Hei,
Tietääkö kukaan, mitä tarkoittaa bosslady? Sitä sai kuulla monta kertaa päivässä paikallisilta miehiltä. En tullut siellä kysyneeksi ja nyt tuli jälleen asia mieleen.
Tietääkö kukaan, mitä tarkoittaa bosslady? Sitä sai kuulla monta kertaa päivässä paikallisilta miehiltä. En tullut siellä kysyneeksi ja nyt tuli jälleen asia mieleen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Miehiä puhutellaan topmanina ja naisia bossladyinä...Näitä lausahduksia satelee koko ajan olet kyllä fiksuna vedellyt viikkotolkulla siellä ja pohtinut mitä tarkoittavat. Jospa ne vaikka vittuili sulle tai jotain???!!!Oliko yhtään omaa ajatusta mukana??
Olimme perheellä marraskuussa 2007 Gambiassa.
Meitä oli 3 murkkuikäistä poikaa, mieheni ja minä.
Paikalliset kohtelivat meitä mahtavasti, olivat erittäin ystävällisiä perhettämme kohtaan, koska he kunnioittavat perheitä/heimojaan. Varsinkin kun meillä on kolme poikaa, joista kaksi on vielä kaksosia, olemme kuulemma siunattu perhe heidän kulttuurissaan/uskonnossaan. Minua kohdeltiin kuin suurtakin LadyBossia/BossLady ja kuulin tätä nimitystä koko ajan. Ja kohtelu oli sen mukaista hyvässä mielessä.
Hyvä fiilis jäi, jopa murkkuikäiset totesivat, että tännehän voisi tulla uudelleen joskus,
kuten myös minäkin totesin loman loppupuolella. Ekat päivät kylläkin olivat aivan kaaosta, Happy Family kun oli liikkeellä ja kaikki meidät siellä huomasivat ja noteerasivat...
bosslady on se jolla on rahaa ja maksaa ooppaan safkat. Samoin sen ihanan miehen kulut=)
Täällä näköjään ajatellaan että naiset menevät Gambiaan vain sen yhden asian takia. Itse menin Gambiaan kyllä ihan muista syistä, enkä maksanut yhdenkään ihanan miehen ylläpitoa:-)
Lomalla oltiin ja olikin mukavaa. Mies vaan tupsahti vastaan=)
Lady Boss/Bosslady tarkoittaa rikasta valkoista naista, jolla on taloudellisen vallan lisäksi vaikutusvaltaa. Voi myös tarkoittaa orjan omistajaa.
hei mulla on ihana orja odottamassa
Minä kun taas kysyin paikallisilta, ja sain vastaukseksi että Bosslady tarkoittaa ensimmäistä vaimoa (Gambiassahan miehellä saa olla enintään neljä vaimoa). Että näin. Toisaalta kyllä tuo "rikas valkoinen nainen" kuulostaa luontevammalta, tiedä häntä sitten mikä on totta.
Hotellin Bakotun edessä myös ravintola, jonka nimi on Bosslady....
Se näkee, joka menee hotellista ulos.
Ja todellakin Bosslady on ensimmäinen vaimo, eli pomo.