ihan semmoista kyselen, missä iässä lihakset alkavat voimakkaimmin vahvistua?
oma koira (narttu,8kk) on enemmän gepardi, kuin rottweiler.
olen kuullut että ylämäki juoksu on hyvä lihasten kasvatus muoto?!
ulkoillaan keskimäärin viikolla päivässä noin 2h ja viikonloppuna enemmänkin ja kotona vielä hieman vedetään pehmoleluja.
säkä n.61 ja paino n.40
lihasten kasvatus/vahmistuminen
9
4026
Vastaukset
Rottweilerit ovat hyvin, hyvin hitaasti kasvavaa ja kehittyvää sorttia. Ja niin on hyväkin, koska kasvuiässä rotikan tulee ehdottomasti olla hoikahko, eikä missään tapauksessa yhtään liian painava. Ylipaino nimittäin rasittaa koiran lonkkia ja niveliä todella paljon.
Noin nuoreksi nartuksi rotikkasi on todella painava, jos se todella tuon 40 kg painaa. Onko eläinlääkäri huomauttanut, että sillä olisi ylipainoa? Tätä en tarkoita sanoa mitenkään ilkeyttäni, vaan ihan sillä, että noin nuoren ja kasvavan rotikan tulisi kyllä olla huomattavasti kevyempi. (Koiraa näkemättä on tietenkin vaikea sanoa varmasti.) Hyvä testi sille sopivalle painolle on se, että ne kylkiluut eivät saa törröttää, mutta niiden pitää ehdottomasti tuntua kun koetat kädelläsi KEVYESTI koiran kylkeä. Jos painoa on liikaa, niin sitten ruokavaliota tulee keventää ja liikuntaa lisätä. (Vertailuna tuohon painoon: Oma koirani on uros, pian 2 vuotta ja painaa 46 kiloa. Ja vahdin hyvin tarkasti, että paino ei lähde nousemaan, koska nyt se on hyvin sopivassa kunnossa. Jaksaa siis harrastaa hyvin, mutta ei ole liian laiha).
Tuo lihasmassa kehittyy vähitellen, rotikan kohdalla se on tarkoittaa sitä, että kun koira on noin 3-4 vuotias, niin lihasmassa on parhaimmillaan. Oma koirasi on todellakin ihan pentu, eli sitä aikaa on monta vuotta!
Rottweiler tarvitsee laadukkaan ruokinnan ja monipuolisen liikunnan, jotta ne lihakset kehittyvät. Parasta liikuntaa on metsissä vapaana juokseminen, se kehittää monia lihasryhmiä. Intervalli-harjoittelua (eli mäkeä ylös ja mäkeä alas) voi toki harrastaa myös. Mutta liikunnan tulee olla mitoitettu niin, että koira jaksaa ja sillä on hauskaa.
Tuohon ylipainoon puuttuisin nyt heti, eli painoa on saatava useita kiloja pois.- rwjk
>Tuohon ylipainoon puuttuisin nyt heti, eli painoa on saatava useita kiloja pois.
aika rankka väite näkemättä koiraa. kysyjälle: kyllä se lihasmassa sieltä tulee puolentoista iässä on jo eri näköinen aivan varmasti - ..::..
rwjk kirjoitti:
>Tuohon ylipainoon puuttuisin nyt heti, eli painoa on saatava useita kiloja pois.
aika rankka väite näkemättä koiraa. kysyjälle: kyllä se lihasmassa sieltä tulee puolentoista iässä on jo eri näköinen aivan varmastiMeillä ihan sama ongelma, mutta meidän neiti on 30kg painava! Aloin juuri itsekin laittamaan aiheen miten saada koiralle lisää lihasmassaa, mutta täältä löytyikin sopivat vastaukset! Meillä koira pääsee vapaana metsään juoksemaan, mutta tuntuu, että ei se ole kasvanut juuri ollenkaan pyöreyttä. Jalat ja varsinkin ylhäältä päin katsottuna tosiaan on kuin gepardi! Olisiko noin nuorelle koiralle hyödyllistä ostaa painavahko lelu, mitä se sitten saisi pyöritellä ja nakella?
..::.. kirjoitti:
Meillä ihan sama ongelma, mutta meidän neiti on 30kg painava! Aloin juuri itsekin laittamaan aiheen miten saada koiralle lisää lihasmassaa, mutta täältä löytyikin sopivat vastaukset! Meillä koira pääsee vapaana metsään juoksemaan, mutta tuntuu, että ei se ole kasvanut juuri ollenkaan pyöreyttä. Jalat ja varsinkin ylhäältä päin katsottuna tosiaan on kuin gepardi! Olisiko noin nuorelle koiralle hyödyllistä ostaa painavahko lelu, mitä se sitten saisi pyöritellä ja nakella?
Minkä ikäinen koirasi nyt on? Nimittäin se lihasmassan kasvu vie aikaa, oikeastaan vasta 2,5-3 vuotiaalla rotkulalla se lihasmassa on kehittynyt aikuismittaansa. Eli jos kyseessä on nuori narttu, niin ei mitään hätää! Tuo paino ainakin kuulostaa vallan sopivalta nuorelle nartulle.
Metsässä vapaana juoksentelu on varmasti parasta liikuntaa, mitä voit koirallesi tarjota. Epätasainen maasto kivineen ja kantoineen tarjoaa koiran eri lihasryhmille ja nivelille sopivaa liikuntaa.- rwn
rottweiler-mami kirjoitti:
Minkä ikäinen koirasi nyt on? Nimittäin se lihasmassan kasvu vie aikaa, oikeastaan vasta 2,5-3 vuotiaalla rotkulalla se lihasmassa on kehittynyt aikuismittaansa. Eli jos kyseessä on nuori narttu, niin ei mitään hätää! Tuo paino ainakin kuulostaa vallan sopivalta nuorelle nartulle.
Metsässä vapaana juoksentelu on varmasti parasta liikuntaa, mitä voit koirallesi tarjota. Epätasainen maasto kivineen ja kantoineen tarjoaa koiran eri lihasryhmille ja nivelille sopivaa liikuntaa.On nyt 1 v. Painaa n. 35 kg. Onko liikaa painoa? Hoikalta näyttää mutta kylkiluut ei näy. Korkeutta on 60-61 cm.
rwn kirjoitti:
On nyt 1 v. Painaa n. 35 kg. Onko liikaa painoa? Hoikalta näyttää mutta kylkiluut ei näy. Korkeutta on 60-61 cm.
Tuo kuulostaa ihan normaalilta painolta. Niin kauan kun ne kylkiluut eivät törrötä, mutta tuntuvat kevyesti kokeilemalla, niin koira on sopiva.
- tyttö 6kk
Ja mieltäni rupesi askarruttamaan kun meidän neiti 6kk on vasta n.50cm ja painaa 22kg, että onko vähän pieni jos teillä ollaan vaan 2kk vanhempi ja jo noin iso...
- ..::..
Katsoin ton meidän koiran painon kun se oli 6kk ja se painoi silloin 25kg.. että ei se teidän koira ole jäljessä kovinkaan! Meillä nyt 8kk on säkää 59cm ja paino sen n. 30kg..
Mun rotikka oli pari viikko sitten kun mittasin 8kk ja 40 kilonen säkä n.63. En ole nyt mitannut onko muuttunut. Ei ole mielestäni liian lihava eikä laihakaan. Koira on siis uros
Tässä kuvakin otettu lähes samana päivänä.
http://sphotos.ak.fbcdn.net/hphotos-ak-ash2/hs409.ash2/68792_445807728070_729813070_5321625_192949_n.jpg
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait1303797Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso83039Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd
Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai322834Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani122572Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa
Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl1322403- 411818
Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen
Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es611175"Sanna Marinin kirja floppasi", kertoo eräs median otsikko
"Miljardien tappio - Sanna Marin vaikenee", kertoo toinen otsikko. Marin ei siis siinä kirjassaan kerro sanallakaan For821119Oot kyl rakas
Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t361070Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän
Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 761050