Mistä se johtuu?

Jopel

Ostin kaupasta hapanleivän, sellaisen valmiiksi halkaistun.
Otin palasesta puolikkaan ja voitelin ja sitten havaitsin yhden vanhan jo kuivuneen saman valmistajan leipäpalasen ja voitelin senkin.

Se kuivunut oli paljon maukkaampi kuin tuore.

Mistä se johtuu?
Toki tuoreen vesipitoisuus on melkoinen, mutta onko se yksin syy maun muuttumiseen?

9

1012

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sitä samaa ihmettelee välistä itsekkin.
      Kai se on monen asian summa. kuten oman vatsan happamuustilanteesta.
      Joskus juuri tuo vanha, vähän jo kuivattanut ruisleipä maistuu taivaallisen hyvältä ja suorastaan makealta !
      Varsinkin jos on syönyt "imelää", silloin ruisleipä "puhdistaa pelin"!ei jää niin makea olotila.
      Kuulostaa kyllä aika omituiselta,, mutta maistuu hyvältä !
      Siksiköhän ne ennen säilyttivät reikäleipiä niillä orsilla, vai miksi niitä sanottiin?
      Toinen oli tietysti yleensä vaan leivän säilyttämisen takia !
      Mutta eipä liioin pakastin tuhonnut leivän B vitamiineja, kun ei pakastettu.

      • Minä mietin noita orsilla kuivattuja reikäleipä kanssa, mutta muistini mukaan minun mummolassani oli leipien paisto päivä. Silloin paistettiin paljon leipiä, jotka sitten pujotettiin pitkiin puihin ja nostettiin tuvan kattoon. Kai se oli sen ajan rationalisointia ja kuiva leipähän ei homehdu.

      • Jopel kirjoitti:

        Minä mietin noita orsilla kuivattuja reikäleipä kanssa, mutta muistini mukaan minun mummolassani oli leipien paisto päivä. Silloin paistettiin paljon leipiä, jotka sitten pujotettiin pitkiin puihin ja nostettiin tuvan kattoon. Kai se oli sen ajan rationalisointia ja kuiva leipähän ei homehdu.

        Muistan lapsena,meillä syötiin Elannon häälimppua.Se oli semmoinen iso ruislimppu.
        Mummoni sanoi,että pyydä eilisenpäivän leipä ja
        totta oli,maistui paremmalta,kuin tuore.Mistä
        lie johtuvan? Ehkä leivässä tapahtuu ,jotain
        sisäistä kypsymistä vielä...Siitä limpusta, on jäänyt mieleeni,että oli tosi hankala leikata
        palasta.Monet kerrat veistelin peukaloon haavan.
        Lapsena,en muuta keksinyt,pidin sitä rintaani vasten ja sitten yritin vetää palasta..Voi että,
        kaikkea muistuukin mieleen..Siinä varmaan syy,miksi,aina laitoin ,omille lapsilleni ,
        valmiiksi ,ainakin leivänsiivut.Aamua..t.Irkku

      • Pirkko3
        irkku-37 kirjoitti:

        Olen jo vuosia kuivannut ruisleivän viipaleet ennen kuin syön ne, ne maistuu paljon paremmalta kun ovat sen verran kovia että 'naukuuvat' hampaissa !
        Tuore leipä ei ole niin hyvää kuin tuo kunnolla kuivunut, ja siihen olen tottunut niin, että joissain kaupoissa on alennettuun hintaan eiliset leivät ja niitä ostan kun kohdalle sattuu.
        Ilot on pienestä kiinni!

      • Pirkko3 kirjoitti:

        Joita myös pitää ensin "säilyttää" tietty aika.
        Maustuvat ja paranevat maku ikäänkuin kypsyy,, ehkä ruisleivässä on jokin sama ilmiö ??
        Ennen tosiaan leivottiin kerralla isot määrät.

    • Mallamargareetta

      Kuivaa leipää täytyy haukata varovasti pieni pala kerrallaan, mutustella kauan hampaissa , ja niin maun ehtii tuntea suussaan.Sitä ei vain hotkita mahaan kovalla kiireellä kuten pehmeää leipää. Varsinkin linjojen hoitamiskuureilla syön paljon varrasleipää, koska se on niin hidasta puuhaa, ja tuo ruisleivan makeaksi muuttuminen syljen vaikutuksesta vie makenannälänkin.
      Harmi, että melkein kaikissa kaupassa myytävissä varrasleivissä on kuminaa, sen makua en voi sietää.
      Kuivatan joskus tarkoituksella revittyä ruisleipää.

      • Mummolassa oli aina leivontapäivän jälkeen uusipuuroa. Se oli kai ohraryyneistä tehtyä. Olenkohan oikeassa?
        Puuro oli ainakin herkullista, sen muistan.
        Ison leivinuunin jälkilämpöä varmaan hyödynnettiin.

      • Hintriika*
        Jopel kirjoitti:

        Mummolassa oli aina leivontapäivän jälkeen uusipuuroa. Se oli kai ohraryyneistä tehtyä. Olenkohan oikeassa?
        Puuro oli ainakin herkullista, sen muistan.
        Ison leivinuunin jälkilämpöä varmaan hyödynnettiin.

        Oikea leivinuuni jälkilämpöineen on kerrostaloasukkaalle vain haave, mutta voi sitä uuniohrapuuroa tai muutakin uunipuuroa tehdä myös sähköuunissa. Syötävän makuista siitä tulee.

        Luulenpa, että Google löytää montakin reseptiä. Turhan isoa uunin lämpötilaa ei kannata totella. Kiireetön eläkeläinen jaksaa odottaa pienellä lämmöllä hautuvaa puuroa. Tulos on aina sitä parempi, mitä pitempi kärsivällisyys.

      • Hintriika* kirjoitti:

        Se hidas hiljainen kypsyminen,, se tekee makeaksi mm.uunipuuron.
        Nykyisin on saatavilla jos jonkinmoista ryyniä.
        Tein uunipuuron valmiista sekoituksesta: puoliksi ohraa ja riisiä.
        Kun se piiitkään "tekeytyi" uunissa kaikessa rauhassa, niin jopas oli makoisaa js "lutuista"
        popsia. Ja on helppo,valmista vaan ootella,kun sen on ensin uuniin laittanut.
        Siihen marjakiiseli, mehukeitto tai vaan kanelin kanssa (kukin makunsa mukaan). Kaikki on kokeiltu
        Hyväksi!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      143
      995
    2. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      112
      940
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      63
      748
    4. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      49
      537
    5. 42
      519
    6. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      481
    7. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      463
    8. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      22
      417
    9. Kyllä mulla on kovasti tunteita sinuun

      Rakkautta, intohimoa, välittämistä, hellyyttä jne.
      Ikävä
      13
      391
    10. Ulla Appelsin: Sari Essayahin kohtelu vs Nasima

      https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012205897.html Mutta vaikuttaa siltä, että kun kyse on kristinuskosta, samat säännöt
      Maailman menoa
      155
      365
    Aihe