Siirryin vasta vähän aikaa sitten Toyota Avensis -01 käyttäjäksi. Yllätys oli, että laatu
autona pidetyn Avensiksen kuljettajan istuin kipeyttää selän vaikka kuinka säätäisi. Syytä
on vaikea määritellä. Onko joku ratkaissut penkkiä vaihtamatta asian ?
autona pidetyn Avensiksen kuljettajan istuin kipeyttää selän vaikka kuinka säätäisi. Syytä
on vaikea määritellä. Onko joku ratkaissut penkkiä vaihtamatta asian ?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Toyotan penkeillä eikä ikinä pitkilläkin matkoilla selkä kipeytynyt. Onko sulla peräpukamatkin?
Lähde kävelylle. Tekee hyvää 20:n vuoden istumisen jälkeen. Kandee sunkin tarkkailla tota peräpukama juttuu noin pitkän istumisen jälkeen.
T: Tojo Tero 5v
Minulla on kerrottavana kaksi ikävää asiaa. Ensinnäkin joudun harmillisen usein työnipuolesta matkustamaan työtovereitteni kyydissä eri merkksissä kulkineissa ja siltä pohjalta voin todeta, että kohtalokseni koituneista istuimista vain nissanin ja toyotan jakkarat saavat tuskan kirpoamaan selkärankaan ja jalkoihin jo muutamassa kymmenessä kilometrissä toisin kuin saksalaisten autojen kyydissä, joissa voi 400km taivaltaa rasittumatta. Toinen asia: Valitettavasti japanilaisen opin suunnittelijat eivät ole vielä tähän päivään osanneet rakentaa autoa jonka vakiovarustukseen kuuluisi matkustusmukavuus. Silti kaikille tojotisteille hyvää jatkoa. Tärkeintä, että itse on autoonsa tyytyväinen.
Ei ole kuskin penkki parempi uusikoppaisessa (vm 03->) Avessa. Autoni on vm. -06 Avensis, ajettu 55 tkm ja ei voi muuta sanoa kuin, että penkki on ihan susi. Olen 180 cm pitkä ja mitenkään ei tahdo löytää hyvää ajoasentoa:
- ratin etäisyyden säätö liian lyhyt
- penkki liian korkealla
- näkyvyys sivuviistoon istuinasennosta tosi huono
- reisitukea ei ole ollenkaan
- polkimet ja kytkinjalan tuki suhteessa penkkiin tosi huonot
- penkissä ahdas olo, esim. turvavyötä ei tahdo saada kunnolla päälle
- takapenkillä on muuten turvavyön lukot tosi hankalasti laitettavissa päälle: lastenistuimen kanssa turvavyötä ei tarhdo millään saada "upotettua" penkissä tosi syvällä piilossa oleviin vyölukkoihin (en tiedä johtuuko nahkaistuimista, miksi vyöt on upotettu penkin "sisään").
Kuljettajan istuinta saa kyllä säädettyä riittävän kauas, mutta se ei auto jos muissa säädöissä ei ole enää sen jälkeen varaa säätää. Mulla on nahkapenkit sähkösäädöillä, mutta eipä sekään auta. Aikaisempaan autoon (Mazda 6) verrattuna, Aven penkki on tosi surkee. Muuten hyvä ja laadukas auto, ei muuta valittamista kuin penkin säädöt.
Laita tyyny penkin ja selän väliin.
Olen nähnyt tälläisiä virityksiä.
katselin itelle autoa koeajoin monella eri merkkisellä autolla ja myös monella avensiksella niin huomasin että aven istuimia oli kahta eri mallia ja toinen malli oli niin huono että heti istuutuessa huomasi huonouden. toiseissa aveissa sitte oli paremmat istuimet. kyseessä oli vv. 1998-1999 mallin avet, sedania ja liftbackia kokeilin. sitten tällä ostamallani avella jossa oli paremmat istuimet, ajoin vuodenvaihteessa lähes 2000 km viidessä päivässä eikä selkä kipeytynyt.
5/2000 tiisseli Avella oon ajanut 127 tuhannesta kilometristä 280 tuhanteen kilometriin ja mitään onglemia ei ole ollut...paitsi, että istuimet ovat surkeita minun vartalolleni.
Ristiselän kohouma on minulle liian alhaalla ja istuin on siltä osin liian pehmyt. Mielelläni vaihtaisin istuimen kunnolliseen jakkaraan. Selkään alkaa herkästi pistämään kiitos huonon istuimen. Vasemman kyynärpään alla pidän pientä tyynyä, koska kyynärnoja on liian alhaalla.
Aven omistajalla ei saa olla liian voimakkaat "takapuolilihakset"...ave on pienipeppuisille kevyille kuskeille tarkoitettu kestävä vaeltelija.
Tojotaa ei ajamlla rikki saa, mutta kuskista en menis takuuseen!
Reijo