Hypnologia, valemuistot ja oikeusturva

häkellyttävää

Valemuistot ovat asiantuntijoiden mukaan epäpätevän hypnoosin, regerssion tai projektiivisten menetelmien käytön tai virheellisen traumaterapian pahimpia haittoja. Kyse voi olla oikeusturvasta rikostutkinnassa tai lastensuojelussa - tai uudelleentraumatisoitumisesta. Toisen maallikkohypnoosijärjestönkin koulutuspäivillä piti muistikysymyksiä käsiteltämän, mutta kuulema poliisi peruutti tulonsa.

Mitä mieltä olette SHY:n ja Oy Suggestomedia Ab:n lehden kirjoituksesta? Hypnologia 2/2007, s. 3: "Valmistumiseni jälkeen ensimmäinen tehtäväni oli nimittäin paljastaa epäily erään perheen lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Lasten piirtämät kuvat olivat todisteet, joilla viranomaiset saatiin liikkeelle. Lasten äiti oli käynyt pyytämässä apua perheneuvolasta jo monesti, mutta hänelle oli vastattu aina: "Ei lapsillasi ole mitään hätää." Miiat näillä lapsilla on takana? Pahantekijä on pelotellut heidät niin, että he eivät puhu mitään. On salaisuuksia, joita ei kerrota. Kaikki on "ihan hyvin" ja "ihan kivasti", vaikka lapsilla on käytöshäiriöitä ja suurta ahdisteta kotona, koulussa, päiväkodissa. Nyt nämä lapset pääsevät spesialistin hoitoon. Uskon, että aikanaan heilläkin tulee olemaan elämä edessä.... Minulla käy terapiassa useita keski-ikäisiä insestin ja pedofilian uhreja, jotka kertovat toinen toistaan kamalampia elämäntarinoita... Voimme muuttaa menneisyyden kokemukset nykyisyyden ja tulevaisuuden voimavaroiksi. Aiakas ihmetteli, miten tämä onnistuisi, sillä hänen menneisyytensä on ollut täyttä p-kaa. Sanoin: "Se on erittäin hyvä lannoite kukkatarhalle..." "

9

679

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hypnoosijärjestön

      koulutuspäivillä käsiteltiin nimenomaan muistin fysiologiaa ja psykologiaa. Erityisesti paneuduttiin muistikuvien muuntumiseen ja muistojen tulkintaan sekä valemuistojen syntymiseen. Tämä kaikki siksi, ettei erehdyttäisi pitämään hypnoosia valheenpaljastuskoneena ja ettei vahingossa istutettaisi valemuistoja ihmiseen.

      Mitä tulee esittämääsi artikkeliin, on se mielestäni monessakin suhteessa epäpätevä.
      En tiedä miten hyvin juuri kurssinsa lopettanut oli perehtynyt muistin luonteeseen. Väitetyssä insestitapauksessa vaaditaan suurta korrektiutta, hienotunteisuuta, varovaisuutta ja omista ennakkotäsityksistä vapautumista.Siinä liikutaan vaarallisella alueella sillä olettamuksetkin saattavat muuttua "tosiksi"

      Artikkelin loppu on mauttomuudessaan pöyristyttävä

      • ongelmia Suomessa?

        Lennokas ja hämmentävä kirjoitus tosiaan.

        Tiedätkö onko valemuisto-oireista ollut ongelmia Suomessa?

        Ns. maallikkohypnoosin (ilman käyttäytymis- tai lääketieteellistä peruskoulutusta toimivien) olisi kuulema väitetty aiemminkin, että hypnoositilassa prosessoitua voisi muka käyttää luotettavana todistusaineistona.

        Jotakin tuollaista epäselvää olin tuosta lennokkaasta Maija Leena Matikaisen kirjoituksesta hahmottavinani

      • on ollut
        ongelmia Suomessa? kirjoitti:

        Ihmisen muisti ja muistot muuttuvat elämän varrella jatkuvasti. Siinä mielessä muisti toimii tarkoituksenmukaisesti. Asialla on kuitenkin toinen puoli. Jos jollekulle herää epäily esim insestistä, pieni vihjekin saattaa riittää siihen, että syntyy valemuisto. Tällä en kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö insestitapauksia tapahtuisi. Juuri tästä syystä niiden käsittelyssä vaaditaan huolellisuutta ja tarkkuutta.
        Tämä on asia, jonka jokaisen hypnoosin kanssa työskentelevän tulee ottaa huomioon. Myös lääkäreiden ja terapeuttien.

      • lehden vastuu??
        on ollut kirjoitti:

        Järkyttävää. Epäselvät viittaukset "terapeutteihin" ja erikoisiin tulkintaoppeihin vain ihmetyttävät. "Terapeuttinahan" voi esiintyä kuka vain. Niin kolmen viikonlopun kurssit käynyt terapoija kuin "tajunnallisen kulttuuriterapian" tai "suggestoterapia - SHY"-kurssituksen käynyt...

        Minkä alan terapeutti tuo hypnologi on sitten on, joka kirjoitti tuon kritisoimasi artikkelin???

    • tarjonta?

      Mikä on näiden regressioiden tarjonta tätä nykyä? Onko puoskarilakien tulo jo vaikuttanut tarjontaan?

      • kun ..

        suggerin työkalupakkiin kuuluu aina regressiotyöskentely. ongelmia hoidetaan aina regressiolla..

      • ppj+o
        kun .. kirjoitti:

        suggerin työkalupakkiin kuuluu aina regressiotyöskentely. ongelmia hoidetaan aina regressiolla..

        Regressiotyöskentely on yksi työkalu hypnoosityöskentelyssä. Ei sitä kuitenkaan tarvitse aina käyttää. Mielestäni tämä on asia josta viimekädessä asiakkaan on itse saatava päättää. Jos se on ainoa työkalu niin se on tekijän ammattitaidottomuutta.

      • ammattilainen
        ppj+o kirjoitti:

        Regressiotyöskentely on yksi työkalu hypnoosityöskentelyssä. Ei sitä kuitenkaan tarvitse aina käyttää. Mielestäni tämä on asia josta viimekädessä asiakkaan on itse saatava päättää. Jos se on ainoa työkalu niin se on tekijän ammattitaidottomuutta.

        Hyvinkin usein progressiofantasioiden tuottaminen on tehokkaampaa kuin regresiotyöskentely. ja kun siihen lisää vielä postsuggestiot tavoitteista, niin asia on jo hyvällä mallilla.
        Totta on, että pelköästään regressioon tukeutuminen kuvastaa ainoastaan tekijän näköalattomuutta.

      • ffgtyy7
        ammattilainen kirjoitti:

        Hyvinkin usein progressiofantasioiden tuottaminen on tehokkaampaa kuin regresiotyöskentely. ja kun siihen lisää vielä postsuggestiot tavoitteista, niin asia on jo hyvällä mallilla.
        Totta on, että pelköästään regressioon tukeutuminen kuvastaa ainoastaan tekijän näköalattomuutta.

        JUS NÄIN.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä

      Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai
      Ikävä
      108
      9763
    2. Persut: haluamme lisää veroja!

      Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki
      Maailman menoa
      77
      4982
    3. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      66
      4759
    4. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      5
      3243
    5. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      9
      2451
    6. Numero josta kaivattusi tulee mieleen

      Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.
      Ikävä
      106
      1696
    7. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      45
      1487
    8. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      53
      1451
    9. Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera

      Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota
      Lieksa
      59
      1414
    10. Heräsin taas sinä mielessä

      Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?
      Ikävä
      65
      1331
    Aihe