Stressikissa

Hei.

Kissamme, leikattu 7-vuotias neitokainen on aina ollut arahko sisäkissa.
Hiljainen, rauhallinen ja kaikin puolin mukava kissa.
MUTTA:
sisälle pissaamista on ollut pari vuotta aika ajoin,
kissaa on kuskattu eläinlääkäriin syytä löytämättä.
On käyty eläinlääkärin kanssa keskusteluja ja päästy yhteisymmärryksessä tilanteeseen, että kissa on stressikissa.
Koska pissaamiset alkoi,
kun koira jostain syystä alkoi juuri tätä kissaa jahtaamaan asunnossa(en tiedä miksi ja muiden kanssa koira oli ihan ok).
Eikä koira pahaa tehnyt koskaan, halusin kai vain haistella.

Tilanne paheni niin, että kissa oli rauhoittavalla lääkityksellä ja koiralle etsittiin uusi koti.

Koiran lähdön jälkeen läkitystä ei tarvittu,
koska pissaamiset loppui kuin seinään.

Nyt on ollut valtataistelua,
stressikissa vastaan nuorin leikattu tyttökissa.

Arvaattekin, pissaamiset on alkaneet taas ja kissa luimii pitkin seinien vierustaa(jota on tehnyt ennenkin juuri stressatessaan)

Meillä on lapsia,
en haluaisi että heitä aletaan pahimmassa tapauksessa kiusaamaan,
jos kissa onkin heidän kouluvarusteisiinsa pissannut...
enkä haluaisi kissaa taas pistää rauhoittavien lääkkeiden alaiseksi,
koska se ei tunnu kissan elämältä.
Eikä tuo nuori kissa jätä vanhinta silloin rauhaan ja siirrämme vaan ongelmaa.

Vinkkejä, mitä voisin tehdä?
7716
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

*Meillä on tuttua hiekkaa, jonka puhdistan aina nähdessäni kissan siellä käyvän.

*Hiekka-astioita ohjeiden mukaisesti kahden kissan taloudessa 3kpl

*"Tasaista" elämää en voi luvata ja taata, koska perheessämme on kolme lasta,
mutta kissoja ei kiusata, ei revitä eikä häiritä.

*Stressikissamme pelkää kuljetuskoppaa, jätesäkkejä, uusia mattoja.
Joskus kolahdukset, paukahdukset saa myös kissan pissaamaan väärään paikkaan.
Jouluna otin esiin joulumaton jossa ilmeisesti oli koiranhajua,
pissaa oli sen jälkeen kolmella matolla mukaan lukien joulumaton :(

Kissa on muuten sisäsiisti, eikä tee kakkoja muualle kuin hiekka-astiaan.

Olen aika toivoton tilanteen kanssa.

Äänestä

Onko teillä Feliway-haihdutin ja suihketta? Ne kannattaa hankkia ensiksi. Suihketta kannattaa laittaa pahimpiin taistelupaikkoihin kerran-pari päivässä, etenkin kapeisiin käytäviin, pöytien alle jne ahtaampiin paikkoihin, joissa tilanne saattaa alkaa herkemmin. Feromoni rauhoittaa kaikkia osapuolia.

Eihän kiusaava kissa ole sairas? Samoin kannattaa varoiksi viedä stressikissan pissanäyte tutkittavaksi, jos nyt on hetken aikaa ollut pissatonta aikaa ennen uudelleen aloittamista. Herkästi stressaavasta kissasta voi olla vaikea päätellä, koska on tulehdus kyseessä ja koska ei. Johonkin sairauteen viittaisi myös tuo toisen kissan kiusaaminen: kissat yrittävät ajaa heikoimman yksilön pois laumastaan ettei se houkuttele petoja reviirille. Jos kissat olisivat ulkona, stressikissaa ei todennäköisesti enää päästettäisi kotiin. Varmista myös, että vessakäynnit sujuvat toisen kiusaamatta. Yleensä kiusaajakissa pyrkii kaikin tavoin estämään kiusatun vessan käytön, ruokailun, leikkimisen ja normaalin liikkumisen.

Kiusaaminen saattaisi loppua, jos tilanteita ei pääse syntymään pitkään aikaan (esim muutama viikko). Parhaiten kiusaamisen estäminen onnistuu eristämällä kiusattu tai kiusaava kissa omaan tilaansa, jonka jälkeen kissat päästetään varoen takaisin yhteen. Ennen yhteen päästämistä kissat vaihdetaan päiväksi toistensa tiloihin ja samalla tehdään silittelemällä hajujen vaihtoa. Tässä tapauksessa eristäminen voisi olla stressikissalle hyvä ratkaisu.

Minkä ikäisenä kissa on erotettu emostaan?

Äänestä
  • Feliwayta on ollut suihkeena ja haihduttimena,
    ei apua.

    Kiusaava kissa leikkii,
    ei siis tarkoita kiusaamisena mutta tuo stressikissa vaikuttaa,
    että haluaisi olla rauhassa.
    Myös jonkun verran tuota valtataistelua on ollut sen takia ilmassa.
    Kirjoitin vähän epäselvästi tuon kiusaamisen, anteeksi.
    Stressikissa on Johtajakissana,
    ainakin vielä ja tuo 2-vuotias pentukakara vaan on vallaton.

    Ajatus on viedä taas kissa lääkäriin,
    koska näytettä ei kotioloissa saa,
    eikä oikein lääkärissäkään sillä kissa pissaa paniikissa kantokoppaansa rakon tyhjäksi :(

    Meillä ei ole mahdollista tuolla tavalla erottaa kissoja toisistaan,
    kukaan ei ota stressikissaa(eikä lisästressin takia suositellakkaan),
    eikä tuo nuorempi oikein pärjää ilman kaveria.

    Liian nuorena tämä neiti luovutettiin,
    ikää n. 7vkoa.
    En olisi ottanut ellei olisi ollut kissan henki kyseessä.

    Eläinlääkäri sanoi jo aiemmin,
    että vaihtoehdot on vähissä.
    Koira(pahin stressin aiheuttaja)pois tai kissalle helpompi olo ikiunella...

    Äänestä

  • Huolestunut mamma kirjoitti:

    Feliwayta on ollut suihkeena ja haihduttimena,

    Meill asustaa 6-v. kissaherra joka on lääkärin mukaan kanssa stressikissa. Aina pissaillut "väärin". Sen kanssa on käyty kanssa useasti lekurilla. Mitään vikaa ei löydy ei kiteitä, eikä muutakaan. Kanssa meille liian aikaisin tullut. Mut ei me sitä ikiunen piikille viedä kun ei se ole sairaskaan. Koitetaan kestää vaan ja tehdä sen olo mukavaksi. Lekuri epäili meillä et sillä on leikkauksen yhteydessä ehkä jäänny jotain ja pissailee/merkkailee siksi yhä.
    Meillä tuo kolli hoitelee kaikki vaatteet jotka tippuu alakerrassa lattialle. Meillä on 4 kissaa. Yksi tosiaan stressikissa. Oletko tutustunu pissi pois aineeseen jolla voi pestä vaatteita ja yms.? Meillä ei oo koitettu edes mielialalääkettä. Vaikka lekuri joskus sellaisestakin puhui.

    Äänestä

ja osta homeopaattista valmistetta Staphysagria C30. Anna 2x päivässä 3 päivän ajan. Jos tästä ei apua, voit antaa korkeampaa potenssia, esim. C200.

Ja muutenkin, pääkaupunkiseudulla toimii eläinhomeopaatteja ja kokemusta on, kyllä apua löytyy esim. juuri tällaiseen vaivaan.

Äänestä
  • Homeopatiaa kannattaa ehdottomasti kokeilla. Meillä saatu kissojen pissailu kuriin homeopatialla.

    Homeopaattinen hoito kannattaa kuitenkin suunnitella ammattilaisen kanssa, näin saa varmemmin heti oikean lääkkeen. Se mikä toimii toisella, ei välttämättä toimi toisella.

    Äänestä

Oletko kokeillut Feliwayta? Onko useampia hiekkalaatikoita eri paikoissa?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Huolestunut kissamamma kirjoitti:

Hei.

Kissamme, leikattu 7-vuotias neitokainen on aina ollut arahko sisäkissa.
Hiljainen, rauhallinen ja kaikin puolin mukava kissa.
MUTTA:
sisälle pissaamista on ollut pari vuotta aika ajoin,
kissaa on kuskattu eläinlääkäriin syytä löytämättä.
On käyty eläinlääkärin kanssa keskusteluja ja päästy yhteisymmärryksessä tilanteeseen, että kissa on stressikissa.
Koska pissaamiset alkoi,
kun koira jostain syystä alkoi juuri tätä kissaa jahtaamaan asunnossa(en tiedä miksi ja muiden kanssa koira oli ihan ok).
Eikä koira pahaa tehnyt koskaan, halusin kai vain haistella.

Tilanne paheni niin, että kissa oli rauhoittavalla lääkityksellä ja koiralle etsittiin uusi koti.

Koiran lähdön jälkeen läkitystä ei tarvittu,
koska pissaamiset loppui kuin seinään.

Nyt on ollut valtataistelua,
stressikissa vastaan nuorin leikattu tyttökissa.

Arvaattekin, pissaamiset on alkaneet taas ja kissa luimii pitkin seinien vierustaa(jota on tehnyt ennenkin juuri stressatessaan)

Meillä on lapsia,
en haluaisi että heitä aletaan pahimmassa tapauksessa kiusaamaan,
jos kissa onkin heidän kouluvarusteisiinsa pissannut...
enkä haluaisi kissaa taas pistää rauhoittavien lääkkeiden alaiseksi,
koska se ei tunnu kissan elämältä.
Eikä tuo nuori kissa jätä vanhinta silloin rauhaan ja siirrämme vaan ongelmaa.

Vinkkejä, mitä voisin tehdä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu