Mitä mietä olette koirasuden ulkoiluttamisesta koirapuistossa? Kaunis on ja iso.
Koirasusi koirapuistossa
35
4530
Vastaukset
- wolfie
Mielestäni EI kuulu koirapuistoon. Mihinkään koiraankaan rodusta riippumatta ei voi luottaa sataprosenttisesta - saati sitten koirasuteen. Ajattelematonta ja vastuutonta on koirasutta koirapuistossa ulkoiluttaa.
- tämä nähty
Oli kyllä pentu, mutta isokokoinen.
- miima
tämä nähty kirjoitti:
Oli kyllä pentu, mutta isokokoinen.
Kai sinne koirapuistoon saa mennä kuka tahansa jos on tyhjillään. Kunhan katsoo parhaaksi poistua kun muita tulee jos oma koira on vähänkin arvaamaton. itselläni muille uroksille epäsosiaalinen labbis ja kyllä silti käyn puistoissa-enimmäkseen yksin. Mutta koirasusi tuskin on jalostettu niin ihmis- ja koiraystävälliseksi että olisi 100% luotettava muiden vieraiden koirien kanssa jossain puistossa, joten en veisi itse jos muita olisi läsnä. Mä en ylipäätään ymmärrä sitä että miksei epäsosiaaliset koirat sais ollenkaan käydä puistoissa, itsekin siitä kuullut että eihän tollasta koiraa puistoon voi tuoda, kyseessä siis vajaa 2v uhoova labbis-uros joka metelöi paljon, mutta lopulta on kiltti. Ei kai se kenenkään elämästä ole pois jos me yksin siellä puistoillaan ja päästetään muut sisään jos on tarvis.
- -S-
Minusta koko koirasusi homma on ihan puppua.. Nykyään pidän TODELLA epätodennäköisenä, että kyseessä olisi suoraan sudesta polveutuva koira.
Ja vaikka näin nyt sitten leikittäisiin olevan, niin on niitä kaikenlaisia koiria rodusta riippumatta, joita en koirapuistoon veisi.
Koirapuistossa pitäisi käyttää luonteensa puolesta sopivaa koiraa, tosiaan rodusta välittämättä..
Vai että ihan koirasusi.. Niin just..- ???
En ihan ymmärtänyt tuota sinun pointtia, että pidät epätodennäköisenä, että kyseessä olisi sudesta "polveutuva" koira... Kyllä niitä on ja tässä meidän lähellä on tarha jossa niitä kasvatetaan. Risteytetään siis susi ja koira. (täällä ymmärtääkseni käytetään huskyja ja sutta). Itse pidän sinällään touhua typeränä ja jokseenkin vaarallisena leikkinä. On kestänyt aika kauan, että koirasta on saatu karsittua enimmät susimaiset ominaisuudet ja siitä on saatu ihmisen seuraksi sopiva eläin ja nyt sitten pitää tieten tahtoen saada niitä suden piirteitä takaisin... Mutta niinkuin sanot, koirat ovat yksilöitä ja olen samaa mieltä siitä, että rotu ei aina määrää sitä, onko hyvä viedä eläin koirapuistoon. Koirasutta en sinne kyllä veisi. Vaativat muutenkin ammattilaisen niitä käsittelemään.
- meni
??? kirjoitti:
En ihan ymmärtänyt tuota sinun pointtia, että pidät epätodennäköisenä, että kyseessä olisi sudesta "polveutuva" koira... Kyllä niitä on ja tässä meidän lähellä on tarha jossa niitä kasvatetaan. Risteytetään siis susi ja koira. (täällä ymmärtääkseni käytetään huskyja ja sutta). Itse pidän sinällään touhua typeränä ja jokseenkin vaarallisena leikkinä. On kestänyt aika kauan, että koirasta on saatu karsittua enimmät susimaiset ominaisuudet ja siitä on saatu ihmisen seuraksi sopiva eläin ja nyt sitten pitää tieten tahtoen saada niitä suden piirteitä takaisin... Mutta niinkuin sanot, koirat ovat yksilöitä ja olen samaa mieltä siitä, että rotu ei aina määrää sitä, onko hyvä viedä eläin koirapuistoon. Koirasutta en sinne kyllä veisi. Vaativat muutenkin ammattilaisen niitä käsittelemään.
Koirasudesta oli myynti-ilmoitus torstain päivämäärällä, perjantaina vaihtoi omistajaa ja lauantaina pentu oli jo koirapuistossa. Kuulostaa tosi vastuulliselta myyntitapahtumalta...
- vetokoiria susista:=)
sitäpaitsi pennusta ei erota edes ammattilainen katsomalla.
- wolfie
Ehkäpä monet ei erotakaan, mutta fakta on se, että kyllä noita suden ja koiran risteytyksiä todella joku kasvattaa . Typerää! Sitten näitä valtavia koirasusia näkee jo kaupungin lähiöissä, mihin ne eivät todellakaan kuulu.
- ******
wolfie kirjoitti:
Ehkäpä monet ei erotakaan, mutta fakta on se, että kyllä noita suden ja koiran risteytyksiä todella joku kasvattaa . Typerää! Sitten näitä valtavia koirasusia näkee jo kaupungin lähiöissä, mihin ne eivät todellakaan kuulu.
Meillä on kaksi tamaskan-koiraa ja monesti kuulen huhuja miten täälläpäin joku muka omistaa kaksi koirasutta ;) ne on kuulemma käyneet koirapuistossakin ja tehneet ties mitä...
- olin kerran
nuoren husky urokseni kanssa (1,5v) koira susi oli 50% tunturi susi 50% siperian husky..
se oli uros ja 2v.. aluksi mietin että mitähän se hukka meinaa ihan vaan siksi kun tän ikäsillä uroksilla on tapana ottaa yhteen leikillä yleensä ja vähän pullistella..
no eipä tämä hukkanen nähnyt sitä tarpeelliseksi oli hyvin tyyni ja rauhallinen koko ajan, nätisti pojat leikki ja nuuski yhessä paikkoja asiallisesti minuakin tervehti.. hyvin omanarvon tunteva ja niin cool.
ei mitään pahaa sanottavaa- phurtta
saattaapa hyvinkin olla "cool" ja "kiltti". Mutta kuten sanottu : arvaamaton on aivan varmasti.
Kunnes sitten eräänä päivänä sattuu jotakin ja silloin sanotaan aina, että "ei tämä ennen ole tuollaista tehnyt..." :-( - 50/50
Suo on myyntipuheissa kusetettu oikein urakalla
ostaessasi sekarotuisen koiran... :D - ajatukseni
50/50 kirjoitti:
Suo on myyntipuheissa kusetettu oikein urakalla
ostaessasi sekarotuisen koiran... :Djos 50/50 niin siitä voi tulla joko suden näköinen tai koiran. Ihmisessä on sama juttu toi lapsi on äidin tai isän näköinen.
Olen nähnyt koirasusia kuvissa jotkut näyttävät koiran näköinen roikkukorvineen tai suden näköinen, että silleen.
- mielenkiinosta
koirasusista, koska tuttavillani on sellaisia kolme kappaletta ja ovat luonteeltaan...koiria. Eipä niissä mitään erikoista ole.
Vapaana pysyvät pihalla ja niitä lenkitetään kuin mitä muutakin koiraa.
Nyt sitten siihen lukemiseeni, elikkäs luin artikkelin jossa puhuttiin suomalaisista koirasusista. Artikkelin mukaan, suomen koirasudissa on sutta n. 29%. Tuttavani koirien kasvattaja oli kertonut että hänen koirissaan on sutta 49%. Nyt taas on saanut lukea, kuinka kasvattajat ovat huijanneet ja näitä "susikoira"tarhoja on lopetettu, ksoka on katsottu ettei susiprosentti ole tapeeksi suuri.
Oli miten oli, ainakaan mun tapaamani koirasudet eivät ole olleet mitenkään epäluuloisen oloisia, tai arvaamattomia. Ovat ihan kuin mikä muukin koira. Elävät lapsiperheessä. Olen niin tykästynyt noihin, että voisin jopa omaan perheeseen harkita koira sutta.
Mitä koirapuistossa ulkoiluttamiseen tulee, tuskin kukaan edes lähtisi sellaiseen paikkaan koiran kanssa, josta epäilisi käyvän toisen koiran kimppuun.. Sama pätee kaikkiin rotuihin, kaikki koirat ovat arvaamattomia. Yhteenkään ei voi 100% luottaa.- saa ihmiset
haluamaan jotai koira-susia?? onko se pelkkä halu nostattaa egoa? en todellakaan keksi mitään muuta syytä tähän.
tiedän eräät henkilöt joilla on 2kpl koirasusia. ne ovat säällä kuin säällä aitauksessa ulkona, niille ei voi laittaa mitään suoja koppia koska hyppäävät samantien monen metrin aidan yli ja tekevät ties mitä sen jälkeen. lenkille siis niitä ei ikinä viedä, ne raukat joutuvat vain elämää aitauksessa. Sisälle niitä ei uskalla omistajat ottaa koska pelkäävät ilmeisesti että käyvät kimppuun (perheessä vielä pieniä lapsia!!) tai muuta sellaista. - eli ei voi pitä sisällä las...
saa ihmiset kirjoitti:
haluamaan jotai koira-susia?? onko se pelkkä halu nostattaa egoa? en todellakaan keksi mitään muuta syytä tähän.
tiedän eräät henkilöt joilla on 2kpl koirasusia. ne ovat säällä kuin säällä aitauksessa ulkona, niille ei voi laittaa mitään suoja koppia koska hyppäävät samantien monen metrin aidan yli ja tekevät ties mitä sen jälkeen. lenkille siis niitä ei ikinä viedä, ne raukat joutuvat vain elämää aitauksessa. Sisälle niitä ei uskalla omistajat ottaa koska pelkäävät ilmeisesti että käyvät kimppuun (perheessä vielä pieniä lapsia!!) tai muuta sellaista.Ja ei se nyt mikään kova koira ole.Jos haluaa sessen joka pistää poskeen aidonkin suden,mutta lapsille kiltti niin katsokaapa tuolta.
http://www.sunpoint.net/~spaindogs/index.html - laumanvartija-rotu...
eli ei voi pitä sisällä las... kirjoitti:
Ja ei se nyt mikään kova koira ole.Jos haluaa sessen joka pistää poskeen aidonkin suden,mutta lapsille kiltti niin katsokaapa tuolta.
http://www.sunpoint.net/~spaindogs/index.html...suhtautuisi ns "puolisuteen", sehän saakeli
varmaan tappais sen "oikeana" sutena. - kiinnostunut..
laumanvartija-rotu... kirjoitti:
...suhtautuisi ns "puolisuteen", sehän saakeli
varmaan tappais sen "oikeana" sutena.koirasusista ihan kynologisessa mielessä, lisäksi pidän niiden ulkonäöstä. Harrastan tosin palveluskoiria, ainoa koirasusi on meidän 12,5% susiprosenttinen kullanmuru. Elikkä se käytännössä on ihan koira, mutta silti sillä on vahvat aistit, vahvemmat kuin muilla meidän koirilla, minkä huomaa ulkona pimeään aikaan. Geneettisestihän koirasusi voi saada hyvin vapaasti alleeleja vanhemmiltaan, ja prosentti korreloi vain löyhästi fenotyyppiin.
Totta on, että Suomessa on paljon, kuten ulkomaillakin, ihan rahastettu ihmisiä, prosenteissa huijataan aiva vapaasti, eivät tosin kaikki tietenkään, mutta ostajan on syytä miettiä kahteen kertaan. Käytökseltään aito 50% eläin todennäköisesti yllättäisi monet. - Meinaatko...
eli ei voi pitä sisällä las... kirjoitti:
Ja ei se nyt mikään kova koira ole.Jos haluaa sessen joka pistää poskeen aidonkin suden,mutta lapsille kiltti niin katsokaapa tuolta.
http://www.sunpoint.net/~spaindogs/index.html...tosiaan, että muroja kupista popsiva LGD koira pärjää villille sudelle, joka on koko elämänsä tappanut kaiken syömänsä. Ei se nyt ehkä ihan noinkaan ole. LGD koirat pitävät kyllä pedot loitolla, mutta ei se perustu siihen, että ne pystyvät suden tappamaan vaan ennemminkin siihen, että susi ei ota sitä riskiä, että haavoittuu taistelussa ison koiran kanssa eikä näin ollen pysty enää itse saalistamaan. Lisäksi työkoirilla käytetään usein piikki pantoja (enkä nyt tarkoita mitään mummojen pelottelu nastapantoja) koiran kaulan ja niskan seudun varjelemiseksi. Lisäksi koiria on usein enemmän kuin yksi. Tällöin suden on turvallisempaa hankkia eväänsä muualta, koska vammautumisen riski on siten pienempi.
- Presa
Antaa koirasuden vaan puistoilla ihan rauhassa, jos vaan tulee muiden kanssa toimeen. Kaikilla on oikeus käydä puistossa oli se sitten villis, amstaff tai vaikka koirasusi, tietenkin koiran on tultava muiden kanssa toimeen tai sitten on käytävä silloin kun muita ei ole :)
- että on...
Olen kuullut että on olemassa paljon pentutehtailua näiden koirasusien kanssa... Empiirisesti en ole moista havainnut mutta mieleeni kyllä tulisi moisen "risteytyksen" hommatessani että otan vastuulliselta kasvattajalta.
Joillekin koirasusi on vain "munan jatke" mutta uskon etää osa ihmisistä on aidosti kiinnostunut susista ja niiden alkukantaisuudesta.
Ystäväni on kuulemma kerran käynyt koiratarhalla, jossa oli sekä aitoja susia että koirasusia. Sanoi koirasusien olevan pelottavampia ja hermoheikkoisempia kuin aitojen susien... - ottaa turkki pois
että on... kirjoitti:
Olen kuullut että on olemassa paljon pentutehtailua näiden koirasusien kanssa... Empiirisesti en ole moista havainnut mutta mieleeni kyllä tulisi moisen "risteytyksen" hommatessani että otan vastuulliselta kasvattajalta.
Joillekin koirasusi on vain "munan jatke" mutta uskon etää osa ihmisistä on aidosti kiinnostunut susista ja niiden alkukantaisuudesta.
Ystäväni on kuulemma kerran käynyt koiratarhalla, jossa oli sekä aitoja susia että koirasusia. Sanoi koirasusien olevan pelottavampia ja hermoheikkoisempia kuin aitojen susien...Koirasusilta pitäisi ottaa turkki pois. Koko populaatio silkkaa roskaa ja pilaa suden maineen. Koirasudet ovat arvaamattomia ja todella vaarallisia.
- niiden kasvataminen niinkui...
ottaa turkki pois kirjoitti:
Koirasusilta pitäisi ottaa turkki pois. Koko populaatio silkkaa roskaa ja pilaa suden maineen. Koirasudet ovat arvaamattomia ja todella vaarallisia.
No onneksi siitä ei tule ikinä rotukoiraa sillä kennelliitto yrittää juuri saada kiellon kasvatuksesta.
- miinää
ottaa turkki pois kirjoitti:
Koirasusilta pitäisi ottaa turkki pois. Koko populaatio silkkaa roskaa ja pilaa suden maineen. Koirasudet ovat arvaamattomia ja todella vaarallisia.
kerros oraakkeli,kun tiedät,montako koirasutta omistat?
- -S-
IHan samaan mieltä olen joidenkin em. vastaajien kanssa. Eli se on vain sekarotuinen koira. Mikäs siinä, jos haluaa kannattaa seropipentujen tuotantoa. Vahinkopentueet ymmärrän kyllä, mutta että ruetaan tieten tahtoen noitakin jalostamaan, niin huh.
Mikäs siinä, kun ihmiset yleensäkin juoksevat erikoisuuksien perässä. Kyllähän se kaupanpihan jutturingissä huomiota herättää, kun olet ihka-oikean koirasuden omistaja. Just.
Itselläni on ihan "vain" labbis, ja olen ylpeä siitä. >:D Myös minun mielestäni koirasudet pitäisi kieltää. Voi rakkaat ihmiset... Todella typerää ottaa koirasusi, jotta muut ihmiset katsoisivat kunnioittaen tai jotain muuta paskaa.
Koirasudet ovat paljon arvaamattomampia (hyvin kasvatettuinakin) kuin ns. tavalliset koirat. Vaikka tuntisitte koirasusia, jotka käyttäytyvät kuin ns. normaalit koirat, ne ovat silti arvaamattomia. Kuten joku sanoikin, ne saattavat räjähtää ihan yhtäkkiä käsiin syystä tai toisesta ja vaikka hyökätä ihmisten kimppuun ja sitten päivitellään että "kun se ei oo ikinä ennen tehnyt mitään tuollaista...".
Koirasuden pidon pitäisi kuulua korkeintaan ammattilaisille ja kyseiseen yhdistelmään erittäin hyvin perehtyneelle. Mielestäni kenenkään tavallisen pulliaisen ei pitäisi saada hankkia tuollaista yhdistelmää, koska ihmiset voivat olla hyvin hyvin typeriä... :P- minäää1
"Koirasudet ovat paljon arvaamattomampia (hyvin kasvatettuinakin) kuin ns. tavalliset koirat. Vaikka tuntisitte koirasusia, jotka käyttäytyvät kuin ns. normaalit koirat, ne ovat silti arvaamattomia. Kuten joku sanoikin, ne saattavat räjähtää ihan yhtäkkiä käsiin syystä tai toisesta ja vaikka hyökätä ihmisten kimppuun ja sitten päivitellään että "kun se ei oo ikinä ennen tehnyt mitään tuollaista..." "
- !!!
Mistä ihmeestä te ihmiset tiedätte millaisia koirasudet ovat??? Koska ei teillä itsellänne sellaista ole tai ole ollut, muuten ette voi väitteitänne allekirjoittaa. Miksi puhua asiasta josta ei harmainta aavistustakaan?
Tiedoksi: Koirasudet eivät ole lailla kiellettyjä. Koirasusia on eri prosenttiosuuksilla, joten asioita ei voi yleistää. Koirasusi ei ole todellakaan vaarallisimmasta päästä oleva koirarotu(seuraappa tilastoja). Koirasudesta kuten mistä muustakin koirasta saa vaarallisen vääränlaisella kasvatuksella ja koulutuksella. Koirasusi ei sovellu ihmiselle jolla ei ole kokemusta isoista koiraroduista. Koirasusi ei ole kerrostalo tai sisäkoira, vaan tarhakoira. Pentutehtailusta on paha sanoa, kannattaa tutkia asioita ja katsoa keneltä ostaa. Liian kova tai alhainen hinta voi kertoa tehtailusta. - Anonyymi
!!! kirjoitti:
Mistä ihmeestä te ihmiset tiedätte millaisia koirasudet ovat??? Koska ei teillä itsellänne sellaista ole tai ole ollut, muuten ette voi väitteitänne allekirjoittaa. Miksi puhua asiasta josta ei harmainta aavistustakaan?
Tiedoksi: Koirasudet eivät ole lailla kiellettyjä. Koirasusia on eri prosenttiosuuksilla, joten asioita ei voi yleistää. Koirasusi ei ole todellakaan vaarallisimmasta päästä oleva koirarotu(seuraappa tilastoja). Koirasudesta kuten mistä muustakin koirasta saa vaarallisen vääränlaisella kasvatuksella ja koulutuksella. Koirasusi ei sovellu ihmiselle jolla ei ole kokemusta isoista koiraroduista. Koirasusi ei ole kerrostalo tai sisäkoira, vaan tarhakoira. Pentutehtailusta on paha sanoa, kannattaa tutkia asioita ja katsoa keneltä ostaa. Liian kova tai alhainen hinta voi kertoa tehtailusta.Tiedoksi: Nykyään koirasudet ovat lailla kiellettyjä. Ennen vieraslajiasetuksen voimaantuloa 1.6.2019 lemmikkieläimeksi laillisesti hankitun koirasuden saa pitää sen luonnolliseen kuolemaan saakka.
- Eivoikuinnauraa
mitä vittua idiootit vikisette jos jollain on koira joka periytyy sudesta? Ihan yhtä arvaamattomia voi olla muutkin koirat. Ihme valittaja lässyttäjiä täälläkin.``Älkää tuoko koirasutta koirapuistoon, koska se on 25 % susi. Mitä vittua? Haloo. jos koirasusi koirapuistoon tulee nii eiköhän sen isäntä ole kouluttanut siitä rauhallisen lemmikin.
- munanjatkeitaneon
MUNANJATKEITA!!!!
- 3+4
Ihan minkä tahansa koirarodun kanssa pätee se, että vihaista koiraa ei tuoda koirapuistoon! Jos jollakin on koirasusi joka osaa käyttäytyä muiden koirien kanssa niin en näe mitään estettä, miksei sitä voisi koirapuistoon viedä.
Tosin tämäkin ketju on jo 5 vuotta vanha, en tajua miksi piti nostaa. - apinaorkesteri!
Vihainen koira ? Onko se vastakohta iloiselle koiralle? Onko vihainen koira vihainen kaikille, vai joillekin tietyille vain? Antaako se anteeksi,jos siltä pyytää?
- Peppi Pitkäkossu
:) Aika harva koira on oikeasti aggressiivinen kaikille,ikään,rotuun ja sukupuoleen katsomatta.
Tätähän ihmiset eivät yleensä ymmärrä,vaan jos jokin koira rähisee heidän koiralleen,on se toinen koira aina automaattisesti hullu / vihainen... - Koissut
Meillä kaksi koirasutta, tulleet perheeseen jo pentuina, mutta olivat poliisin takavarikoimia ja eläinsuojelun hoidossa, josta saimme ne.
Lapset olivat teini-iässä silloin ja osallistuivat niiden kouluttamiseen meidän aikuisten tuella. Kaikki on sujunut todella hyvin, mutta on vaatinut paljon työtä ja aikaa. Nykyisin jo 10-ikäiset heput ovat ihania perhekoiria, kuljemme niiden kanssa kaikkialla, kuten kulkisimme tavallisten koirien kanssa. Isojahan nuo ovat, mutta rauhallisia. Niiden kanssa liikutaan paljon luonnossa, saalistusvietti on selkeästi, joten niitä ei pidetä irti metsässäkään. Temppuharjoittelukin on sujunut pennusta asti, vaikka ei kovin voimakasta miellyttämisenhalua olekaan. Sen verran niistä koiraa löytyy, että kehuista tykkäävät ja tekevät hypyt ja muut harjoitteet, mutta eivät näytä millään lailla iloista naamaa. Kuitenkin selkeästi tykkäävät harjoittelusta, sillä aina kevään koittaessa lenkillä kääntyy kuonot radan suuntaan ja loikkivat esteissä ilman kehoitusta.
Uskon että hyvällä lasvatuksella, lempeällä mutta päättäväisellä otteella saa hankalastakin otuksesta kunnollisen. Paljon virikkeitä ja liikuntaa, ja kun on itse varma ja rauhallinen, rauhoittuu koirasusikin ja se alkaa luottaa laumanjohtajiin.
Mutta jos omistaja on itse epävarma, stressaa helposti ja on äkkipikainen, niin taatusti saa koirastaan, koirasudesta puhumattakaan, levottoman ja arvaamattoman. Ja etenkin jos käyttää väkivaltaa ja pelottelua kasvatuksessa! Sitä EI saa ikinä tehdä!
Olemme käyneet koirapuistoissakin jo melkein 10 vuotta. Nämä eivät aloita tappeluita, mutta puolustautuvat, eivät kuitenkaan pure edes silloin. On nähty muutamaan otteeseen, kun on tullut jonkun levoton pullistelija silmille.
Koirapuistossa tavataan!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1115785Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta323877- 823322
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182936Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2481980Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?871953- 1411758
Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81676Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui381665Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu861513