Onkohan kenelläkään täällä vierailevalla mitään kokemuksia seksuaalimagiasta, ainakin aihe näyttää loistavan poissaolollaan?
Seksuaalienergia on yksi ihmisen suurimmista voimista. Luomisprosessissa ihmisen muodostanut energia on kulkenut alas kaikkien chakrojen läpi ja on uinuvassa tilassa juurichakran kohdalla. Mytologiassa tämä voidaan kuvata puun juurelle kiertyneenä käärmeenä. Seksuaalimagia on keino ottaa tämä valtava energia hyötykäyttöön. Kundalinivoiman noustessa selkärankaa pitkin se avaa kaikki chakrat ja johtaa lopulta henkiseen valaistumiseen.
Kertokaa jos löytyy kokemuksia!
seksuaalimagia
25
4691
Vastaukset
- noin!
Sexuaalimagia ja kundaliinin nostaminen taitavat olla hieman eri juttuja. Kundaliinin kanssa kannattaa olla varovainen, sillä väärin tehtynä se aiheuttaa kundaliinihulluuden, tai voi jopa tappaa.
- arkonada
myös maallisella asteella seksuaalimagia jos pornoa nyt voidaan mystisoida saa monen mielestä hyväksikäytön viitan.ellei kyse ole ns magian varjolla suoritetusta pitkitetystä onanoinnista...kynttilänvalossa jonkun autiotalon ullakolla tai muussa hämyisessä paikassa...juuri mahdollisuus joutua pervertikkojen uhriksi rajoittaa keskustelua seksuaalimagiasta...
- Anonyymi
arkonada kirjoitti:

Liittyneekö, joku oli tehnyt seksuaalisiin tekohin houkuttelevia taikoja, oveen koputti tuntematon mies haluissaan ja ...
- Rev
"Onkohan kenelläkään täällä vierailevalla mitään kokemuksia seksuaalimagiasta"
Tästä on ainakin joskus keskusteltu, mutta en muista minkä nimisellä otsikolla tai nimimerkillä se oli. Aihe on minusta kyllä niitä vaikeimpia keskustella tällaisella forumilla. Lienee yhteistä kaikelle oikeasti mielenkiintoiselle, että siitä on vaikeaa keskustella...
Entä onko sinulla kokemusta? Saisit varmasti monet myötämielisiksi kertomaan ainakin jotain omista kokemuksistaan, mikäli ensin itse laitat jotakin pöytään noin niinkuin näyttääksesi esimerkkiä.
Minä nyt vastaan viestiisi, koska aihe kiinnostaa. Mitään tajunnanräjäyttävää minulla ei ole kertoa ihmeellisistä mystisistä tiloista. Seksimagian osaaminen mielestäni vaatii suurta omistautumista sekä seksuaalisuudelle itselleen, että lisäksi meditaatiolle ja joogaharjoituksille. Ei ole niinkään ihme, ettei monellakaan ole kertoa kokemuksista... kuitenkin lähes jokaisella olisi kertoa jotakin hyvää seksuaalisuudesta, joka lisää ymmärrystämme siitä voimavarana.
Uskon kuitenkin, että monille seksuaalisuus on tai voisi olla luonnollisin ja helpoin tapa kokea kosmisia oivalluksia, jos vain uskaltaa antaa sellaiselle mahdollisuuden tapahtua.
En tee kovin suurta eroa seksin ja seksimagian välille, koska suuren eron tekeminen verrattuna "arkiseksiin" vaikeuttaa mielestäni sen todellisen kokemuksen tunnistamista, kun se tapahtuu. Ei saisi olla liikaa odotuksia. Senpä takia minun mielestäni seksimagiasta, kuten magiasta yleensäkin, kannattaa puhua aika hiljaa, eikä tehdä siitä liian isoa numeroa. ;-)
"Seksuaalienergia on yksi ihmisen suurimmista voimista."
Niin. Siltä usein tuntuu. Olen kuitenkin miettinyt, onko "seksuaalienergia" sittenkään loppujen lopuksi "meidän", vai olemmeko pikemminkin vain "sen joukossa" tai osa sitä, tai yhtä sen kanssa. Mitä enemmän olen tutkinut seksuaalisuutta, sitä kaikenkattavammalta ilmiöltä se tuntuu, sitä vaikeammalta sitä tuntuu tarkastella erillisenä ilmiönä tai jonakin jota tarkastelisin vain "omana asianani".
"Luomisprosessissa ihmisen muodostanut energia on kulkenut alas kaikkien chakrojen läpi ja on uinuvassa tilassa juurichakran kohdalla."
Näin joogafilosofia yleisimmin kuvaa seksuaalienergian olemusta. Omien täysin subjektiivisten kokemusteni perusteella olen tullut siihen johtopäätökseen, että tuo joogafilosofian antama näkökulma on ainakin niin lähellä totuutta, että sen antama kartta on käyttökelpoinen navigointiin.
Joskus minusta kuitenkin tuntuu, että liiallinen teorian tutkiminen voi myös aiheuttaa tarpeetonta hämmennystä. Ainakin itse olen tähän ansaan mennyt kerta toisensa jälkeen. Seksuaalisuuskin on haaste tässä asiassa: mikään teoria ei auta siinä vaiheessa kun ollaan "työn touhussa", ja minusta ne kannattaa itseasiassa kokonaan unohtaakin silloin, jotta oikealla oivalluksella olisi tilaa ilmentyä käsitteiden ja ajatusten takaa.
"Seksuaalimagia on keino ottaa tämä valtava energia hyötykäyttöön."
Kuvailisitko tarkemmin tätä käyttöönottoa ja sen vaikutuksia ihmisen olemiseen ja toimintaan? Minua kiinnostaisi kuulla, mitä mieltä olet juurikin tuosta "käyttöön ottamiesta", siitä kuka ottaa käyttöön, mitä ottaa käyttöön, onko se uusiutuva vai uusiutumaton luonnonvara jne. Voidaan esimerkiksi ajatella, että jos jokin energia uinuu meissä, ehkä sen on tarkoituskin uinua. En halua väittää näin, mutta yhtä hyvin voimme kysyä, miksi pitäisi herättää jokin, joka nukkuu?
Esimerkiksi kun tyttöystäväni nukkuu, minä annan hänen nukkua, koska tiedän että mikäli herätän hänet ennen kuin on kunnolla levännyt, voi hän olla äreä. :-) Kenties täten voidaan kuvata sitä "kundalinihulluutta" mistä joku varoitteli. Näinollen voitaisiin ajatella, että herääminen on kyllä hieno ja aurinkoinen asia sinänsä, mutta kuinka voisimme herätä unestamme käyttämättä siihen väkivaltaa?
Sanon herätä unestamme, koska "kundalinivoiman herättäminen" kuulostaa hieman joltakin, joka tapahtuu jollekin itsen ulkopuoliselle asialle, meidän toimintamme seurauksena. Eli se kuulostaa tekemiseltä, joka kohdistuu johonkin ulkoiseen esineeseen. Mikä ei tunnu minusta aivan täsmälliseltä tavalta puhua asiasta (mikä voi olla liian harhaanjohtavaa, jotta voitaisiin oppia mitään puhumalla sillä tavoin).
"Kundalinivoiman noustessa selkärankaa pitkin se avaa kaikki chakrat ja johtaa lopulta henkiseen valaistumiseen."
Kuulostaa mahtavalta. Sitä odotellessa, tunnen useammankin ihmisen joiden kundalini on noussut vähän äreänä ja siinä samalla on lähtenyt mielenteveys hyvin heikoille jäille, eli on menty taivaasta helvettiin kiertoajelua jopa vuosien ajan, yritetty itsemurhaakin jne. Ongelmat tässä asiassa eivät ole myytti, vaikka välillä minustakin se sävy tuntuu hassulta, miten niistä varoitellaan.
"Kertokaa jos löytyy kokemuksia!"
Katsotaan nyt ensin, ymmärrämmekö samalla tavalla sanan "kokemus" ja mitä meille sen löytyminen oikeastaan merkitsee. Sen jälkeen, jos asetelma tuntuu tarpeeksi selkeältä, voi olla mahdollista keskustella kokemuksista.- Zos_9
Mukava nähdä, että joku jaksaa paneutua vastauksiin!
Heti täytyy todeta, että itselläni ei juurikaan ole mainittavia kokemuksia tästä aiheesta ja siksi lähdinkin niitä kyselemään. Vaikka olen opiskellut ja harjoittanut kymmenisen vuotta erilaisia okkultismin muotoja, tämä kyseinen on ollut jotenkin sellainen, mihin ei ole uskaltanut kajota, juuri niiden varoittelevien äänenpainojen vuoksi.
Tietoni asiasta ovat siksi lähes kokonaan teoreettisia, ts. luettua tietoa eri lähteistä. Omat vaatimattomat kokemukset ovat päättyneet sen asian toteamiseen, että keskittymiskyky sillä "ratkaisevalla hetkellä" ei sittenkään ole tarpeeksi vahva, huolimatta vuosien jooga- ja meditointiharjoituksista.
Yhdyn mielipiteeseesi siitä, että seksuaalisuus olisi monille paras tapa löytää uusia ulottuvuuksia. Ja syyn siihen, miksi näin ei ole, me varmasti tiedämme, eli se vuosisatojen aikana ihmiseen iskostettu näkemys seksuaalisuudesta jonakin hävettävänä ja likaisena tuntuu edelleen vaikuttavan monien alitajunnassa. Seksuaalisuuden käyttäminen magiana nähdään usein jopa pahana ja "saatanallisena".
"Olen kuitenkin miettinyt, onko "seksuaalienergia" sittenkään loppujen lopuksi "meidän", vai olemmeko pikemminkin vain "sen joukossa" tai osa sitä, tai yhtä sen kanssa. Mitä enemmän olen tutkinut seksuaalisuutta, sitä kaikenkattavammalta ilmiöltä se tuntuu, sitä vaikeammalta sitä tuntuu tarkastella erillisenä ilmiönä tai jonakin jota tarkastelisin vain "omana asianani"."
Tässä kohtaa tulee mieleen nk. inner-dragon/outer-dragon -teoria. Siis näkemys siitä, että ihmisen seksuaalienergia, "kundalinikäärme" ja maailmankaikkeuden luomismateria (Leviathan, Tiamat), suuri lohikäärme, ovat sama asia. "As above, so below" joten se mikä löytyy ihmisestä, löytyy myös makrokosmoksesta ja on lopulta sama.
"Joskus minusta kuitenkin tuntuu, että liiallinen teorian tutkiminen voi myös aiheuttaa tarpeetonta hämmennystä."
Niin, tämä on se "Koskan kuilu" (because) Crowleyn teorioissa. Täytyy vain ihailla yksinkertaisia ihmisiä, sillä heille tämäkin asia on helpompaa. Heidän tarvitsee vain kiinnostua asiasta, ja tulokset käytännön kokeiluista tulevat paljon helpommin kuin liikaa teoriaan takertuville.
"Kuvailisitko tarkemmin tätä käyttöönottoa ja sen vaikutuksia ihmisen olemiseen ja toimintaan? Minua kiinnostaisi kuulla, mitä mieltä olet juurikin tuosta "käyttöön ottamiesta", siitä kuka ottaa käyttöön, mitä ottaa käyttöön, onko se uusiutuva vai uusiutumaton luonnonvara jne."
Käyttöön ottamisella viittaan ainoastaan tiedostettuun toimintaan, siihen, että harrastaa seksiä ei vain nautinnon vuoksi, vaan oman tahtonsa kohdistamiseksi haluttuihin päämääriin. Näen tämän seksuaalienergian oikeastaan ihan samana asiana kuin mitä yleisesti tarkoitetaan magiassa energialla, kutsuu sitä sitten chiksi, pranaksi tms. Seksuaalisuus olisi siten tämän voiman tehokkain lähde.
"Voidaan esimerkiksi ajatella, että jos jokin energia uinuu meissä, ehkä sen on tarkoituskin uinua. En halua väittää näin, mutta yhtä hyvin voimme kysyä, miksi pitäisi herättää jokin, joka nukkuu?"
Tässä tullaan yleiseen nk. oikean käden polun näkemykseen, siis että seksuaalienergian ja "himon" nouseminen olisi pahaa, koska se sitoo ihmistä materiaan ja maalliseen kehoon. Siksi seksuaalisuus pitää tukahduttaa ja poistaa ihmisestä.
Vasemman käden polun näkemys on, että "jumalallinen voima" on kaikessa, siksi myös maallinen keho on jumalallinen eikä paha ja syntinen. Näin ollen ihmisen tulee kehittää myös kehoa ja nautinto on työkalu itsensä tuntemiseen. Ja kaikkea mikä ihmisessä on, pitää kehittää huippuunsa, myös uinuvia voimia.
Lopussa mainitsemasi asiat mielenterveyden menettämisen vaaroista jälleen vahvistavat ajatusta, että ehkä seksuaalimagia sittenkin on jotakin liian voimakasta ja siten myös vaarallista. Voiko sellaista oikeastaan suositella kenellekään? - Rev
Zos_9 kirjoitti:

Lopussa mainitsemasi asiat mielenterveyden menettämisen vaaroista jälleen vahvistavat ajatusta, että ehkä seksuaalimagia sittenkin on jotakin liian voimakasta ja siten myös vaarallista. Voiko sellaista oikeastaan suositella kenellekään?Hei, vastaan tähän kohtaan erikseen:
"Lopussa mainitsemasi asiat mielenterveyden menettämisen vaaroista jälleen vahvistavat ajatusta, että ehkä seksuaalimagia sittenkin on jotakin liian voimakasta ja siten myös vaarallista. Voiko sellaista oikeastaan suositella kenellekään"
En usko, että mitään syytä huoleen on. Uskon itse että pääsääntöisesti tällainen työ kuitenkin vähentää mielenterveysongelmia, koska seksuaalisen tukahduttamisen ja väkivallan solmujen avaamisella pitäisivolla hyvin myönteinen vaikutus kenen tahansa psyykeeseen. Olen enemmän huolissani pakottamisen ja kiireen kulttuurista, joka estää väkivallattoman voimankäytön oppimista.
Näen siis maagisten, uskonnollisten ja shamanististen tekniikoiden vaaran ennemmin senkaltaisena kuin kuntosalilla käynti. Jos luulet itsestäsi liikoja ja haluat vain näyttää muille, haluat pönkittää egoasi, todennäköisesti yrität liikaa ja aiheutat fyysistä vahinkoa itsellesi niillä tehokkailla kuntolaitteilla. Silti kuntosalit ovat hyödyllisiä monille jotka tarvitsevat kehon vahvistusta, kunhan vain joku kokeneempi ensin näyttää kuinka laitteita käytetään oikein. Sama pätee minusta mielen harjoittamiseen... siinä on riskejä, josta syystä tarvitaan opettajia.
Ajatus itsestä seksimaagikkona voi kuitenkin muodostua helposti uudeksi identiteetiksi, johon ego samaistuu. Mistä tahansa innostumme, saatamme pilata sen kärsimättömyydellä. Ennenkuin tajuamme sen oikean jutun, olemme korvanneet sen halvalla imitaatiolla, joka näennäisesti vaikuttaa "valmiilta", mikä pitemmän tarkastelun puitteissa alkaa näyttää hyvin epäilyttävältä. Jolloin herää kysymys: "Mitä minä oikeastaan teen?". Ja tästä alkaa paluu takaisin oikealle tielle...
Mistä tahansa henkisestä harjoittamisesta tulee helposti uusi identiteetti, valeminä, johon liittyy mm. tietty sisäinen logiikka, retoriikka, ryhti ja totunnaiset aistimisen tavat. On tavallista tulla pikakäännynnäiseksi... niellä kiireesti jokin helpotuksen tunnetta tuova asiakokonaisuus, ennen kuin sitä on kunnolla pureskeltu.
Tältä pohjalta en sanoisi, että seksimagia on yhtään sen vaarallisempaa kuin meditaatio, jooga, unimagia tai muutkaan keskittymiseen tai rentoutumiseen perustuvat menetelmät.
Yleensä psyykkisiin ongelmiin syyt löytyvät kotoa ja lapsuudesta. Niin myös kaikissa tapauksissa jotka itse tiedän.
Lisäksi, en laittaisi "kundalinihulluutta" suoraan epätoivottavien asioiden koriin. Mikään tuntuu minusta harvoin niin mustavalkoiselta. Sellainen ihminen joka kokee kovuutta tai epävakautta ja selviytyy siitä, oppii jotain itsestään mitä muut eivät. Kärsimys ei ainoastaan koveta ja aiheuta neurooseja. Se voi myös olla henkisen kehityksen katalyytti aikana jolloin oma mieli ja ympäristön vaikutus eivät lainkaan tukisi henkisiä päämääriä.
Itse voin kiittää kaikkea kokemaani kärsimystä tärkeänä opettajana, jota ilman eteneminen tiellä olisi täysin mahdotonta, ja pelkkä laiskuus ja hedonismi valtaisi mielen. Sen sijaan siperia opettaa... myötätuntoa. - Rev
Zos_9 kirjoitti:
Mukava nähdä, että joku jaksaa paneutua vastauksiin!
Heti täytyy todeta, että itselläni ei juurikaan ole mainittavia kokemuksia tästä aiheesta ja siksi lähdinkin niitä kyselemään. Vaikka olen opiskellut ja harjoittanut kymmenisen vuotta erilaisia okkultismin muotoja, tämä kyseinen on ollut jotenkin sellainen, mihin ei ole uskaltanut kajota, juuri niiden varoittelevien äänenpainojen vuoksi.
Tietoni asiasta ovat siksi lähes kokonaan teoreettisia, ts. luettua tietoa eri lähteistä. Omat vaatimattomat kokemukset ovat päättyneet sen asian toteamiseen, että keskittymiskyky sillä "ratkaisevalla hetkellä" ei sittenkään ole tarpeeksi vahva, huolimatta vuosien jooga- ja meditointiharjoituksista.
Yhdyn mielipiteeseesi siitä, että seksuaalisuus olisi monille paras tapa löytää uusia ulottuvuuksia. Ja syyn siihen, miksi näin ei ole, me varmasti tiedämme, eli se vuosisatojen aikana ihmiseen iskostettu näkemys seksuaalisuudesta jonakin hävettävänä ja likaisena tuntuu edelleen vaikuttavan monien alitajunnassa. Seksuaalisuuden käyttäminen magiana nähdään usein jopa pahana ja "saatanallisena".
"Olen kuitenkin miettinyt, onko "seksuaalienergia" sittenkään loppujen lopuksi "meidän", vai olemmeko pikemminkin vain "sen joukossa" tai osa sitä, tai yhtä sen kanssa. Mitä enemmän olen tutkinut seksuaalisuutta, sitä kaikenkattavammalta ilmiöltä se tuntuu, sitä vaikeammalta sitä tuntuu tarkastella erillisenä ilmiönä tai jonakin jota tarkastelisin vain "omana asianani"."
Tässä kohtaa tulee mieleen nk. inner-dragon/outer-dragon -teoria. Siis näkemys siitä, että ihmisen seksuaalienergia, "kundalinikäärme" ja maailmankaikkeuden luomismateria (Leviathan, Tiamat), suuri lohikäärme, ovat sama asia. "As above, so below" joten se mikä löytyy ihmisestä, löytyy myös makrokosmoksesta ja on lopulta sama.
"Joskus minusta kuitenkin tuntuu, että liiallinen teorian tutkiminen voi myös aiheuttaa tarpeetonta hämmennystä."
Niin, tämä on se "Koskan kuilu" (because) Crowleyn teorioissa. Täytyy vain ihailla yksinkertaisia ihmisiä, sillä heille tämäkin asia on helpompaa. Heidän tarvitsee vain kiinnostua asiasta, ja tulokset käytännön kokeiluista tulevat paljon helpommin kuin liikaa teoriaan takertuville.
"Kuvailisitko tarkemmin tätä käyttöönottoa ja sen vaikutuksia ihmisen olemiseen ja toimintaan? Minua kiinnostaisi kuulla, mitä mieltä olet juurikin tuosta "käyttöön ottamiesta", siitä kuka ottaa käyttöön, mitä ottaa käyttöön, onko se uusiutuva vai uusiutumaton luonnonvara jne."
Käyttöön ottamisella viittaan ainoastaan tiedostettuun toimintaan, siihen, että harrastaa seksiä ei vain nautinnon vuoksi, vaan oman tahtonsa kohdistamiseksi haluttuihin päämääriin. Näen tämän seksuaalienergian oikeastaan ihan samana asiana kuin mitä yleisesti tarkoitetaan magiassa energialla, kutsuu sitä sitten chiksi, pranaksi tms. Seksuaalisuus olisi siten tämän voiman tehokkain lähde.
"Voidaan esimerkiksi ajatella, että jos jokin energia uinuu meissä, ehkä sen on tarkoituskin uinua. En halua väittää näin, mutta yhtä hyvin voimme kysyä, miksi pitäisi herättää jokin, joka nukkuu?"
Tässä tullaan yleiseen nk. oikean käden polun näkemykseen, siis että seksuaalienergian ja "himon" nouseminen olisi pahaa, koska se sitoo ihmistä materiaan ja maalliseen kehoon. Siksi seksuaalisuus pitää tukahduttaa ja poistaa ihmisestä.
Vasemman käden polun näkemys on, että "jumalallinen voima" on kaikessa, siksi myös maallinen keho on jumalallinen eikä paha ja syntinen. Näin ollen ihmisen tulee kehittää myös kehoa ja nautinto on työkalu itsensä tuntemiseen. Ja kaikkea mikä ihmisessä on, pitää kehittää huippuunsa, myös uinuvia voimia.
Lopussa mainitsemasi asiat mielenterveyden menettämisen vaaroista jälleen vahvistavat ajatusta, että ehkä seksuaalimagia sittenkin on jotakin liian voimakasta ja siten myös vaarallista. Voiko sellaista oikeastaan suositella kenellekään?Tuntuu järkevältä vastata viestiisi osissa:
"Omat vaatimattomat kokemukset ovat päättyneet sen asian toteamiseen, että keskittymiskyky sillä "ratkaisevalla hetkellä" ei sittenkään ole tarpeeksi vahva, huolimatta vuosien jooga- ja meditointiharjoituksista."
