Kirjava silta

Pikkukaupungissa tapahtuu
Kirjava sukutarina
Inkan ja Peterin rakkaus
Elämänmyönteinen rakkaustarina

Kirjava silta, DVD, ohjaus Antti Jokinen,
Finnkino

Kirjava silta on kuusiosainen tv-sarja, joka on kuvattu Tammisaaren idyllisissä maisemissa. Rantaravintola Knipanissa
vietetään kesäisiä päiviä ja läheisyyteen on pystytetty myös taidegalleria. Inkan ja Peterin rakkauden tielle kasaantuu esteitä
jopa sukurasitteita, mutta hyvän jutun juoneen kuuluu, että esteistä selvitään.
Inkaa näyttelee Linda Gyllenberg ja Peteriä Teemu Lehtilä.
Muissa osissa nähdään Åke Lindman, jonka osuus vanhenevana isänä on mieleenpainuva ja taidolla tulkittu, Anna Pohjola, Sari Havas ja Mika Nuojua tulevat myös kotoisiksi rooleissaan. Pieni yhteisö elää romanttista ja kaunista kesäelämää. Knipanilla soittaa vanha pumppu, jossa Lindmanin roolihahmo Sven esiintyy klarinetinsoittajana ja yhtyeen kantavana voimana.
Orasen käsikirjoitus on kuin luotu tv-sarjaksi, jossa jännitteitä riittää ja niitä luodaan lisää sitä mukaa kuin entiset selviävät. Rakkaudella on esteitä riittämiin, niin että nuoret joutuvat joskus
kovillekin, ennen kuin elämä alkaa näyttää valoisia puoliaan.
Minuun katsojana vetosi rantaravintolamiljöö ja kapakassa vietetty kevyt kesäelämä. Vastakohtana näyttäytyy Svenin hahmo,
jossa on tummuutta ja särmää aina haitaksi asti. Sven on
kuitenkin rakastettu hahmo ja hänestä pidetään, vaikka elämän
kuviot ovat ajaneet hänet vaikeisiinkin tilanteisiin.
Teemu Lehtilän ja Linda Gyllenbergin osuus pitää tarinan romanttisia kuvioita hyvin yllä. Sivuosassa esiintyvät Sari Havas ja Mika Nuojua selviytyvät osuudestaan kivasti, ei tosin erityisen
näyttävästi. Mutta eivätpähän varmaan haluakaan varastaa showta
pääparilta. Anja Pohjolan esittämä juonitteleva rouva on taidolla luotu roolihahmo.
1658
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

On todella hyvä sarja, meikäläiselle kaikki natsasi: hyvät näyttelijät, kaunis miljöö, musiikki. Näyttelijöissä oli paljon suosikkejani, etenkin Teemu Lehtilä, Joonas Saartamo oli minulle vähän oudompi, mutta hyvin hän tulkitsi Janin roolin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hyvä,,., kirjoitti:

Pikkukaupungissa tapahtuu
Kirjava sukutarina
Inkan ja Peterin rakkaus
Elämänmyönteinen rakkaustarina

Kirjava silta, DVD, ohjaus Antti Jokinen,
Finnkino

Kirjava silta on kuusiosainen tv-sarja, joka on kuvattu Tammisaaren idyllisissä maisemissa. Rantaravintola Knipanissa
vietetään kesäisiä päiviä ja läheisyyteen on pystytetty myös taidegalleria. Inkan ja Peterin rakkauden tielle kasaantuu esteitä
jopa sukurasitteita, mutta hyvän jutun juoneen kuuluu, että esteistä selvitään.
Inkaa näyttelee Linda Gyllenberg ja Peteriä Teemu Lehtilä.
Muissa osissa nähdään Åke Lindman, jonka osuus vanhenevana isänä on mieleenpainuva ja taidolla tulkittu, Anna Pohjola, Sari Havas ja Mika Nuojua tulevat myös kotoisiksi rooleissaan. Pieni yhteisö elää romanttista ja kaunista kesäelämää. Knipanilla soittaa vanha pumppu, jossa Lindmanin roolihahmo Sven esiintyy klarinetinsoittajana ja yhtyeen kantavana voimana.
Orasen käsikirjoitus on kuin luotu tv-sarjaksi, jossa jännitteitä riittää ja niitä luodaan lisää sitä mukaa kuin entiset selviävät. Rakkaudella on esteitä riittämiin, niin että nuoret joutuvat joskus
kovillekin, ennen kuin elämä alkaa näyttää valoisia puoliaan.
Minuun katsojana vetosi rantaravintolamiljöö ja kapakassa vietetty kevyt kesäelämä. Vastakohtana näyttäytyy Svenin hahmo,
jossa on tummuutta ja särmää aina haitaksi asti. Sven on
kuitenkin rakastettu hahmo ja hänestä pidetään, vaikka elämän
kuviot ovat ajaneet hänet vaikeisiinkin tilanteisiin.
Teemu Lehtilän ja Linda Gyllenbergin osuus pitää tarinan romanttisia kuvioita hyvin yllä. Sivuosassa esiintyvät Sari Havas ja Mika Nuojua selviytyvät osuudestaan kivasti, ei tosin erityisen
näyttävästi. Mutta eivätpähän varmaan haluakaan varastaa showta
pääparilta. Anja Pohjolan esittämä juonitteleva rouva on taidolla luotu roolihahmo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu