Yleisön pyynnöstä vielä kerran. Sumuista ja synkkää on, 3 astetta.
Sääketju
KristaTee
621482
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 62
Vanhimmat
Mittari näyttää 2,0 C mutta sormiin tuntui ohuissa hanskoissa kyllä kylmemmältä tuo sää.
Kävin aamulenkillä, 5 km sauvakävelyä ja pakko sanoa että oli liukasta. Oli pakko ottaa sauvoista piikinsuojukset pois, oli kulku turvallisempaa. Aurinko ei paista, mutta eipä sumuakaan.
Näkyi jo yksi pilkkimieskin kulkeneen lahden poikki, saaren kupeelle kokeilemaan onneansa.
Lämpimän puolella parin asteen verran. Mitään ei sada. Ei tuule. Mukavaa lauantain jatkoa!
Jyväskylän kupeesta.
Harmittaahan se nyt, etten viitsinyt hinata mattoja ja vuodevaatteita pikkupakkaseen eilen töiden jälkeen. Nyt kuitenkin pikapikaa vaatteille ja matoille ulkoilu, parempi sekin kuin ei mitään.
Tietävät kertoivat kyllä, ettei pölypunkkeja ole nykymaailmassa, tuuletus tuo kuitenkin hyvän tuoksun samalla kun pölyt tomutetaan. Vaikea vanhasta, opitusta tavasta on pois oppia.
Ilmatieteenlaitos väittää koillistuulta, mutta tässä sitä ei ainakaan tunnu. Siis nollaa ja tyyntä, ilma hyvää hengittää. Olisipa pikkuisia lumilyhdyntekijöitä, saisivat minut mukaansa!
oli aamupäivällä, lämmintä vajaat kolme astetta.
"Kiva talvinen sää"!
suurin piirtein näkyviin, mistä näitä säätietoja kerrotte. Vai tunnetteko jo toisenne niin hyvin, että tiedätte, mistä tiedote tulee? Etelä-Karjalassa on ollut märkää, loskaa, lämmintä 2. Harmaan pimeätä koko päivän.
Satakunnastahan minä! D))
...tai jäätä? Loppuviikosta tulen Satakuntaan.
Sumuista aamulla,lämpöasteita koko päivän.
Tällä hetkellä mittari näytti 1,5.
Lunta tuskin mitään.
Lasten hiihtokoulut viikko viikon perään peruttu.
Että näin sitä mennään tänä vuonna.
Paistoi, pakkasta n.8 valkoista lunta. Ihana talvipäivä, nyt kylläkin on pimeää ja pakkanenkin on kiristynyt jonkin verran.
Onhan näillä nurkilla jotain märkää ja valkoista maassa, mutta ei siitä mitään iloa ole.
Jäätäkin on järvissä sen verran, että jotkut tyhmän rohkeat uskaltavat pilkille.
Minä en menisi järvelle, on mulle henkikulta sen verran arvokas - vielä.
Poikkeathan Vompatti kahville, kun tänne päin tulet!
Eilisen pakkaset ja tämän päivän plussan tienoilla olot tulivat Perämeren kaarelta.( Tuo on varmaankin ihan maksullisesti keksitty innovatiivinen ilmaus. Hm.)
Hitaasti lukemat kääntyvät miinukselle.
Uudellamaalla on jollottanut koko päivän. Näkyvyys tosi heikko.
Kaipaisin oikeaa talvea, valkoista lunta ja pikkuista pakkasta. Tuleneekohan koskaan enää kunnon vuoden aikoja.
Pitäisi kai muuttaa Lappiin talveksi, jos puhtaista hangista haluaisi nauttia.
Kiitos kutsusta, mutta tällä reissulla en voi poiketa kahville, koska olen poikani perheen kyydissä. Menemme hautajaisiin. Kesällä kun käyn mökillä, voisimme vaikka tavatakin, vaikka siellä mökillä.
Täällä Kaakkoisuomessa 1,5 tyyntä.
Sen verran eilen satoi,että loputkin lumet tai
rännät hävisi.
Nurnikot viheriöi,ihmeellistä!
Aamulla koiralenkillä kuunneltiin naapurin rouvan kanssa yhdessä mustarastaan kaunista laulua. Ensimmäinen kerta tänä vuonna, enkä muista, että mustarastas olisi koskaan konsertoinut jo tähän aikaan vuodesta. Lämpömittari parvekkeella näyttää 2, harmaan sumuista on, lunta enää nimeksi, näin Varsinais-Suomessa sunnuntaiaamuna.
Viime yötä olemme viettäneet katolta putoilevien lumien ja jäämöykkyjen merkeissä, sopivasti uni on katkeillut. Onneksi saa viettää lepopäivää rauhallisesti ja ottaa takaisin vähäksi jäänyttä unta.
Mittarissa melkein aste plussaa eikä tuulta tunnu taaskaan. Lumi on nuoskaa ja puhtaan valkoista.
Kaleva kertoi, että Kittilän Pokassakin (-51 ennätyspaikka) ovat pakkaset pysyneet poissa, käväisseet vain. Näin pohjoisessa =)
Pilvistä, lumipeite huolestuttavasti ohentunut, piha näyttää jäiseltä ja liukkaalta, mittarissa 2,3 astetta. Terveisiä Päijänteen pohjoisrannan tuntumasta.
Sitä ne ovat päivä toisensa jälkeen, ainakin täällä meillä päin.
Valkoista narskuvaa oli minunkin paljaitten jalkojeni alla tänä päivänä.( Korallihiekkaa )
Taivas oli sininen, jolla valkoisia poutapilviä vaelteli hiljakseen.
Aurinko laski noin kolme tuntia sitten antaen tietä tähdille ja ninimaalisen
kapealle kuun sirpille.
Hyvää yötä kaikille täältä kaakkois-Aasiasta.
Kaakkoissuomen terkut.Mittari näyttää 1,5 astetta.
Tyyntä,toivottavasti ei ala satamaan tänään on siivouspäivä saisi matot välillä ulos tuultumaan.
Aamun sumusta kirkastui kaunis helmikuun päivä. Nyt pakkasta on n. neljä astetta ja heikko tuuli etelästä. Nyt töiden jälkeen kokeilemaan suksien luistoa. Joko luistaa tai sitten ei, pitoteippiä taitaa olla liian pitkästi.
Pohjoinen sai, mitä ennustettiin.
Vähän kuivempaa asteita -1,5.
Kiva sentään kun päivät on pidentyneet.
Loskaa kaikialla, vesilammikoita kierrellen kulku käy.
Mittarissa 1,7 C ja jos tänään pakastuu, kyllä on vaikeaa seurravina päivinä kulku ja autoilukin, niin paljon on lumisohjoa teillä ja poluilla.
Turvallisia askelia jäätyvillä teillä.
on plussan puolella. Odottelin pakkasta, olisi ollut mukavampi tuulettaa matot. Ei näytä tulevan, joten pitänee ryhtyä hommiin. Päivä on todella pidentynyt. Eilen tulin metsän raivaamisesta vasta 17.30. Lumi on metsästäkin melkein sulanut. Vakavasti pitää harkita vaikka Leville lähtöä, nuoret ovat siellä ja kuuluu olevan hyvät hiihtomahdollisuudet. Lahdessakaan ei taida olla lunta.
Moi! Mittari kertoo lukeman 0,3 C, sumuista, tuuletonta. Luvassa on kylmenevää; odottelen samaa kuin moni muukin: saisipa matot ja vuodevaatteet tuulettumaan pakkaseen.
2,9 c mittarissa kello 10.14
Viilenevää luvassa, mutta toisin päin mittari kertoo.
4,9 C kun kello 12.44
Hieno ilma ulkona, kuin maaliskuu, palokärki hakkaa pylvään päässä peltiä, toinen paukuttaa hongankylkeen, varpuset kertovat salaisuuksia pensaissa, kai pesän teko menillään ja talitiainen sanoo tityy, tityy... kun aika on opettanut senkin laulamaan lyhyemmin sanoin.... kiire nääs. Ennen se oli ti-ti-tyy.
Mukavaahan tämä on sen puoleen, kun aina vaan on hyvä keli pyöräillä, mutta kuka keksisikään koneen, joka puhaltaisi nuo pilvet ja sumun pois ja paljastaisi tuon kaivatun auringon. Valoa! Valoa!
Minäkin pysähdyin ihmettelemään noita varpusia. Tienvarrella Happomarjapensaassa sirkutteli iso parvi noita ruskeita pieniä lintusia. Eivätkä lähteneet lentoon, vaikka menin aivan viereen ihmettelemään, että mitä kummaa siinä oikein tapahtuu.
Lienee ollut paljon asioita käsiteltävänä, koska kokous jatkui minusta huolimatta.
Yöllä on satanut jotain valkoista maahan.
Illalla oli vielä nurmikot vihreät.
Tyyntä on nyt aamulla -0,5.
Mutta hienoa,että ennen kahdeksaa alkaa jo aamu valkenemaan
Lounaistuulta ja melkein kaksi astetta plussaa. Haihduttaako lumia, ei saa vielä! Olisipa hyvä ilma olla mökillä ja vapaana, mutta kun ei ole kumpaakaan. =))
Nauttikaahan te toiset linnunlauluista ym., jokainen päivä on lahjaa!
Häiritsevät nuo työtoverit saapuessaan, ettei ehdi kirjoittaa ja katsoa yhtäaikaa.
(Lukihäiriö pysyy paremmin mukana elämän läpi kuin hiukset, sanoi joku, totta!)
Plussan puolella noin asteen verran, kevyttä tuulta, pilvistä. Yöllä oli asteen verran pakkasen puolella, joten on varmaan liukasta teillä.
Yöllä on tullut sen verran lunta, että maisema näyttää puhtaan valkoiselta.
Lämpötila nollan vaiheilla ja auringon puolella tippuu vesi räystäistä.
Ihan keväinen päivä.
Kyllä on mahtunut tällepäivälle monenlaista säätä.
Ihan tyyntä aamulla,sitten puolenpäivän jälkeen
paistoi hetken aurinko.
Sitten alkoi tuuli yltymään ja tuli ihan myrskypuuskia ja lunta tuprutti tuulen mukana.
Jossain itäsuomessa kuulemma ihan salamoinut.
Hyvää Ystävänpäivää!
Pakkaspäivä pitkästä aikaa kaakonkulmalla.
-3,5 astetta mittariss ja jonkinlainen puhurikin puhaltelee.
Viettäkäähän päivä vaikka hyvien ystävien seurassa.
Puolitoista astetta pakkasta ja itäinen taivas ruskottaa. Eikös sen ole sanottu tietävän huonoa ilmaa, mutta ei ainakaan säätiedotukset ole sitä luvanneet.
Hyvää ystävänpäivää kaikille "säätiedottajille"!
Kirkas pakkaspäivä aluillaan; mittarissa -3 C ja aurinko kultaa maiseman.
Hyvää ystävänpäivää, Ystävät!
taivaalla, joka aamulla oli ihanasti kirkkaansininen. Heräsin yhdeksän maissa ja luulin kellon olevan enemmän, koska oli valoisaa. Joku aikaisemmin kirjoitti palokärjestä. Kun olen käynyt metsää raivaamassa, niin miltei ainoa ääni on ollut palokärjen pärisyttävä ääni. Linkkimastoon vievän sähkölinjan tolpassa on jotain metallista ja siinä tämä lintu silloin tällöin pärisyttelee. Kohta on lämpötila nollassa, aamulla oli kolme miinusta.
Päivällä luoteistuuli heilutteli helmoja ja lennätti kaulahuivia, ilma tuntui kylmältä, vaikkei mittarin mukaan ollutkaan, vain -4 astetta. Yöksi on luvattu kymmentä, hyvin näkyy mittarinlukema muuttuvan.
Lämpimät toivotukset ja halaukset olivat tarpeen, siispä lähettelen niitä toisillekin! Ottakaahan kopiksi!
Taisi olla tänä aamuna talven kovin pakkanen,kun vilkaisin mittariin -8 astetta.
Yöllä myrskytuuli puhalteli nyt on jo tyyntynyt.
Hyvää päivänjatkoa!
Viimeinkin pakkassää, -6,9 tällä hetkellä. Taivas näyttää pakkastaivaalta kuin ennenvanhaan!
Mittarissa -6 astetta - lumi vain puuttuu!
Huomenta.
Talven kylmin yö takana,-13 astetta.
Ihan tyyntä.
tyyntä ja -14 astetta. Hrrrr! Kaunis punainen auringonnousu, mutta se ei lohduta. Lämpöä kiitos!
Talven kylmin yö takana, -14,7 astetta pakkasta.
Eikö jo alkuviikoksi taas luvattu plusasteita D))
aamulla herättyäni siinä -14. Aurinko paistoi. Nyt on mennyt pilveen ja pakkanen on puolittunut. Eilen otin metsäkeikalleni ensimmäistä kertaa lämpöisen Helly-Hansen-välivaatekerran päälleni. Ihan hyvin tarkenin, varpaita alkoi kumisaappaissa nipistellä. Nyt on tuuletonta ja ilma tuntuu paljon lämpöisemmältä kuin pari päivää sitten, jolloin pohjoistuuli puri.
...hautajaisista. Lämpötilan asteita en tiedä, en muistanut kysyä hotellin vastaanotosta.
Kukat laskettiin haudalla ja siellä oli erittäin kylmä. Poikani, joka oli kantajana ja paljain päin, sanoi palelleensa kamalasti. Minua ei juurikaan palellut, kun oli tarpeeksi vaatteita. Kasvoihin kylmä viima kyllä kävi. -Porissa aina tuulee...
mieleeni tuli äitini hautajaiset lokakuun alussa kauan sitten. Silloin oli kuusi astetta pakkasta ja kukat laskettiin myös haudalla. Miksikähän, sillä siunaus oli siunauskappelissa. Mieheni siunattiin talvella kirkossa, missä kukat laskettiin heti alussa kaunistamaan tilaisuutta. Siunaustilaisuuden jälkeen jokainen vain vei kukat haudalle, silti tuli kylmä.
Se siitä talvesta sitten.
Tänä aamuna -1 aste vähän näyttäisi siltä,että
jotain alkaisi satamaan.
Se on sitten räntää tietysti.
On kiva sentään kun aamu valkenee jo ennen seitsemää.
Kevät se sieltä puskee päälle.
Mittarilukema 0,0 astetta. On pilvistä, tuuletonta.
Jokohan talvi meni samantien kuin tulikin?
Hiukan on tullut lunta ja 2,2 astetta on lämpötila.
Eilen oli tosiaan lähes -15 astetta täällä Satakunnassa päin.
seitsemän maissa ja yllätys, yllätys: lunta satoi suurina hiutaleina. Pitkästä aikaa jäi jäljet lumeen, kun hain aamun lehdet. Pakkasta oli parisen astetta. Lähdin ajelemaan länteen, tie oli osittain liukas ja lumentulo loppui. Minulla oli velvollisuuksia ja sillä aikaa aurinko oli tullut esiin. Kotiin tultuani päätin käydä tarkistamassa mökin. Tie oli osittain jäinen ja tulin takaisin metsiä pitkin. Toissaöinen pakkanen oli kovettanut vihreän sammalmaton niin, että märkyys ei haitannut. Hiihtolomalla olevat koululaiset olivat löytäneet rakenteilla olevan moottoritien varrelta sen verran lunta, että laskivat pulkalla tielle. Vielä 17.30 näki aivan hyvin kulkea.
Toissapäivänä mittareissa -19,9, eilen -3,4 ja tänään -1,7.
Ladulla oli vilskettä, kaikki haluavat saada kilometrejä kasaan, tulevista kun ei aina tiedä. Minä onnistuin pitoteippeineni keräämään "kaikki" tuulen pudottamat roskat ladulta. Kuntoahan se tietää, mitä raskaampaa hiihto on, vai?
Lunta saisi, ennustusten mukaan, tulla, kohta kaikki heinät ovat näkösällä ja suksien pohjassa.
Aurinko paistoi koko päivän ja tuuli oli heikohko, piti sentään hiihtäjän lasit puhtaina.
Näimpä se sitten kävi mitä aamulla ounastelin.
Lunta satoi pari kolme tuntia sakeasti.
No puolenpäivän aikoihin oli lämpöasteita.
Että lumi tuli lumi suli.
Se siitä ja sen kestävyydestä!
Pakkasaamu -6,5 astetta tyyntä.
Eilinen rämsy on varmasti tiukassa auton laseissa.
Aikaisemmin aamulla oli -5,6, nyt jo vähemmän pakkasta. Auton lasit näyttävät olevan raaputettavassa kunnossa. Onneksi ei ole heti aamutuimaan lähtöä mihinkään. Pilvistä ja tyyntä näyttää olevan.
Yön pakkaset lauhtuivat pienen takkuilun jälkeen ja nyt enää vajaa kaksi astetta. Tuultakin on hiukan, muttei liiaksi asti.
Nyt suksien pohjassa uudet teipit ja luistoa, kunhan ladulla ei olisi havuja (p::::::!), jotta voisi liu'utella auringonpaisteessa. Kevättä kaikille! =)
Pakkasyö takana -7 astetta.
Tyyntä,kaunista,aurinkoista päivää luvattiin eilen.
Lapsilla hiihtolomat niin on se kiva kun ei tarvitse
vesisateessa rämpiä.
Täällä tulevan 'suuren' Jyväskylän kainalossa on pakkasta 6,6 astetta, tyyntä, pilvistä. Oikea hiihtolomailma siis täälläkin. Lunta riittänee hiihtämiseen ja lasketteluunkin Himoksessa ja Riihivuoressa.
lämpöisempää kuin täällä etelässä, 8 astetta pakkasta. Sukulaislapset kuulemma matkustavat sinne laskettelemaan, hyvältä kuullostaa. Aamunäkymäni värit olivat valkoinen(lumi), punainen (naapurin seinä), sininen (taivas), vihreä(männyt). Aurinko kultaa kaiken ja antaa lupauksen keväästä.
Mittarissa -4,0 astetta, lunta sataa hiljalleen, on tainnut sataa koko yön. Uusi puhdas lumikerros kattaa maailman. Tuulta en näin ikkunan kautta ainakaan havaitse.