Saako koiraa...

Saanko pitää koiraani kerrostalon parvekkeella kun itse olen töissä? Koirani on alaskanmalamuutti ja viihtyy ulkona. Parvekkeeni on tilava eikä koira pääse sieltä minnekään kun on lasitettu. Koirani ei hauku juuri koskaan (rodulle tyypillistä)joten siitäkään ei olisi kenellekään haittaa. Parvekkeella on viileää ja siksi koirani nukkuisi siellä mieluummin kuin sisällä. Olen jättänyt sen parvekkeelle lyhyiksi ajoiksi esim. kaupassa käynnin ajaksi eikä mitään ongelmaa ole ollut.

Pitääkö kukaan muu koiraansa parvekkeella päivisin? Maanantaina ajattelin kokeilla ja käydä ruokiksella katsomassa miten on sujunut. Kannattaisikohan minun ilmoittaa naapureille ja pyytää että kertoisivat jos koira on jotenkin härinnyt vaikka epäilen sitä kyllä. Kaikki kommentit asiasta ovat tervetullutta.
144322
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

monella kooltaan vessaa, ja sinnehän ei hyväksyisi kukaan koiraihminen lemmikkiä päiväksi jätettävän.

Mutta jos on vettä saatavilla ja koira viihtyy viileässä, en minä ainakaan sitä tuomitsisi, vaikka se koira siellä muutaman tunnin olisikin. Sen majoittaminen sinne vakituisesti on kyllä jo liikaa, mutta muutama tunti ei varmaankaan mitään vahinkoa tuottaisi.

Ainoa pulma on se betoninnen alusta. On turhan kova maata tuntitolkulla.

Äänestä
  • vettä saatavilla ja parvekkeella matto ja vielä koiran oma petikin. Silti tosin nukkuu mieluiten siinä matolla. Silloin kun olen kotona koiran kanssa niin se melkein aina menee parvekkeen oven eteen istumaan ja katsoo minua että enkö avaisi ovea. Mieluiten se siellä parvekkeella siis olisi.

    Äänestä

  • mietinpä vaan kirjoitti:

    vettä saatavilla ja parvekkeella matto ja vielä koiran oma petikin. Silti tosin nukkuu mieluiten siinä matolla. Silloin kun olen kotona koiran kanssa niin se melkein aina menee parvekkeen oven eteen istumaan ja katsoo minua että enkö avaisi ovea. Mieluiten se siellä parvekkeella siis olisi.

    mitään lainvastasista pitäisi olla.
    Tunnen minäkin erään pariskunnan, joiden koira nukkuisi aina parvekkeella. Tosin kesäkuumalla se on vielä kamalampi paikka kuin sisätilat.

    Äänestä

että taatusti joku ulkopuolinen näkee siitä vaivaa ja tekee ilmoituksen eteenpäin.
Ihmisluonto kun on sellainen, haetaan hakemalla virheitä toisista ja jos koirasi on parvekkeella työpäivien ajan, ja vielä kun se ei rotuna kuulu niihin kaikkein pienimpiin,,,,,

Äänestä
  • kyllä harvinaisen mukavia naapureita ja monella on koirakin. Ajattelin että ainakin saman kerroksen naapureille ilmoittaisin että aion kokeilla jättää koirani työpäivän ajaksi parvekkeelle. Koirani kun ei tosiaan hauku juuri koskaan (en edes muista milloin viimeksi se haukkui) ja muutenkin kamalan rauhallinen ja kiltti niin en keksi miten se voisi naapureita haitata. Parveke on vielä sellainen ettei siitä näe naapurin puolelle edes kurkottamalla. Aion siis nyt ainakin kokeilla ja jos tulee valituksia niin sitten koirani saa olla sisälle kuten tähänkin asti.

    Äänestä

  • mietinpä vaan kirjoitti:

    kyllä harvinaisen mukavia naapureita ja monella on koirakin. Ajattelin että ainakin saman kerroksen naapureille ilmoittaisin että aion kokeilla jättää koirani työpäivän ajaksi parvekkeelle. Koirani kun ei tosiaan hauku juuri koskaan (en edes muista milloin viimeksi se haukkui) ja muutenkin kamalan rauhallinen ja kiltti niin en keksi miten se voisi naapureita haitata. Parveke on vielä sellainen ettei siitä näe naapurin puolelle edes kurkottamalla. Aion siis nyt ainakin kokeilla ja jos tulee valituksia niin sitten koirani saa olla sisälle kuten tähänkin asti.

    auki sisä tiloihin? Jos sinulla mukavat naapurit on joilla itsekin koira, niin luulisi heidän tajuavan millainen rotu on kyseessä.
    Eivätkö nuo Malamuutit ole tarkoitettukin turkkinsa puolesta kestämään lunta ja pakkasia?

    Äänestä

jos aijot jättää koirasi parvekkeelle jätä parvekkeen ovi auki pääsee koirasi tarpeentullen sisälle.

Laita lasitus visusti kiinni eläimistä ei ikinä tiedä voi hypätä vaikka parvekkeelta, kuulin juuri hiljakkoin tapauksen, kun saksanpaimenkoira hyppäsi toisenkerroksen parvekkeelta jäi onneksi henkiin ja käveli muinamiehinä tapauksen jälkeen, eikä loukannut itseään.

Varaa koirallesi pehmeä makuualusta missä on kiva makailla.

Äänestä

en nyt ymmärrä miksi pitää tuollainen rotu, joka ei sisätiloissa viihdy, niin hankkia kerrostaloon. Ei koiranpaikka ole kahdeksaa tuntia päivässä kerrostalon parvekkeella.

Äänestä
  • Ihan samaa mieltä. Isot koirat ja käyttökoirat eivät kuulu kerrostaloon. Naapurillani kaksi nöffiä joista toinen "asuu" jatkuvasti parvekkeella. Hyppii parvekelasitukseen ja haukkuu öisin. En voi enää pitää ikkunoitani auki. Kesä tulossa ja varmaan koiran on kiva olla helteisellä lasitetulla parvekkeella, missä minäkään en auringon paisteella pysty oleilemaan.

    Äänestä

  • parveke1 kirjoitti:

    Ihan samaa mieltä. Isot koirat ja käyttökoirat eivät kuulu kerrostaloon. Naapurillani kaksi nöffiä joista toinen "asuu" jatkuvasti parvekkeella. Hyppii parvekelasitukseen ja haukkuu öisin. En voi enää pitää ikkunoitani auki. Kesä tulossa ja varmaan koiran on kiva olla helteisellä lasitetulla parvekkeella, missä minäkään en auringon paisteella pysty oleilemaan.

    että koira on varsin älykäs eläin? Ja jos toteaa kesällä että parveke onkin muuttunut epämiellyttävän kuumaksi auringonpaisteisena päivänä, niin melko todennäköistä on että hakeutuu viileämpiin sisätiloihin. Kun näin tapahtuu, niin voit ainakin nauttia auringosta vaikka nakuna, ilman että naapurisi koira sinua tuijottaa himokkaasti.

    Äänestä

  • Voitko uskoa kirjoitti:

    Vaikka se koira olisi kuinka älykäs eläin, niin olen aika varma ettei se parvekkeen ovia pysty aukomaan.

    Äänestä

  • Ovi lukossa kirjoitti:

    Vaikka se koira olisi kuinka älykäs eläin, niin olen aika varma ettei se parvekkeen ovia pysty aukomaan.

    miksi ei. kyllä moni koira osaa oven avata. itselläni oli koira joka avasi oven silloinkuin sitä huvitti ja lähti pihalle.

    Äänestä

  • parveke1 kirjoitti:

    Ihan samaa mieltä. Isot koirat ja käyttökoirat eivät kuulu kerrostaloon. Naapurillani kaksi nöffiä joista toinen "asuu" jatkuvasti parvekkeella. Hyppii parvekelasitukseen ja haukkuu öisin. En voi enää pitää ikkunoitani auki. Kesä tulossa ja varmaan koiran on kiva olla helteisellä lasitetulla parvekkeella, missä minäkään en auringon paisteella pysty oleilemaan.

    katoppa aloittajan päiväys tais olla helmikuu 2008. ei varmaan heti helteitä parvekkeella. vai mitä parveke1

    Äänestä

tietenkään jos koira ei siellä hauku ja häiritse toisia asukkaita.
mutta pidä ovi auki että koira pääsee sisään kuitenkin jos tahtoo vai onko siihen syy että ovi pitäisi lukita kun koira jää sinne?
meillä on aina parvekkeen ovi auki. koska parvekkeella on lasitus niin ei sinne niin kylmä tule että se suuremmin haittaisi. joskus ihan kylmimpinä aikoina pidän oven kiinni yöt ja päiväaikaan kun olen kotona.
olen kyllä ajatellut virittää sinne kunnon paksut verhot jotka suojaa kylmältä mutta myös kesällä kuumalta.
kerrostaloasunnot ovat lämpimiä koirille joilla on paksu turkki. yhdellä tutulla oli samojedi ja se vaan aina halus olla parvekkeella. heidän kuitenkin piti laittaa ovi kiinni kun oli ihan pieniä lapsia. mutta koira pyrki sitten taas sisään kun halutti.
tunnen muitakin joilla koirat on parvekkeella ja juuri siitä syystä että ne itse siellä haluavat olla.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

mietinpä vaan kirjoitti:

Saanko pitää koiraani kerrostalon parvekkeella kun itse olen töissä? Koirani on alaskanmalamuutti ja viihtyy ulkona. Parvekkeeni on tilava eikä koira pääse sieltä minnekään kun on lasitettu. Koirani ei hauku juuri koskaan (rodulle tyypillistä)joten siitäkään ei olisi kenellekään haittaa. Parvekkeella on viileää ja siksi koirani nukkuisi siellä mieluummin kuin sisällä. Olen jättänyt sen parvekkeelle lyhyiksi ajoiksi esim. kaupassa käynnin ajaksi eikä mitään ongelmaa ole ollut.

Pitääkö kukaan muu koiraansa parvekkeella päivisin? Maanantaina ajattelin kokeilla ja käydä ruokiksella katsomassa miten on sujunut. Kannattaisikohan minun ilmoittaa naapureille ja pyytää että kertoisivat jos koira on jotenkin härinnyt vaikka epäilen sitä kyllä. Kaikki kommentit asiasta ovat tervetullutta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu