Mitä tämä on?

mietteliäs.

Tänään mulle tapahtui jotain käsittämätöntä. Istuin pöytään puurolautasen kanssa. Yhtäkkiä lautanen liikkuu hitaasti minusta pois päin, aluksi oletan vain itse jotenkin vähingossa nojaavani siihen, mutta kun vedän lautasta itseeni päin - tunnen selvästi että joku vetää sitä vastaan.....(tässä säpsähdin, ja hiemna tuli pelonoloinen tunne).... kuitenkin niin että saan lautasta helposti liikutettua itseeni päin. Päästän lautasesta irti, se alkaa liikkua uudelleen, otan siitä kunnolla kiinni, päästän irti ja siinä se pysyi lopun aikaa. Mistä oli kyse? Todella kummallinen tapahtuma, enkä tahdo saada sitä mielestäni. Olisiko jollain ideoita miksi koin tämmöistä ja oliko se vain harhaa, vai mitä ihmettä tapahtui. Haluaisin kuulla erilaisia näkökantoja, mutta enemmän kiinnostaa kuitenkin miten tämän voisi selittää ns luonnollisesti.

Lisäisin vielä, että olin ihan syömassä paikassa, missä muissa pöydissä oli monia muita ihmisiä, en siis yksikseni kaikessa hiljaisuudessa ollut. kokeillut mm pienimuotoista magian harjoittamista, olen ottanut(yrittänyt) yhteyttä henkiin, on se sitten mielikuvitusta tai ei, mutta tän halusin sanoa, jos se nyt vaikuttaa johonkin?
En varsinaisesti ja suoraan usko mihinkään yliluonnolliseen, jokseenkaan kuitenkaan kiellä mitään.

10

2624

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Idiootti

      oliko se puuro pahaa?

    • Rajaton

      Ilmeisesti vaan joku toiselta tasolta ilmoitti
      olevansa paikalla ja testasi sun reakointiasi,
      vaihto ehtona ehkä sinun
      omat esineiden liikutamis enerkiasi toimi
      alitajuisesti monestakin syystä.
      Testaa sitä kotonasi kuka tosiaan liikuttaa esinettä,mutta tee ensin suojaukset ennen kokeiluja.
      Tän tapaisia asioita tapahtuu paljonkin mutta
      niistä ei paljoo puhuta kuin alan luennoilla ym.

      • Himotutkija

        On mullakin juomalasi liikkunut muutaman kerran pöydällä pari senttiä. Lasin pohja on mielestäni ollut märkä joka kerta, tai niin että pöydällä on pieni "lätäkkö". Arvelen siis ainakin näissä omissa tapauksissani, että taustalla voisi olla jokin fysiikalla helposti selittyvä ilmiö.. Mutta kun mieluummin nukuin koulussa fysiikan tunnit, niin en paljoa osaa tuommoisia selitellä..

      • Himotutkija kirjoitti:

        Tuo lasin märkä pohja on hyvä vihje. Lisäksi tarvitaan sileä ja huokoseton pinta alle. Fysikaalisesti homma selittyy astian alla olevan ilman lämpenemisellä, jolloin se samalla laajenee. Kosteus tiivistää raon niin, että ilma ei heti pääse tihkumaan pois alta, jolloin astia liikkuu äärimmäisen herkästi ilmapatjan päällä mitä vähäisimmässäkin vinoudessa.

        Puuron tapauksessa viileämpi ilma lämpenee lautasen kuuman pohjan vuoksi. Lasi lähtee liikkeelle vähän hitaammin, koska se edellyttää kylmän lasin pohjan lämpenemistä pöytää vasten.

      • okivi
        okivi kirjoitti:

        Unohtui lisätä paranormaalin mahdollisuus, koska se yleensä on harvinaisempi tapaus. Eli jos kyseessä ovat täysin kuivat pinnat tai huokoinen alusta, niin silloin tapahtuma on selittämätön.

    • jkjjh

      Lue Johannes Graberin 2-osainen sarja Yhteydessä henkimaailman kanssa. (2. osa on se tärkein luettava.) Kirjoja saa jostain alan divareista, netistä tilaamalla varmaan ja kuulemma jossain kirjastoissakin.

      En nyt haluaisi pelotella, mutta nuo magian harjoittamiset on oven avaus pahalle henkimaailmalle. Mutta en halua tästä kirjoittaa yhtään enempää tässä. Lue ne kirjat, niistä selviää lähes kaikki yliluonnolliseen maailmaan liittyvä!

      PS. Minulla on vähän samanlainen historia itselläni, yritin magian tapaista ja olin näistä jutuista kiinnostunut, ja siitä kaikki sitten lähti liikkeelle. Olisin toivonut, että olisin kuullut noista kirjoista, ennen kuin aloin kokeilemaan.

      • aloittajalle

        Tuota Greberiä en välttämättä suosittelisi. En itse ole lukenut teoksia, mutta niistä on keskusteltu aiemmin. Kerrotaan että Jehovan todistajat ovat käyttäneet Greberin tekstejä raamattukäännöksessään. Ja Jehovan todistajiahan ei lueta kuuluviksi kristillisiin kirkkokuntiin, niin paljon heidän oppinsa poikkeaa Raamatusta. Arveluttavaksi Greberin tekee se, että hän käänsi Uuden Testamentin uudelleen henkiopettajansa johdolla.

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=679&posting=1000000000025268

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001325&posting=22000000026611203#22000000026611203

        Miksi yrittää yhteyttä henkimaailmaan magian ym. väärien väylien kautta, kun saisit yhteyden Jumalaan Jeesuksen kautta.

        http://www.4laws.com/laws/finnish/

      • sdsdss
        aloittajalle kirjoitti:

        Edellinen kirjoittaja on osaltaan oikeassa, mutta hänenkin kannattaisi lukea Gereberin kirjat, varsinkin kakkososa. Siinä kerrotaan lähes pelkästään Jeesuksesta...

        Greber oli katolinen pappi, ennen kuin törmäsi meedioistutntoihin ja yliluonnollisiin ilmiöihin. Hän alkoi tulkita kristinuskoa sen jälkeen yliluonnollisesta näkökulmasta käsin. Ihan samasta asiasta hänen kirjansa kertovat siis, kuin Raamattu, osa tekstistä on suoraan lainattu Raamatusta ja osa on sen selitystä.

        Olen lukenut Greberin Uuden Testamientin käännöksen kuten myös suomenkielisen ns tavallisen raamatunkäännöksen. Vaikuttavat samalta kamalta, Greberin alkuteksti on tunnettu Codex (muistinkohan sanan oikein..). Ero on lähinnä siinä, että kun perinteinen Raamattu puhuu Pyhästä hengestä, Greber puhuu Jumalan henkimaailmasta. Eli Pyhä henki= Jumalalle työtä tekevä henki (kirjaimellisesti henki, henkiolento). Minulle siinä on suuri merkitys,tuntuu jopa, että maallisesti Raamattua tulkitsevat eivät ymmärrä siitä puoliakaan.

        Kristinusko on mielestäni turvallisin lähtökohta uskonasioille, mutta kannattaa muistaa, ettei sekään ole ollut muuttumaton vaan oppien sisältö on muuttunut kirkon johtomiesten ja maallisen kirkko-organisaation vallankäytön myötä. Joillekin esim. luterilainen maallistunut kristinuskon opetus on tutuin väylä uskontoon, toiset etsivät jotain henkisempää.

        Olisi hyvä, että kristinuskostakin olisi tarjolla mystisempiä ja henkisempiä versioita, ettei kenenkään tarvitse etsiä "omaa juttuaan" esim. idän uskonnoista. Itselleni rationaalinen maallinen uskontonäkemys ei ole koskaan uponnut ja pidin itseäni ateistina, ennen kuin löysin kristinuskon yliluonnollisen puolen (josta oli elämässä kokemusta muutenkin) Greberistä. Tärkeintä lienee, että yrittää itse etsiä Jumalaa ja Kristusta ja auttaa muita samaan.

      • junttipönttö
        sdsdss kirjoitti:

        Kristinusko ei ole maailman ainoa uskonto, eikä myöskään "se" oikea uskonto. Mikään niistä ei ole sellainen.

        Olkaa nyt enemmän kriittisiä uskontoanne kohtaan kuin koskaan ja uskaltakaa sanoa epäilyksenne.

    • vähän tietäväisempi?

      Joku halus kiusata sinua vetelemällä puurolautastasi telekinesian avulla.

      On tietysti mahdollista että olet hullu, kun et ole kertonut itsestäsi mitään. Harhaa en taas usko sen olevan, koska vedit itse puurolautsta takaisin. Ite et luultavasti sitä liikutellut poispäin. Tätäpä ei voi selittää "luonnollisesti".
      Mahdollista myös että tuolle kohdalle sattui vaan sopivasti energiapurkaus, joita tulee syystä tai toisesta. Ilman sen kummempaa syytä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      295
      6757
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2059
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1797
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1277
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1257
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1180
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1146
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      53
      1057
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1031
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      972
    Aihe