Niin ajattelin kysellä , että paljonko tulisi noin kahdestakymmenestä pinomotista koivukuitua klapeja jos pilkkoisi ne pieniksi kirveellä ja samalla tulisi tuota kuntopuoltakin hoidettua?
Paljonko klapeja
ukkeli
124423
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Paljon
Saman verran tai vähemmän jos latoo lavut oikein tiiviisti.
Noin 1,6 kertainen määrä tulee heittokuutioita pinomotista, vähän tietty riippuu minkä kokoista rankaa on, pienemmästä repee vähän vähemmän, mutta jos on järeää, niin voi tulla enemmän..Kiintokuutio poikii 2,5 heittomottia.
Pyöreessä puussa puhutaan yleensä kuorellisesta kiintotilavuudesta. Mutta jos aatellan keskimääräisillä luvuilla niin kahestakymmenestä pinokuutiosta koivukuitua tulee 16,5 pinokuutiota klapeja.
Oletuksena on, että kuitupuut on karsittu ja ladottu pinoon normaalisti. Puutavaran pituus noin 3m. Ja keskiläpimitta on 13 cm. Ja klapit halotaan normaalisti alle 10 senttiset kahtia ja isommat neljään osaan. Yli 18 senttiset niin, että klapin suurin läpimitta on alle 10cm. Klapit ladotaan samoin päin. Eli halaistu puoli kaikissa ylös tai kaikissa alas. Se on makuasia kumpi on sitte parempi.
Kiitoksia tiedoista, no entäs jos tekisi metrin haloiksi jolloin joutuisin halkomaan ne kahteen tai useampaan osaan, olisiko kirveellä liian mahdoton homma ja milloin olisi paras aika halkoa halkeamisen kannalta, puut on kaadettu n. kuukausi sitten, kun ei ole asiasta kokemusta? Tietysti olisi joku kone paras, mutta kun ei ole kuin vanha moottorisaha ja iso kirves ja selkäkin vinoilee melko usein?
Itellä ei oo hirveesti kokemusta metrin koivun halonnasta kirveellä. Leppiä oon kyllä halkonu ja kyllä ne on paras halkoo ennen lumien sulamisia. Sit alkaa ainakin mun mielestä puu sitkistyyn aika nopeesti.
Eihä se mikään mahoton urakka oo kun tekee aina vähä päivässä. Kiila ois kyllä hyvä kaveri kirveen ja sahan lisäks.
Ite olen tehny koivusta kirveellä metrihalkoja. Pakkasella halkeaa tosi hyvin. 10 - 20 cm paksua ollu. Välttelee vain isojen oksien kohtia.
koivua,lysti, kuntoilu mielessä halkoa kirveellä perinteisiksi metrin haloiksi .
Helmi-maaliskuun pikkupakkasissa auringonpaisteessa..tuleekohan sellaisia kelejä enää koskaan ...
Yksi pölli poikittain alle ja sen päällä isolla halkomakirveellä moksii toisia halki .
Oksainen pölli halkeaa lyömällä kirveellä oksien väliin...mänty taas halkeaa oksasta...leppä ei halkea suoraan kerralla, löi mihin vaan...
Aukealla kasvaneet pihakoivut paras jättää koneella halottaviksi ..kunto kyllä nousee, hermojen menetyksen kustannuksella...
Kiintomotista tulee 2,5 motin kasa pilkkeitä..metristä halkoa vähemmän.
Kiintomotti ainut oikea lähtökohta vertailuun...pinomottiin vaikuttaa niin monet tekijät puun suoruus,ladonta ,läpimitta, pituus ,karsinta...
Ei lisi puut yhtään halkomalla vaikka pilkoisit kuinka pieniksi. Paitsi kappalemäärä kyllä.
"Eivät mihinkään lisi"
Ostaisit siis samaan hintaan niin heitto motin kuin kiintomotinkin?
- Näyttää olevan. Tuoreena halkeaa parhaiten. Pakkanenkin olisi hyvä. Oksien välistä, eli klapinmittaisina päästä.
Sinulla on reilu kymmenen kiintoa. Siitä tulee n. 25 heittomottia.
Halonteossa on hyvä käyttää kahta kirvestä: Aloitusnapaus päähän ihan keskelle, toisella kirveellä voi napauttaa ensimmäistä joka on kohdistettu ytimeen. Viisi - kuusi pölliä kerrallaan ja sitten pudottelet kirveen siihen missä kuoressa on halkeama. Hyvät kirveet niin ei tarvitse kovasti hakata.
Lahden FARMARI 2008 messuilla pilkottiin puita noin 20 pinokuutiometriä HEIKKI VIPUKIRVEELLÄ.
KOKEILIJOITA oli 4 päivän aikana satamäärin ja pilkettä syntyi ennätysvauhdilla täysin turvallisesti. Puulajeja oli KOIVU,MÄNTY,KUUSI,PIHLAJA,TUOMI,RAITA,PAJU,VAAHTERA,HAAPA joitakin tuntemattomia. Pöllit oli suuria ja runsasoksaisia. Ei kuitenkaan löytynyt yhtään sellaista puuta, mikä olisi jäänyt pilkkomatta HEIKKI VIPUKIRVEELLÄ.
KESÄ-TALVI olosuhteet ei juurikaan vaikuta pilkontatehoon, koska toimintaperiaate on VIPU ja kitkan osuus on lähes täysin eliminoitu.
Suosittelen lämpimästi sinuakin liittymään VIPUKIRVES-JOUKKUEESEEN. www.vipukirves.fi