siitä rupusakista, joka kinuaa pitkin nettifoorumeita halvalla firmalleen ilmaisia mainoksia ja logoja, nettisivuja ja videoita. Ja niistä jotka järjestävät mahtavia "kilpailuja", jossa voi voittaa 200 euron lahjakortin, ja jolla he saavat valmiiksi tehtyinä tuhansia ilmaisia ideoita ja hahmotelmia. Vaikka kilpailun pääpalkintona olisi 1000 (huima summa) euroa, se tulee silti halvemmaksi kuin teettää homma oikealla työntekijällä.
Sitäpaitsi on keksitty asia nimeltään KOEAIKA, joka on tarkoitettu siihen että koetetaan toimiiko yhteistyö, ja siitä maksetaan palkka.
asia joka ärsyttää myös, on että kun haetaan kuitenkin ilmaista harjoittelijaa, niille mulkuille pitää lähettää 2 kilsaa pitkä cv, työnäytteitä ja "koetehtäviä", jotta he saavat seuloa parhaan "osaajan" tekemään töitä ilmaiseksi tai pilkkahinnalla heidän puolestaan.
Vaatimukset ilmoituksissa ovat yleensä luokkaa : pitää osata, eli "hanskata kuin vettä vaan" 6 eri ohjelmaa , alan 6 eri osa-aluetta, vuosien kokemusta ja roppakaupalla "oikeaa asennetta" ja tiimihenkisyyttä. Eikö tällaisten asioiden osaamisesta kuulu jo vähän maksaakin??
Pellekin näkee mistä näissä ilmoituksissa on kyse: he haluavat tehdä jotain johon läntätä oma nimensä päälle, mutta eivät itse viitsi ja kerkeä.
Ja vaatimukset on ilmoituksessa heti tuplakertoimella, jos kyseessä on työ josta maksetaan.
Menkää itseenne!
Ainiin: eihän teidän tarvitse! Aina löytyy se joka tekee ilmaiseksi.
Hyvät ihmiset : Kieltäytykää tekemästä ilmaista työtä! Ei tämä niin hieno ala ole, että kannattaa itsensä liian halvalla myydä.
Työilmoitukset ja harjoittelu
1
1301
Vastaukset
- outi
Kirjoitit aivan asiasta ja itse lisäisin tähän vielä, että tämä pätee hyvin MYÖS muillekin kuin media-alalle.
Työhön pääsyn vaatimukset ovat ihan kohtuuttomat työkokemuksen ja koulutuksen suhteen sekä nuorille vastavalmistuneille että vanhemmille alanvaihtajille. Otetaan luulot pois työnhakijoilta!
Käytännön työelämässä noita "7 ohjelmiston" huippuosaajia ei sitten kuitenkaan ole vaan työt ja uudet ohjelmat ym. opetellaan ihan työn ohessa tai kursseilla, näin on ainakin sähköalalla toimihenkilöpuolella. Kun olet kerran itsesi saanut "taloon" sisälle niin supliikilla ja suhteilla ne työt sitten lutviutuvat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka672395- 661377
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww731167EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje41107- 78832
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19780- 43668
Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta82660Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe24638- 30616