Olemme avopuolisoni kanssa yrittäneet lasta suhteellisen kauan eikä ole onnistunut. olen usein hyvän ystäväni lapsenhoitjana kun hänellä on jatkuvasti ongelmia ja vaikeuksia.
miten siis sijaisvanhemmaksi pääsee? Olen tutkinut kyllä erilaisia sivustoja, mutta voiko vain 20- ja 22-vuotias avopari alkaa sijaisvanhemmaksi?
Mieheni on jo työelämässä ja minä lopettelen koulutustani. olisiko meillä mahdollisuuksia auttaa jo nyt muiden lapsia? Rakastamme mieheni kanssa lapsia ja kummatkin olisivat valmiita hoivaamaan lapsia, vaikka omia eivät olisikaan. Adoptiota olemme harkinneet jo mutta siinä ikäraja on niin korkea ettei se tule vielä kysymykseen.
Auttamisen halu ja hoivaamisen vietti on meillä suuri.
miten siis sijaisvanhemmaksi pääsee? Olen tutkinut kyllä erilaisia sivustoja, mutta voiko vain 20- ja 22-vuotias avopari alkaa sijaisvanhemmaksi?
Mieheni on jo työelämässä ja minä lopettelen koulutustani. olisiko meillä mahdollisuuksia auttaa jo nyt muiden lapsia? Rakastamme mieheni kanssa lapsia ja kummatkin olisivat valmiita hoivaamaan lapsia, vaikka omia eivät olisikaan. Adoptiota olemme harkinneet jo mutta siinä ikäraja on niin korkea ettei se tule vielä kysymykseen.
Auttamisen halu ja hoivaamisen vietti on meillä suuri.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Sijaisvanhemmuus ei ole biologisen vanhemmuuden vaihtoehto tai korvaa sitä, minun mielestäni. Jos olette vasta 20- ja 22-vuotiaita niin tuskin olette vielä kovin kauaa lasta yrittäneet. Jo ikänne puolesta en usko, että saatte sijaislapsia. Olen ymmärtänyt, että useimmat kunnat pitävät 25 vuoden alaikärajaa.
Monet, eivät toki kaikki, sijoitetut lapset ovat kokeneet elämänsä aikana niin kovia, että lasten voisi hyvä olla päästä perheeseen, jossa tiedetään jo vähän etukäteen millaista lasten kanssa eläminen on ja mitä kaikkea lasten kanssa voi tulla eteen. Jos omia lapsia ei ole, asiat voivat tulla aikamoisena yllätyksenä. Tokihan jokaisen on jostain aloitettava, kuten omienkin lasten kanssa, mutta jos sijaislapsella on jo takanaan yksi enemmän tai vähemmän epäonnistunut aikuissuhde, hänelle voisi olla hyödyllisempää mennä perheeseen, jossa on jo kokemusta lapsista.
Eli minä suosittelisin, että jatkat ystäväsi tukena ja hankit lisää kokemusta lasten kanssa elämisestä ja kasvattamisesta. Ehkäpä tukiperheenä toimiminen voisi olla hyvä tapa aloittaa.
kannattaisi hankkia sitä kokemusta lapsista ensin ja sitten miettiä, mitä sijaisvanhemmuus oikeasti on.
Ensiksikään sijaisvanhemmuus ei ole oman lapsen korvike, vaan mahdollinen lapsettomuusasia tulee käsitellä ensin - ikänne puolesta teillä on vielä aikaa selvitellä miksi ei raskaus ole toteutunut ja on todennäköistä, että teille vielä omia lapsia syntyy. Jos ei lapsia alakaan kuulua, niin sitten on aika mennä adoptio/sijaisvanhemmuus -valmennukseen ja alkaa tosissaan miettiä tätä vaihtoehtoa.
On hienoa, että voit auttaa ystävääsi hoitamalla hänen lastaan tarvittaessa - se on sitä todellista ystävyyttä, että pysyy rinnalla, kun on vaikeuksia.
Teillä olisi varmasti hyvät mahdollisuudet ryhtyä jonkun lapsen tai nuoren tukihenkilöiksi, kysele asiasta asuinpaikkakuntasi sosiaalityöntekijöiltä.
Tiedän että on turhauttavaa kuulla olevansa liian nuori siihen ja tähän... Mutta meille kolmekymppisillekin hoetaan sijasvanhemmuuden suhteen vielä samaa. Olisi tosi mahtavaa jos voisitte laitta voimavarojanne tukiperheenä toimimiseen. Samalla saatte arvokasta kokemusta lapsista ja etenkin lapsista, joiden elämässä on joitakin erityisiä haasteita. Toki lapsiraakaina ihmisinä varmasti kannattaa selvitellä myös lapsettomuuden syitä, ellette sitä vielä ole tehneet. Itsekin nuorena äidiksi tulleena sanon että siinä on myös paljon hyvää. Kokemusta ei ehkä olekaan, mutta jostain on aina aloitettava ja nuorilla vanhemmilla ainakin on biologisen iän taholta runsaasti voimavaroja pienten lasten kanssa jaksamiseen. Tsemmpiä pohdintoihin.
Minustakin olisi hyvää aloitta tukiperheenä. Silloin lapsettomana voi saata jonkunlaista kokemusta että onko myöhemmin ollenkaan haluaa ryhtyä sijaisvanhemmaksi tai ei.
Monesti on käynyt myös niin, että tukilapsi onkin myöhemmin tarjottu sijoitukseen.
Jos ikä on vähä ja kokemus puuttu, niin olisi hyvää aloittaa tukiperheenä ja sitten pyrkiä vakavampiin tehtäviin. Jos sitä näin voi ilmaista.
Mutta minusta on vääriin kakskymppisia luokitella turhan nuoriksi , kyllä ne osaa lapsen perään katsoa ja monesti ne jaksaa lapsen kanssa ulkoilla ja tehtä kaikenlaista kivaa paremmin kuin esim. vanhemmat rouvat. (en halua astua kenenkään varpailleen, mutta itse nuorena äitinä olleena tietän, mihin nuoren voimavarat riittää)