auttakaas!?

ainakin puhua järkeä siitä, ettei se ole hänen eikä tyttöystävän syytä jos perhe kääntyy heitä vastaan. Homofobiastahan tuossa on kyse. Ehkä kaverisi voisi lähettää perheelleen jonkun sovinnollisen kortin, sähköpostin, tms. ja ottaa sitten etäisyyttä kunnes se perhe on valmiimpi sovintoon.

Nyt pääsin jouluna käymään kalakukkokaupungissa tapaamassa vanhempiani.
Heidän kanssaan minä muistin vitsin karhu-lenkkitossut. Eli siis, kaksi miestä (vitseissä aina on miehiä) tapasi karhun ja toinen rupesi kiskomaan lenkkitossuja jalkaansa. Toinen ihmetteli, "yritätkö muka päihittää karhun juoksemalla". "Ei minun tarvitse juosta nopeammin kuin karhu. Minun tarvitsee juosta nopeammin kuin sinä".

Siis minä luotin siihen, että vanhempani huomaavat, että sisaruksista minä olen kuitenkin se, joka on luonteeltaan miellyttävämpi. Ennen pitkää pikkusiskoni (hemmoteltu) luonne paljastuu heille ja he huomaavat olevansa vanhoja ja yksin. Silloin he katuvat sitä, että he öykkäröivät vanhemmalle tyttärelleen.

Minä taas kalakukkokaupungissa olin täysin nöyristelemätön. En sinne lähtenyt lakki kädessä enkä katuvaisena. Päin vastoin, kerroin äidilleni, että minun olisi pitänyt jo teininä olla ollut kapinallinen, olisi sitten tullut vaikka tarkkis. Olisi pitänyt pistää kova kovaa vastaan ja katsoa kenen pää kestää. Mutta kun nuorena uskoo olevansa lasia ja menevänsä rikki.

Ihme, että kutsuivat uudestaan sinne. Ihme, etten lentänyt heti jouluaattona ulos.

Onni suosii rohkeaa.

Myös minä tarvitsen omaa rauhaani ja yksinäisyyttä. Tänäänkin heitän jalustan selkääni ja lähden kiertelemään Uuttamaata.

Samalla kuitenkin on selkeästi rakkautta ilmassa. Kaipaan rakkaani seuraan.

No jos ite oisin moisessa, niin neitoselle voisi ettiä työpaikan taikka laittaa opiskelemaan.
Ja vois ruveta hakemaan kaupungin kämppää.
Kakkosasunnoksi tietty.
Jos toinen on töissä ja toinen ei, toinen vois laittaa ruokaa ja siivota.

Toisaalta mä en ymmärrä, mikä tossa sitten mättää.
Eikös jokanen halua asua pitämänsä naisen kanssa?

Ne vois tietty perustaa yhessä jonkun firman, niin olis tekemistä.
Ettiä yhtesen harrastuksen tai lähtee yhes opiskeleen.
Aikuiskoulutuksessa voi asua koululla esmees.
Kemis näkyy olevan vaikka mitä , mutta jos haluu kauemmaks niin Teuvalla on TEAK..ei pääse kun viikonloppusin pitemmälle.Tai voihan sun ystis lähtee sinne opiskeleen.

Se nyt ei o mistään kotosin, et kotona sitten tapellaan.

Neitokainen on tietysti lähteny kotoonsa ovet paukkuen, kun on tossa iässä ja ylpeys ei anna periks mennä takas.

...aikaa...

Aika tuo ratkaisun, sanoisin kokemuksen alttoäänellä. Ensinnäkin tuo tuon kumppanin kotiongelma ratkeaa kyllä...äiteen ja tyttären on määriteltävä suhteensa ihan eri lähtökohdista kuin aikaisemmin ja se on pääasiassa HEIDÄN problematiikkaansa. Tottakai se vaikuttaa seurustelukumppaniinkin, mutta syyllistää itseään tuosta ei todellakaan pidä!

Lisäksi: tällä ystävälläsi on aika määritellä mitä oikeasti tahtoo! Niinku.

Ikävä tilanne mutta valitettava totuus monen muunkin kohdalla kuin ystäväsi. Ja varmasti saattuu sivusta katsominen kun ei voi tehdä mitään. Itse syytökset eivät johda kuitenkaan mihinkään hyvään. Tukeminen ja puhuminen usein auttavat ihmisiä jaksamaan vaikeissakin tilanteissa. Ja vanha totuus on että aika usein parantaa haavoja. Ellei kokonaan niin ainakin osittain. Joten voimia tarvitaan.

tekemään asiat omaan malliin, käyttämään sen oman tilan miten lystää kun on siihen tottunutkin. Parisuhteessahan on se jännä piirre että jos haluaa olla jonkun kanssa, täytyy etsiä kompromissit kaikelle sille mikä ennen oli vain minun tai vain hänen. Se on se salaisuus, että haluaa jakaa ja haluaa antaa koska vain silloin voi saadakkin.
Jos ystäväsi haluaa vain pitää vapautensa mutta saada samalla parisuhteen, on hän vielä vaiheessa jossa ei kannata miettiä parisuhdetta.

Mitä tulee suvun reagoimisieen aiheesta kuin aiheesta, täytyy muistaa yksi tärkeä seikka. Tämä elämä ei muutu pidemmäksi ja tätä aikaa ei saa kiinni loppupäästä erillisellä hakemuksella.
Valitettavaa että suku on vittumainen, mutta kannattaako sen takia pilata elämänsä, ei.

Monesti aika on se asia joka ratkaisee tämänkin ongelman suuntaan jos toiseen, joko suku alkaa leppyä tai itse kasvaa siihen että ymmärtää että jokainen saa valita itse mitä ajattelee ja tärkeintä on se että pystyy itse elämään omien valintojensa kanssa. Muiden valinnat on niiden murhe.

Elämästä ei kannata tehdä monimutkaista. Onneen ei tarvita täydellisyyttä. Tämä elämä kaikkinensa on arvokasta, ihanan elettävää, murheineen päivineen.
Joskus sattuu, joskus onni potkii ja joskus ollaan vaan.

Sano sun ystävälle että ei se ole korvaamatonta se oma tila, ettei se kuole välttämättä siihen että näkee asioita uudella tavalla, me muodossa ei minä. Sano sun ystävälle että tila on hyväksi niin kauan kun se tila ei eristä tai tee yksinäiseksi.
Jos hän ei voi jakaa tilaansa, se ei ole hyvä tila.
Elämästä selviää yksinkin, mutta pikkuisen opettelemalla toisten huomioon ottamista, se elämä tuntuu paljon mukavammalle.

tunnistan itsestäni osan ainakin piirteistä, se että on elänyt yksin ja vain ajatellut itseään. se puoli onneksi sujui kivuttomasti sopeutuminen elämään toisen kanssa, itseasiassa yllätyin omasta käytöksestäni kuinka annoin tilaa ja mahdolliduuden oppia olemaan toisen kanssa asumalla.

mitä jäljempään tulee niin kokemusta on. Meidän virheemme oli se että muijani mietti kuinka selvitä pattitilanteesta suvun kanssa. No hän sitten ehdotti että vanha tuttu vuosien takaa elänyt lesbona vuosikymmeniä , että hän elämänkokemuksellaan voisia auttaa ja kertoa omista kokemuksista. lesbous oli silloin minulle silloin keskenkasvuinen asia tai siis ei loppuunkäsitelty, KUINKA elää lesbona muiden joukossa.

Suostuin tietty että joku vanhempi ja viisaampi meikäläinen toki auttaisi ja kertoisi omista kokemuksistaan.

Tekikin sen ja kaikki minun heikkouteni ja välini sukuuni oli aseena juuri minua ja meidän suhdetta vastaan. tajusin kaiken liian myöhään että olimme luottaneet väärään tapaan ratkaista asia. ALÄ LUOTA MUIHIN LESBOIHIN.

Hän toikin pikapikaa sukulaisensa kylään ja miltä se tuntuikaan minusta kun oli saanut itse jääkylmiä saavillisia sanoina vettä niskaansa entisiltä niin rakkailta ihmisiltä, vain siksi että oli rakastunut oikeesti naiseen.

Ohimenne oma sukulaiseni haukkui naisystäväni yleisellä paikalla aivan lyttyyn ja ihmisiä ympärillä katsoi meitä kaikkia.

Miten se koskikaan myöhemmin kun toisen sukulaiset tulevat kylään ja omat eivät muuta tee kuin hauavat että kaikki loppuu.


Toivon sydämestäni että kyseinen tilanne ratkeaisi hyvin.

Kukaan ei minua neuvonut ja msitään ei voinut apua voinut kysyä, herkässä tilanteessa tuntui että kaikki olivat vastaan, yksikin ihminen jonka tunsin silloin olisi riitänyt kertomaan että olet ainutkertainen.


(Olin ollut nuoresta asti se mikä olin ja silloin aloin elämään elämäntyylini mukaan, enkä ollut nähnyt tai tuntenut muita vähemmistöjä kuin ohimennen, ennen ekaa naisystävääni)

Myöhemmin tilanne on korjautunut sukuni kanssa ja vaikka kaikkea ei ole tarkoitettu hyväksyttäväksi niin asioiden kanssa oppii elämään ja jopa äitini tuli hyvin juttuun nykyisen naisystävän kanssa ensi kerran tavatessa. Ihimiset kun jalostuvat ja oppivat elämään tiettyjen asioiden kanssa.

Omat haavani ovat kuitenkin syvällä ja en ole pystynyt luomaan enää luottamusta ja kunnon suhdetta toiseen naiseen, sen verran syvät haavat ovat jääneet arpeutumatta ja jäävätkin sen verran suuri pettymykseni kaikkea kohtaan oli.

Toivon että oma kirjoitukseni auttaisi edes yhtä ihmsistä jossain vaiheessa, itse kun jäin ilman apua ja apu mikä oli suunatui vain omia heikkouksiani kohtaan, ei apuna vaan kaikea sitä kohtaan mikä oli tärkeä minulle.