Meillä on n. 5-7kk ikäinen urospentu joka puree kaikkia. Kavereideni kanssa lenkillä ollessa koira puree jopa kavereitani. Se ei enään ole mitään näykkimistä, vaan kunnon puremista. Isäni hakkaa koiraamme välillä, ja äitini on monesti jo sanonut että ottaa tästä eron, mutta ei ole viellä ottanut, sillä tauloudellinen tilanne muuttuisi niin huonoksi ettei minun ja koiran elättämiseen olisi varaa. Nyt myös pikku veljeni on ruvennut hakkaamaan koiraamme kun on nähnyt että isäkin tekee sitä! Mielestäni tämä on niin väärin kuin voi olla, mutta en pienokaisesta viitsisi luopua. Olisiko mitään tapaa millä tuon ikäisen pennun saisi viellä edes vähän koulutettua? Tämä tapaus siis varastelee myös ruokaa lautasilta. Kädet täynnä reikiä, vaikka hampaat on jo melkein vaihtuneetkin. Koira luultavasti uskoo olevansa johtajamme, ja isäni olevan hänen johtajansa. Äskenkin tosiaan tuntui siltä kuin sormi olisi meinannut katketa, kun poika puri lenkillä. Huusin "ei", "hyi" ja koiran nimeä korottaen ääntäni jos koira ei uskonut, mutta tämä oli kuin ei olisi kuullutkaan. Kotona reagoi noihin vain jos isäni on samassa huoneessa. Olimme ennen tätä koiran hankintaa puhuneet koiran hankinnasta jo 5 vuotta, ja kun se nyt kuukausia sitten tuli, niin isäni muuttui täysin. Meillä on aikaisemmin ollut jo koiria, ja vain yksi on ollut melkein vastaavanlainen tapaus. Sekin tosin oli silloin kun en ollut syntynyt. Pliis, osaisiko joku neuvoa mitä ihmettä voisin tehdä?
Pureminen
Iiks!
5499
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
niin ehdottomasti 1. ilmoitat eläinrääkkäyksestä välittömästi eläinsuojeluviranomaisille, nimettömänä.
2. kun eläinsuojeluviranomaiset näkevät tilanteet, pyydätte neuvoja, miten koira kouluttaa ILMAN väkivaltaa.
Rupeet leikkimään koiran kanssa ja älä missään nimessä satuta sitä. Siitä voi tulla vaarallinen!
Makupaloilla, leikillä palkitset. teet koiran kanssa yhdessä kivoja juttuja.
Etsi vaikka hakusanalla koiraongelma tai ongelmakoira, niin löydät lisää infoa!
Hirveetä tommonen, perheen isä on kaikille vaaraksi.. Harmi, että hyvästä koirasta on tullut vaarallinen. Uskon, että saatte tilanteen korjattua, kunhan saatte apua!
Tosiaan, jos tämä ei ole provo (siis eikö koiran ikä ole tiedossa, vai mistä tuo epämääräinen 5-7kk?):
Mikäli hakkaamisella tarkoitat todella koiran lyömistä, on kyseessä eläinsuojelurikos. Pentu ei voi jäädä teille, mikäli tilanne ei korjaannu välittömästi ENSIN ihmisten suunnalta siten, että väkivalta loppuu. Tämä ei tarkoita kasvatuksen ja koulutuksen laiminlyömistä vaan nimenomaan lyömisen ja hakkaamisen lopettamista. Pentu voi purra myös kivusta tai epävarmuuttaan, mihin hakkaaminen ei todellakaan auta. Pentu saattaa pelätä väkivaltaista perheenjäsentä ja purkaa stressin muihin ihmisiin puremalla. Lyöminen voi aiheuttaa mustelmia, sisäisiä vammoja, hiusmurtumia, lihasvammoja jne, joten ensimmäinen homma on parantaa pentu ja hoitaa sille väkivallaton ympäristö.
Ensiavuksi puremisongelmaan:
- Koirasi on pentu, täysi kakara, eikä siltä voi odottaa aikuismaista ja rauhallista käytöstä ehkä vielä vuoteen. Pentu puree leikillään, helpottaakseen vaihtuvien hampaiden aiheuttamaa kutinaa tai aloitellakseen dominointia laumassa. Reilusti siis puruluita kehiin, leikkipurut ohjataan leluun tai luuhun antamalla se pennun suuhun käden tilalle, ja dominanssipureminen kitketään välittömällä ja reilulla palautteella, joka loppuu HETI kun pentu lopettaa puremisen (pennusta riippuen rähähdys, niskasta nappaaminen tai kunnon niska-pers -ravistus, taistelutahtoisille pennuille nopea ja lyhytkestoinen eristäminen vaikka vessaan)
- Samaa palautetta voi käyttää, jos pennun saa kiinni varastelusta itse teossa, viisi sekuntia varastamisen jälkeen on jo auttamatta liian myöhään. Suosittelen kuitenkin pitämään ruuat poissa koiran ulottuvilta
- Pentua ei saa KOSKAAN väistää sen purressa, ei vaikka miten sattuisi. Puremiseen kannattaa puuttua jo koiran sitä suunnitellessa, eli pienikin näykkäisy, murina tai irvistys johtaa aina palautteeseen.
Reilu, rauhallinen, ehdoton ja laumaansa suojeleva ihminen on koiran mielestä luotettava ja kunnioitettava. Kiljuva, väistävä, turhaan huutava, läpsivä ja stressaantunut ihminen ei kelpaa pomoksi.
Käypä lainaamassa kirjastosta Tuire Kaimion kirja "pennusta kunnon koiraksi" ja pyydä isääsi lukemaan se. Ehkä isäsi ei osaa suhtautua pentukoiraan ja hermostuu liikaa. Ehkä isäsikin luettuaan kirjan haluasi kokeilla kuinka niillä ohjeilla koiran saa oppimaan tottelevaisuutta. Sano isällesi, että sinusta tuntuu tosi pahalta, kun hän lyö koiraa. Älä puhu isällesi syyttävään sävyyn, vaan yritä häntä innostaa kokeilemaan kirjan ohjeita.
Minullakin oli kauan sitten isä, joka ei osannut käsitellä uroskoiraamme ja niinpä siitä tuli räyhäävä ongelma tapaus, kun isä räyhäsi koiralle vastaavasti koira räyhäsi kaikille muille ja pelkäsi isääni, mutta koska olin itse vain 8-vuotias lapsi se sattui kamalasti sydämeeni, enkä tiennyt mitä tehdä.
Kun kasvoin aikuiseksi ja hankin ensimmäisen oman koiran ja koulutin sen päättäväisesti, mutta rakkaudella, myönsi isäni että ei osannut toimia koiran kanssa silloin kauan sitten. Lopulta Isäni paras ystävä oli vanha koirani ennen hänen kuolemaansa, hän jopa itki sitä joskus kuinka paha hän oli omalle koiralleen joskus ollut ja kuinka hyvän ystävän koirasta saa rakkaudella ja oikealla kouluttamisella.
Toivon sinulle paljon voimia ja lainaa se Tuire Kaimion kirja :)
Muista kun kiellät koiraa, madalla ääntäsi ja kun kehut käytä vokaaleja esim. hyyyväää, iiihaanaa. Rauhoita pureva koira heti, ota se kainaloosi ja ota tiukasti kuonosta kiinni ja sano matalalla toruvalla äänellä "ei" tai sano "ei" ja käännä selkäsi koiralle. Kun koira varastelee ruokaa pöydältä, tee sille jekku, laita leipäpala pöydän reunalle ja sido se kiinni lyhyellä langalla mukiin jossa on vettä, kun koira sieppaa leipäpalan ja saa samalla päälleen vettä, naura sille ivallisesti "siitäs sait" ja anna sen jäädä nuolemaan turkkiaan. Työnnä koira pois pöydästä ja sano "alas" äläkä huomioi sitä jos tulee kerjäämään. Koiran koulutus on pieniä harjoituksia kärsivällisesti ja vaikka tuntuu ettei se opi mitään, niin älä lannistu, kyllä se oppii, se on vielä pentu. Kun toimit itse varmasti ja päättäväisesti niin koira oppii huomaamaan että olet sitä ylempi ja se voi luottaa sinuun. Etsi myös paikkakunnaltasi pennuille tarkoitettu tottelevaisuus kurssi ja ilmoittaudu sinne, saat hyviä neuvoja ja huomaat että samoja ongelmia on joka toisella pennun omistajalla.
Minusta äitisi pitäisi heti puuttua asiaan. Isäsi ja veljesi EIVÄT SAA löydä koiraa. Näytäpä äidillesi nämä kirjoitukset ja jos ei pysyty estämään lyömistä, kuten ilmeisesti ei, ottakaakon yhteyttä eläinsuojeluihmisiin. Epäilen, ettei pysty sitäkään tekemään. Jonkun on pakko puuttua asiaan. Joku naapuri tai muu ulkopuolinen ihminen sitten.
korjausta siis