Lapseni on joutunut vakavan koulukiusaamisen uhriksi. 12-vuotiaat tytöt samalta ja alemmalta luokalta ovat jengiytyneet ja pistäneet toisen todella kärsimään. Alunperin syynä on ollut kateus. Oma tyttöni on rauhallinen ja ystävällinen, saa hyviä numeroita, ei kiroile eikä käyttäydy huonosti (olemme vähän iäkkäämmät vanhemmat ja kasvattaneet lapsen rauhallisesti).
Kun kiusaaminen tuli ilmi, em. tyttöjen noin. 30-35 v. -sanoisin juppiutuneet- vanhemmat syyttävät kiusattua ja minua, äitiä, joka olen yrittänyt saada kiusaamisen loppumaan. Vanhemmatkin ovat nyt klikkiytyneet ja jatkaneet kiusaamista: päivittäin tytöt kertovat koulussa, mitä äidit isät ovat kotona sanoneet - se ei ole mitään ystävällistä, sopuisaa tai kaunista! Ja tytöt jatkavat henkistä kiusaamista.
Vanhemmat peräävät näyttöä! Todisteita. Miten ilkeät kuiskaukset, sanomiset, syrjimiset ja haukkumiset todistetaan? Onko hankittava mankka lapsen taskuun? Osaako hän sitä käyttää? Mitä ihmettä voin tehdä?
Rehtori ilmoitti, että koulun ulkopuolella tapahtuneisiin häiriöihin ei koulu voi puuttua. Olen joutunut hälyyttämään koulupsykologin kehiin ja uhkaamaan sillä, että harkitsen rikosilmoituksen tekoa, sillä puheet alkavat lapsilla ja vanhemmillakin olla sitä laatua. Tekstiviestihaukkumisia on tullut monta kymmentä päivässä koulun jälkeen tyttöni puhelimeen ym. ym. Maailma on sairas!
En voi kun todeta, että lasten jalanjäljet johtavat sylttytehtaalle. Olen tullut huomaamaan, mistä lapset ovat oppinsa saaneet. Tilanne on kammottava!
Kun kiusaaminen tuli ilmi, em. tyttöjen noin. 30-35 v. -sanoisin juppiutuneet- vanhemmat syyttävät kiusattua ja minua, äitiä, joka olen yrittänyt saada kiusaamisen loppumaan. Vanhemmatkin ovat nyt klikkiytyneet ja jatkaneet kiusaamista: päivittäin tytöt kertovat koulussa, mitä äidit isät ovat kotona sanoneet - se ei ole mitään ystävällistä, sopuisaa tai kaunista! Ja tytöt jatkavat henkistä kiusaamista.
Vanhemmat peräävät näyttöä! Todisteita. Miten ilkeät kuiskaukset, sanomiset, syrjimiset ja haukkumiset todistetaan? Onko hankittava mankka lapsen taskuun? Osaako hän sitä käyttää? Mitä ihmettä voin tehdä?
Rehtori ilmoitti, että koulun ulkopuolella tapahtuneisiin häiriöihin ei koulu voi puuttua. Olen joutunut hälyyttämään koulupsykologin kehiin ja uhkaamaan sillä, että harkitsen rikosilmoituksen tekoa, sillä puheet alkavat lapsilla ja vanhemmillakin olla sitä laatua. Tekstiviestihaukkumisia on tullut monta kymmentä päivässä koulun jälkeen tyttöni puhelimeen ym. ym. Maailma on sairas!
En voi kun todeta, että lasten jalanjäljet johtavat sylttytehtaalle. Olen tullut huomaamaan, mistä lapset ovat oppinsa saaneet. Tilanne on kammottava!
Vastaukset 22
Vanhimmat
Jos olet jo ottanut yhteyttä rehtoriin ja vanhempiin, etkä ole kummastakaan tahosta saanut apua, niin ainoaksi vaihtoehdoksi jää mielestäni poliisille ilmoitus. Sillä ehdottomasti tuohon on puututtava lapsesi takia. Jos ei kiusaamiseen puututa, se tulee jatkumaan ja voi saada tulevaisuudessa hyvinkin mittavat suhteet ja vaikka se pysyisi tällä tasolla, se aivan varmasti vaikuttaa lapseesi haitallisesti. Jokaiselle on taattava koulurauha. Tuo on henkistä väkivaltaa, johon poliisin on puututtava. Älä enää ota yhteyttä lasten vanhempiin, sillä siitä ei ilmeisestikään ole enää apua, saat vain hysteerisen ja häirikön maineen ja tilanne vain pahenee. Järeät aseet kehiin, et menetä siinä ainakaan mitään! Parempaa ja valoisampaa tulevaisuutta lapsellesi ja koko perheellenne.
on koulun asia, ei sinun. Tuo poliisille ilmoittaminen on aiheellista, jos koulu ei saa kiusaamista loppumaan. Jos rehtorin mielestä ei koulu puutu ulkopuolella tapahtuviin asioihin, sen on ehdottomasti puututtava kiusaamiseen koulussa. Kotiin tulevat tekstarit ovat vain jatkumo koulussa tapahtuviin kiusaamisiin.
Kiusaajan vanhemmat ovat varmaan ihan yhtä tietämättömiä mitä koulussa TODELLA tapahtuu kuin kiusattavankin, koska he eivät voi olla siellä näkemässä ja havainnoimassa. Siksi vanhempien kyky selvittää koulussa oleva ongelma on olematon ja ymmärrän tältä osin tuon kiusaajan vanhempien suhtautumisen asiaan. Varsinkin kun hänen pitäisi tehdä tiliä toiselle vanhemmalle, sinulle, joka olet ihan yhtä ulkopuolinen koulumaailmasta kuin toinenkin.
Vähän sama kuin kolari tapahtuu Espoossa, niin Helsingissä ja Vantaalla olevien omaisten pitäisi ruveta sitä selvittämään.
Vanhemmat voivat kyllä tulla mukaan selvittelemään asiaa jos opettajat eivät siihen keskenään pysty ja he pyytävät vanhemmilta apua.
Asian hoitaminen kuuluu kuitenkin koululle, koska ongelma on alkanut siellä ja jatkuu siellä edelleen. Jos rehtori pakenee vastuutaan, on ylempien virkamiesten puututtava asiaan.
Koulu on selvästi hampaaton tuon asian suhteen. Dokumentoi kaikki mitä sanotaan, tehdään, lähetetään.... Saat todisteita.
Oletteko ajatelleet että siirtäisitte tyttärenne toiseen kouluun? Tiedän, että syytöntä ei pitäisi rangaista siirrolla, mutta tässä tilanteessa se saattaisi olla paras mahdollinen vaihtoehto. Varsinkin kun tuo kiusaaminen on laajelle levinnyttä. Vaikka tyttöporukka saataisiin lopettaan tuo näkyvä kiusaaminen, voi tilalle jäädä jatkuva henkinen piina jota on vaikea todistaa (katseet, kuiskuttelu, nauruun pyrskähtäminen kun tyttärenne tulee lähelle). Voin vain kuvitella sen pelon ja surun mitä se aiheuttaa herkässä iässä olevalle lapselle :´´( Siirto toiseen kouluun antaisi lapselle mahdollisuuden aloittaa alusta. Onko lapsi nyt kutosluokalla? Vaihto yläasteelle olisi siis edessä? Jospa valitsisitte sen toiseksi lähimmän koulun.
Toivon sinulle voimia taistelussa tyttärenne puolesta. Samalla toivon, että minun ei tarvitsisi koskaan käydä tuota taistelua lapseni puolesta. Mikään ei ole pahempaa kuin pelätä ja surra lapsensa puolesta.
Kiitos teille kaikille, jotka olette ymmärtäneet tuskani ja murheeni ja vielä paremmin lapseni surun. Hän todella suree ja kärsii tilanteesta. Kuvaava on se, että hän ITSE on aluksi yrittänyt selvittää asiaa (yrittänyt suojella meitä vanhempia murheilta, niin kuin lapset usein tekevät), mutta onneksi huomasin hänessä psyykkisiä muutoksia ja aloin kysellä, mikä on.
Ensi viikolle on psykologi vaatimuksestani järjestänyt keskustelut yksitellen kaikkien kiusaajien ja myös oman tyttäreni kanssa, sillä sanoin, että vain niin voidaan totuus saada selville. Tähän saakka kiusaajat ovat toimineet ryhmässä, myös opettajien kanssa käydyssä keskustelussa (yksi kysely on koulussa järjestetty), ja ovat vastanneet kaikkin kysymyksiin "ME emme ole tehneet mitään, se on tuo joka on kiusannut meitä". Ovat voineet tukeutua koko ajan toisiinsa ja ryhmässä puhua valheita. Sanoin psykologille, että valheet paljastuvat vääjäämättä, kunhan haastattelee lapsia yksitellen, puhuvat varmasti ristiin. Riippuu psykologin ammattitaidosta tietysti, ja sitä en osaa arvioida, en ole koskaan vielä edes tavannut, mutta puhelimessa vaikuttaa joissakin asioissa kokemattomalta. Tietysti toivon parasta.
Psykologi oli aluksi järjestänyt pelkän kohtaamisen vanhempien kanssa. Kiusaajat (onneksi) juorusivat tytölleni, että vanhemmat ovat tulossa sinne koko perheineen meitä haukkumaan, 5 perhekuntaa = 10 vanhempaa ynnä lapset = 15 ihmistä vastaan me = 3. Kieltäydyin kunniasta, sanoin psykologille, että en altista lastani enkä itseänikään tuollaisille kansankäräjille! Ja ettei koulun tiloja saa edes tuollaiseen tilaisuuteen käyttää.
Nyt kuulin, että kiusaajien vanhemmille järjestetään kuitenkin em. tilaisuus koululla (ilman lasten läsnäoloa), johon ei meidän tarvitse osallistua.
Päätin eilen, että sittenkin menen, otan ulkopuolisen todistajan mukaan (vaikka kummin), jotta voidaan todistaa jos vanhemmat haukkuvat lastani ja meitä vanhempia, lähinnä minua, sillä mieheni ei tuohon tilaisuuten pääse. Menen sinne todellakin puolustamaan lastani ja vaatimaan hänelle turvattua koulunkäyntiä. Ja jos kiusaaminen ei kertakaikkiaan lopu siihen, on pakko sitten tehdä rikosilmoitus. Psykologi korosti sitä, että "hänen tulee toimia PUOLUEETTOMANA välikätenä", jotta saadaan edes jotakin rauhoittumista aikaan. IHMETTELEN!!! Kukaan ei puolusta kiusattua, ellen mene tilaisuuteen.
Tämä kaikki tuntuu kuin viikkoja jatkuneelta painajaisunelta. Tunnen itseni sairaaksi, kuvottaa.
Olen todella pettynyt nykyiseen koulumaailmaan, joka sallii tällaisten tapahtumien jatkua: sulkee silmänsä lasten hädältä ja tuskalta ja vaatii, vaatii lapsilta liikaa. Kaikki kevyet, psyykeä rakentavat aineet, taideaineet yms. on vähennetty minimiin. Lapseni on yrittänyt kaikesta huolimatta, lukenut läksyjä ja saanut hyviä numeroita kuten ennenkin, mutta se aiheuttaa vain lisää kateutta. On ollut vatsakipujakin, on joutunut olemaan poissa koulusta, ja taas sairastui. On todella raskasta.
Olen miettinyt viime viikkoina todella paljon, mm. että kouluihin tulisi saada ala-asteelta alkaen joku filosofinen tunti viikottain, jossa käsiteltäisiin ihmisyyden kehittymiseen liittyviä aiheita, mm. kiusaamiskysymyksiä, toisten huomioon ottamista, ystävyyttä jne. ja myös sitä, mikä on omassa laissamme kiellettyä ja sallittua. Kyllä lapset ymmärtävät kun saavat tietoa. Nämäkään kiusaajat eivät ilmeisesti ole kotoaan saanet mitään tietoa em. asioista, vaan vanhemmat painavat päälle samalla tavoin kuin lapsensa ja oikein yllyttävät alistamaan toista.
Toivon todellakin, että ensi viikko tuo valoa lapseni elämään ja koko perheellekin, olemme todella rikki!
Tilanteenne, koulun asenne ja psykologin toiminta on kuin suoraan meidän perheen tilanteesta kolme vuotta sitten.
Tämä kaikki tapahtuu Uudellamaalla, pohjoiseen menevän junaradan lähettyvillä, kaupungissa josta on matkaa Helsinkiin alle 60 kilometriä. Kerron tarkemmin myöhemmin jos tarvetta, tämä on ko. kaupungin pieni sivukylä jossa kaikki tuntevat toisensa....yritän suojella perhettäni, lastani.
Jos sinulla on tekstiviestit tallella niin sinullahan on todisteita kiusaamisesta. Myös kaikki muu tapahtunut kannattaa kirjata muistiin. Siitä on hyötyä JOS asiaa ruvetaan selvittelemään.
Oma poikani joutui vaihtamaan koulua kolme vuotta sitten, koska kiusaaminen oli mennyt jo niin pitkälle, että mitkään selvittelytkään eivät enää auttaneet. Kiusaaminen loppui tyystin uudessa koulussa ja nyt poika on jo yläasteella ja viihtyy koulussa hyvin.
Kiusaaminen vaikutti koko perheeseen erittäin paljon, esim. kolme vuotta nuorempi sisko sanoi jokin aika sitten, että pelkää vieläkin, että veljen kiusaaminen alkaa uudestaan. Itkettää vieläkin kun ajattelen koko asiaa.
Onkohan aloittaja kenties kotoisin melko pieneltä paikkakunnalta? Kuulostaisi sille, että tässä taas puhutaan enemmän perheiden välisestä taistelusta kuin pelkästään koulukiusaamisesta. Yhdessä asiassa rehtori on oikeassa: koululle ei todellakaan kuulu selvittää vapaa-ajalla tapahtuvaa riitelyä. Opettajan tehtävä on turvata oppilaalle koulupäivä, jolloin oppilasta ei kiusata eikä haukuta. Jos opettaja ei sitä yritä tehdä, hän ei hoida hommaansa. Muu ei sitten kyllä opettajalle kuulu. Ei opettajan toimivalta ja keinot millään riitä, sillä ei opettajalla ole valtuuksia esim. viikonloppuna tapahtuvan tekstiviestiliikenteen seuraamiseen. Rankaisuvaltakin ulottuu ainoastaan koulussa tapahtuneisiin asioihin.
Kyllä vanhemmillakin on vastuunsa riitojen selvittelyssä, varsinkin, kun nyt ne riidatkin ovat mitä ilmeisemmin joistakin toisista vanhemmista lähtöisin. Monesti ongelmana on vain se, että kun lapset pyörivät samoissa piireissä niin koulussa kuin sen ulkopuolellakin, ei oikein osata erottaa sitä, mikä kuuluu opettajien vastuulle.
Olen ollut opettajana n. 100 oppilaan kyläkoululla ja ette usko, miten paljon siellä vanhemmat vaativat meitä opettajia selvittämään riitoja, jotka olivat itse asiassa naapurien välisiä riitoja eivätkä koulukiusaamista. Kun ei itse kyetty kommunikoimaan, niin syy ja selvitysvastuu vieritettiin koululle. Opettajat tekevät oikeasti todella pitkää työpäivää ja rankkaa työtä, joten hieman tuntui kohtuuttomalle lähteä iltaisin soittelemaan ja selvittämään sitä, että kenen koira oli käynyt kusemassa kenenkin pihalle tai missä talossa oli pidetty viikonloppuna liian kovaääniset juhlat. Tai missä perheessä oltiin kenenkin uudesta Mersusta kateellisia. Vanhemmat kun hoitivat viestittämisen toisilleen siten, että laittoivat hyväuskoisen lapsen huomauttamaan toisen perheen lapselle asiasta ja sitten taas moititusta perheestä otettiin kouluun yhteyttä, että lasta ja perhettä on taas haukuttu. Seuraavalla viikolla homma saattoi mennä toisinpäin. Ei ihan mielestäni kuulunut toimenkuvaani tällaisten riitojen selvittely! Puikaa hyvät ihmiset itse omat välinne älkääkä käyttäkö opettajien voimavaroja aikuisten välien selvittämiseen. Silloin kun kommentit ovat lähtöisin vanhemmilta on aina kyse pohjimmiltaan aikuisten välisistä riidoista, lapset ovat vain sijaiskärsijöitä ja viestinvälittäjiä. Vaikka lapset samaa koulua kävisivätkin, niin ei se aikuisten riitojen selvitystyö ihan oikeasti sille koululle kuulu, vaan vanhemmille. Eikä se edes mitään auta, vaikka koulu miten lasten välejä sovittelisi, jos ongelmat oikeasti ovat lähtöisin vanhempien huonoista keskinäisistä väleistä.
Tiedän, että saan teiltä hirveän haukkumaryöpyn täällä niskaani ja minut leimataan tyypilliseksi opettajaksi, joka väistelee vastuutaan eikä välitä, mutta ajatelkaapa asiaa joskus toiseltakin kantilta. Jos meiltä opettajilta vaaditaan keskittymistä aikuisten välisiin riitoihin, on se aina jostain muusta pois. Mahdollisesti niiden oikeiden, koulussa tapahtuneiden kiusaamistapausten selvittämisestä. Minullakin on perhe ja naapurit. Minullakin on oikeus käyttää vapaa-aikani oman perheeni asioihin ja omien naapuri- ja ystävyyssuhteiden hoitoon. Vaikka oppilaani ja heidän hyvinvointinsa ovat minulle todella tärkeitä, niin en ole valmis uhraamaan itseäni ja perheelleni tarkoitettua aikaa siihen, että selvittelen oppilaiden vanhempien välisiä riitoja!
Opetelkaa itse hoitamaan asiat aikuisten välillä, soittakaa sen opettajan tai poliisin sijaan joskus toisillenne.
Hyvä opettaja. En koskaan hauku ketään netissä, mutta hämmästelen kylläkin kovasti. Onkohan nyt täysin asiallista kirjoittaa juuri tähän viestiketjuun tuollainen viesti - tekstistäsi huomaa, että epäröit itsekin omaa viestiäsi. Olisit voinut aloittaa uuden viestiketjun, koska sinulla oli noin painavaa asiaa opettajan työstä. Olen pahoillani puolestasi, että et koulutettuna ihmisenä kykene erottamaan äidin todellista hätää lapsensa puolesta. Ei tuossa ole kyse aikuisten välisestä riitelystä, se on hätääntyneen vanhemman tuskanhuuto lapsensa puolesta. Muuten, mieheni on myös opettaja, on ollut pari vuosikymmentä, joten jotain tietoa on sieltäkin näkökannalta.
Mutta alkuperäiselle kirjoittajalle toivon voimia. Olemme perheenä käyneet samoja asioita läpi. Psykologi oli suoraan sanoen hyvin heikko lenkki kiusaamisen selvittämisessä. Hän olisi vain halunnut tapailla poikaamme ja kuulostella luokan ilmapiiriä, vaikka poikamme oli jo todella huonossa kunnossa useamman vuoden jatkuneen kiusaamisen takia. Valitettavasti psykologista ei ollut apua ollenkaan.
Mielestäni sinä alkuperäinen kirjoittaja olet täysin oikeilla jäljillä. Taistele lapsesi puolesta kaikilla mahdollisilla keinoilla! Se kannattaa ja kantaa hedelmää vuosien päähän, vaikka nyt elättekin hirveän tuskan keskellä. Meidän poikamme vaihtoi lopulta koulua, kun koulu ei saanut kiusaamista kuriin. Nyt meillä on entinen, normaali poika, kun ennen koulun vaihtoa hän oli jo erittäin pahassa kunnossa. Kuntoutuminen vei aikaa vuoden, toistakin.
Vain se, joka on nähnyt oman lapsensa vakavan koulukiusaamisen uhrina, voi täysin tajuta sen hirveän väkivallan, jota siinä tehdään. On perheitä, joilla koulukaan ei voi mitään (rehtorin dokumentoitu kommentti), joten koulukiusaajat saavat mellastaa vapaasti. Valitettavasti. On sääli myös niiden perheiden lapsia, koska heidän vanhempansa eivät tajua, mitä tekevät lapsilleen, kun eivät ota vakavasti tuollaista syytöstä siitä, että heidän lapsensa on koulukiusaaja.
On vähän vaikeaa hoitaa em. vanhempien kanssa mitään, kun eivät edes usko lapsiaan kiusaajiksi ja puhuvat lastensa aikana pahaa kiusatusta, tukeakseen lapsiaan. Jos asiallinen selvittäminen olisi onnistunut, kaikki olisi hyvin jo. Mutta ei ole. Siksi oli pakko turvautua psykologiin, joka toivottavasti pystyisi tekemään jotain tilanteelle. Ja itse teen kaikkeni.
Luulen, että kiusaajien perheissä eivät asiat ole aivan hyvin, että tuollaiselle kiusaamisellekin löytyy joku syy. Toivottavasti psykologi voisi siinä auttaa. Minä en ole perheiden luona vieraillut eivätkä he meillä, eivät asu edes näköetäisyydellä enkä heidän asioistaan juuri mitään tiedä, eli perheiden välisistä konflikteista ei ole kyse. Nyt voi tietysti tulla, kun joudumme kohtaamaan ja jos kiusaajien vanhemmat eivät halua ohjata lapsiaan lopettamaan kiusaamista, on asialle PAKKO tehdä jotakin, eli minun on silloin käännyttävä viranomaisten puoleen, koska muuta en enää keksi.
Luulen, että sinä opettaja vedät liian suorat johtopäätökset tähän tapaukseen omien kokemustesi perusteella. Elämässä tapahtuu monenlaista, tällaistakin kuin täällä koulussa. Tämä ehkä muistuttaa omia kokemuksiasi, mutta on kuitenkin ihan eri tapaus.
Ensiksi pitää pyytää anteeksi sinulta, en tarkoittanut olla hyökkäävä sinua kohtaan! Viestini ei kohdistunut sinulle, tosin ilmaisin sen huonosti (otsikossa), vaan näille monille muille kommentoijille, jotka olivat sormi ojossa (jälleen kerran tällä palstalla) osoittelemassa ja syyttelemässä koulua ja opettajia miettimättä mitä itse asioille voisi tehdä ja mikä itse asiassa kenellekin kuuluu.
Ymmärrän, että hätäsi on suuri ja olet varmasti yrittänyt kaikkesi ratkaistaksesi asian. On hienoa, etä itse olet lähtenyt hakemaan apua koulun ulkopuolisilta tahoilta, kun rauhanomainen ratkaisu on selkeästi osoittautunut mahdottomaksi! Toivottavasti saat apua asiasi kanssa. Onko kunnassanne tarjolla kuraattoripalveluita? Kuraatorin työnkuvaan nämä tällaiset työtehtävät ehkä selkeimmin kuuluvat ja monesti heillä on paljon kokemusta ja keinoja tämän kaltaisten asioiden ratkaisemisessa. Kuraattoreilla on myös vahvat yhteydet sosiaalitoimeen, joten jos perheissä on muitakin ongelmia, niin kuraattori voisi auttaa heitä parhaiten niissäkin.
Toivottavasti en aiheuttanut sinulle kovasti lisää mielipahaa. Toivon sinulle paljon voimia ja toivottavasti saatte asiat vielä kääntymään parhaaseen suuntaan!
Mielestäni kyllä esität heti ensimmäisen viestisi alussa epäilyksesi aloittajan pienestä kotipaikasta ja vanhempien välisistä ristiriidoista.
Ymmärrän kyllä myös ärtymyksesi ja varmaan jouduttekin koulussa selvittelemään asioita jotka eivät teille kuulu. Todellinen koulukiusaaminen on kuitenkin kyllä sen kokoluokan asia, että sen uhriksi joutuneet perheet kokevat kirjoituksesi loukkaavaksi.
Monet perheet ovat asian kanssa todella yksin; lapset osaavat kiusata todella ovelasti, kiusaamista on usein vaikea todistaa, uhri alkaa oireilemaan ja joutuu koulupsykologille, tästä taas tehdään johtopäätös, että vika onkin kiusatussa (häiriintynyt, yliherkkä ym), ei "kiusaajissa" (jotka siis eivät koulun mielestä oikeasti olekaan kiusaajia).
Voi olla, että kärjistän ja tiedän että nämä asiat eivät ole musta-valkoisia. Tiedän, että on kouluja, joissa kiusaamisasiat hoidetaan hienosti ja niitä, joissa löytyisi paljonkin parannettavaa. Kokemusta on molemmista.
ja kysyjä. Kysymys kuuluu: mikä ihme nuo opettajat saa aina koulussa sattuvassa ongelmatilanteissa katselemaan oppilaiden kotiin eikä omaan työympäristöönsä? Lapsi elää aina tässä ja nyt hetkessä ja toimii koulussakin siinä ilmapiirissä minkä aikuiset opettajat ovat luoneet, tai päästäneet lapset luomaan. Joka tapauksessa lapset viettävät keskenään ilman aikuisen valvontaa paljon aikaa yhdessä. Kiusaamiset ovat siten pikemminkin sääntö kuin poikkeus heidän keskuudessaan, koska ovat lapsia. Lapsille satojen ikäisensä kanssa eläminen vuodesta toiseen on liian suuri ja valtava haaste.
Tuo opettajan ottama esimerkki omasta kokemuksestaan pikkupaikkakunnan perheiden riidoista vahvisti vain tätä opettajien keskuudessa olevaa käytäntöä etsiä syitä aina työympäristönsä ulkopuolelta. Miksi? Eiväthän he voi sinne kuitenkaan mitenkään vaikuttaa. Mutta lapsiin, jotka ovat heidän ympärillään he voivat aikuisina vaikuttaa.
Kiusaamiset koulussa ovat aina ryhmäilmiö, jonka laukaisee jokin lasten keskinäisessä kanssakäymisessä oleva asia kouluyhteisön sisällä. Tämä on tutkittu tieto.Eikö opettajilla ole tehtävänä huolehtia myös koulunsa ja luokkansa hyvinvoinnista niin, että jos tällaisia räikeästi esille tulevia kiusaamisa tulee ilmi, niihin puututaan ja ne poistetaan koulun sisältä. Siis tehdään lapselle koulussa olo turvalliseksi, siis se hetki päivästä kun hän on opettajien vastuun alainen.
En ymärrä mitä ihmeen tekemistä tällä on sillä onko vanhempi ja koti sellainen tai tällainen, onko naapurit riidoissa vai kateellisia. Kyllä opettajat ja kuraattorit ja psykologit voivat tuijotella vaikka kuinka koteihin - siihenhän heidät on koulutettukin - mutta voisivat tehdä sen sen jälkeen kun lapsen paha olo on poistettu ensin kouluyhteisön sisällä.
ehkä alan vaihto olisi paikallaan? Kiellätkö että koulussa tapahtuva kiusaaminen vaurioittaa ihmistä? Minua kiusattiin kolme vuotta koulussa ja se vaikutti koko elämääni erittäin tuhoisasti. Olen vasta nyt, kolmekymmentä vuotta myöhemmin alkanut toipua kiusaamisen seurauksista.
Eli kyllä kiusaamiseen on täysin aiheellista puuttua. Tuskinpa kellään on intressiä tuoda kouluun vanhempiensa riitoja.
En ole yllä kirjoittava opettaja, mutta täysin kommentoimatta muuten aiempaa kirjoitusta, niin sen verran sanon, että eihän ylläoleva opettaja kiellä kiusaamisen vaikutuksia millään tavoin. Eikä sitä, etteikö koulussa esiintyisi kiusaamista (vakavaakin). Hän vain tuo mielestäni esiin sen näkökulman, että pikkukylillä on opettajalla välillä vaikea keskittyä oikeaan kiusaamiseen kun naapureiden väliset riidat vievät liikaa aikaa. Joskus niitä on myös vaikeaa erottaa toisistaan.
Samasta on itselläni kokemuksia, joten kyllä valitettavasti vaan vanhemmat ihan oikeasti tuovat omia riitojaan kouluun opettajan selvitettäväksi todella paljon ja ne syövät aivan liikaa opettajan aikaa ja energiaa. Opettajan päätehtävä tulisi kuitenkin olla oppilaiden tukeminen ja opettaminen, ei heidän vanhempiensa terapoiminen. Kiusaamiseen pitää ehdottomasti puuttua ja kiusattua pitää tukea, sekä kiusaamisen kierre pitää saada loppumaan. Se on opettajan ja vanhempien yhteinen tehtävä. Mutta ei minunkaan mielestäni opettajan tehtävä voi olla toimia naapuririitojen erotuomarina.
Laitan sinulle yhden tyypillisen tarinan esimerkiksi omilta opettaja-ajoiltani, voit sitten itse arvioida mistä tapauksessa oli kyse, koulukiusaamisesta vai niistä vanhempien riidoista.
Perheen B koira on karannut perheen A pihalle (ovat naapureita) lauantaiaamuna. Perheen A äiti pyytää viidesluokkalaista tytärtä laittamaan perheelle B viestin, että hakevat koiransa pihalta pois. Perheen A tytär kirjoittaa viestin (viestien sisältö suurin piirtein kuvattuna) perheen B tyttärelle: ”Hakekaa se idioottipiskinne pois, se on taas meidän pihalla.” Perheen B tytär vastaa: ”Ei päästä nyt hakeen, ollaan kaupungissa ostoksilla senkin urpot.” Perheen A tytär laittaa takaisin viestin, että ”Mutsi sano, et se laittaa sitten poliisin hakemaan sen koiran jos ette ite hae. Ite oot urpo.” Perhe B vastaa: ”Ettekö idiootit tajua, että tullaan kotiin vasta illalla? Ei voi olla noin vaikeeta…”
Mitä tapahtuu?
Sen sijaan, että perheet soittaisivat toisilleen perheen A äiti tarttuu puhelimeen ja soittaa tyttöjen yhteiselle opettajalle n. klo 19 lauantai-iltana ja ilmoittaa, että tyttärensä on saanut törkeitä tekstiviestejä naapurilta. Perheen A äiti vaatii, että opettaja puuttuu tähän törkeään koulukiusaamistapaukseen. Aikansa kuunneltuaan mistä asiasta ja millaisista viesteistä on ollut kyse, opettaja yrittää ystävällisesti ehdottaa, että josko asiaan voisi kenties palata maanantaina, kun hän sattuu olemaan perheensä kanssa lasten mummilassa viikonlopun vietossa. Perheen A äiti raivostuu opettajalle ja haukkuu tämän pystyyn siitä, että opettaja ei välitä. Uhkaa valituksella koulutoimeen. Opettaja tietää, että koulutoimesta opettaja saisi nuhtelut, koska kunnan mielestä opettaja toimii palveluammatissa. Opettaja siis keskeyttää viikonlopun viettonsa ja soittaa (omaan laskuunsa tietenkin) perheelle B ja pyytää perheen tytärtä säilyttämään viestit, joita hän on saanut perheeltä A päin. Kertoo, että asiasta keskustellaan maanantaina.
Maanantaiaamuna tytöt tulevat kouluun yhdessä. Ensimmäisellä välitunnilla selvitellään tekstiviestejä. Tytöistä kumpikaan ei näe asiassa mitään kiusaamista. Illalla opettaja soittaa tyttöjen koteihin ja haastattelee molempia vanhempia. Sekä perheen A että perheen B äiti ovat molemmat sitä mieltä, että toisen perheen tyttären kielenkäyttö on halventavaa heidän tytärtään kohtaan ja ilmiselvää koulukiusaamista. Molemmat perheet ovat sitä mieltä, että opettajan on ehdottomasti puututtava asiaan. Opettaja yrittää ehdottaa, että perheet tulisivat koululle yhtä aikaa, jotta asia saataisiin sovittua. Ei kelpaa, koska molempien perheiden mielestä toinen perhe on yhteistyökyvytön. Opettaja jututtaa seuraavana päivänä vielä molempien perheiden tyttäret ja yhdessä keskustellaan vielä kohteliaasta keskustelutyylistä. Sovitaan, että molemmat tytöt kirjoittavat rangaistuksena lähettämänsä tekstiviestit mahdollisimman kohteliaaseen muotoon seuraavana päivänä. Opettaja ottaa taas yhteyttä molempiin koteihin ja selvittää rangaistustoimenpiteet sekä ottaa vastaan molemmilta puolilta haukut siitä, että homma ei mennyt heidän mielestään oikein ja että heidän tyttärensä joutui nyt kärsimään vääryyttä.
Seuraavana päivänä molemmat tytöt kuitenkin suorittavat ”rangaistuksensa” ja lähtevät yhdessä kotiin. Perheet ovat keskenäänkin taas pari viikkoa sovussa kunnes tulee taas yhteydenotto jostain samantapaisesta asiasta, tällä kertaa toisen perheen puolelta.
Luulen, että ylläoleva opettaja tarkoitti kirjoituksessaan tämän tapaisia tilanteita. Minulle riitti kolme vuotta sitten ja vaihdoin kokonaan alaa. Oppilaita jäi ikävä, heistä pidin kovasti ja oikeasti heistä välitin. Tätä muuta en sitten vain enää jaksanut...
Olet aivan mahtava äiti.
Olin itse ylä-asteella 2000.luvulla ja silloin ei ollut mahdollisuutta ainakaan meidän koulussa tuollaisille psykologi keskusteluille.
Mä jouduin kiusaamisen vuoksi vaihtamaan koulua, mutta uudessa koulussa kiusaaminen jatkui ja jätin kokonaan koulun vuodeksi jonka jälkeen tentin yläasteen loppuun.
Toivotan sulle ja tyttärellesi paljon voimia.
Säilyttäkää kaikki tekstiviestit ym. mahdolliset todisteet, jos päädytte rikosilmoitukseen.
tekstiviestit kannattaa säilyttää ja tehdä asiasta rikosilmoitus. Ja kyllä tuon ikäinen osaa nauhuria käyttää. Eikä siinä sen kummempia todisteita tarvita.
Tytön kannattaisi myös alkaa harrastaa jotain itsepuolustuslajia, tytöille sopii esim. taekwondo tai karate tms. Silloin hän aivan varmasti saa olla ennen pitkää rauhassa.
No nyt ymmärrän mistä on kysymys!
Opettajat eivät tiedä eivätkä osaa pitää ammatillista rajaa, vaan menevät mukaan mihin ikinä heitä vedetään.
Eikö opettajat tiedä mikä kuuluu kotiin ja mikä kouluun?
Suosittelen, että opet hoitaisivat kunnolla KAIKKI koulussa tapahtuvat riidat ja kiusaamiset. Antaa naapureiden hoidella omat sotkunsa.
Opettajakin voi sanoa EI!
Olisiko lapsellasi mahdollisuutta vaihtaa koulua ennen ylasteen alkua? Se voisi auttaa. Itse vauhdoin koulua vitosluokna jalkeen kiusaamisen takia ja kutosluokka olikin jo paljon parempi.
Lapselle kannattaa taata noita psykologia aikojakin jatkossa. Kiusaaminen voi vaikuttaa niin moneen elamanvaiheeseen.
Tilanne on nyt edistynyt siinä mielessä, että kiusaamista selvitellään koulussa nyt vakavasti. Sitä edelsi kolmen tunnin pituinen "vääntö", palaveri jossa oli paikalla psykologi, rehtori, yksi opettaja sekä minä vastaan muut vanhemmat. Se oli todella rankkaa, mutta en antanut periksi vaikka kovasti toiset vanhemmat sitä yrittivät monin keinoin; syytellen, pilkaten, naureskellen, yrittäen vierittää syyt lapseni niskoille, jopa suoranaisten valheiden avulla.
Tuon tilaisuuden ansiosta kuitenkin kouluun perustettiin koulukiusaamista vastustava projeksti, jota vetää yksi opettaja psykologin johdolla koko kevään. Niin että TOIVETTA voi olla kiusaamisen loppumisesta. Lapseni voi siis jäädä ko. kouluun, mutta tulen seuraamaan tilannetta tarkasti. Voimia tämä kevät tulee vaatimaan, sen tiedän!
Haluan kiittää teitä kaikkia, jotka olette osallistuneet tähän keskusteluun. Olen saanut teiltä lisää tukea ja voimia, kiitos siitä.
Olet vahva ja rohkea, kun jaksat lastasi puolustaa.
tyttären kiusaamisen takia jo tokaluokalta asti.kaikki ei ole samallaisia.ja silmätikuksi joutuminen vetää yksinhuoltajankin silmätikuksi.koulun jälkeen puhelimeen tulleet oudot nimettömät puhelut,tai tekstarit,ei todellakaan selviteetävää koska sattunut koulun jälkeen.loukkaavasta tekstiviestistä tehtiin rikosilmoitus,mutta kiusaajaa suojellakseen sitä ei ole selvitetty.täytyy ihmetellä.miten nuori jaksaa tälläistä painostamista sairastumatta esm,mielenterveyden ongelmiin,meillä ei ainakaan enää harrasteta mitään,koska kotiin tullessa voi joutua kolttosten kohteeksi ja lapsensa joutuu jostain hakemaan kotiin,koska muuten ei pääse.jaksamista teille molemmille