Ensimmäisenä tulee mieleeni kysyä, minkälaista meditaatiota olet harjoittanut? Luulen, että monet ruoskivat itseään siitä, ettei heidän meditaatioharjoituksensa ole tuoneet niitä asioita mitä he olivat siltä odottaneet. Yksi voi odottaa seksielämän syventymistä, toinen apua mielialaongelmiin, kolmas suoraan valaistumiseen nyt heti... Uskon että kaikki tämä on mahdollista, mutta meidän on käsiteltävä joogafilosofiaa samalla herkkyydellä kuin käyttäisimme länsimaista mikroskooppia, eikä tyytyä pinnalliseen ymmärrykseen.
Mutta epäilen, että tämä voi johtua sekaannuksesta erilaisten meditaatioharjoitusten tekniikoista, jotka kehittävät aivan erilaisia mielentiloja, eli niiden vaikutukset ovat erilaisia.
Tärkeimmät meditaation kategoriat ymmärtääkseni ovat keskittymismeditaatio ja tietoisuusmeditaatio, joista ensimmäinen kehittää keskittymistä yhteen asiaan, jälkimmäinen keskittymistä kaikkeen yhtä aikaa ja yhtälailla.
Erilaiset meditaatiotekniikat ja harjoitukset on alunperin kehitetty toimimaan tietyssä kulttuurisessa kontekstissa ja tietynlaisten toisten harjoitusten kanssa yhdessä tehtäviksi. Joten meillä, jotka nykyaikana kaivelemme joogatekniikoita naftaliiniksi, on oikeasti kova työ selvittää mitkä näistä tekniikoista parhaiten palvelevat toisiaan, ja mikä todella toimii MEILLE tässä paikassa ja ajassa. - Rev
Zos_9 kirjoitti:
Mukava nähdä, että joku jaksaa paneutua vastauksiin!
Heti täytyy todeta, että itselläni ei juurikaan ole mainittavia kokemuksia tästä aiheesta ja siksi lähdinkin niitä kyselemään. Vaikka olen opiskellut ja harjoittanut kymmenisen vuotta erilaisia okkultismin muotoja, tämä kyseinen on ollut jotenkin sellainen, mihin ei ole uskaltanut kajota, juuri niiden varoittelevien äänenpainojen vuoksi.
Tietoni asiasta ovat siksi lähes kokonaan teoreettisia, ts. luettua tietoa eri lähteistä. Omat vaatimattomat kokemukset ovat päättyneet sen asian toteamiseen, että keskittymiskyky sillä "ratkaisevalla hetkellä" ei sittenkään ole tarpeeksi vahva, huolimatta vuosien jooga- ja meditointiharjoituksista.
Yhdyn mielipiteeseesi siitä, että seksuaalisuus olisi monille paras tapa löytää uusia ulottuvuuksia. Ja syyn siihen, miksi näin ei ole, me varmasti tiedämme, eli se vuosisatojen aikana ihmiseen iskostettu näkemys seksuaalisuudesta jonakin hävettävänä ja likaisena tuntuu edelleen vaikuttavan monien alitajunnassa. Seksuaalisuuden käyttäminen magiana nähdään usein jopa pahana ja "saatanallisena".
"Olen kuitenkin miettinyt, onko "seksuaalienergia" sittenkään loppujen lopuksi "meidän", vai olemmeko pikemminkin vain "sen joukossa" tai osa sitä, tai yhtä sen kanssa. Mitä enemmän olen tutkinut seksuaalisuutta, sitä kaikenkattavammalta ilmiöltä se tuntuu, sitä vaikeammalta sitä tuntuu tarkastella erillisenä ilmiönä tai jonakin jota tarkastelisin vain "omana asianani"."
Tässä kohtaa tulee mieleen nk. inner-dragon/outer-dragon -teoria. Siis näkemys siitä, että ihmisen seksuaalienergia, "kundalinikäärme" ja maailmankaikkeuden luomismateria (Leviathan, Tiamat), suuri lohikäärme, ovat sama asia. "As above, so below" joten se mikä löytyy ihmisestä, löytyy myös makrokosmoksesta ja on lopulta sama.
"Joskus minusta kuitenkin tuntuu, että liiallinen teorian tutkiminen voi myös aiheuttaa tarpeetonta hämmennystä."
Niin, tämä on se "Koskan kuilu" (because) Crowleyn teorioissa. Täytyy vain ihailla yksinkertaisia ihmisiä, sillä heille tämäkin asia on helpompaa. Heidän tarvitsee vain kiinnostua asiasta, ja tulokset käytännön kokeiluista tulevat paljon helpommin kuin liikaa teoriaan takertuville.
"Kuvailisitko tarkemmin tätä käyttöönottoa ja sen vaikutuksia ihmisen olemiseen ja toimintaan? Minua kiinnostaisi kuulla, mitä mieltä olet juurikin tuosta "käyttöön ottamiesta", siitä kuka ottaa käyttöön, mitä ottaa käyttöön, onko se uusiutuva vai uusiutumaton luonnonvara jne."
Käyttöön ottamisella viittaan ainoastaan tiedostettuun toimintaan, siihen, että harrastaa seksiä ei vain nautinnon vuoksi, vaan oman tahtonsa kohdistamiseksi haluttuihin päämääriin. Näen tämän seksuaalienergian oikeastaan ihan samana asiana kuin mitä yleisesti tarkoitetaan magiassa energialla, kutsuu sitä sitten chiksi, pranaksi tms. Seksuaalisuus olisi siten tämän voiman tehokkain lähde.
"Voidaan esimerkiksi ajatella, että jos jokin energia uinuu meissä, ehkä sen on tarkoituskin uinua. En halua väittää näin, mutta yhtä hyvin voimme kysyä, miksi pitäisi herättää jokin, joka nukkuu?"
Tässä tullaan yleiseen nk. oikean käden polun näkemykseen, siis että seksuaalienergian ja "himon" nouseminen olisi pahaa, koska se sitoo ihmistä materiaan ja maalliseen kehoon. Siksi seksuaalisuus pitää tukahduttaa ja poistaa ihmisestä.
Vasemman käden polun näkemys on, että "jumalallinen voima" on kaikessa, siksi myös maallinen keho on jumalallinen eikä paha ja syntinen. Näin ollen ihmisen tulee kehittää myös kehoa ja nautinto on työkalu itsensä tuntemiseen. Ja kaikkea mikä ihmisessä on, pitää kehittää huippuunsa, myös uinuvia voimia.
Lopussa mainitsemasi asiat mielenterveyden menettämisen vaaroista jälleen vahvistavat ajatusta, että ehkä seksuaalimagia sittenkin on jotakin liian voimakasta ja siten myös vaarallista. Voiko sellaista oikeastaan suositella kenellekään?"vuosisatojen aikana ihmiseen iskostettu näkemys seksuaalisuudesta jonakin hävettävänä ja likaisena tuntuu edelleen vaikuttavan monien alitajunnassa. Seksuaalisuuden käyttäminen magiana nähdään usein jopa pahana ja "saatanallisena"."
Hassua eikö vain? Kokonaan unohdetaan, että ilman seksiä täällä ei olisi yhden ainuttakaan valkopartaista selibaattipyhimystä. Saamme kiittää seksuaalisuutta koko olemassaolostamme, joka ikäänkuin panee asiat hieman uuteen valoon.
"...inner-dragon/outer-dragon -teoria..."
Eli yleisimmin taidetaan ilmaista sanoin "as above, so below".
"joten se mikä löytyy ihmisestä, löytyy myös makrokosmoksesta ja on lopulta sama."
Uskon tähän kyllä. Mitä se sitten merkitsee, sitä en voi sanoa ymmärtäväni. Vanha viisaus, joka on helpommin sanottu kuin TEHTY. Mutta se on uskottava... koska loogisesti, jos haluamme oivaltaa todellisuuden itsensä perimmäisen luonteen, ei sillä pitäisi olla merkitystä mitä tarkastelemme, itseämme vai jotakin muuta asiaa. Emme voi sulkea mitään pois todellisuudesta.
Minun mielestäni todellisuus on siis käsitteenä sellainen, joka välttämättä pitää sisällään sekä havaitun, että havaitsijan, eikä tee eroa niiden välille. Ajatus todellisuudesta jopa transendoi täysin kaikki näkemukset yleisestä ja yksityisestä, siinä missä muutkin dualismille perustuvat näkökulmat, joista tärkein lienee "Minä - Sinä".
Tämä on ehkä vain yksi tapa määritellä todellisuuden käsite, mutta se on ollut minulle hyödyllisin ja voimakkain niistä mihin olen tutustunut tähän mennessä.
Seksimagian ensimmäisenä edellytyksenä pidän dualistisen kokemuksen transendoimista, ei ehkä kokonaan, mutta pienikin repeämä siinä sitkeässä käsitystavassamme kokemukseni mukaan avaa ovet jollekin uudelle ja raikkaalle. Tantrassa pyritään tulemaan tietoiseksi sekä omasta että kumppanin jumaluudesta ja kokemaan ne yhtenä ja samana, yhteensulautumisen kautta.
Itsensä okkultisteiksi tai satanisteiksi identifioivat ihmiset vaikuttavat yleensä puhuvan enimmäkseen oman tahdon toteuttamisesta maailmassa joitakin työkaluja tai voimia käyttämällä, tai jos kysymys on henkisestä kehittymisestä, se on heille tärkeä ja henkilökohtainen päämäärä, joka määrittää voimakkaasti heidän identiteettiään.
Se vaikuttaa mielestäni hieman arveluttavalta, sikäli, että pääkritiikkini "satanistisia koulukuntia" kohtaan on juuri niiden neuroottiselta vaikuttava tarve rakentaa yhä voimakkaampaa yksilöllistä identiteettiä.
En usko, että todella toimiva seksimagia aina vastaa odotuksiamme tai mielikuviamme. Joten suosin avoimuutta kaikkia kokemuksia kohtaan, ja jokaisen hetken käsittelemistä kallisarvoisena tilaisuutena, sen sijaan että tekisin suuren eron tavallisen ja tylsän arkielämän ja vauhdikkaan ja värikkään seksimagian välillä.
Tuollaisen kahtiajaon vahvistaminen ei mielestäni palvele muuta tarkoitusta kuin neuroottisten ajatuskulkujen lisääjänä, jotka voivat tietenkin haasteen kautta olla katalyyttejä muutokselle, mutta... - on suhteellista
Zos_9 kirjoitti:
Mukava nähdä, että joku jaksaa paneutua vastauksiin!
Heti täytyy todeta, että itselläni ei juurikaan ole mainittavia kokemuksia tästä aiheesta ja siksi lähdinkin niitä kyselemään. Vaikka olen opiskellut ja harjoittanut kymmenisen vuotta erilaisia okkultismin muotoja, tämä kyseinen on ollut jotenkin sellainen, mihin ei ole uskaltanut kajota, juuri niiden varoittelevien äänenpainojen vuoksi.
Tietoni asiasta ovat siksi lähes kokonaan teoreettisia, ts. luettua tietoa eri lähteistä. Omat vaatimattomat kokemukset ovat päättyneet sen asian toteamiseen, että keskittymiskyky sillä "ratkaisevalla hetkellä" ei sittenkään ole tarpeeksi vahva, huolimatta vuosien jooga- ja meditointiharjoituksista.
Yhdyn mielipiteeseesi siitä, että seksuaalisuus olisi monille paras tapa löytää uusia ulottuvuuksia. Ja syyn siihen, miksi näin ei ole, me varmasti tiedämme, eli se vuosisatojen aikana ihmiseen iskostettu näkemys seksuaalisuudesta jonakin hävettävänä ja likaisena tuntuu edelleen vaikuttavan monien alitajunnassa. Seksuaalisuuden käyttäminen magiana nähdään usein jopa pahana ja "saatanallisena".
"Olen kuitenkin miettinyt, onko "seksuaalienergia" sittenkään loppujen lopuksi "meidän", vai olemmeko pikemminkin vain "sen joukossa" tai osa sitä, tai yhtä sen kanssa. Mitä enemmän olen tutkinut seksuaalisuutta, sitä kaikenkattavammalta ilmiöltä se tuntuu, sitä vaikeammalta sitä tuntuu tarkastella erillisenä ilmiönä tai jonakin jota tarkastelisin vain "omana asianani"."
Tässä kohtaa tulee mieleen nk. inner-dragon/outer-dragon -teoria. Siis näkemys siitä, että ihmisen seksuaalienergia, "kundalinikäärme" ja maailmankaikkeuden luomismateria (Leviathan, Tiamat), suuri lohikäärme, ovat sama asia. "As above, so below" joten se mikä löytyy ihmisestä, löytyy myös makrokosmoksesta ja on lopulta sama.
"Joskus minusta kuitenkin tuntuu, että liiallinen teorian tutkiminen voi myös aiheuttaa tarpeetonta hämmennystä."
Niin, tämä on se "Koskan kuilu" (because) Crowleyn teorioissa. Täytyy vain ihailla yksinkertaisia ihmisiä, sillä heille tämäkin asia on helpompaa. Heidän tarvitsee vain kiinnostua asiasta, ja tulokset käytännön kokeiluista tulevat paljon helpommin kuin liikaa teoriaan takertuville.
"Kuvailisitko tarkemmin tätä käyttöönottoa ja sen vaikutuksia ihmisen olemiseen ja toimintaan? Minua kiinnostaisi kuulla, mitä mieltä olet juurikin tuosta "käyttöön ottamiesta", siitä kuka ottaa käyttöön, mitä ottaa käyttöön, onko se uusiutuva vai uusiutumaton luonnonvara jne."
Käyttöön ottamisella viittaan ainoastaan tiedostettuun toimintaan, siihen, että harrastaa seksiä ei vain nautinnon vuoksi, vaan oman tahtonsa kohdistamiseksi haluttuihin päämääriin. Näen tämän seksuaalienergian oikeastaan ihan samana asiana kuin mitä yleisesti tarkoitetaan magiassa energialla, kutsuu sitä sitten chiksi, pranaksi tms. Seksuaalisuus olisi siten tämän voiman tehokkain lähde.
"Voidaan esimerkiksi ajatella, että jos jokin energia uinuu meissä, ehkä sen on tarkoituskin uinua. En halua väittää näin, mutta yhtä hyvin voimme kysyä, miksi pitäisi herättää jokin, joka nukkuu?"
Tässä tullaan yleiseen nk. oikean käden polun näkemykseen, siis että seksuaalienergian ja "himon" nouseminen olisi pahaa, koska se sitoo ihmistä materiaan ja maalliseen kehoon. Siksi seksuaalisuus pitää tukahduttaa ja poistaa ihmisestä.
Vasemman käden polun näkemys on, että "jumalallinen voima" on kaikessa, siksi myös maallinen keho on jumalallinen eikä paha ja syntinen. Näin ollen ihmisen tulee kehittää myös kehoa ja nautinto on työkalu itsensä tuntemiseen. Ja kaikkea mikä ihmisessä on, pitää kehittää huippuunsa, myös uinuvia voimia.
Lopussa mainitsemasi asiat mielenterveyden menettämisen vaaroista jälleen vahvistavat ajatusta, että ehkä seksuaalimagia sittenkin on jotakin liian voimakasta ja siten myös vaarallista. Voiko sellaista oikeastaan suositella kenellekään?"tässä tullaan yleiseen oikean polun näkemykseen, siis että seksuaalienergian nouseminen olisi pahaa, koska se sitoo ihmistä materiaan ja maalliseen kehoon"
Eikö tämä ole tavallaan aika yksinkertainen juttu siinä mielessä, että mitä korkeammalla henkisellä tasolla ihminen on = mitä useampia inkarnaatioita ja niiden aikana kantapään kautta (toivottavasti) opittuja opetuksia, sitä vähemmän koko seksuaaliproblematiikka automaattisesti häntä ylipäätänsä koskettaa, magiikasta puhumattakaan. Hyvin korkealla henkisellä tasolla olevalle yksilölle riittänee henkilökohtaisesti suhteellisen vaatimaton elämä, jossa hänen intressinsä eivät suuntaudu magiikkaan tai vastaaviin vaan lähimmäisten auttamiseen lähellä tai kaukana. Se, että ylipäätänsä vaivaa itseänsä magiikalla, yliluonnollisella ja vastaavalla, niin kuin esimerkiksi minä, kertoo että henki ehkä on jo jossain määrin kehittynyt mutta matkaa vielä riittää.
Siis en mitenkään saarnaa, lukeudunhan itsekin tässä suhteessa joukkoon, matkaa ja oppimista vielä on. Mutta se, että joku asia on yhdentekevä erittäin kehittyneelle sielulle ei, ei tietenkään tarkoita etteikö se voisi olla hyödyllinen meille hieman alemmalla tasolla oleville. Oikein käytettynä ja rehellisesti todella isossa mittakaavassa oikeisiin suhteisiin laitettuna.
He, kun aloitin kirjoittamaan tätä, tämä tuntui paljon simppelimmältä. Nyt nousee kyllä kaikenlaista problematiikkaa mieleen.
"ehkä seksuaalimagia on sittenkin jotakin liian voimakasta ja siten myös vaarallista. Voiko sellaista suositella kenellekään?"
Niin. - Qad
Rev kirjoitti:
Hei, vastaan tähän kohtaan erikseen:
"Lopussa mainitsemasi asiat mielenterveyden menettämisen vaaroista jälleen vahvistavat ajatusta, että ehkä seksuaalimagia sittenkin on jotakin liian voimakasta ja siten myös vaarallista. Voiko sellaista oikeastaan suositella kenellekään"
En usko, että mitään syytä huoleen on. Uskon itse että pääsääntöisesti tällainen työ kuitenkin vähentää mielenterveysongelmia, koska seksuaalisen tukahduttamisen ja väkivallan solmujen avaamisella pitäisivolla hyvin myönteinen vaikutus kenen tahansa psyykeeseen. Olen enemmän huolissani pakottamisen ja kiireen kulttuurista, joka estää väkivallattoman voimankäytön oppimista.
Näen siis maagisten, uskonnollisten ja shamanististen tekniikoiden vaaran ennemmin senkaltaisena kuin kuntosalilla käynti. Jos luulet itsestäsi liikoja ja haluat vain näyttää muille, haluat pönkittää egoasi, todennäköisesti yrität liikaa ja aiheutat fyysistä vahinkoa itsellesi niillä tehokkailla kuntolaitteilla. Silti kuntosalit ovat hyödyllisiä monille jotka tarvitsevat kehon vahvistusta, kunhan vain joku kokeneempi ensin näyttää kuinka laitteita käytetään oikein. Sama pätee minusta mielen harjoittamiseen... siinä on riskejä, josta syystä tarvitaan opettajia.
Ajatus itsestä seksimaagikkona voi kuitenkin muodostua helposti uudeksi identiteetiksi, johon ego samaistuu. Mistä tahansa innostumme, saatamme pilata sen kärsimättömyydellä. Ennenkuin tajuamme sen oikean jutun, olemme korvanneet sen halvalla imitaatiolla, joka näennäisesti vaikuttaa "valmiilta", mikä pitemmän tarkastelun puitteissa alkaa näyttää hyvin epäilyttävältä. Jolloin herää kysymys: "Mitä minä oikeastaan teen?". Ja tästä alkaa paluu takaisin oikealle tielle...
Mistä tahansa henkisestä harjoittamisesta tulee helposti uusi identiteetti, valeminä, johon liittyy mm. tietty sisäinen logiikka, retoriikka, ryhti ja totunnaiset aistimisen tavat. On tavallista tulla pikakäännynnäiseksi... niellä kiireesti jokin helpotuksen tunnetta tuova asiakokonaisuus, ennen kuin sitä on kunnolla pureskeltu.
Tältä pohjalta en sanoisi, että seksimagia on yhtään sen vaarallisempaa kuin meditaatio, jooga, unimagia tai muutkaan keskittymiseen tai rentoutumiseen perustuvat menetelmät.
Yleensä psyykkisiin ongelmiin syyt löytyvät kotoa ja lapsuudesta. Niin myös kaikissa tapauksissa jotka itse tiedän.
Lisäksi, en laittaisi "kundalinihulluutta" suoraan epätoivottavien asioiden koriin. Mikään tuntuu minusta harvoin niin mustavalkoiselta. Sellainen ihminen joka kokee kovuutta tai epävakautta ja selviytyy siitä, oppii jotain itsestään mitä muut eivät. Kärsimys ei ainoastaan koveta ja aiheuta neurooseja. Se voi myös olla henkisen kehityksen katalyytti aikana jolloin oma mieli ja ympäristön vaikutus eivät lainkaan tukisi henkisiä päämääriä.
Itse voin kiittää kaikkea kokemaani kärsimystä tärkeänä opettajana, jota ilman eteneminen tiellä olisi täysin mahdotonta, ja pelkkä laiskuus ja hedonismi valtaisi mielen. Sen sijaan siperia opettaa... myötätuntoa.>Yleensä psyykkisiin ongelmiin syyt löytyvät kotoa ja lapsuudesta. Niin myös kaikissa tapauksissa jotka itse tiedän.
Tämän lisäksi olen nyt alkanut tiedostaa että löytyy myös neurologisia poikkeavuuksia, jo syntymässä saatuja valuvikoja (kirous kuin myös kenties siunaus) jotka saattavat aiheuttaa taipumusta psyyk. ongelmille, kuin myös monelle merkilliselle asialle elämässä joka johdattaa lopulta miettimään jopa mitä sitä ihmisenä oikein on. Pelkästäänkö aivojensa tuote?
http://fi.wikipedia.org/wiki/Aspergerin_oireyhtymä - Rev
on suhteellista kirjoitti:
"tässä tullaan yleiseen oikean polun näkemykseen, siis että seksuaalienergian nouseminen olisi pahaa, koska se sitoo ihmistä materiaan ja maalliseen kehoon"
Eikö tämä ole tavallaan aika yksinkertainen juttu siinä mielessä, että mitä korkeammalla henkisellä tasolla ihminen on = mitä useampia inkarnaatioita ja niiden aikana kantapään kautta (toivottavasti) opittuja opetuksia, sitä vähemmän koko seksuaaliproblematiikka automaattisesti häntä ylipäätänsä koskettaa, magiikasta puhumattakaan. Hyvin korkealla henkisellä tasolla olevalle yksilölle riittänee henkilökohtaisesti suhteellisen vaatimaton elämä, jossa hänen intressinsä eivät suuntaudu magiikkaan tai vastaaviin vaan lähimmäisten auttamiseen lähellä tai kaukana. Se, että ylipäätänsä vaivaa itseänsä magiikalla, yliluonnollisella ja vastaavalla, niin kuin esimerkiksi minä, kertoo että henki ehkä on jo jossain määrin kehittynyt mutta matkaa vielä riittää.
Siis en mitenkään saarnaa, lukeudunhan itsekin tässä suhteessa joukkoon, matkaa ja oppimista vielä on. Mutta se, että joku asia on yhdentekevä erittäin kehittyneelle sielulle ei, ei tietenkään tarkoita etteikö se voisi olla hyödyllinen meille hieman alemmalla tasolla oleville. Oikein käytettynä ja rehellisesti todella isossa mittakaavassa oikeisiin suhteisiin laitettuna.
He, kun aloitin kirjoittamaan tätä, tämä tuntui paljon simppelimmältä. Nyt nousee kyllä kaikenlaista problematiikkaa mieleen.
"ehkä seksuaalimagia on sittenkin jotakin liian voimakasta ja siten myös vaarallista. Voiko sellaista suositella kenellekään?"
Niin."Voiko sellaista suositella kenellekään?"
Minä vielä haluaisin sanoa, että suosittelen yhtä varauksettomasti kuin seksiä. Eihän se koskaan ihan turvallista ole. Lapsia voi tulla ja tunne-elämän myrskyjäkin. Tämän lisäksi magian ajatuksen sotkeminen seksiin voi tehdä siitä väkinäistä, teoreettista tai suorituskeskeistä, vaikka juuri kaiken tällaisen kitkeminen seksistä olisi seksimagian näkökulmasta kaikkein hyödyllisintä.
Eli joo, itse suosittelen kyllä, mutta en kovaa huutaen, vaan hiljaa kuiskaten, hiukan aiheen vierestä, takertumatta ajatukseen - Rev
Qad kirjoitti:
>Yleensä psyykkisiin ongelmiin syyt löytyvät kotoa ja lapsuudesta. Niin myös kaikissa tapauksissa jotka itse tiedän.
Tämän lisäksi olen nyt alkanut tiedostaa että löytyy myös neurologisia poikkeavuuksia, jo syntymässä saatuja valuvikoja (kirous kuin myös kenties siunaus) jotka saattavat aiheuttaa taipumusta psyyk. ongelmille, kuin myös monelle merkilliselle asialle elämässä joka johdattaa lopulta miettimään jopa mitä sitä ihmisenä oikein on. Pelkästäänkö aivojensa tuote?
http://fi.wikipedia.org/wiki/Aspergerin_oireyhtymä"löytyy myös neurologisia poikkeavuuksia, jo syntymässä saatuja valuvikoja (kirous kuin myös kenties siunaus)"
Valuvika... Siis poikkeamia tavanomaisuudesta, mikä vaikeuttaa sopeutumista suhteellisen vakiintuneisiin olosuhteisiin = stressiä, sopeutumispaineita hämmennystä ja sairauksia.
Onneksi mielen tasolla oivaltaminen ei välttämättä edellytä onnellisia lähtökohtia. Kovissa ja neuroottisissa olosuhteissa työskentely voi olla jopa luostariolosuhteita tehokkaampaa, kunhan pystyy säilyttämään taustalla intention vapautua kärsimyksestä. Usein vain ihmisillä, joilla on vaikeuksia, on harhaanjohtava usko siihen, etteivät he voisi työskennellä oman mielensä kanssa, koska "on niin paljon työtä ja murheita".
Pee-äs. Pikku huomiona, että ainakin joidenkin periytyvien sairauksien syynä on se, että sama geeni ja saa aikaan sairauden, suojaa joltain toiselta sairaudelta (joka kenties on jo poistunut ympäristöstä), joten siitäkään asiasta ei kannata ajatella yksioikoisen negatiivisesti. - Qad
Rev kirjoitti:
"löytyy myös neurologisia poikkeavuuksia, jo syntymässä saatuja valuvikoja (kirous kuin myös kenties siunaus)"
Valuvika... Siis poikkeamia tavanomaisuudesta, mikä vaikeuttaa sopeutumista suhteellisen vakiintuneisiin olosuhteisiin = stressiä, sopeutumispaineita hämmennystä ja sairauksia.
Onneksi mielen tasolla oivaltaminen ei välttämättä edellytä onnellisia lähtökohtia. Kovissa ja neuroottisissa olosuhteissa työskentely voi olla jopa luostariolosuhteita tehokkaampaa, kunhan pystyy säilyttämään taustalla intention vapautua kärsimyksestä. Usein vain ihmisillä, joilla on vaikeuksia, on harhaanjohtava usko siihen, etteivät he voisi työskennellä oman mielensä kanssa, koska "on niin paljon työtä ja murheita".
Pee-äs. Pikku huomiona, että ainakin joidenkin periytyvien sairauksien syynä on se, että sama geeni ja saa aikaan sairauden, suojaa joltain toiselta sairaudelta (joka kenties on jo poistunut ympäristöstä), joten siitäkään asiasta ei kannata ajatella yksioikoisen negatiivisesti.Itse en ainakaan jaksa uskoa että yhtään mikään poikkeavuus sulkisi täysin portit Siihen Johonkin. Pikemminkin on vain pikkaisen toisenlaiset välineet kuin useimmilla muilla; jotain erityisvastuksia, jotain erityisetuuksia. Jos esim. on sen verran epäsosiaalinen tyyppi ettei viihdy ihmislaumoissa, niin sitäkin käyttää heti näppärästi hyväkseen suuntaamalla aikansa ja energiansa johonkin ihan muuhun kuin ihmisten sosiaalisissa systeemeissä hyörimiseen ja kiipimiseen. ;) Jos vaan ekaksi pääsee niistä pakkomielteistä että on oltava kuin muut...
Ja aivan takuulla juuri noin: sama geeni niin auttaa kuin asettaa haasteita. Muutoin koko viritys olisi jo aikaa sitten luhistunut omaan mahdottomuuteensa, surkastunut pois, kadonnut sukupuuttoon täydellisen hyödyttömyytensä vuoksi. (Uusimmat tutkimuksethan viitannevat siihen että esim. umpisuolella kuitenkin on tarkoitus: se muistaakseni on jemma jonne päätyvät ylimääräiset bakteerit, saatan muistaa väärinkin.)
- valaistuminen
Eräs ystäväni otti seksuaalienergiansa hallintaan ja kundalinvoiman kautta koki suurenmoisen ja henkeäsalpaavan henkisen valaistumisen.
Hän valaistui jopa siinä määrin, ettei enää kirjoita tällaisia tyhjänpäiväisiä potaskaviestejä yhteenkään keskustelufoorumiin.
Minä aion kokeilla samaa. Suosittelen sitä teillekin, nuijat.- Idiootti
Entä mitä se teki sen valaistumisen jälkeen?
- ???
Idiootti kirjoitti:
Entä mitä se teki sen valaistumisen jälkeen?
...ilmeisesti jos arvottaa asioita potaskaksi ja tyhjänpäiväiseksi. Ai mutta se taisikin olla tuon wannaben ylimielinen arvio lajikumppaneistaan. Jotenkin vaikea mieltää että voisi valaistua jos suhtautuu ylimielisesti toisiin tai joihinkin asioihin.
- Rev
"Eräs ystäväni otti seksuaalienergiansa hallintaan ja kundalinvoiman kautta koki suurenmoisen ja henkeäsalpaavan henkisen valaistumisen."
Haha. Been there, done that. Revi siitä.
"Eräs ystäväni otti seksuaalienergiansa hallintaan ja kundalinvoiman kautta koki suurenmoisen ja henkeäsalpaavan henkisen valaistumisen."
Jopa siinä määrin? Minä kun ajattelin, että valaistumisessa on kyse jostain ihan muusta, kuin vieroittautumisessa forumimuotoisesta keskustelusta. Olen ainakin lukenut, että kysymys on egon illuusioluonteen oivaltamisesta.
Sikäli en näe mitään syytä lopettaa puhumista muiden ihmisten kanssa, forumilla tai kasvotusten. En ole vielä tähän päivään mennessä törmännyt yhtä tehokkaaseen tapaan nähdä oma egoni, ylpeyteni ja koko kieroutunut psyykeeni toiminnassa, kuin magia-palstalla kirjoittelu. Tämähän on jumalauta, hauskaa ja mielenkiintoista.
Joten minusta kaikki vaikuttaa olevan hyvin, enkä ymmärrä mitä sinä oikein valitat. :-) - Rev
??? kirjoitti:
...ilmeisesti jos arvottaa asioita potaskaksi ja tyhjänpäiväiseksi. Ai mutta se taisikin olla tuon wannaben ylimielinen arvio lajikumppaneistaan. Jotenkin vaikea mieltää että voisi valaistua jos suhtautuu ylimielisesti toisiin tai joihinkin asioihin.
"Jotenkin vaikea mieltää että voisi valaistua jos suhtautuu ylimielisesti toisiin tai joihinkin asioihin."
Äh. Täydellinen valaistuminen on ilmeisen harvinaista, ja sille on ihan omat terminsä jotka tarkoittavat nimenomaan ja vain sitä. Kun puhutaan valaistumisen kokemuksesta, yleensä tietenkin tarkoitetaan vasta jotakin valaistumisen esiastetta, jossa ego on edelleen läsnä ja saattaa vaikuttaa jopa voimakkaammalta kuin tavallisesti, uskoakseni koska se saa enemmän energiaa käyttöönsä.
Näitä välivaiheita on vaikka kuinka paljon ja niitä ovat eri koulukunnat tutkineet ja kirjanneet ylös suurella pieteetillä, jotta harjoittajat voisivat tietää missä he todella menevät, koska egomme aina väittää meidän olevan jo vähintään puolijumalan kehitysasteella, jos siltä kysytään.
Tätä alan terminologiaa olisi hyödyllistä hieman opiskella, ennenkuin yrittää käyttää sitä, mutta valitettavasti pätee yhtälailla ns. henkisen kehityksen kulttuuriin mukaan lähteneisiin kuin sen "ulkopuolella" oleviin, ettei teoriaa ole kunnolla opiskeltu. Monet kai lukevat sen yhden ainoan kirjan jota oma opettaja tai ryhmä edellyttää, ja sen jälkeen mieli suljetaan kaikelta uudelta.
- taikoja...
...sänkykammarissa. Ei sitten tarvi täällä hakea kiihotusta ja täyttymystä.
tulee ensimmäiseksi mieleen seksimagiasta. Se on kirja, jossa on aika hyvä esitys seksin käytöstä magiassa. Vaikka se onkin sadomasokistista ja osin aika hurjaakin menoa, se kyllä antaa aika hyvän käsityksen magian ja seksin yhteydestä. Itse kyllä ajattelen, kokemusten perusteella, että seksimagia toimii aivan yhtä hyvin ilman tuskallisia ja näyryyttäviä lisäelementtejäkin. Tai ehkä sekin sittenkin on yksilöllistä.
- cyberanimus
Mielenkiintoista on, että niin monet puhuvat seksuaalimagian saamisesta käyttöön mutta entä sitten, kun energiat ovat kohdallaan, "kundaliini" toimii ja panokset ovat ns. laitettu lippaaseen. Mihin sitä voi käyttää?
Onko kyse tosiaan valaistumisesta tai sen esiasteesta?
tai saako seksuaalisuusmagialla valtaa, mainetta tai rahaa (tästä nyt sitten poissuljettiin se kiipijäseksi aka vaakamambolla uranousu)?
Onko sen tarkoitus toimia kuten toisetkin taikuuden/noituuden tyylisuunnat, joilla voi heitellä loitsuja ja kirouksia mieltään polttaviin ongelmiin?
Onko seksuaalimagiaa käyttävällä valta yli henkien/yms. tai saako sen avulla henkiin/yms. tahoihin yhteyden?
Opuksia siis löytyy seksuaalimagian käyttöön ottoon, jotkut (oliko se niin että yksinkertaisemmat?) saavat sen toimimaan luonnostaan, joillekin se on vain tapa toteuttaa sairaita fantasioitaan. Mutta lopuksi ehkä tärkeimmät kysymykset, mihin minä itse käyttäisin seksuaalimagiaa? mihin minä tarvitsen sitä? ja onko se minulle tarpeellinen?- Qadesha
Useimmiten seksuaalisuuden hyödyntämistä koskevissa lausunnoissa tulee vastaan terveyden parantaminen, nuorekkuuden ja elinvoiman ylläpitäminen ja kenties jopa pitkäikäisyys. Idässä kehottavat erityisesti miestä säätelemään ejakulaatioitaan (välttämään niitä) ettei energiaa kulu hukkaan. Naisella idässä oletetaan kai olevan niin paljon energiaa ettei naista mitenkään haittaa saada vaikka tiu orgasmeja kerralla.
Seksuaalisen toiminnan jälkeisestä luonnostaan saavutettavissa olevasta meditatiivisesta tilasta on kirjoitellut Günter Nitschke: "The Silent Orgasm".
Elisabeth Haich länsimaissa on liputtanut seksuaalisen pidättyväisyyden puolesta ja hänen mielestään selibaatti pidentää ikää (olettaen ettei se aiheuta sietämätöntä turhautumista) > kts. "Seksuaalivoima ja jooga".
Seksuaalienergian kierrättämistä ja itsellään säilyttämistä tavanomaisen taivaan tuuliin purkamisen mukaan neuvoo Drunvalo Melchizedek: "Elämän kukan salaisuus osa 2" s. 146. (Elämän kukan jne. kirjoista 1 ja 2 voi olla montaakin mieltä ja itse en niihin kauheasti luota monessakaan asiassa, mutta noita energiajuttuja voi toki kokeilla jos huvittaa, ja voihan olla että noissa kirjoissa on muutamia kultajyviä vaikka muuten olisivatkin huttua.)
Itse en ole juurikaan kauheammin ehtinyt / viitsinyt kokeilla käytännössä mitään seksimagiajuttuja, mutta olen spontaanisti kokenut muutaman jännän kokemuksen jotka minulle toimivat todisteena siitä että orgasmi ei ole pelkästään lihasten nykinää. Tai sen ei tarvitse olla pelkästään sitä. Tarvitaanko näkyjä tai energiakokemuksia yms. on sitten eri juttu, mutta jos ne kokee positiivisina niin mikäs siinä.
Itseäni ei kiinnosta saada valtaa henkiin tai pakottaa asioita tapahtumaan. Uskon että kaikella on aina hintansa, enkä halua olla velassa millekään taholle.
- Anonyymi
Olisi hyvä vähän nostattaa henkeä piirissä. Nämä kundaliini jutut on huuhaata. Yksinäisten naisten touhuja. Ei näytä olevan hajuakaan mistä on kyse. Yritetään saada jotakin uteliaisuuttaan ja ilman oikeaa kanssakäymistä.
- Anonyymi
Seksi magiaa ja muuta hengellistä juttua harrastavan naisen kanssa on upeeta. Kokemukseni on, että he ovat varsin hyperseksuaalisia naisia, kokeilunhaluisia jne. Seksin ulkopuolella ovat usein itsekeskeisiä ja epävakaita mutta sängyssä ovat valmiita ottamaan miehestä joka tipan irti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123710MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar721944Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421598Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin821243Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671057Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33998Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214898Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60853- 171844
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3778