Onko jotain jäänyt kokematta mikä harmittaa

Pirkko3

Muistelin tässä valokuvia järjestellessä, kuinka minulle tarjoutui n 19v tilaisuus viettää erään perheen kanssa talvi n 5 kk Espanjan mantereella.
Silloin oli oikeat talvet vielä.
Perheessä oli samanikäinen tyttö ja hän toivoi minun lähtevän, mieli kyllä teki mutta järki sanoin lopulta ei,,olin valmistunut ja juuri saanut hyvän työpaikan. Pidimme kirjeitse yhteyttä koko talven, oli paljon asiaa puolin ja toisin, sitten vaan vuosien mittaan alkoi harmillinen ajatus, miksi en lähtenyt?
Se ajatus ja kysymys kiusaa silloin tällöin.
Paljon muutakin tietysti on ollut vaan tämä jotenkin ei tahdo poistua mielestä.

3

396

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Olisi kivaa kun voisi olla saman aikaisesti edes kahdessa paikassa yhtä aikaa.
      Vaan ei taida kellään olla sitä taitoa.
      Ehkä ei kannata jälkeen päin miettiä mistä jäi paitsi.
      Tai ehkä niin päin, että hyvä kun en mennyt.

      • Että jotain jäi kokematta. Juuri se olo siellä vieraalla maalla.
        OIva tilaisuus tutustua sen maan kulttuuriin,kieleen, arkielämän tapoihin. kaikkeen!

        Jokainen joutuu tekemään niitä valintoja elämässään. Joskus on vaikeaa tehdä se päätös,,,
        näin jälkikäteen on helpompi "nähdä" miten olisi pitänyt tehdä. Siis tämä nyt on minun mielipide ,eikä sinun? mutta kun kysyit ,,,,

        Olisi se ollut kokemus, avartanut elämänkatsomusta useampaan suuntaan. Oppisi ymmärtämään asioita toisten ihmisten näkökulmasta.
        Aina matkailu avartaa.
        Ja jos ei muuten, niin herää huomaamaan, miten hyvin meidän omat asiat loppujenlopuksi ovat !

        Mutta eihän matkustelu ole myöhäistä vieläkään, vai onko??


      • meri-kukka98 kirjoitti:

        Että jotain jäi kokematta. Juuri se olo siellä vieraalla maalla.
        OIva tilaisuus tutustua sen maan kulttuuriin,kieleen, arkielämän tapoihin. kaikkeen!

        Jokainen joutuu tekemään niitä valintoja elämässään. Joskus on vaikeaa tehdä se päätös,,,
        näin jälkikäteen on helpompi "nähdä" miten olisi pitänyt tehdä. Siis tämä nyt on minun mielipide ,eikä sinun? mutta kun kysyit ,,,,

        Olisi se ollut kokemus, avartanut elämänkatsomusta useampaan suuntaan. Oppisi ymmärtämään asioita toisten ihmisten näkökulmasta.
        Aina matkailu avartaa.
        Ja jos ei muuten, niin herää huomaamaan, miten hyvin meidän omat asiat loppujenlopuksi ovat !

        Mutta eihän matkustelu ole myöhäistä vieläkään, vai onko??

        Odottaisin että teilläkin olisi jotain muisteltavaa tältä saralta ?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      188
      1305
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      893
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      842
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      748
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      50
      711
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      250
      609
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      311
      590
    8. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      579
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      564
    10. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      560
    Aihe