Ks. aiempaa keskustelua. Tarvitset valvojan, joka käy joka päivä katsomassa, mitä on tehty. Tai tutustu itse RYL määräyksiin ja asu työmaalla. Kriittistä katsoa perjantaina, miten laatat tulevat. Meillä olisi ollut järkevää irroittaa pieleen menneet laatat perjantaina, kun vielä olisivat irronneet, mutta Rusthollin väellä oli niin kova kiire viikonlopun viettoon, että irrotettiin sitten myöhemmin järeillä työkaluilla ja uusittiin seinien tasoitus ja vesieristys samantien. Uusia miehiä pukkaa maakunnasta, ei ehdi perehtyä menetelmiin, vaan tehdään niin kuin kotopuolessa on aina tehty... Kova hinta voi tulla, jos jotain työstä sovitaan vain tuntihinta - tunteja kertyy uskomaton määrä, mutta milläs itse todistat muuta!
0Äänestä
huh huh
Meille kävivät pari vuotta sitten tekemässä tarjouksen hyvin pienestä kylppäristä. Rusthollilla oli yli 8000 euroa, muilla 3-4000 euroa. Vaikka kotitalousvähennystä mainostavat, ei se kuitenkaan ylihinnoittelussa auta.
0Äänestä
kyökkipiika
Meillä kävi myyjä reilu vuosi sitten.Painostamalla sai meidät allekirjoittamaan sopimukset.Työt tehtiin suht nopeasti, mutta työn jälki ei sitten ollutkaan kamalan hyvää. Keittiöstämme piti tulla ns. esittelykeittiö, mutta jälki on sen verran kehnoa, ettei sitä voi kenellekään esitellä. Nyt vuosi asennuksen jälkeen saatiin vihdoin remonttimiehet aloittamaan työnsä jälkien korjaamisen. Pöytätason vaihto tulossa vielä, ei kestänyt käyttöä vaan alkoi kupruilemaan. Jos nyt saisin valita, ottaisin keittiöremontin tekijät jostain muualta. Sorry vaan Rustholli. Juosten kustusta ei saa kiitoksia.
0Äänestä
kokenut
Kysykääpä Rusthollin myyntimiehiltä mikä on remonttitarvikkeiden ja kalusteiden hinta verrattuna kaupan vähittäismyyntihintaan. Jos saatte rehellisen vastauksen niin siitä selviää miksi en suosittele Rusthollia kenellekkään. Olen ollut asiakkaana ja pettynyt pahasti myös työnlaatuun.
0Äänestä
buaahhaahhaa
Itse Isoherran poika laski meille urakkahinnan, tuplahinta verrattuna kilpailijaansa. Tehtiin sitten itse, n puoleen hintaan siitä mitä tämä rusthollin hinnan puolittanut firma tarjosi. Rustholli on syvältä. Liekkö sitten syynä se että omistaja on lestadiolainen, nehän varastaa ja huijaa aina, paitsi eivät omilta lahkolais kavereiltaan.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ks. aiempaa keskustelua. Tarvitset valvojan, joka käy joka päivä katsomassa, mitä on tehty. Tai tutustu itse RYL määräyksiin ja asu työmaalla. Kriittistä katsoa perjantaina, miten laatat tulevat. Meillä olisi ollut järkevää irroittaa pieleen menneet laatat perjantaina, kun vielä olisivat irronneet, mutta Rusthollin väellä oli niin kova kiire viikonlopun viettoon, että irrotettiin sitten myöhemmin järeillä työkaluilla ja uusittiin seinien tasoitus ja vesieristys samantien. Uusia miehiä pukkaa maakunnasta, ei ehdi perehtyä menetelmiin, vaan tehdään niin kuin kotopuolessa on aina tehty... Kova hinta voi tulla, jos jotain työstä sovitaan vain tuntihinta - tunteja kertyy uskomaton määrä, mutta milläs itse todistat muuta!
Meille kävivät pari vuotta sitten tekemässä tarjouksen hyvin pienestä kylppäristä. Rusthollilla oli yli 8000 euroa, muilla 3-4000 euroa. Vaikka kotitalousvähennystä mainostavat, ei se kuitenkaan ylihinnoittelussa auta.
Meillä kävi myyjä reilu vuosi sitten.Painostamalla sai meidät allekirjoittamaan sopimukset.Työt tehtiin suht nopeasti, mutta työn jälki ei sitten ollutkaan kamalan hyvää. Keittiöstämme piti tulla ns. esittelykeittiö, mutta jälki on sen verran kehnoa, ettei sitä voi kenellekään esitellä. Nyt vuosi asennuksen jälkeen saatiin vihdoin remonttimiehet aloittamaan työnsä jälkien korjaamisen. Pöytätason vaihto tulossa vielä, ei kestänyt käyttöä vaan alkoi kupruilemaan. Jos nyt saisin valita, ottaisin keittiöremontin tekijät jostain muualta. Sorry vaan Rustholli. Juosten kustusta ei saa kiitoksia.
Kysykääpä Rusthollin myyntimiehiltä mikä on remonttitarvikkeiden ja kalusteiden hinta verrattuna kaupan vähittäismyyntihintaan. Jos saatte rehellisen vastauksen niin siitä selviää miksi en suosittele Rusthollia kenellekkään. Olen ollut asiakkaana ja pettynyt pahasti myös työnlaatuun.
Itse Isoherran poika laski meille urakkahinnan, tuplahinta verrattuna kilpailijaansa. Tehtiin sitten itse, n puoleen hintaan siitä mitä tämä rusthollin hinnan puolittanut firma tarjosi.
Rustholli on syvältä. Liekkö sitten syynä se että omistaja on lestadiolainen, nehän varastaa ja huijaa aina, paitsi eivät omilta lahkolais kavereiltaan.