Pakko myöntää

Pohjoismaiden asuntomarkkinat huolestuttavat Skanskaa

Torstai 07.02.2008 klo 13:13 Kauppalehti

Skanska on huolestunut asuntomarkkinoista Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Näin sanoo Skanskan johdosta kotimaahansa Yhdysvaltoihin palaava konsernijohtaja, amerikkalainen Stuart Graham, uutistoimisto Direktin haastattelussa.

Markkinat ovat Grahamin mukaan "levottomuutta herättävät ja arvaamattomat".

Skanskan tuoreen tilinpäätöksen mukaan asuntojen kysyntä jatkuu Pohjoismaissa hyvänä, mutta tulevaisuus on silti epävarma: korkojen nousu on heikentänyt ostajien maksukykyä samalla kun pankit ovat tiukentaneet luotonantoa. Tämä painaa Skanskan mukaan hintoja alaspäin.

Skanskan tulos vuoden 2007 neljänneltä kvartaalilta oli hieman odotuksia heikompi. Skanskan Amerikan-bisnekset luistavat tilinpäätöksen mukaan edelleen hyvin eikä rahamarkkinoiden levottomuus ole leikannut edes tarjouskyselyjen määrää.

Skanskan uusi konsernijohtaja on Skanskan Yhdysvaltain-bisnesten ruotsalainen vetäjä Johan Karlström, 51. Vahdinvaihto tapahtuu huhtikuun alussa.
0144
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


kusessa ollaan kirjoitti:

Pohjoismaiden asuntomarkkinat huolestuttavat Skanskaa

Torstai 07.02.2008 klo 13:13 Kauppalehti

Skanska on huolestunut asuntomarkkinoista Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Näin sanoo Skanskan johdosta kotimaahansa Yhdysvaltoihin palaava konsernijohtaja, amerikkalainen Stuart Graham, uutistoimisto Direktin haastattelussa.

Markkinat ovat Grahamin mukaan "levottomuutta herättävät ja arvaamattomat".

Skanskan tuoreen tilinpäätöksen mukaan asuntojen kysyntä jatkuu Pohjoismaissa hyvänä, mutta tulevaisuus on silti epävarma: korkojen nousu on heikentänyt ostajien maksukykyä samalla kun pankit ovat tiukentaneet luotonantoa. Tämä painaa Skanskan mukaan hintoja alaspäin.

Skanskan tulos vuoden 2007 neljänneltä kvartaalilta oli hieman odotuksia heikompi. Skanskan Amerikan-bisnekset luistavat tilinpäätöksen mukaan edelleen hyvin eikä rahamarkkinoiden levottomuus ole leikannut edes tarjouskyselyjen määrää.

Skanskan uusi konsernijohtaja on Skanskan Yhdysvaltain-bisnesten ruotsalainen vetäjä Johan Karlström, 51. Vahdinvaihto tapahtuu huhtikuun alussa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu