Nykyinen mureorekisteröintisysteemi alkaa olla tiensä päässä. Sen voi jokainen harrastaja todeta käymällä jossakin kesätapahtumassa: suurin osa museorekisteröidyistä kulkupeleistä on aivan jotakin muuta, kuin mitä museoajoneuvolla oikeasti tarkoitetaan. On 70-luvulla valmistettua japsipaskaa ja kaiken ikäistä jenkkisontaa, on lapsille tarkoitettuja mopoja (joilla isot miehet ajavat...), on traktoria, japanilaista moottoripyörää, harrikaa ja 80-luvun alun Volvoa. Tällaisilla ajoneuvoilla pilataan koko harrastuksen maine arvokkaiden herrasmiesten touhuna, etenkin kun näiden edellä mainittujen romujen omistajat ovat milloin mitäkin risperseitä tai tötterötukkakakaroita.
Olemme muutaman oikean museoautoharrastajan kanssa pohtineet seuraavanlaisia muutoksia museoajoneuvoasioihin:
1. Museoajoneuvoksi voidaan hyväksyö henkilö- paketti tai kuorma-auto, tai yli 250cc moottoripyörä, joka on valmistettu Euroopassa vuosien 1886 ja 1952 välillä.
2. Museoajoneuvoksi hyväksyttävän ajoneuvon tulee olla historialtaan nk. suomiauto, eli jälkeenpäin tuotuja ei hyväksytä.
3. Museoajoneuvotapahtumiin pääsee osallistumaan vain museoajoneuvon omistaja sekä yksi perheenjäsen. Tällaisia tapahtumia ovat kokoontumisajot ja rompetorit. Rompetorien kävijöiden rajaaminen estäisi tehokkaasti arvokkaiden osien ja ajoneuvojen päätymisen vääriin käsiin, esim. nuorisolle tai roddareille.
4. Museoajoneuvon saa myydä vain toisen museoajoneuvon omistajalle. Omistajat on rekisteröity systeemiin, josta henkilöllisyys ja omistajan kelpoisuus museoautoilijaksi tarkistetaan.
Ottakaa oikeat harrastajat kantaa näihin ehdotuksiin, vajaaälyisten kommentteja en kaipaa, näissä olisi mielestäni erittäin hyvä alku toimimattoman järjestelmän uudistamiseen!
Olemme muutaman oikean museoautoharrastajan kanssa pohtineet seuraavanlaisia muutoksia museoajoneuvoasioihin:
1. Museoajoneuvoksi voidaan hyväksyö henkilö- paketti tai kuorma-auto, tai yli 250cc moottoripyörä, joka on valmistettu Euroopassa vuosien 1886 ja 1952 välillä.
2. Museoajoneuvoksi hyväksyttävän ajoneuvon tulee olla historialtaan nk. suomiauto, eli jälkeenpäin tuotuja ei hyväksytä.
3. Museoajoneuvotapahtumiin pääsee osallistumaan vain museoajoneuvon omistaja sekä yksi perheenjäsen. Tällaisia tapahtumia ovat kokoontumisajot ja rompetorit. Rompetorien kävijöiden rajaaminen estäisi tehokkaasti arvokkaiden osien ja ajoneuvojen päätymisen vääriin käsiin, esim. nuorisolle tai roddareille.
4. Museoajoneuvon saa myydä vain toisen museoajoneuvon omistajalle. Omistajat on rekisteröity systeemiin, josta henkilöllisyys ja omistajan kelpoisuus museoautoilijaksi tarkistetaan.
Ottakaa oikeat harrastajat kantaa näihin ehdotuksiin, vajaaälyisten kommentteja en kaipaa, näissä olisi mielestäni erittäin hyvä alku toimimattoman järjestelmän uudistamiseen!
Vastaukset 19
Vanhimmat
On totta että 70-luvun autot eivät minustakaan ole varsinaisia museoautoja,mutta miten on nuorempien ikäpolvien mielestä.Jos kysyisimme ikäihmisiltä mikä on vanhaa,he luultavasti vastaisivat oman lapsuutensa aikaiset tapahtumat.Eli tämäkin on sukupolvikysymys mitä luultavammin.Sitten toiseksi jos rajaisimme kaluston vain noille vuosille ja vain suomiyksilöihin,niin kalusto loppuu mitä pikimmiten.Toisinsanoen harrastus kuivuu kokonaan vähitellen pois kaluston saatavuuden loputtua.Tapahtumiin pääsyä ei tule rajoittaa eikä myöskään myyntiä nuoremmalle ikäryhmälle.Myyntirajoituskin on hätävarjelun liiottelemista,sillä jostakinhan on jokaisen joskus aloitettava harrastus.Ainut rajoitus minkä minä hyväksyisin tapahtumiin osallistuvan kaluston rajaaminen sellaisiksi että eri tapahtumiin hyväksytään esim.ennen vuotta 1950 valmistuneet ajoneuvot ja johonkin toiseen tapahtumaan taas vuoden 1950 jälkeen hyväksytyt museoajoneuvot.
"Eli tämäkin on sukupolvikysymys".
Sitä se nimenomaan on. Minulle kaikki autot, joille ei suoriteta päästömittausta, ovat itseäni vanhempia.
Paljonko ennen vuotta 1939 suomeen tuotuja autoja oli olemassa edes vuonna 1945? Jokainen tietää mitä tarkoitan. Ja ruoste, 40-luvun Suomi-autot lahosivat. Niitä on siis pakko tuoda ulkomailta. Suomihan oli muutenkin aikalailla hevosajassa vielä sodan jälkeenkin. (maaseudulla.)
Voisi paremminkin rajoittaa "matalasta kohdasta yli menemistä" eli sitä, että harrasteauto on se oman aikansa "listaykkönen", kuten monella on. Kun esim. jo 80-luvun alunkin autoissa on sellaisia, joita tuli suomeen vain muutama sata kpl, ja nyt on muutama jäljellä. Eli ei pidä rajoittaa ikää, vaan voisi rajoittaa yleisempien mallien museorekisteröintiä.
Tuo on oikein hyvä ajatus! Tuohon kategoriaan voisi heti laittaa kaikki japanilaiset autot, sekä amerikkalaisetkin, sillä niitä on valmistettu aivan mielettömiä määriä. Samalla voitaisiin karsia listoilta yleisimmät euroautotkin, kuten Angliat, Escortit, Cortinat, 140 ja 240 Volvot, Amazonit, pikku-Fiatit, Kuplat, ym tusinatuotteet.
Lisää ideoita peliin harrastajat!
Eikös museoajoneuvojen pitänyt alunperin tallentaa suomalaista ajoneuvohistoriaa? Silloin minun mielestä pitää nimenomaan tallentaa niitä ajopelejä joilla täällä on ajettu. Nyt näyttää olevan suunta siihen että kaikki kalliit ja harvinaiset erikoismallit entisöidään eikä kukaan harrasta normaaleja arkiautoja. Eriasia on vielä esimerkiksi sekin pelle joka on ostanut Englannista Rolls-Roycen oikeanpuoleisella ohjauksella. Ei tainnut Suomessa olla kuusikymmentäluvulla yhtään uutta Rolssia eikä ainakaan ratti oikealla.
Yleisin brittiauto suomessa taitaa nykyään olla Jaguar. Silti niiden hinnat pysyy korkealla, vaikka niitä tuntuu "makaavan" autoliikkeissä aika monta.
Tuon luokan autot kun ei taida juuri erota Audi 100-Citroën CX-Renault 25- luokan autoista muuten kuin statuksen puolesta. Ja kustannusten. Muuten, jos Rolls-Royce maksaa 25 000€ vanhana, miksei kukaan aja käyttöautona? Varmaan puhuttaisiin: "mikä pröystäilijä"... Mutta 25 000€ hintaisen nykyvehkeen ostajaa pidetään vain normaalina. Outoa?
Mobilisti 39? Mitäs jos museoautolakiin säädettäisiin myös pukeutumisvaatimus ajanmukaisesti. Tai siis noin v. 1948 tyylin mukaisesti. Esim. museoautolla ajavia miehiä vaadittaisiin pitämään museoautoa ajaessaan pussihousuja ja nahkasaappaita sekä sarkapaitaa. Päähän kuuluisi laittaa autoilijan koppalakki.
Tämä rajottaisi huomattavasti tötterötukkien ja muiden hippien museoautoilua, tai pakottaisi heidät oikeanlaiseen pukeutumiseen.
Jos poliisi liikenteessä ratsatessaan museoauton havaitsisi kuskilla jotain muuta päällä kuin pussihousut, hän voisi mätkäistä sakot ja viedä kilvet.
Mielstäni tämäkin on yksi keino, jota tulisi käyttää.
Väärän, mutta aidon museo- ja suomiauton omistajana (tallissa on myös liian uusi Jawa, mopo ja parempia päiviä odottava Skoda Octavia on muuten vanhin edelleen autoja valmistava tehdas tai merkki euroopassa aloitti 100 vuotta sitten Laurin & Klement nimellä). Mitä näihin kesätapahtumiin ja romumarkkinoihin tulee, niin eikö ne ole nimenomaan markkinat. Eikä arvokkaiden herrasmiesten kutsunäyttely. Haastetta varmasti löytyy vaativallekin herrasmiesmobilistille, esim entisöintikilpailujen muodossa. Säännöt ovat nyt kuitenkin nämä eli 30 vuotta ja siihen on nyt tyytyminen. Myönnetään, että -72 Corolla on varsin nykyaikainen museoautoksi. Arvostuskin on mitä on. Kelpaisiko -60 luvulla valmistettu japsipaska esim. -63 Datsun Bluebird Ensimmäinen japsi euroopassa ja ensimmäisenä suomessa. Entä -69 Saab 96 lähes aito suomiauto suomessa tehtykin. Autoilun suomihistoriaa vai mitä? Omalta kohdaltani voin vaikka purkaa museostatuksen ja pitää nämä vehkeet seisontavakuutuksessa ja katsastaa joka vuosi, jos mobilismi siitä sitten tulee arvokkaammaksi.
1. Miten suhtautuu tähän. vain euroopassa jne. kohtaan ne Fordien ,Chvroletien, Naschien, ja lukuisten muiden Amerikkalais autojen omistajat, kun sotien välisenä aikana maan vähäisestä autokannasta 60% oli sitä jenkkipaskaa.
2. Tähän kohtaan yhdyn kyllä ainakin osittain. Herättäähän se lievää ihmetystä, kun komea avo-healey on varustettu metsänpuoleisella ohjauksella. Ellei sitten jaa postia. Ai niin hyötyliikenne on kielletty. Tämä suomiautojutu on siinä ja siinä. Toisinpäinkin voisi ajatella. Aaltosen ralli Cooper meni takaisi isiensä maille, onko se oikein vai väärin, kun suomalaista rallihistoriaa viedään maasta pois.
3. Aidot herrasmiesmobilistit voivat aivan hyvin järjestää omia tilaisuuksia suljetun ovin. Ilman kutsukorttia ei sisään ole asiaa. Eikai siihen lakia tarvita. Olisivat aika vähäväkisiä tilaisuuksia, jos näyttelyyn ei päästetä yleisöä ollenkaan.
4. Kuten edellä. Jokainen arvokkaan autonsa myyvä saa tietenkin itse päättää omasta kalustostaan ja myydä tai olla myymättä.
Jäi edelliseen muutama virhe, kun tuo viesti karkasi. Mobilisti-39 (tarkoittanee kaluston vuosimallia) otti vomakkasti kantaa tavallaan kahteen eri asiaan. Ensin on tämä, mikä on riittävän arvokas ajoneuvo jne. Museoajoneuvolakia kiristettiin ja mielestän hyvään suuntaan. Museokatsastajia sitoo laki. He ovat velvollisia hyväksymään kriteerit täyttävän ajoneuvon valmistusmaasta ja omistajan säädystä riippumatta. Katsastusviranomainen, museojärjestön tarkastajan lausunnon perusteella päättää, saako museostatuksen vai ei (yleensä puoltolauseella saa). Museotarkastajat ovat asiallista porukkaa (ainakin ne ketkä tunnen) ja tuskin ryhtyvät boikotoimaan merkkejä valmistusmaan mukaan. Museotarkastaja ei ole viranomainen, vaan asiantuntija, joka antaa lausunnon siitä täyttääkö ajoneuvo lain ja asetusten määräykset. Sitten nämä rompepäivät ja kesätapahtumat. Klubin etuihin tuskin kuuluu markkinaväen rajoittaminen, koska tapahtumien tarkoitus on esitellä harrastusta ja kalustoa yleisölle ja varojen keruu toiminnan rahoittamiseksi. Oletankin, että mobilisti esittää mielipiteensä, siihen on jokaisella oikeus, mutta Suomen automobiilihistoriallisen klubin nimissä hän, eikä kukaan muukaan voi puhua täällä, kuin muuallakaan. Nämä ovat kokousasioita ja päätetään aivan muilla foorumeilla. Rompetamahtumien käytäntöön tuskin tulee muutosta, niin riittävän arvokkaan kaluston omistajilla on oikeus perustaa aivan omia yhdistyksiään, joihin saa tulla vain kutsukortilla yhden perheenjäsenen kanssa. Mikä niissä mopoissa joitakin närästää, sehän suomalaista liikenteen historiaa. 60 luvulla työmatka- ja hyötyliikenteessä. Köyhän maan köyhä kulkuneuvo. Eino Poutiainen tarinan mukaan ajeli Tunturilla puhujamatkoillaan ja nimitti ajokkiaan aatteen kylvökoneeksi. Tosin vanhassa lehtikuvassa Poutiaisen alla oli pikkusuzuki. Tai neuvosto Lada, suomalainen aatteen työmies istumassa Ladassaan, historiaa sekin. Hävinneet ovat Neuvostoliitto, aate, punaiset Ladat, idän vaihtokauppa ja monet muut kultaisen 60 ja 70 luvun asiat.
Mopoharrastus olisi turvallisempaa, niin se kävisi harrastuksesta. Mutta kun 70-luvulla hävitettiin paljon kantateitä. Silloin ei mopoja ajateltu. Nyt niitä kunnostetaan, mutta ajaa ei voi kuin taajamissa. Valtatiellä ei uskalla ajaa, tai ainakaan sitä rekkojen ohittelua ei halua sietää enää aikuisena. Mopoikäisenä oli pakko. Tosin silloinkin viritteli.
Niitä minäkin harrastaisin, jos olisi MP-kortti. Eikä niihin ole helppoa löytää enää osia. Vaikeampaa kuin moneen autoon.
esim. historialliset museoautot, joita pidetään museoissa ja harrastemuseoautot, joita käyteään enempi ajoon jne.
On parempi, että ajetaan, kuin että romutetaan. Nykyisin tuntuu siltä, että kaikki vanhat autot on koko ajan vain myynnissä. Mielestäni voisi ajaa käyttöautona, jos auto muuten tuntuu "turhalta". Tässä on se ongelma, että ne, joilla on varaa vanhaan autoon, ovat paljon ajavia ja heillä on siihen uudempi. Ne taas, joilla kilometrimäärän puolesta vanhakin riittäisi, ovat liian köyhiä ostaakseen yli 500€ hintaista autoa. Alle tuon viidensadan maksavat autothan on yleensä 80-lukuisia. Ei siinä pahaa, kyllä vanhojen sen verran pitääkin maksaa, ettei kenenkään kannata ruveta tuhoamaan niitä. Ihmisissähän on sellaisia, jotka tuhoaisivat vaikka viimeisen säästyneen yksilön. Tässä tapauksessa vain riittävän kallis hinta estää tuon.
...että onkohan tämä trolli vai onkohan Mobilisti-39:n lääkitys nyt ihan kohdallaan.
Mitään näin hullua en ole kuullut koskaan vaikka olen mobilistipiireissä 20 vuotta jo ollut ja yhden jos toisenkinlaista känkkäränkkää tavannut.
Pakko olla trolli, ei noin hulluja olekaan...
Oudon jyrkät mielipiteet, varsinkin kun tuon mainitun aikakauden autot olivat pääasiassa amerikkalaisia alkuperältään. Eipähän olisi Suomessa kovin montaa museorekisteröityä autoa noiden sääntöjen toteutuessa.
Itsellä kun on kumpaakin tallissa eurooppalaista ja amerikkalaista. Ihme kyllä ovat olleet tähän asti nk. Suomi-autoja, mutta 1950-luvun lopun Mopar pickuppia tekisi mieli.
Aloitin itse homman vasta vuonna 1981, joten olen varmasti sentään jonkinverran nähnyt tätkin hommaa.
...itselläni työn alla oleva Opel Ascona 1.9SR Berlina Automatic ei tulisi koskaan olemaan museoauto?
Onneksi noista "säännöistä" ei pystykään päättelemään millainen kulkuneuvo sääntöjen sorvaajalla itsellään mahtaa olla...
kommentti/ehdotus asiaan...kyllä tässä nyt taitaa olla jotain muuta takana kateuden yms. lisäksi...