Ennenaikaisen synnytyksen enteily

Muiden kokemuksia kaipaava

Minulla on nyt neljäs raskaus meneillään ja kolme edellistä ovat syntyneet ihan kiltisti lasketun ajan tienoilla. Nyt on viikkoja 31 4. Jo noin pari kuukautta olen lähes joka aamu herännyt supistuksiin, jotka ovat kyllä ikään kuin kipeitä, muttei sietämättömiä. Sellaisilla supistuksilla on edelliset synnytykset alkaneet. Jokainen aamu ne ovat kestäneet noin pari tuntia ja tulleet suhteellisen säännöllisen oloisesti, joskaan en ole aikaa ottanut. Usein olen torkahdellut supistusten välillä, mutta sen verran kipeitä ovat, että herään niihin aina. Veikkaisin siis väliksi noin 10 minuuttia tai sinne päin (eikä välttämättä säännöllisiä). Lääkärin tarkastuksessa oli kohdunsuu aavistuksen avautunut ja kohdunkaula lyhentynyt, mutta mitään kauhean hälyttävää ei ollut tapahtunut (edellisessäkin oli tilanne sama näillä viikoilla ja meni yli lasketun ajan).

Tänä aamuna alkoi taas supistukset, mutta nyt ne olivat selkeästi kivuliaammat, eli alkoi jo olla vähän tuskainen olo vain maata sängyssä. Nyt niitä tuli myös tiuhempaan, joten kellotin ja sain niitä kahden minuutin välein. Ne kestivät kuitenkin vain noin 15 sekuntia kerralla, eli olivat lyhyitä. Supistaessa tuntui painetta ja "kakkahätä". Niitä tuli tavanomaiseen tapaan noin kaksi tuntia ja sitten ne hiljalleen hiipuivat.

Nyt vähän jännittää tuo nukkumaan meno, että tuleeko niitä taas. Varsinkin kun mies lähtee töihin aamulla tosi aikaisin, joten supistukset eivät varmaan ole vielä silloin alkaneet. Kuulostaako tämä teistä huolestuttavalta? Edellinen lääkärintarkastus oli tosiaan viime viikolla, joten silloin tilanne oli vielä ok. Mutta nyt supistelee paljon reippaammin.

Onko omia kokemuksia tällaisista supistuksista? Kuinkakohan nopeesti synnytys mahtaa hoitua (edelliset synnytykset ovat olleen noin 2-3 tuntia)?

1

1282

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nimetön

      Hei.

      Miten lopulta meni??

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      113
      2396
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      37
      1413
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      640
      986
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      983
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      952
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      865
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      96
      859
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      700
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      696
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      676
    Aihe