Pihlaja,

miksi ilmestyy aina hakkuualueille, vai ilmestyykö? Kertooko jotain maaperästä. Voiko antaa kasvaa pieneksi pihlajametsiköksi?
6976
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

muuallekaan ei löydä. Pallo on jossain muualla seuraavaksi. Voi antaa kasvaa.

Äänestä

En tiedä mistä se pihlaja ilmestyy sinne hakkuuaukealle. Mutta se pihlajan kasvatus ei varmasti ole kiellettyä . Saahan siitä ainakin väriä puusepän töihin kun vain saa sen puumaiseksi kasvamaan ja edes metrin pätkän sahapuuta tyvestä. Kyllä se on hyvä monimuotoisuuden kannalta metsässä säilyttää pihlajaakin, ainakin linnut ovat tyytyväisiä.

Äänestä

linnut kai sitä levittää.

En mikää biologi oo, mutta luulisin ettei pihlaja leviä muutoin kuin marjoissa olevien siementen kautta.

Aukolla on otollinen maaperä (muokattu tms.) siemenen lähteä kasvamaan, kun lintu sen yli lentäessään sinne on sen seimenen ns. ruilauttanut.

Äänestä

Pihlaja on pioneeripuulaji. Tulee lintujen paskomana, kuten ylläoleva kommentti kertoo. Vihii hyvästä kasvupaikasta. Jätä sekapuuna kasvamaan. Suoraa pätkää ei pitkään tule.

Äänestä

Ei niistä saa kuin marjaa, joka maistuu puulle. Kivikoissa, kallioilla ja rannoilla tuo kasvaa kaikkein huonommissa paikoissa. Pihlajaa voi käyttää askarteluun. Tiheätä puuta.

Äänestä

yleensä nykyään huolen ettei pihlajat pääse kasvamaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


"haaralainen" kirjoitti:

miksi ilmestyy aina hakkuualueille, vai ilmestyykö? Kertooko jotain maaperästä. Voiko antaa kasvaa pieneksi pihlajametsiköksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu