Millainen keittiö?

perhekokki

Mihin perustuu se, että nykyään suurissa ja avarissa tupakeittiöissä ei ole paikkaa ruokailulle?
On ymmärrettävää, että kun on paljon vieraita, tarvitaan suuri pöytä ja paljon tilaa, ja silloin kannetaan ruuat kauniisti esille pois keittiön puolelta. Mutta kun ruokaillaan oman perheen kanssa arkiruokailua, niin silloinkaan ei ole paikkaa syödä keittiössä. Vaikka koko huusholli on yhtä suurta tilaa, jääkaapilta ruokapöytään näyttää monessa talossa olevan pitkä matka (=monta askelta), samoin astiakaapilta, hellalta jne. Kannapa siinä aamukiireessä lapsiperheen puurolautaset, maitopurkit ja jogurtit, juustot, voit, leivät ym ensin keittiösaarekkeesta ruokailutilaan ja sitten vielä takaisin! Miksi näin?
Okei, avarassa keittiösaarekkeessa, jossa ei ole ruokapöytä haittana, on helppo, väljä ja mukava laittaa ruokaa isommallakin joukolla. Mutta kun se ruoka pitää myös syödä, ja se vaatii melko monen tavaran kiikuttamista melko kauas niiden säilytyspaikoista.
Ehkä tuollaiseen ruuanvalmistuskeittiöön sopii pieni aamiaispöytä parille hengelle, jotka sitten laittavatkin ruokaa vain viikonloppuisin ja silloin ystäväjoukon kanssa. Mutta melkoisen suuri osa meistä omaa kotia tarvitsevista taitaa sittenkin olla tällaisia ihan tavallisia lapsiperheitä, jotka aamuin, päivin ja illoin roudaamme astioita ja ruokia ison tuvan laidasta toiseen. Kun sinne isoon ja ihanaa ruuanvalmistuskeittiöön ei kerta kaikkiaan sovi kahta aikuista ja pitkää liutaa lapsia ruokailemaan tarpeeksi suuren pöydän ääreen.
No, sehän on valinta. Voihan jokainen suunnitella talonsa sellaiseksi kuin haluaa. Kyllä voi, tottakai. Mutta mitä meille tarjotaan? Ihania ruuanvalmistuskeittiöitä ja edempänä olevia ruokailutiloja. Jos ei pohjapiirustuksesta huomaa, minkä tavarankiikutusrumban itselleen on hankkimassa, voi käytännön elämässä tulla suru puseroon, kun saarekeliettä ei voikaan siirtää toiseen paikkaan ja viedä ruokapöytää tilalle.
Tästä syystä meillä on iso L-muotoinen tupa, jossa on suuri ruokapöytä. Melkeinpä paikallaan kääntymällä ruuat ja astiat saa pöytään ja pöydästä pois. Tilaa pöydän ja L:n väliin jää kuitenkin niin paljon, että siinä sopii ainakin kaksi kokkia hyvin huushollaamaan. Kokemusta on useammastakin pyöriskelijästä.
Näkemyksiä!

3

745

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • A.Lanmies

      Katselin pitkästä aikaa talotehtaiden sivustoja. Kyllä sieltä minun silmiini osui myös sellaisia keittiöratkaisuja joita kaipasit kirjoituksessasi. Mutta muuten pohjaratkaisujen yleisilme oli aika lattea. Julkisivuista löytyi kaikkea "modernista" romantiikkaan mutta julkisivujen takana toistuivat samanlaiset tylsänoloiset pohjat. Taitaa kuitenkin olla niin että tehtaat tekevät sitä mikä myy. Ja kun tuollaisia ostetaan niitä myös tehdään.

      PS. Jokin aika sitten joku valitteli sisäänkäyntinäkymän ankeutta, eli että ulko-ovelta näkyy vessaan tai makuuhuoneeseen. Sellaisia en huomannut, tosin katselin vain tusinan verran pohjia.

    • ei voi saada

      eli tilavaa keittiötä ja ruokailutilaa. Pitää tinkiä tarvittavista 50 neliöstä hiukan.

    • vaihtoehto....

      Voithan tehdä keittiön jossa jääkaapin vieressä on pöytätilaa tehdä aamupalat jne. Tason yläpuolelle kuivamuonat, leivät, kahvit ym. ja alapuolelle siihen tarvittavat lautaset ja mukit. Kätevää on, lapset voivat itse tehdä aamupalansa siinä ja mennä pöydän ääreen kuppeineen ja lautasineen.
      Muille ruoille pöytä katetaan ja ruoat kiikutetaan pöytään sekä seurustellaan lasten kanssa pöydän ääressä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      118
      2435
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1562
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      644
      1028
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      993
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      962
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      98
      906
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      875
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      710
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      706
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      696
    Aihe