Miksi maalaiset ja varsinkin metsästäjät ovat Suomessa susihysteerisiä reppanoita?
Kanadassa eivät ihmiset pelkää edes jääkarhuja, jotka saattavat tallustella pitkin kylien raitteja. Ovet pannaan yksinkertaisesti kiinni. Jääkarhu on sentään aivan eri megaluokan otus suteen verrattuna. Niin taitaa olla myös Kanadan väki meikäläisiin lööpereihin verrattuna.
Myöskään eteläisen tai itäisen Keski-Euroopan susialueilla ei ole vallalla susihysteriaa.
Ei nyt mennä edes Afrikkaan asti, jossa alkuasukkaat ovat tulleet toimeen krokojen ja virtahepojen ja norsujenkin kanssa - ilman pyssyä. Jaa jaa, taitaa yksi afrikan alkuasukas vastata kymmentä kalpeanaamaista susihysteerikkoa.
Olisiko niin, että meikäläisten syrjäalueilla on vuosikymmenien muuttoliike vienyt kaikki kynnelle kykenevät vakavien puuhien ääreen? Jäljelle on jäänyt pyssyjään nylkyttäviä luusereita, jotka pelkäävät metsän vähiin käyviä eläimiä.
Palstan kirjoituksista voi päätellä, että hemmot vapisevat iltaisella huusireissullaan jos puun takana pilkoittavat naapurin kissan kammottavat silmät. Ampuahan silloin tietysti pitää, kun luonnon uhatessa menevät "huonot" housuun.
Kanadassa eivät ihmiset pelkää edes jääkarhuja, jotka saattavat tallustella pitkin kylien raitteja. Ovet pannaan yksinkertaisesti kiinni. Jääkarhu on sentään aivan eri megaluokan otus suteen verrattuna. Niin taitaa olla myös Kanadan väki meikäläisiin lööpereihin verrattuna.
Myöskään eteläisen tai itäisen Keski-Euroopan susialueilla ei ole vallalla susihysteriaa.
Ei nyt mennä edes Afrikkaan asti, jossa alkuasukkaat ovat tulleet toimeen krokojen ja virtahepojen ja norsujenkin kanssa - ilman pyssyä. Jaa jaa, taitaa yksi afrikan alkuasukas vastata kymmentä kalpeanaamaista susihysteerikkoa.
Olisiko niin, että meikäläisten syrjäalueilla on vuosikymmenien muuttoliike vienyt kaikki kynnelle kykenevät vakavien puuhien ääreen? Jäljelle on jäänyt pyssyjään nylkyttäviä luusereita, jotka pelkäävät metsän vähiin käyviä eläimiä.
Palstan kirjoituksista voi päätellä, että hemmot vapisevat iltaisella huusireissullaan jos puun takana pilkoittavat naapurin kissan kammottavat silmät. Ampuahan silloin tietysti pitää, kun luonnon uhatessa menevät "huonot" housuun.
Vastaukset 43
Vanhimmat
Joo, joo..olipas taas mielenkiintoista, ja kaikki varmasti totta?
Tottahan toki, kaikki täydellisesti totta.
Susia ampua pitää, ihan teidän idiootti suojelijoiden vuoksi.
Toivottavasti päästään tavoitteeseen:
Ei suomessa suden sutta 2015
ei toivonripettä, vaikka se sun päiväunes taitaakin olla. Kyllä siinä potenssi nousee, kun saadaan (muka) vaarallinen peto hävitettyä. Säälittävää porukkaa olette. Kanukit tosiaankin häätää karhujakin kivillä, ne kun ei oo mitään kurahousu porukkaa..
ei todellakaan ole ymmärrystä hankkia
todellisuuspohjaista tietoa voit
huoletta lopettaa tyhjänpäiväisen
jauhamisesi kun ei siinä ole mitään
järkevää asiaa.
Toivottavasti sinunlaisia ääliöitä ei silloin olisi. Olisi se onnenaikaa, ilman teikäläisiä,OIh, OIh ihanuutta silloin.
