Mitä tuolle kissalle voisi tehdä kun siitä lähtee niin tolkuttomasti karvaa. Vähän aikaa jos on kisu sylissä niin vaatteet aivan karvassa. Kissaa vähän silittää niin karva pöllyää. Jos ihan kevyesti vedän niin lähtee iso tuppo karvaa irti turkista. En ymmärrä miten sitä karvaa voi lähteä niin paljon, eikä kissalla ole yhtään kaljuja läikkiä missään. Karvaa siitä on lähtenyt niin paljon niin kauan kuin muistan (kisu 4-vee, leikattu sisäkissa). Paria eri vitamiinikuuria olen kokeillut (ainakin viacutan), mutta ilman mitään vaikutusta. Turkki myös hilseilee, ei kuitenkaan kutise. Madotukset kunnossa. Eläinlääkärissä käytetty, määräsi sen vitamiinikuurin. Ruokavaliota muutettu (puolisen vuotta ollut raakaruokinnalla), ei voi vika olla missään ruoka-aine allergiassakaan. Epäilen jotain puutostilaa, mutta kun ei ne vitamiinit auta. Vai pitäisikö minun kokeilla lisätä ruuan sekaan jotain, antaa enemmän kalaa..?
karvanlähtö
karvaläjä
7755
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Saako kissa tarpeeksi rasvahappoja? Kalaöljy auttaa usein ihon kuivuuteen (hilse ym). Myös näin talviaikaan huoneilman kostutus voi auttaa jonkin verran. Voisiko kissalla olla stressiä?
Allergian mahdollisuus kannattaa ottaa huomioon ruokavaliosta riippumatta. Myös jollekin tietylle lihalle tai kalalle voi olla allerginen.
Öljyä suosittelisin minäkin.
Mutta onko kissasi karvanlähtö sitten jotenkin epänormaalia? Joistain kissoista vaan lähtee karvaa tosi paljon ja se on vielä joskus tosi näkyvää ja tarttuvaa. Suosittelisin harjaamaan usein. Lyhytkarvaista kumisualla ja pitkäkarvaista "karstalla". Kun kissa harjataan säännöllisesti siitä lähtee muuten huomattavasti vähemmän irtokarvoja.
Millaista sen kalaöljyn sitten pitää olla ja mistä se kannattaisi ostaa? Ai jotain ihan tavallista ihmisille tarkoitettua? Ja kuinkahan paljon sitä sitten esim. viikossa pitäisi antaa?
Kyllä se karvanlähtö minusta on varsin epänormaalia, en ole koskaan nähnyt kenenkään muun kissasta lähtevän yhtä paljon karvaa. Vaikka harjaisin sitä kuinka kauan, karvaa vain lähtee lisää ja lisää ja lisää. Yhden takin puhdistamiseen saa kuluttaa melkeimpä rullallisen liimateippiä ja joka ikinen vaatekappale kun on niitä kissankarvoja täynnä..
Kollikissallani 4v on takajaloista lähtenyt sisäpinnoilta karva, ihan melki kaljut isot läikät. muualta ei niinkään. Lieneekö jotain allergiaa.
Sinunkin kissalla saattaa olla kyse jostain ruoka-allergiasta.
karvee lähtee paikoittain kaljuksi asti, kannattaisi käydä tutkituttamassa kissa.
Kyse voi olla ruoka-aine allergiasta, mutta myös monesta muusta.
ja annostukset myös. Esimerkiksi Eforion
Ihmisten öljyjä ei kannata lähteä antamaan, saattaa olla liian tujuja kissalle( esim. lisäilty kaikkea mikä ei kissalle sovi)
http://www.elainlaakarisi.fi/ihon-hoito-rasvahappolisät-ihon-laadun-parantamiseksi-c-69_88_157.html
Myös biotiini (ainakin Biorion -valmiste) on hyväksi iholle ja turkille.
Kannattaa antaa kuuri molempia, ainakin muutaman kerran vuodessa.
Meillä kaksi sisäkissaa, joilta molemmilta karvaa lähtee todella runsaasti.
Joskus on käsi täynnä irtokarvaa jos silittää kissaa hieman kauemmin...
Myös sohvan saan teippiharjata tai imuroida monta kertaa päivässä...
Joku joskus totesi minulle, että se on hieman sisäkissojen vika...
En tiedä....