eka kerta...

Kuinka vanhoja ootte ollut kun olitte ekaa kertaa yhdessä jonkun kanssa siis sängyssä? Kauanko seurustelitte ennen sitä tai tunsitte? Puhuitteko siitä avoimesti toistenne kanssa ennen tapahtunutta vai tapahtuiko se vaan? Kerrotaanko toisille neitsyydestä ja silleen?
133497
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Olin 15 vuotias kun ensimmäisen kerran harrastin seksiä. Tein sen poikaystäväni kanssa, ja asiasta oli puhuttu aikasemmin. Olimme tunteneet pari vuotta, mutta seurustelleet pari kuukautta. Onnellinen olen siitä, että juuri kyseisen henkilön kanssa ensimmäisen kertani koin!

Äänestä
  • Itseäni suorastaan hävettää kertoa kenellekään kuinka nuorena olen neitsyyteni menettänyt, siksipä usein valehtelen sen tapahtuneen parisen vuotta myöhemmin. Oikeasti kun olin silloin 13-vuotias. Emme todellakaan olleet seurustelleet kuukautta pitempään, emme todellakaan puhunet asiasta etukäteen enkä todellakaan tiennyt aiheesta oikein mitään. Käytimme vanhentunutta kortonkiakin - onneksi ei tapahtunut vahinkoa.

    Hävettää.

    Äänestä

  • miiiä kirjoitti:

    Itseäni suorastaan hävettää kertoa kenellekään kuinka nuorena olen neitsyyteni menettänyt, siksipä usein valehtelen sen tapahtuneen parisen vuotta myöhemmin. Oikeasti kun olin silloin 13-vuotias. Emme todellakaan olleet seurustelleet kuukautta pitempään, emme todellakaan puhunet asiasta etukäteen enkä todellakaan tiennyt aiheesta oikein mitään. Käytimme vanhentunutta kortonkiakin - onneksi ei tapahtunut vahinkoa.

    Hävettää.

    Olen 20 eikä vielä ole ollut kiirettä sänkyyn.

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    Olen 20 eikä vielä ole ollut kiirettä sänkyyn.

    Seksin kanssa ei kannata kiiruhtaa. On hyvä oppia tuntemaan toinen kunnolla (ei, 1-2kk ei tunne toista kunnolla). Asiasta on myös hyvä puhua kumppanin kanssa jos jännittää ym.

    Äänestä

  • myööö kirjoitti:

    Seksin kanssa ei kannata kiiruhtaa. On hyvä oppia tuntemaan toinen kunnolla (ei, 1-2kk ei tunne toista kunnolla). Asiasta on myös hyvä puhua kumppanin kanssa jos jännittää ym.

    Seksiä harrastin ekan kerran kun olin 14 vuotias pojan kanssa oltiin oltu yhessä n. 2 vuotta. Eli jo ala-asteen viimoselta luokalta ! Se oli mielestäni unohtumaton, ja jotenkin ihana ekakerta.

    Äänestä

Oon 15, enkä oo menettäny vielä. Enkä aio menettääkään vähään aikaan.

Eka kerta - sehän tapahtuu vain kerran;)

Mieti kunnolla eka. Vasta sitten anna sen tapahtua, ku oot rakastunu kunnolla ja luotat ihan täydellisesti vastapuoleen.

Sun ei tarvii tehä mitään mihin et oo valmis. Voit menettää neitsyytesi vasta vaikka 38-vuotiaana, jos siltä tuntuu. Tee silleen, niinku tuntuu.

Äänestä

Olen 14 vuotias menettäessä neitsyyteni, olimme poikaystäväni kanssa seurustelleet ja tapailleet reilun vuoden, olimme molemmat neitsyitä ja olimme puhuneet avoimesti tunteistamme ja seksistä, olimme hiukan suunnitelleet ekaa kertaa mutta se tapahtui kuitenkin siksi että tilanne oli mukava ja sopiva eikä niinkään suunnitelmien pohjalta :)

Äänestä

eka kerta on vaa sellanen ei sil silleen oo välii ku seksii voi harrastaa ihan millon vaan:D mun mielipide ja mäkin varmaan kohta hyppään jätkän kaa sänkyyn jossain vaihees vaikka ollaanki nähty vaan kerran ja juteltu meses puhelimes ja sellast mut mul alkaa ainaki ola tunteita koska mulla on sitä kokoajan ikävä ja se asuu stadis päin ja mä tääl parinkymmenen kilsan päässä niin ollaan siitä viimeks puhuttu et koska nähää ens kerral ja kysy viel mult et haluunko senkaa sänkyy....no sanoin et ihan sama mulle... ja niin seuraavan kerran ku nähdään niin varmaan jotain tehään...sori hyppäsin pikkasen aiheest!!

