En ymmärrä miksi pukea päälleen vastakkaisen sukupuolen vaatteita. En vaan ymmärrä. Jos samalla hokee, että on mies ja hetero. Transnaisen ymmärrän sen sijaan hyvin, hänhän vain on oma itsensä.
Ei ymmärrä
ei vaan ymmärrä
151422
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
asioita, joita sinun pienet aivosi eivät pysty ymmärtämään, joten mieti mielummin asioita joita pystyt ymmärtämään.
Transvestiitti kokee itsensä mieheksi, mutta haluaa ajoittain eläytyä naisrooliin.
Tavallisimmin pukeutuminen on aluksi nuorelle hyvin eroottinen kokemus, mutta momesti aikuiselle trasvestiitille kokonaisvaltainen mielihyvä, rentoutuminen, stressin purkaminen ja hetkellinen vapautuminen miesroolin paineista ovat tärkeimmät motiivit.
Transvestiittien kokemuksissa on paljon yksilöllistä vaihtelua. Osalta painottuu eroottinen mielihyvä, jota eläytyminen tuottaa; osa haluaa pukeutua kokonaan naiseksi, osalle alusvaatteiden käyttö on riittävää. Osalle on tärkeää tulla kohdatuksi ja nähdyksi sosiaalisesti myös naispersoonassaan. Pukeutumistarva voi vaihdella eri yksilöillä ja eri elämänvaiheissa päivittäisestä pukeutumisesta pariin kertaan vuodessa.
Suurin osa transvestiiteista on heteromiehiä .
Transvestiitit eivät tutkimusten mukaan eroa persoonallisuudeltaan ja mielenterveydeltään ei-transvestisistä vertailuryhmistä. Transvestien perhetausta ja yhteiskunnallinen asema vaihtelevat.
Kulttuurissamme on hyväksyttyä, että naisella on miesten vaatteita tai maskuliininen tyyli, jolloin naisten transvestisuus jää näkymättömiin. Siinä missä mekkoon pukeutuva mies määrittyy "transuksi", miehen pukuun pukeutuva nainen määrittyykin ehkä kiehtovaksi ja trendikkääksi.
"Osalle on tärkeää tulla kohdatuksi ja nähdyksi sosiaalisesti myös naispersoonassaan. Pukeutumistarva voi vaihdella eri yksilöillä ja eri elämänvaiheissa päivittäisestä pukeutumisesta ........."
Väittäisin, omasta kokemuksestanikin että kun tarve ja halu on tuota luokkaa, kyse ei ole välttämättä enään pelkästä transvestiitistä. Kuka voi tarkasti määritellä missä ja millainen on se todellinen raja! Taistelu oman minänsä kanssa ohjaa ajatukset lopullisesti siihen minkä tuntee ainoaksi oikeksi todella!
Älkää yrittäkö taistella sellaista asiaa vastaan, jonka luoja on teille määrännyt.
Psyykkeen heittelemistä vastaan on vaikea taistella, se vie voimat pikkuhiljaa. En kenelläkään suo tätä kokemusta. Täältä on kaameaa ja epätoivoistakin yrittää takaisin!
Mutta syytä tähän transvestisuuteen ei tiedetä, se nyt vain on niin.
Olen itse transjotain, enkä todellakaan ymmärrä itseäni, yritän vai sopeutua tähän elämään mahdollisimman hyvin pysyäkseni tolkuissa.
Metaforana:
Voisinpa kysyä että ymmärtääkö kukaan, miksi jotkut kirjoittavat, leikkaavat jne vasemmalla kädellä, vaikka lähes kaikki tavarat on tehty oikea kätisille?
Minä ihmettelen miksi joku aikuinen mies pukee ylleen mokkasiinit, verkkarit ja nahkatakinrieskan... järjetön yhdistelmä. tai pitää valkoisia tennissukkia sandaaleiden kanssa... ihän pöjää.
Tai miksi joku treenaa hypätäkseen suksilla mäestä, tosi turhanpäiväistä ja joutavaa puuhaa. Tai joidenkin miesten leikki-ikä jatkuu jääkiekkokaukalossa, en ymmärrä en.
En ymmärrä fotosynteesiä eli yhteyttämistä millään! Miten ihmeessä kasvit voivat valosta luoda massaa, ei mennyt jakeluun vaikka miten ope näytti dokkareita ja luki kirjoja.
En ymmärrä miksi ihmeessä keskisormen pitää olla pidempi kuin nimettömän ja etusormen. En vaan ymmärrä. Mitä iloa siitä muka on kun se on vähän pidempi, ei ihan senttiäkään. Pikkurillin ymmärrän sen sijaan hyvin, sehän on surkastumassa tarpeettomana.
Sitä muuten tietäisi mikä on se pisin sormi jota näyttää ;).
Ei sinun tarvitsekaan ymmärtää, sillä en minäkään
kaikkea ymmärrä. Todella outoa, kuten sanoit,
että pukee naisten asut ylleen ja hokee samalla
olen hetero mies. Minä en ole valitettavasti
tuollaisiin törmännyt. Tai voi olla onneksikin,
sillä kuka viitsisi kuunnella.
