Kertokaapa mikä on vikana,kun nykyään naapurit eivät tunne toisiaan,ei sanota päivää vaikka samalla pihalla asutaan,jos itse sanot olet jotenkin outo kun kaikille juttelet,on aika hankala saada tuttuja kun kyläänkään ei voi mennä,kun kaikilla on jotain omia tuttuja ja juttuja,selvyydeksi sanottakoon että itse olen töissäkäyvä ja muutenkin kunnollinen,normaalin näköinen ihminen,ettei se varmaankaan siitä johdu etten olisi tutustumisen arvoinen,ihan tavallinen luulisin.enkä ole keneltäkään mitään vailla,olisi vaan hauska tutustua omiin naapureihinsa ja jakaa arkea.
Naapurit.
kummastunut.
2966
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
naapureita. Pitää olla joihinkin paikkoihin "lupa mennä". Ei saa tupsahtaa ihan noin vain niin kuin seurallisissa pikkukylissä josta itsekin olen lähtöisin. Kutsu sisäpiirirenkaaseen on kiven takana. Sinullakin saattaa jokin hyvä ystävä löytyä harrastusten parista. Joissakin taloyhtiöissä vaan halutaan olla ja ömmöttää eikä huomioida uusia tulokkaita. Itse koin tämän paikkakunnalle muuton myötä. Tutuilla oli paljon puhetta keskenään, mutta kun minä "kummajainen" tulin lapsineni paikalle loppui puhe kuin seinään. Oletettiin, että minulla on jotain asiaa ja lähden äkkiä pois "haihtumalla ilmaan". Ajan kuluessa olen löytänyt oikeita kavereita ja erottanut kaukaa jo ne joilla ei ole merkitystä elämässäni vaan he ovat näitä hyvänpäiväntuttuja joille sanotaan hyvää päivää kirvesvartta tyyliin.
Tämän päivän ihmiset eivät halua olla tekemisissä kenenkään kanssa, ja jos erehtyy juttelemaankin muutaman sanan, kokee, että nyt siitä tervehdittävästä tulikin sitten ikuinen riesa. Maailma on mennyt niin oudoksi, että jokainen haluaa elää vain omaa elämäänsä ja perheensä kanssa, ei liikoja kylässä käyntejä, puheluja, varsinkin sanotaan, että suku on pahin ja se pitää kyllä paikkansa, oma suku on ainakin täysi paska, sisarukset ainakin, aina pitäisi tapella joka asiasta. Äidin kuoltua hirveä tappelu perinnöstä, päätin, että en ota mitään ja muutin 600 km päähän ja nyt on hyvä olla, ei tarvitse selitellä tekemisiään eikä paljon kiinnosta muiden tekemiset ja tulemiset.
Mitä sitä ihmettelemään, jos ei tervehditä.