Äänestä

sellainen vielä tuli mieleeni, että ennen kuin neitsyyden menetin (kuulostaa kamalata, menetin...), ajattelin säästäväni itseäni avioliittoa varten. Elämä olisi ehkä yksinkertaisempaa, jos olisin pysynyt päätöksessäni:) eka kerta kun avasi "uuden maailman" tai ehkä pikemminkin "uuden maailman osan". Toisaalta, saattaisi olla kamalaa, että vasta avioliitossa rakastelisi. Jos vaikka se ei sujuisikaan ollenkaan, yhteiset halut ja toiveet eivät kohtaisi tms. Seksi kuitenkin on iso osa elämää!

Tietenkään kenen ei kannata kiirehtiä. Ja suosittelisin tyttöjä hankkimaan ehkäisyn ennen ekaa kertaa. Itse en niin tehnyt, vaan sählättiin kumin kanssa pitkän aikaa.. sitten kun niitä alkoi mennä useammin rikki, ei ollut enää oikein fiksua syödä jälkiehkäisyä, joten uskaltauduin lääkärille hakemaan e-pillerit. jotka kuitenkin kokeiluajan jälkeen vaihdoin renkaaseen.
Tulipas vähän ylimääräisiäkin sepustettua, mutta toivon että auttavat!

Äänestä
  • mikä tuon kumin kanssa. itseä pelottaa. kun en mitään pillereitä tahdo syödä ja en todellakaan tahdo tulla raskaaksi. meneekö kondomi helposti rikki.. itse menetin juuri neitsyyteni ja silloin jo pelkäsin ja odotin että voi menkat alkakaa jo. nyt minua pelottaa harrastaa seksiä poikaystäväni kanssa...tuleeko se pelko uudestaan.pärjäänkö pelkällä kondomilla. olen 17v.. kuinka varma kondomi onkaan??? apuva???

    Äänestä

  • eikösollenkaan kirjoitti:

    mikä tuon kumin kanssa. itseä pelottaa. kun en mitään pillereitä tahdo syödä ja en todellakaan tahdo tulla raskaaksi. meneekö kondomi helposti rikki.. itse menetin juuri neitsyyteni ja silloin jo pelkäsin ja odotin että voi menkat alkakaa jo. nyt minua pelottaa harrastaa seksiä poikaystäväni kanssa...tuleeko se pelko uudestaan.pärjäänkö pelkällä kondomilla. olen 17v.. kuinka varma kondomi onkaan??? apuva???

    mitenin samaa.itse en ole harrastanut vielä, mutta en haluisi syödä pillereitä, että miten varma kumista, ja jos se ei mene rikki, voiko silloinkin olla vaara:S

    Äänestä

  • minä vain kirjoitti:

    mitenin samaa.itse en ole harrastanut vielä, mutta en haluisi syödä pillereitä, että miten varma kumista, ja jos se ei mene rikki, voiko silloinkin olla vaara:S

    No mä olen 18, enkä ole menettäny neitsyyttäni eikä ole kiirekkään :) Vaikka poikaystäväni välillä painostaakin, niin olen sitä mieltä, että jos tämä jatkuu, jätkä saa mennä enneko neitsyys, jos en ole valmis vielä silloin..

    No itsekään en aio syödä e-pillereitä vaan aion käyttää ehkäisylaastaria..

    Äänestä

  • *** kirjoitti:

    No mä olen 18, enkä ole menettäny neitsyyttäni eikä ole kiirekkään :) Vaikka poikaystäväni välillä painostaakin, niin olen sitä mieltä, että jos tämä jatkuu, jätkä saa mennä enneko neitsyys, jos en ole valmis vielä silloin..

    No itsekään en aio syödä e-pillereitä vaan aion käyttää ehkäisylaastaria..

    Olen vissiinkin ainut ja niitä harvoja jotka ovat neitsyitä mennessään naimisiin. Harrastin seksiä ensimmäisen kerran hääyönä joka oli viime kesänä ja ikää oli 19.

    En kadu yhtään että säästin itseäni "sitä oikeaa" varten.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


...yhdessä kirjoitti:

Kuinka vanhoja ootte ollut kun olitte ekaa kertaa yhdessä jonkun kanssa siis sängyssä? Kauanko seurustelitte ennen sitä tai tunsitte? Puhuitteko siitä avoimesti toistenne kanssa ennen tapahtunutta vai tapahtuiko se vaan? Kerrotaanko toisille neitsyydestä ja silleen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu