Kauppa

Kuljetus Metsäsen konkurssipesä yllättynyt

Hakeautoille kova kysyntä

Jouni Hievanen/01.02.2008


Viita Yhtiöihin kuuluvan haminalaisen Kuljetus Metsäsen konkurssipesän huutokauppa on 15. helmikuuta. Sinne ei taida paljoa jäädä, sillä suuri osa veto- ja kärrykalustosta on jo myyty. Jäljellä on pääosin miljoonan kilometrin kahta puolen ajettua FH-Volvoa. (www. huutokaupat.com)

- Hakeautojen kysyntä yllätti. Suuri osa on mennyt kuluttajille, vain yksi purkuun, kertoo konkurssipesän realisoija Mikko Ervelä Ajolinjalle.

Perinteikäs kuljetusliike Metsänen on ajanut Stora Enson ajoja. Toisen murhe on toisen ilo – haminalainen Kuljetus Lankila sai neljän auton lisäajot konkurssin myötä. Yhtään autoa ei Lankila pesältä kuitenkaan ostanut, kun ei päässyt sopimukseen.

Suuri metsäteollisuuden kuljettaja Tarkkalan Kuljetus hommasi konkurssipesältä yhden sata tuhatta ajetun Scanian Laurellin päällirakenteilla. Muuta sopivaa ei ollut.

Konkurssipesällä on velkaa noin neljä miljonaa euroa. Suurimpia velkojia ovat verottaja ja rahoitusyhtiöt. Heille on ilouutinen, että hakeautojen kauppa käy.
01038
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Käy.. kirjoitti:

Kuljetus Metsäsen konkurssipesä yllättynyt

Hakeautoille kova kysyntä

Jouni Hievanen/01.02.2008


Viita Yhtiöihin kuuluvan haminalaisen Kuljetus Metsäsen konkurssipesän huutokauppa on 15. helmikuuta. Sinne ei taida paljoa jäädä, sillä suuri osa veto- ja kärrykalustosta on jo myyty. Jäljellä on pääosin miljoonan kilometrin kahta puolen ajettua FH-Volvoa. (www. huutokaupat.com)

- Hakeautojen kysyntä yllätti. Suuri osa on mennyt kuluttajille, vain yksi purkuun, kertoo konkurssipesän realisoija Mikko Ervelä Ajolinjalle.

Perinteikäs kuljetusliike Metsänen on ajanut Stora Enson ajoja. Toisen murhe on toisen ilo – haminalainen Kuljetus Lankila sai neljän auton lisäajot konkurssin myötä. Yhtään autoa ei Lankila pesältä kuitenkaan ostanut, kun ei päässyt sopimukseen.

Suuri metsäteollisuuden kuljettaja Tarkkalan Kuljetus hommasi konkurssipesältä yhden sata tuhatta ajetun Scanian Laurellin päällirakenteilla. Muuta sopivaa ei ollut.

Konkurssipesällä on velkaa noin neljä miljonaa euroa. Suurimpia velkojia ovat verottaja ja rahoitusyhtiöt. Heille on ilouutinen, että hakeautojen kauppa käy.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu