TANSSISTA NARISIJAT

Mikä se on

Minkähän vuoksi tänne tanssipalstallekkin ohjautuu ne tanssia solvaavat mairisijat. Kun kesksutelunhan tulisi nimen omaan kesittyä tanssia kehittäviin ja sen arvostuksen ympärille.

Suurin osa jutuista on tanssijoiden arvostelua, sekä sitä alemmuuden tunnetta itsesäälirypemisineen kun jotkut tahtovat tanssia ja kehittyä sekä nauttia siitä.

Hiihtoladullekkin mahtuu monen laista hiihtäjää ja eihän he "potki" toisiaan kokoaikaa sekä arvostele!

5

1356

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • asia

      Tanssiminen on vakava asia, ja kun ottaa harrastamisen tosissaan, syntyy kriittistä keskustelua, hymistely ei vie asiaa eteenpäin.

      Juuri viikonloppuna joku himohiihtäjä elvisteli hiihtoladulla, oli ostanut jotain Swixin liisteriä, joten esimerkkisi ontuu.

      • humoristista

        Aivan oikeassa olet, vakavuus on aihe vaikka synnyttää tanssista vakavaa kunhan voi keskustella aivan muusta kuin vakavasta tanssista.

        Hymistelyä ei tarvita tosiaan mihinkään, sillä itseään kunnioittava kykenee kunnioittamaan muita niin paljno ettei tarvitse hymistellä eikä nairista.

        Tuo swixin liisteri on kyllä tosi hineo juttu ja se että on voinut elvistellä sillä niin kahta suurempi ilo hänelle ja jutun keksijälle.


    • Narisemiseen on helppo löytää syitä. Ensinnäkin suunnilleen jokainen luulee olevansa tanssien asiantuntija ja tietysti tavallaan onkin juuri omasta näkövinkkelistään. Toiseksi tanssiin liittyy hyvin paljon erilaisia tunteita suurista pettymyksistä aina hurmokseen saakka.

      Olen aika monien kuullut sanovan, että täällähän näköjään käyvät "ammattilaiset". Nämä ammattilaiset ovat tanssineet harrastelijatasolla fuskua tai lattareita. Jotkut taas ovat sanoneet, että kädenalitanssit eivät ole oikeaa tanssia. Ok, pitäkööt mielipiteensä. Itse kyllä tykkään tanssia erilaisia tansseja laidasta laitaan sen mukaan mitä taito antaa mahdollisuuksia. Olen käynyt ahkerasti kursseillakin parin viime vuoden aikana. Tansseissa käynti tuntuu nyt aika lailla erilaiselta kuin aikana, jolloin en osannut mm. kädenalitansseja lainkaan. Omasta puolestani suosittelen tanssikursseille osallistumista.

      • "ymmärrettävää"

        Onhan totta että, niinkuin aloittaessakin totesin, tansspalstan "henki" lienee tosiaan rakentavan krittiikinkin paikka jotta se tosiaan kehittäisi mielipiteitä ja avasisi näkökulmia sekä vapauttaisi mieliä.

        Hämmästykseni aina vaan kohdistuu siihen nairsemisella esitettyyn valittamiseen lähes kaikesta sekä oman tanssikemian ylistämistä alistamalla muiden tansssiharrastusta.

        En koe itse minkäänlaista ongelmaa eritasoisista sekä erilaisista tanseista enkä tanssipaikoista sillä aina on ollut omalla tavallaan hyvin palkitsevaa sekä viihtyisää menipä mihin päin tahansa suomea tanssimaan.


      • Vaino Harha

        että tilastollisesti tarkasteltuna täysin satunnaisesta vanhaintanssista – kaikesta siihen syistä, joita tässä voimme vain arvailla, liitetystä glooriasta huolimatta – löytää keskivertohenkilön eli erittäinkin pitkälti jopa sukupuoleenkin tuijoteltuna standardihenkilön. Mikä sitten on standardihenkilö?

        Standardihenkilö on helkkarin monimutkallinen – olkoonkin, että täysin vapaassa tilassa melko hyvin itse liikkuva – ongelmavyyhti, jonka hirvittävistä henkilökohtaisista ongelmista vähäisinpiä eivät suinkansa ole helkkarilliset geometrismotoriset vaikeudet eli erittäinkin pitkälti vaikeudet hahmottaa aikoja ja paikkoja ja arvioida, kuinka em ajoissa ja paikoissa voisi edes kohtuullista loukkaantumisriskitasoa noudatellen liikutella mitä tahansa kiinteän vanhaintanssikehon osaa kuten esimerkiksi kirotunkin kireästä pakarasta miellyttävän elastisesti esiinpistävää jalkaa tahi hämmästyttävänkin leveästä hartiasta uskomattomankin lihaksikkaana roikkuvaa kättä. Standardihenkilön puolustukseksi voidaan kuitenkin tässä vanhaintanssiyhteydessäkin sanoa se, että hän pääsääntöisesti oppii olemaan mitäilmeisimminkin silkasta vahingostansa kohtuullisen loukkaantumisriskitason joskus ylitettyään olemaan jatkossa tismalleen samalla tavalla sitä loukkaantumisriskitasoa ylittämättä.

        Myöskin vanhaintanssitunnelmallisesti hieman harvinaisemman mutta sitäkin harmillisemman kovakalloisen henkilön tapauksessa ei auttaisi, vaikka toimistamme vangittaisiin hänet vaativimmatkin turvanormit täyttävään ja täysin murtovarmaan erikoiskonposiittiteräskirstuun, joka näin sivumennen sanottuna tänä päivänä on visseistä syistä uskomattoman monikymmenprosenttisesti kierrätettävä ja kierrättämättömiltä osiltansa jokseenkin konpostoitava: Nythän on hyvinkin pitkälti niin, että se kovakallohenkilöhän hyvinkin pian käynnistäisi sen erikoiskonposiittiteräskirstunsa ja yrittäisi ensin mitäilmeisimminkin em hirvittävistä geometrismotorisista vaikeuksistansa johtuen täysin vahingossa joko kiilata meidät sillä erikoisteräskonposiittisella kirstullaan lähinpään ojaan tahi ajaa sillä suoraan päällemme käytännöllisesti katsoen mistä tahansa käytettävissä tahi käyttämättömissä olevasta suunnasta. Seuraavassa vaiheessa tuo kovakallohenkilö po hirvittäviin geometrismotorisiin vaikeuksiinsa tuskastuneena alkaisi siellä teräskirstussansa viittilöidä kaikille muille molemmilla kintaillaan melko kansainvälisiä käsimerkkejään eikä edes yrittäisi sillä erikoiskonposiittiteräskirstullaan meitä tahi mitään muutakaan enää väistellä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      405
      1706
    2. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      145
      1111
    3. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      87
      1055
    4. Mitähän ajattelet

      Nykyään minusta tai meistä tai tapahtuneista?
      Ikävä
      66
      1046
    5. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      95
      958
    6. Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä

      Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku
      Sinkut
      142
      802
    7. Hankkikaa elämä

      Tiedetään että hän on mielenkiintoinen mutta rajansa kaikella.
      Ikävä
      94
      731
    8. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      45
      691
    9. Voisitko mies auttaa..

      Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.
      Ikävä
      50
      669
    10. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      57
      644
    Aihe