Minun, naisten asuihin pukeutuvana, ei tarvitse
hokea olevansa mies. Tiedän sen muutenkin ja
en koe tarvitsevani muutosta.
kiva provo ts:lta
Me hameisiin, mekkoihin ja naisaten alusasuihin pukeutujat olemme rikkaita - olemme pukeutuessamme nasiten vaatteisiin taivaassa. Naisten vaatteisiin pukeutumisen salliminen ja ymmärrys voisi laskea ihanaa kiinnostustamme niihin.
Taistelkaamme vastaan miehen pukeutumisesta naisten vaatteisiin. Minä ainakin olen rikas omistaessani kymmeniä hameita ja mekkoja, pikkuhousuja, sukkahousua, munno alusvaatteita ja kotkokengät. Lässähtäisi varmaan koko kiinnostus, jos kaupassa miehet sovittaisivat aivan samoja värikkäitä , kukallisia, samettisia jne. vaatteita kuin naisetkin. Uhkarohkeasti toivon kuitenkin muotitaistoa naisten kanssa. 'Kiinnostus herää kauniin kukan terälehdistä.
Ajattele - trumpettihame tiukkapeppuisen hartiakkaan miehen päällä tai isot okapääpussit bodaajan leningissä !!!!!!!!!! Kyllä mieskin haluaa, että nainen kiinnostuu hänestä.
Naisethan ovat jo kauan pukeutuneet miesten vaatteisiin, siispä tasa-arvoa tällekin linjalle. Onkohan naiset vahvempia kuin miehet. Kun naiset alkoivat käyttää housuja, sitä pidettiin säädyttömänä ja kiellettynä. Kuitenkin naiset taistelivat suhteellisen nopeasti itselleen oikeuden käyttää miehisiä ja jopa nimenomaan miesten vaatteita eikä asiaa pidetä enää mitenkään outona. Naistransvestiiteillä on jopa vaikeuksia pukeutua ja laittautua siten että heidät huomattaisiin nimenomaan tiiteiksi koska kuka tahansa nainen voi pukeutua kauluspaitaan, kravattiin ja miesten pukuun.
Patriarkaaliselle kulttuurille on paljon helpompaa myöntää naisille pukeutumisoikeus kuin miehille, sillä miesten koodisto on kaikkein tiukin ja jäykin. Jos olisi matriarkaalinen kulttuuri, aika varmasti miesten koodisto olisi samalla tavoin tai päinvastoin liikkuvaisempi kuin vallassa olevien naisten. Housujen ja oikeuksien myöntäminen naisille oli katkera pala, mutta toteutettavissa. Sen sijaan se että valta-asemassa olevat sallisivat itselleen keskinäisesti alemmassa asemassa olevien asemaa ja sitä merkitseviä merkkejä (naisten vaatetus) on paljon kovempi asia. Silloin todella on kyse siitä, että sitä sukupuolista valtasuhdetta aletaan oikeasti murtamaan. Siksi naisten vaatteet miehellä ovat se kaikkein kovin pala. Kun siihen vaiheeseen päästään, että mieheyden tai miesten merkkeihin hyväksytään noita naisten ja naiseuden merkkejä, alkaa valtasuhteet ja tasa-arvo olemaan vasta oikeasti todellista. Olettaen tietenkin, että sitten taas miehet eivät omi sitä tiettyä merkkiä ja sulje sitä pois naisilta.
Yksi asia mitä en tekstistäsi ymmärtänyt on se, että miksi naistransvestiitti haluaisi että hänet tunnistetaan tiitiksi eikä sillä hetkellä mieheksi? Vai eikö tarkoituksena edes ole läpimeno?
"Yksi asia mitä en tekstistäsi ymmärtänyt on se, että miksi naistransvestiitti haluaisi että hänet tunnistetaan tiitiksi eikä sillä hetkellä mieheksi? Vai eikö tarkoituksena edes ole läpimeno? "
Tuo on vähän tulkinnanvarainen juttu, onko mieheksi pukeutuvat nainen joka laittaa täytettä housuihin ja parran/viikset naamaansa tiitti. Eivät kyllä itse halua käyttää nimitystä vaan kutsuvat itseään drag-kingeiksi. Ehkäpä tuo drag-king nimitys sopiikin paremmin koska usein haluavat että tunnistetaan mieheksi pukeutuvaksi naiseksi. Toisaalta nainen voi pukeutua täysin miesten vaatteisiin eikä edes koe itseään tiitiksi, katsovat että kyseiset vaatteet ovat mukavammat käytössä.
"Ei vaan ymmärrä" :lle,
Kuvittelepa oma elämäsi niin että kaikki asiat joita teet perustuvat vain järkevyyteen, siihen mikä "kannattaa" ja suorituksiin. Siis, että elämässäsi ei juurikaan olisi iloa etkä nauttisi juuri mistään. Ja sitten joku kerta keimailet peilin edessä kuin nainen ja puet kuin huomaamatta jotain yllesi mikä on naismaista. Ja sillä hetkellä koet suunnatonta nautintoa.
Kyseessä on siis aivan sama ilmiö kuin joillain on intohimo työhön, jollain liikuntaan, joillain hyvään ruokaan. Nautinto & elämänilo. Jostain sitä on saatava.