Niin ja vanha mummeli hätistelee suden marjanpoimurilla tiehensä. Metsästäjien housut tutisee jo kun joku on nähnyt suden 100 vuotta sitten samalla kankaalla, missä nuo vellihousut pyssyineen on passissa ja varmasti vellit housuissa valmiiksi.
Sinä se et vaan tajua, että järkiasiat pyyhkii jatkuvasti sinun hilseesi yli, joten eiköhän ole viisaampi, että pysyt niillä hiekkalaatikoilla, joissa metsästäjät kertoilee sinulle niitä punahilkka satuja, joita voit sitten tukka pystyssä kuunnella.
sekaisin?
aijai sentään, näyttää pahalta.
useita tuhansia lisää,
voih voih.
minkäs teet sille?
et niin yhtikäs mitään.
Olette itse todistaneet tällä palstalla, että teidän kantava ajatus piilee juuri tuossa punahilkka-sadussa.Jo lapsena ollesssani, kun naapurin täti luki tuota punahilkka-satua, niin oma poikansa ilmoitti posket pelosta punaisena, että minä kyllä tapan kaikki suvet ja kärvennän ne. Vaikka olin tuosta pojasta monta vuotta nuorempi, jouduin lohduttamaan, että hei, sehän on vaan satua.No myöhemmin tuosta pojasta,sitten kasvoikin itseään suurena metsästäjänä pitävä ja erittäin kova puhumaan täyttä soopaa, asiassa kuin asiassa.
sieltäpä sitä taas tuli.
Se oli taatusti totta. Siellähän se räkänokka pyörii teidän piireissänne, joten voit tarkistaa asian ihan itseltään. Ai, mutta enpäs heti honannutkaan, että kenties se oletkin juuri sinä. Nyt, kun tarkemmin ajattelen noita kirjoituksiasi, niin aivan hyvin se tosiaankin voisit olla sinä. Oliko sinulla se supikoira rääkättävänä siinä pienessä häkissä. jossa se ei päässyt ollenkaan liikkumaan, eikä saanut ravintoa, eikä vettä moneen päivään?
eli käteenveto onnistunutkaan ja tulit sitten tänne parkumaan?
Pasko vaan itse housuusi,tyhjäpää.
Meneppäs kaupunkiin ja kysy ihmisiltä kuinka moni pelkää sutta. Ja kuinkakohan moni sanoisi että ei pelkää koska niitä ei ole täällä;
Ja Kanadassa? ketkä ihmiset ei pelkää ei pelkää jääkarhuja? Älä viitsi.
Etelä ja Keski-Euroopassa taas saa sanoa että pelkää susia eikä siitä tehdä mitään numeroa, se on ok. Mutta täällä sellaiset ihmiset luokitellaan hysterian partaalla oleviksi.
kyllä kandassakin pelätään ja varotoimia luodaan ja kylät ovat hälytysvalmiudessa jääkarhujen ilmestyttyä paikkakunnalle. Ja varoituksia jaellaan vaarallisista otuksistatiedotusvälineissä. Mutta sen lisäksi siellä onkin KARHUPARTIOT ynnä muuta tekniikkaa ja rekvisiittaa häirikkökarhun pyytämiseksi ja poistamiseksi alueelta, helikopteri ynnä muuta karhuloukkuineen, nukutusnuolineen jne..
Ja esim. Vancouverin alueella on karhupartiomiehiä jotka ampuneet yli neljäsataa mustakarhua henkilökohtaisesti hengiltä tai jopa yli yhdeksänsataa. Kun muuten ei pääst eroon häiriköistä, siirroista huolimatta karhut palasivat kaupunkiin ja niitä pitää tappaa.
menetit uskottavuutesi tietämättömyytesi takia. Kiitos siitä kuuluu yksistään itsellesi.
Kiitos tosiaankin kuuluu sinulle kun esitit asian näin selvästi. Minä yritin sanoa samaa asiaa mutta en ilmeisesti tarpeeksi selvästi koska laitoit viestin minulle. Peace.
Sanon ihan vilpittömästi kaikille, jotka pelkää sutta, että menkää ihan oikeasti terapiaan. Paljon enemmän teillä on pelättävää, jos menette yökerhoon käymään. Enpä olisi uskonut, että ihmisiä varten(muka älyllä varustettuja)täytyy olla monta järjestysmiestä, ettei ihmiset käy toistensa päälle. Kävin eka kerran yökerhossa ja kuvitelkaa, etten millään voinut tajuta,että se on tottakaan, että IHMISIÄ VARTEN pitää olla järjestysmiehet, ettei ne tapa toisiaan. Samat ihmiset täällä sitten kirjoittelevat eläinten vaaroista. Poliisit ovat kuulemma täystyöllistettyjä, kun ihmiset pitävät hauskaa (aika kummallinen yhtälö) Eläimet eivät alentuisi tuollaiseen sivistymättömyyteen.
Sinun tietosi on kaivettu sinun omasta anaalirauhasestasi, ainakin se kuulosti ihan siltä!!!!! Minä pelkään sinua, toivottavasti et tule lähimaillenikaan!!!!
Jaa, että kertovat tiedotusvälineissa karhuista ja jääkarhuista.
Kuvittelehan tilannetta, että jääkarhuja olisi Suomessa tulossa Perähikiän kirkolle ja asiasta kerrottaisiin radiossa... Meikäläiset vellihousut olisivat paenneet yli Pohjanlahden jos olisivat pelkotilassaan siihen kyenneet. Kanadalaiset sen sijaan suhtautuvat jopa tällaisiin luonnonilmiöihin järjellä ja tyyneydellä. Knukit eivät typerästi panikoi nähdessään villieläimen.
Toisaalta...
Metsässä liikkuva susi ei ole verrattavissa kylälle kävelevään jääkarhuun tai mustakarhuun. Susi on ihmistä karttava eläin joka etsii vain ruokaansa ja haluaa olla rauhassa. Meikäläisten vellihousujen susihysteria on käsittämätöntä.
Kanadassa ymmärretään siirtää jopa jääkarhuja muualle. Meillä taas luonnon eläimet halutaan pelon ja kiihtymyksen vallassa lahdata sijoillensa.
Taitaa myös olla niin, että susihysteerikoilla ei ole mitään oikeaa tekemistä. Ainoa pätemisten mahdollisuus on huseerata pyssyn kanssa luonnossa eläimiä ahdistelemassa.
Vellihousujen on aivan turhaa yrittää rinnastaa hysteriaansa kanadalaisten ja muiden luontoa ymmärtävien kansojen järkevyyteen. Taitaisivat kanadalaiset nauraa piiiiiitkän naurun jos saisivat tietää, miten meillä vellihousut pelkäävät metsässä juoksevaa sutta.
epäonnistuit jälleen. JA sen huomaa. Jos olet aloittaja, olisit tuonut järjestelmien eron esiin. Kyllä siellä Kanadassakin pelätään mutta he ovat luoneet juuri sen takia järjestelmän ja että ihmisten pelkoihin vastataan. Ja meillä taasen hullut ja puolihullut itseään luonnosuojelijaksi väittävät vähättelevät ja syyllistävät lastensa ja kotieläintensä puolesta pelkääviä ihmisiä. Ja mitään suojajärjestelmää ei meillä Suomessa ole luotu. Ero on maittenkin välillä havaittavissa saatikka ihmisten. Ja esim. Huippuvuorilla jossa jääkarhukanta on suhteellisen hyvä, siellä kuletaan aseen kanssa koska se on ainut ja pakollinen väline viimeisen uhan edessä.
Joten pidän sinua vähintään tollona.
dangerous wolf of Canada.
Oletko sitten kotoisin Kanadasta? Jos et, niin miksi vauhkoot toisten asioista? Jos sinua häiritsee kanadalaisten asiat, niin meksi et mene sinne vauhkoomaan.
Landella imetään se hysteerinen susipelko jo mamman tissistä. Lapsosia pelotellaan lisää heti kun puhetta ymmärtävät. Luonto on vihollinen ja kaikki eläimet kuuluu hävittää tavalla tai toisella.
Mutta kuten aloittaja totesi, jonkin verran älyä omaavat jättävät luuserimaisen resupekkajengin autioituviin kyliinsä pelkäämään oravia.
Niin, ehkä on parempi että kaupunkilaiset asuvat niissä kaupungeissaan ja pysyvätkin siellä tulematta
kuunaan kullaana tänne halveksimalleen landelle.
SE on kyllä helpotus monessakin mielessä.
Ei saasteita kaupungista, ei myöskään saastaisia kaupunkilaisia.
ei taida herra tiätää kuinka täällä maalla oravia pelätäänkään. hitto mikä urpo olet menes karjalaan asumaan vuodeks maalle niin opit varmaan jotain susista ni ei tarttee märytä jonninjoutavaa paskaa näille sivuille. En tiiä missä kaapissa olet kasvanu mut toivottavasti ymmärrät pysyä siellä vastaisuudessa.
siellä afrikassa on tuo rynnäkkökiväärienkin jakelu onnistunut ihan kiitettävästi ja mitään ei näytetä pelkäävän. Laittaisin sinut, pelottaman vaikkapa tuonne Darfuriin.
Toisaalta näyt pelkäävän!
Vain älyä vailla olevat paskikset tarvitsevat rynnäkkökiväärin. Nimenomaan Darfurissa näkyy rynnäkkökiväriä kantavan juuri sellaiset, joille se ei kuuluisi alkuunkaan, nimittäin äly puuttuu kokonaan, ainakin älykköjen mielestä,se on todella pelottavaa.
Kuules poika, jos pääset isona armeijaan, niin siellä opit mitä rynkyllä tehdään. Samalla saat tietää, että rynkyt jaetaan tarvittaessa miehille, jotka osaavat sellaisia käyttää. Rauhan aikana ne ovat varastoituna. Aseet eivät ole leikkimistä eivätkä räiskimistä varten.
Tämän jälkeen saatat oivaltaa, ettei sinun tarvitse pyssyinesi käydä sotaa luontoa vastaan. Ikääntyessäsi huomaat, ettei luontoa tarvitse pelätä.
Täyttä asiaa. Allekirjoitan joka sanan.
nimi alle.
Tässä sinulle nimikirjoituksesi: Olet persläpi.
Ei siellä pelon takia olla,vaan metsästysvietin.
"Olet Persläpi"
noh, eihän nimi miestä pahenna jos ei
mies nimeä,
sopii varmaan sinulle tosi hyvin.
Ihana oli huomata,ettet paheksunut tuota antamaani nimeä ja ihan oikein totesit ettei se sinua pahenna,joten koitahan elää nimeäsi kunnioittaen.
pelätä me vaan tiietään mitä tuhoa ne paskat aiheuttaa poro isännille
Ei haittaa, vaikka susi nappaisikin muutaman poron. Eikä ne pelkästään poronlihalla elä. Lauma pystyy hyvinkin ottamaan hirven ruuakseen ja siihen sillä on mielestäni täysi oikeus.
Luvattoman suuret porokannat tuhoavat pohjoisen luonnon. Tyhmä ja ahne pitää niin paljon poroja, ettei niille ruoka enää riitä.
Susi on luonnon tasapainottaja ja suuri oppimestari ymmärtämättömille pysyspojille.
luonnonsuojelia joka ei tiiä mistään mitää
tiälä sitä vaan vouhotetaan susihysteriaa ja jauhetaan kaiken maailman paskkoo. turhimmat sivut ikinä.
SAIRAS ÄMMÄ!!!!!!!!!!!!
silmäs ja mieti mitä sävellät, käyppä tubella kattomassa hyvästi afrikka niminen katsaus(löytyypi myös googlen kautta) noista paikallisista mehtuutavoista, miten niitä hippoja poijat teurastaa.kyllä suomessa valtaosa metsästäjistä toimii niikuin pitääkin.
tua tarina onnii semmoine ku mondo-dokumentti, ja vuan kyllä lähtöö amboman poijan keihäs livakasti.