mistä lennot

Matkaamassa Tukholmaan yhtenä perjantaina maaliskuussa tänä vuonna. 3 pv ja sunnuntaina takas'.
Miten paljon maksaa halvimmillaan meno-paluu lentolippu Ruotsiin?

Mietin tässä menisikö laivalla vai lentokoneella. Laivan hinnaksi tulisi pelkkää meno, kun katsoin n. 107 €. Olisikohan meno-paluu jotain parin sadan tuntumassa sitten. Laivalla pitäisi lähteä Helsingistä jo torstai-iltana jotta olisi Tukholmassa perjantaina hyvissä ajoin.
4657
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Edestakaisen lennon saa noin 130 eurolla, hinta saattaa vaihdella samana päivänä kellonajan mukaan melkoisesti. Tutkaile esim. Finnairin ja Blue1:n sivuja tai vaikkapa ebookersin.

Lentohintaan voi laskea lisää menopaluun Arlandan kentän ja keskustan välillä, se maksaa esim. ArlandaExpressillä noin 45 euroa. Paikallisjunat ja bussit ovat edullisempia.

Eräs mahdollisuus on ottaa toinen suunta lentäen (noin puolet edestakaisesta) ja toinen laivalla.

Laivamatkoista kannattaa tutkia myös risteilyt, vaikka paluusuunta jäisi käyttämättä, usein ne ovat edullisempia kuin reittimatkat. Risteilyjä saa muutamalla kympillä esim. Vikingin Clubin äkkilähdöistä. Myös Tukholmasta on edullisia risteilyitä Helsinkiin.

Äänestä

Kiitos, nämä oli tervetulleita vinkkejä!

Äänestä

ota toinen miniristeily tallink-siljalla ja toinen viikkarilla ja sitten lasket pari metrolippua päälle. Tulee halvemmaksi kun lennot lentokenttäbussit meno/paluu.
Itse ainakin tehdään aina näin, halvempaa kun reittimatkat.

Äänestä

Halviten Tukholmaan lentää ehdottomasti SAS. Kunhan vain varaa tarpeeksi ajoissa, voi saada meno-paluun hintaan 114,21 €. On myös halvempi tapa matkustaa Arlandasta keskustaan, kuin kallis Arlanda Express juna. Puolet halvempi ja myös puolet halvempi on Flygbussarna yhtiön bussit, jotka kuljettaa suoraan lentoasemalta keskustaan n. kymmenellä eurolla. Matka-aika on n. 40 min. Vielä halvempi tapa on ottaa bussi 583 Märstan asemalle, josta on suora junayhteys Tukholman keskustaan. Matka-aika on n. 1 tunti ja hinta n. 8,5 €.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hki-Tukholma kirjoitti:

Matkaamassa Tukholmaan yhtenä perjantaina maaliskuussa tänä vuonna. 3 pv ja sunnuntaina takas'.
Miten paljon maksaa halvimmillaan meno-paluu lentolippu Ruotsiin?

Mietin tässä menisikö laivalla vai lentokoneella. Laivan hinnaksi tulisi pelkkää meno, kun katsoin n. 107 €. Olisikohan meno-paluu jotain parin sadan tuntumassa sitten. Laivalla pitäisi lähteä Helsingistä jo torstai-iltana jotta olisi Tukholmassa perjantaina hyvissä ajoin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu