Onko kokemusta aquamarine resortista, sopiiko perheelle, minkälainen ranta kamala on.
kamala beach phuket
maija matkaaja
41270
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kamala ranta on tietysti nimensä mukaan kamala. No joo, huono vitsi. Toivotaan, että se on kamalan ihana. Itsekin olen tuonne piakkoin lähdössä ekalle reissulle, joten vähän jännittää.
Hyvää matkaa!
Aivan ihana ja rauhallinen .Lämmintä,ruoka hyvää
ja sellaista.Phuket kaikenkaikkiaan vain on kovasti
alkanut menettää "loistokkuuttaan",siitä on
kehittynyt ns.turistirysä.
Joillekin pikku saarillekin lähistöllä on laitettu
matkustuskielto ainakin väliaikaisesti,rannat eivät
kestä valtavaa ramppausta.
Mutta kyllä lomanne Kamalassa onnistuu,nauttikaa
ja palaatte uudelleen Thaimaahan.
Tulimme juuri kamalasta eikä siellä kyllä ollut mtään matkustuskieltoja minnekään saarille. Ihana 8 kilometriä pitkä hiekka ranta, jossa todella hvä pohja. ei kiviä ja lastenkin kanssa hyvä uida. Kamalan ranta on oikeasti yksi phuketin saaran parhaita. Toinen hyvä ranta on bangtao. Kamalassa ja bangtaolla saat oman rauhan. Aurinkotuoleja löytyy rauhalliseltakin paikalta. itse tykättiin vaan enemmän olla hiekalla. siinä meillä oli hyvä rantaalusta ja pyyhkeet.. Kamalassa hyviä ruokapaikkoja mm. dengs ja salt&pepper. Nämä aivan rannalla. Kiersimme katsomassa phuketin muitakin rantoja mm. kata, karon ja patong, mutta ne huomattavasti vilkkaimpia.. ja mulla olisi hyvä taksitiedossa, joka asuu kamalassa. osas englantia tosi hyvin ja tiesi paikat ja oli valmis neuvottelemaan hinnoista. laita sähköpostiosoite niin voin antaa hänen numeron. päiväksi taksin sai häneltä huomattavasti edullisemmin. Kaikki taksikuskit ei nimittåäin puhu niin hyvin englantia. Patong on kunnon turistirysä ja siellä huomattavasti huonompi ranta kuin bangtaolla ja kamalassa. ja hotellien ja rannan välissä todella vilkas tie. skootterin ja moottoripyörän vuokrausta en suosittele. liikenne on hirveä. näimme reissun aikana 2 kolaria... viikossa. toisessa kaks moottoripyörää törmäsi, asfaltti ihottuma ja pyörät meni rikki. Toisessa kolarissa kaksi turistia törmäsi skoottereilla, iso lava-auto ajoi samaan kasaan. 2 turistia ja yks paikallinen kuoli. hauskaa matkaa! suosittelen matkaopasta mukaan nimeltä
Phuket, Krabi & Phang Nga suomalainen matkaopas,
www.adlibris.com toimitusaika 4-7vrk. todella hyvä opas ja oli meillä paljon käytetty. ensikertalaisina oltiin phuketissa mutta ei thaimaassa. kannattaa käydä kamalasta banaanisaaressa päivän reissu. vuokratkaa pitkähäntävene ja ottakaa isompi porukka niin tulee edullisemmaksi. oli tosi rauhallinen pieni saari kamalasta oikealle. saimme mennä oman aikataulun mukaan. kuski odotti rannalla. hyvä idea on muuten ottaa oma paketti kahvia ja jos hotellista löytyy vedenkeitin, kahvin keitto käy helposti kuppeihin. emme saaneet hyvää kahvia mistään. hyvää matkaa!
olemme käyneet paljon phuketissa kamala on vain jäänyt kokematta, kaikki lisä info aina mukavaa,
kiitos