Muistelin tässä valokuvia järjestellessä, kuinka minulle tarjoutui n 19v tilaisuus viettää erään perheen kanssa talvi n 5 kk Espanjan mantereella.
Silloin oli oikeat talvet vielä.
Perheessä oli samanikäinen tyttö ja hän toivoi minun lähtevän, mieli kyllä teki mutta järki sanoin lopulta ei,,olin valmistunut ja juuri saanut hyvän työpaikan. Pidimme kirjeitse yhteyttä koko talven, oli paljon asiaa puolin ja toisin, sitten vaan vuosien mittaan alkoi harmillinen ajatus, miksi en lähtenyt?
Se ajatus ja kysymys kiusaa silloin tällöin.
Paljon muutakin tietysti on ollut vaan tämä jotenkin ei tahdo poistua mielestä.
Onko jotain jäänyt kokematta mikä harmittaa
3
396
Vastaukset 3
Olisi kivaa kun voisi olla saman aikaisesti edes kahdessa paikassa yhtä aikaa.
Vaan ei taida kellään olla sitä taitoa.
Ehkä ei kannata jälkeen päin miettiä mistä jäi paitsi.
Tai ehkä niin päin, että hyvä kun en mennyt.Että jotain jäi kokematta. Juuri se olo siellä vieraalla maalla.
OIva tilaisuus tutustua sen maan kulttuuriin,kieleen, arkielämän tapoihin. kaikkeen!
Jokainen joutuu tekemään niitä valintoja elämässään. Joskus on vaikeaa tehdä se päätös,,,
näin jälkikäteen on helpompi "nähdä" miten olisi pitänyt tehdä. Siis tämä nyt on minun mielipide ,eikä sinun? mutta kun kysyit ,,,,
Olisi se ollut kokemus, avartanut elämänkatsomusta useampaan suuntaan. Oppisi ymmärtämään asioita toisten ihmisten näkökulmasta.
Aina matkailu avartaa.
Ja jos ei muuten, niin herää huomaamaan, miten hyvin meidän omat asiat loppujenlopuksi ovat !
Mutta eihän matkustelu ole myöhäistä vieläkään, vai onko??meri-kukka98 kirjoitti:
Että jotain jäi kokematta. Juuri se olo siellä vieraalla maalla.
OIva tilaisuus tutustua sen maan kulttuuriin,kieleen, arkielämän tapoihin. kaikkeen!
Jokainen joutuu tekemään niitä valintoja elämässään. Joskus on vaikeaa tehdä se päätös,,,
näin jälkikäteen on helpompi "nähdä" miten olisi pitänyt tehdä. Siis tämä nyt on minun mielipide ,eikä sinun? mutta kun kysyit ,,,,
Olisi se ollut kokemus, avartanut elämänkatsomusta useampaan suuntaan. Oppisi ymmärtämään asioita toisten ihmisten näkökulmasta.
Aina matkailu avartaa.
Ja jos ei muuten, niin herää huomaamaan, miten hyvin meidän omat asiat loppujenlopuksi ovat !
Mutta eihän matkustelu ole myöhäistä vieläkään, vai onko??Odottaisin että teilläkin olisi jotain muisteltavaa tältä saralta ?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 143985
Jasmin Vähäkangas valehtelee kolumnissaan. Hän ei ole "taaperon" äiti.
Lapsi ei taaperra. Vielä seurakunnan lehdessä valehtelee noin?107951Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha108895- 63817
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät63728Hyvää yötä
Ikuinen kohtalo, sydänystävä, rakkauteni♥️.. kumpa olisimme saaneet elämältä mahdollisuuden!27652- 155551
Missähän pöytäkirja viipyy, taas?
Hallituksen kokouksessa oli eilen mielenkiintoisia asioita käsiteltävänä. Pöytäkirja on ollut yleensä saman iltana luett44535PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.49527- 42509