kysymys

Haluaisin kysyä löytyykö ketään joka osaisi sanoa miten toimisin tässä tilanteessamme. Perheeseemme oli sijoitettu lapsi ja sijoitus päättyi jokunen aika sitten ongelmiin, joita en lähde tässä erittelemään. Kuitenkin sen sanon, että kyseessä ei ollut mitään sellaista meidän perheessä olevaa syytä, miksi lapsi ei olisi voinut jatkaa meillä. Hän siirtyi kuitenkin toiseen sijoituspaikkaan. Sijoituksen vaihtuessa sovittiin nimenomaan, että yhteys lapseen säilyy. Hän oli perheessämme useita vuosia. Sijoitukseen päättymiseen liittyi kuitenkin erimielisyyksiä sosiaalityöntekijöiden kanssa ja meidät leimattiin perheenä yhteistyökyvyttömäksi. Kannan siitä kyllä vastuun, olin varmasti todella hankala omassa pahassa olossani. Olen pyytänyt sanojani anteeksi, turhaan. Olin itse aivan rikki tilanteessa ja nyt olen pikkuhiljaa toipumassa. Haluaisimme pitää yhteyttä tähän lapseen, mutta se ei ole mahdollista. Olen ollut yhteydessä lapsen aiemmin tutkineeseen psykologiin, joka oli sitä mieltä, että on pöyristyttävää, mikäli side lapsen ja meidän välillä katkaistaan. Hän ei nähnyt sitä missään tapauksessa lapsen etuna. Korostan siis, että hoidin lapsen parhaan kykyni mukaan ja mitään sellaista ei tapahtunut koskaan, mikä antaisi aihetta yhteydenpidon rajoittamiselle. Päinvastoin "uhrasin" oman perheeni hyvinvoinnin sekä itseni terveyden lapsen hoidolle. Siitä en kuitenkaan ole katkera, uskon, että ne olivat tärkeitä vuosia lapselle. Lasta emme siis ole voineet tavata kertaakaan hänen lähtönsä jälkeen. Myöskään kukaan ei ole kysynyt miten voimme tässä tilanteessa. Lähinnä haluasin nyt kysyä, että luovutanko, kun tuntuu, että taistelen tuulimyllyjä vastaan? Päivääkään ei ole etten tätä lasta kaipaisi ja olen aivan varma, että loppupeleissä sekin kääntyy hänelle lisätraumaksi, että side katkaistaan näin. Nyt toivoisin siis, että jos joku olisi kokenut jotain em. kaltaista, niin kertoisi miten toipui ja säilyikö suhde lapseen mitenkään ja saitteko tukea?
7641
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

teidät ja pitää yhteyttä entisiin sijareihinsa, omiin vanhempiinsa ja elää silti toisessa sijariperheessä? Kiirettä pitää lapsella, jos vielä koulukin on hoidettavana ja entiset ja kenties sitten uuden sijoituksen myötä uudet kaverisuhteet ja biokotiseudun kaverit. Mielestäni sosiaalivirnanomaisten velvollisuus on selvittää lapselta hänen tahtonsa eikä lasta saa velvoittaa itse antamaan entisille sijareille kieltävää vastausta, koska hän on lapsi, eikä häntä saa kuormittaa. Lapsi ei ole velvollinen terapoimaan entisiä sijareita, sitä varten on hyvinvointiyhteyskunnassa (olevinaan) terveydenhoitopalvelut kaikille tasapuolsesti. Jos te sijarit ette luota sossuun tässä asiassa, vaan sossu mielestänne peittelee lapsen tahdon tavata teitä, niin en todellakaan tiedä, mitä on tehtävissä, ehkä kantelu sossusta.

Äänestä
  • Siis lapsi haluaa tavata. Sen olen kuullut häneltä itseltään puhelimessa ja myös sos.tt.ltä asiaa kysyessäni on vastaus ollut, että lapsi haluaa tavata. Kyse ei siis missään tapauksessa ole lapsen halusta. Vaan onko se sitten tavallista, että voidakseen kiinnittyä uuteen paikkaan, niin täytyy katkaista välit entiseen? Minun käsitykseni mukaan ei, mutta ilmeisesti olen ihan hakoteillä tässä asiassa ja siksi kysynkin apua.

    Äänestä

  • vertaistuki kirjoitti:

    Siis lapsi haluaa tavata. Sen olen kuullut häneltä itseltään puhelimessa ja myös sos.tt.ltä asiaa kysyessäni on vastaus ollut, että lapsi haluaa tavata. Kyse ei siis missään tapauksessa ole lapsen halusta. Vaan onko se sitten tavallista, että voidakseen kiinnittyä uuteen paikkaan, niin täytyy katkaista välit entiseen? Minun käsitykseni mukaan ei, mutta ilmeisesti olen ihan hakoteillä tässä asiassa ja siksi kysynkin apua.

    Meillä on ollut samanlainen tilanne,poika siirtyi erityishoitoa tarvitsevana ammatilliseen hoitokotiin Pojan ehdoilla yhteyden pito,näin sovittiin siirtopalaverissa.Hän soittelee joskus.

    Äänestä

  • vertaistuki kirjoitti:

    Siis lapsi haluaa tavata. Sen olen kuullut häneltä itseltään puhelimessa ja myös sos.tt.ltä asiaa kysyessäni on vastaus ollut, että lapsi haluaa tavata. Kyse ei siis missään tapauksessa ole lapsen halusta. Vaan onko se sitten tavallista, että voidakseen kiinnittyä uuteen paikkaan, niin täytyy katkaista välit entiseen? Minun käsitykseni mukaan ei, mutta ilmeisesti olen ihan hakoteillä tässä asiassa ja siksi kysynkin apua.

    Jos lapsi haluaa tavata ja sosiaaliviranomainenkin on todennut lapsen haluavan tavata, niin kuka estää tapaamisen. Kävikö noin biovanhemmillekin.

    Äänestä

  • vertaistuki kirjoitti:

    Siis lapsi haluaa tavata. Sen olen kuullut häneltä itseltään puhelimessa ja myös sos.tt.ltä asiaa kysyessäni on vastaus ollut, että lapsi haluaa tavata. Kyse ei siis missään tapauksessa ole lapsen halusta. Vaan onko se sitten tavallista, että voidakseen kiinnittyä uuteen paikkaan, niin täytyy katkaista välit entiseen? Minun käsitykseni mukaan ei, mutta ilmeisesti olen ihan hakoteillä tässä asiassa ja siksi kysynkin apua.

    sijaisvanhempien kirjoituksia näistä "rauhoittumis- ja kiinnittymisajoista jne".
    Puhumattakaan siitä ettei anneta sijoitetun lapsen tai nuoren tavata omia vanhempiaan tapaamisten jälkeisen "oireilun" vuoksi.

    Murheellistahan se on, jos lapsikin haluaa tavata teidät.
    Kuka nämä tapaamiset virallisesti estää tai haluaa estää? Lapsen omat vanhemmat vai?

    Laitatte kirjallista kyselypostia sosiaalitoimistolle, joka lapsen asioista päättää
    ja laittakaa oma ehdotus lapsen tapaamisista mukaan.

    Äänestä

  • ....... kirjoitti:

    Käsitykseni mukaan tapaamisten estäminen johtuu siitä, kuten jo aiemmin kerroin, että jouduimme konfliktitilanteeseen sosiaalityöntekijän kanssa. Tämä tietohan mennyt jo uudelle sijaisperheellekin ja sen myötä heillä ikäänkuin "oikeus" kohdella meitä näin. Siis olla suostumatta siihen, että tapaisimme lapsen. Muuta selitystä en tiedä. Kysymykseeni asian suhteen on vastattu, että lapsen täytyy kiinnittyä uuteen paikkaan.Ymmärtäisin jos olisi kyse viikoista tai joistakin kuukausista.

    meillä sossu on bio-äidin puolella. meistä tehdään hankalia ja yhteistyökyvyttömiä kun toimimme lapsen parhaaksi. Meitä osotellaan sormella ja haetaan vikaa oikein etsimisen ilosta et sossu saisi sopimuksen rikki.minä sijaisvanhempana alan olla aika kypsä.ihmettelen suuresti että jos meitä näin kohdellaan miten suomesta enää löytyy perheitä.Mutta onneksi minulla on ihana työnohjaaja joka on huomannut mikä peli tässä meidän kohdalla on menossa.Minulla on myös muita tukioita. Lapsi on ihana ja tykkään hänestä hän kutsuu minua äidiksi on sääli jos sossun väärät puheet painavat kupissa enemmän kuin meidän jotka pidämme lapsesta hyvää huolta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

vertaistuki kirjoitti:

Haluaisin kysyä löytyykö ketään joka osaisi sanoa miten toimisin tässä tilanteessamme. Perheeseemme oli sijoitettu lapsi ja sijoitus päättyi jokunen aika sitten ongelmiin, joita en lähde tässä erittelemään. Kuitenkin sen sanon, että kyseessä ei ollut mitään sellaista meidän perheessä olevaa syytä, miksi lapsi ei olisi voinut jatkaa meillä. Hän siirtyi kuitenkin toiseen sijoituspaikkaan. Sijoituksen vaihtuessa sovittiin nimenomaan, että yhteys lapseen säilyy. Hän oli perheessämme useita vuosia. Sijoitukseen päättymiseen liittyi kuitenkin erimielisyyksiä sosiaalityöntekijöiden kanssa ja meidät leimattiin perheenä yhteistyökyvyttömäksi. Kannan siitä kyllä vastuun, olin varmasti todella hankala omassa pahassa olossani. Olen pyytänyt sanojani anteeksi, turhaan. Olin itse aivan rikki tilanteessa ja nyt olen pikkuhiljaa toipumassa. Haluaisimme pitää yhteyttä tähän lapseen, mutta se ei ole mahdollista. Olen ollut yhteydessä lapsen aiemmin tutkineeseen psykologiin, joka oli sitä mieltä, että on pöyristyttävää, mikäli side lapsen ja meidän välillä katkaistaan. Hän ei nähnyt sitä missään tapauksessa lapsen etuna. Korostan siis, että hoidin lapsen parhaan kykyni mukaan ja mitään sellaista ei tapahtunut koskaan, mikä antaisi aihetta yhteydenpidon rajoittamiselle. Päinvastoin "uhrasin" oman perheeni hyvinvoinnin sekä itseni terveyden lapsen hoidolle. Siitä en kuitenkaan ole katkera, uskon, että ne olivat tärkeitä vuosia lapselle. Lasta emme siis ole voineet tavata kertaakaan hänen lähtönsä jälkeen. Myöskään kukaan ei ole kysynyt miten voimme tässä tilanteessa. Lähinnä haluasin nyt kysyä, että luovutanko, kun tuntuu, että taistelen tuulimyllyjä vastaan? Päivääkään ei ole etten tätä lasta kaipaisi ja olen aivan varma, että loppupeleissä sekin kääntyy hänelle lisätraumaksi, että side katkaistaan näin. Nyt toivoisin siis, että jos joku olisi kokenut jotain em. kaltaista, niin kertoisi miten toipui ja säilyikö suhde lapseen mitenkään ja saitteko tukea?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu