Kalapuikko?

Täytyi tulla ihan tänne asiantuntijoiden palstoille kyselemään tuosta kalapuikosta.
Tiedotusvälineissä siitä on viimepäivinä päivittäin puhuttu siinämielessä, että siinä piilisi joku vitsi. Minulle ei ainakaan ole se vitsi vielä auennut. Johtuukohan se iästäni, kun sitä ei ole vasta kuin 62v, vai onko sitä jo liikaakin?
52701
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Lueppa kuule tarkemmin niin eiköhän pappakin ala kohta tajuamaan ;) (vitsi vitsi :D). Kyseessä on siis koulun henkilökunnan ylireagoiminen yhden ylimääräisen kalapalan ottoon. En ole niinkään itse huomannut että tässä poliisia oltaisiin haukuttu, muutoin kun siinä että tulivat sinne koululle kalapuikon takia (vaikka syy ei ollut kyllä tämä). Hehän hoitivat vain virkatehtävänsä, ei siitä poliisia voi syyttää. Media tietysti voi antaa jotenkuten väärinymmärtää asian, mutta itse "syylliset" olivat koulun henkilökunta. Tapaus on mielestäni aika lapsellinen koska tämä kaikki tapahtui vain yhden ylimääräisen kalapalan takia. Suomi on rikas maa.

Lukiolainen, 16v

Äänestä
  • ...ruokana. Siis lopulta poliisithan kutsuttiin koska poika ei suostunut tulemaan tunnilta kuraattorin juttusille, mutta silti aika outoa touhua ja kalapuikoistahan se kaikki lähti :D

    lukiolainen 16v

    Äänestä

  • ....kalapuikkoja... kirjoitti:

    ...ruokana. Siis lopulta poliisithan kutsuttiin koska poika ei suostunut tulemaan tunnilta kuraattorin juttusille, mutta silti aika outoa touhua ja kalapuikoistahan se kaikki lähti :D

    lukiolainen 16v

    tehty xD hihiihhii

    kaikille.Koulu saa määrätyn summan (pienen)/henkilö,jolla pitää ruoka tehdä.
    Jos muutama ottaa ylimääräistä,joku muu jää vähemmälle.
    Onko niin vaikeaa nykyään noudattaa sääntöjä?
    Ei työpaikkallakaan voi ottaa niin paljon kun sattuu maistumaan,on aika jo koulussa oppia käytöstavat.
    Ihan oikein teki keittäjä tässä tapauksessa.
    Ei ne kaikki oppilaat ole niin herttaisia kullannuppuja kun vanhemmat luulee.Menkää kouluun seuraamaan mikä hullunmylly se on.

    Äänestä

  • säännöt kirjoitti:

    Taas joku maailman parantaja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Matikka kirjoitti:

Täytyi tulla ihan tänne asiantuntijoiden palstoille kyselemään tuosta kalapuikosta.
Tiedotusvälineissä siitä on viimepäivinä päivittäin puhuttu siinämielessä, että siinä piilisi joku vitsi. Minulle ei ainakaan ole se vitsi vielä auennut. Johtuukohan se iästäni, kun sitä ei ole vasta kuin 62v, vai onko sitä jo liikaakin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu