töihinkö

poika olis huhtikuun lopulla just 9 kuukautta ja pitäis varmaan lähtee töihin kun iso talolaina painaa päällä.En kyllä mitenkään raaskis jättää kellekkään niin pientä hoitoon. Pitäisiköhän sitä jäädä kumminkin hoitovapaalle. Siinä iässä opitaan niin paljon ja nopeasti kaikkee uutta. Kaduttaisi kun itse ei näkisi ihan ensi askelia ja kuulisi uusia sanoja. Ja tuskin se nyt taloa kaada jos 4-6kk olis hoitovapaalla,tiukillehan se ottaa mutta se on varmaan sen väärti. miten te muut?
8687
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Töihin paluu ei ihan vielä ole ajankohtaista, mutta samoja asioita pohdin itsekin. Talo- ja opintovelat painavat päälle, eikä miehen palkka yksin riitä velkojen ja kolmen lapsen talouden hoitoon.

Säästöjä on jonkin verran ja niillä ajattelin sinnitellä siten, että palaan töihin vauvan ollessa reilun vuoden ikäinen. Hoitovapaata kertyisi näin n. 4 kuukautta. Tiukkaa tekee silti.

Äänestä

Se on pelkkää matematiikkaa, tulot miinus menot. Jos ei riitä niin sitten on keksittävä miten saa riittämään.

Itsellä sama tilanne edessä, ja jo ennen ipanaa olin sitä mieltä että pienen paikka on kotona sekä hyvin olen itsekin viihtynyt. Ajattelin jatkaa kotona kunnes ipana 2v, mutta se täyttää 2 kesäkuun alussa, niin en minä kesällä töihin mene, syksyllä ehkä sitten, jos ei mieli muutu. Jos isi jatkais silloin hoitovapaalla (mun palkka riittäis yksistään).

MUTTA mun ei tarvitse miettiä rahaa, voi tehdä valintani ihan sen mukaan mikä parhaalle tuntuu. Suurin osa varmaankin "joutuu" ja jotkut jopa haluaa viedä pikkupalleron päiväkotiin heti kun kelan rahat loppuu.

Äänestä
  • sanan joutuu muotoon "joutuu"? Kyllä moni ihan oikeasti joutuu pakon edessä menemään töihin äitiysloman jälkeen, vaikka ei näin toivoisi. Ei hoitovapaalla saatava parinsadan euron kuukausitulo ja toisen palkka välttämättä riitä elättämään perhettä nykyisellä hintatasolla, jos on asuntolainaa esim. ja useita lapsia.

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    sanan joutuu muotoon "joutuu"? Kyllä moni ihan oikeasti joutuu pakon edessä menemään töihin äitiysloman jälkeen, vaikka ei näin toivoisi. Ei hoitovapaalla saatava parinsadan euron kuukausitulo ja toisen palkka välttämättä riitä elättämään perhettä nykyisellä hintatasolla, jos on asuntolainaa esim. ja useita lapsia.

    Piti laittaa myös "haluaa", mutta ajatus on nopeampi kuin näppäimistö.

    Tiedän olevani hyvässä asemassa kun säästöt riittää pitkään kotihoitoon. Asuntolainakin mitoitettiin alunperinkin sen mukaan että elämässä sattuu yllätyksiä, myös näitä mukavia :)

    Äänestä

Minulla olisi tarkoitus palata koulunpenkille elokuussa ja esikoinen täyttää silloin 10kk.
Kaksi vuotta olisi koulua jäljellä jotka ehdottomasti haluaisin suorittaa.
Pakko ei olisi kyllä käydä kun on jo yksi ammatti saatu mutta ei ollut se "oikea" uravalinta minulle.

Kyllähän se jo nyt mietityttää että miten raaskin pojan hoitoon jättää ja varmaan vaikeaa tekee =/

Äänestä

Kohta pari viikkoo töitä takana ja poika on ollut hoidossa. Poju on vähän reilu 9kk ja hyvin on hoidossa pärjännyt. Ei ole ollut muuta ongelmaa, kuin ensimmäisinä päivinä ei ollut oikein suostunut nukkumaan. Mutta nyt syö ja nukkuu erinomaisesti :)
Mukavaankin näyttää sillä olevan, aamullakin hyvä että edes huomaa, kun äiti poistuu paikalta. hoidossa Muitakin pieniä mönkijöitä.
Ensimmäinen päivä töissä oli vähän hankal, kun tuli mietittyä miten poika pärjää hoidossa. Mutta nyt mielestäni ihan mukava välillä olla töissä... On keskustelutkin vähän erilaisia kuin kotona ;)

Äänestä

Meilläkin oli sama tilanne, iso laina yms. mutta päätettiin että syödään vaikka puuroa mutta alle vuoden ikäistä ei hoitoon viedä!

Tiukilla sai kyllä olla mutta mielestämme se todellakin kannatti, tyttö 1v 4kk on nyt ollut perhepäivähoidossa kuukauden päivät=)

Oli tottunut jo nukkuun yhdet päiväunet ja se helpotti elämää suuresti, jos taas tyttö olisi mennyt hoitoon alle vuoden iässä (nukkui silloin vielä 2 päiväunet) olisi päivän ja illan rytmittäminen ollut paljon vaikeampaa.

Myös se että tyttö sai syödä jo samaa ruokaa muiden kanssa oli hyvä, ettei tarvinnut hoitajan eri ruokaa alkaa vääntään.
Lapsi itse tuskin mitään traumaa saa meneekö hoitoon alle vuoden vai yli vuoden iässä, äiti ehkä korkeintaan saa=) Suosittelen kuitenkin olemaan vielä kotona edes pari kuukautta jos vain suinkin pystyt!

Äänestä

Minä olen töissä ja poika nyt 8kk ja oon ollu jo kuukauden verran. Minulla ja miehelläni on työajat sillai et ku mies aamus mä oon illas ja toisippäin.. Ja minä en tee täysiä työpäiviä vaan teen fiiliksen mukaan töitä 1-12h/päivä ja välilä sit en ollenkaan. Mulla on niin joustava työnantaja et se oli sille sopivaa et teen töitä niinkun huvittaa:)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


äiti07 kirjoitti:

poika olis huhtikuun lopulla just 9 kuukautta ja pitäis varmaan lähtee töihin kun iso talolaina painaa päällä.En kyllä mitenkään raaskis jättää kellekkään niin pientä hoitoon. Pitäisiköhän sitä jäädä kumminkin hoitovapaalle. Siinä iässä opitaan niin paljon ja nopeasti kaikkee uutta. Kaduttaisi kun itse ei näkisi ihan ensi askelia ja kuulisi uusia sanoja. Ja tuskin se nyt taloa kaada jos 4-6kk olis hoitovapaalla,tiukillehan se ottaa mutta se on varmaan sen väärti. miten te muut?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu