Ilkka "Ile" Kanerva kävi taas USAssa. Nyt on menossa ulko- kohta sisäpolitiikka -arvelen.
"Ile" hurmaa koko maailman ulkopoliitisen "ämmäkaartin". Anteeksi!
Kun tulee seuraavat Presidentinvaalit SUOMESSA, on kokoomuksen ehdokkaana Ilkka "Ile" Kanerva, rinnallaan Condolezza Rice.
Näin kirjoitti hemikuussa 08
Ruuneperi
Ensin ulko- sitten sisäpolitiikka
41
1856
Vastaukset
Paitsi kyseistä presidenttiehdokasta.
Eihän Condi eivätkä ne muutkaan ulkopoliittiset maailman naiset saa äänestää Suomessa.
Ainakaan vielä?Joka kuitenkin seurasi Ilen 60-vuotis synttäreitä, huomasi, että kaikki muut miehet ovat korkeintaan pikkukekkosia.
Siis ilman Condoleezzaa äänestäjänä.jokin paikka jossa ei tarvitse kun edustaa , eihän Pressalla ole kohta mitään oikeuksia .
Se on hallitus ja eduskunta jotka päättää asioista
Kyllä olet oikeassa ensin on ulkopolitiikka,sisäpolitiikan hoitaa suuri raha. Ei ole väliä kuinka ihmiset täällä pärjäävät,kunhan vain saadaan kuvaa ulkomailta missä kulloinkin on pääministeri, ulkoministeri, valtionvarainministeri ja puolustusministeri.
Eivät nyt ihan mekkaan taida pyllistää mutta johonkin sinne päin. Onpahan suomalaiset rauhallista kansaa!- niinkin
on se niinkin että kauppa se on joka kannattaa
- Ämmä*
"Ile" hurmaa koko maailman ulkopoliitisen "ämmäkaartin". Anteeksi!
Vaikka pyysit anteeksi, tympäisi tuo repliikki.Kanerva on tunnettu ulkopolittisista harrastuksistaan. Muutama vuosikymmen sitten hän vietti "punaisten lakanoiden öitä" yrittäessään luoda poliittisia suhteita Neuvostoliittoon.
Sama näyttää olevan henki vieläkin. Sillä miten Suomen asiat hoituvat on sivuseikka, pääasia, että ollaan bästa brota kokoomuksen taholta.
Kohta suomalaiset taistelevat joka maailmankolkalla terrorismia vastaan ja saadaan vielä omat terrori-iskummekin osaksemme.
Tuo "ämmäkaarti" on niin sotimiseen sopiva, siksi se juolahti mieleeni. Olisiko nais- tai muijakaarti ollut parempi?
Anteeksi vielä kerran, en halua loukata.- ullapulla*
Ruuneperi kirjoitti:
Kanerva on tunnettu ulkopolittisista harrastuksistaan. Muutama vuosikymmen sitten hän vietti "punaisten lakanoiden öitä" yrittäessään luoda poliittisia suhteita Neuvostoliittoon.
Sama näyttää olevan henki vieläkin. Sillä miten Suomen asiat hoituvat on sivuseikka, pääasia, että ollaan bästa brota kokoomuksen taholta.
Kohta suomalaiset taistelevat joka maailmankolkalla terrorismia vastaan ja saadaan vielä omat terrori-iskummekin osaksemme.
Tuo "ämmäkaarti" on niin sotimiseen sopiva, siksi se juolahti mieleeni. Olisiko nais- tai muijakaarti ollut parempi?
Anteeksi vielä kerran, en halua loukata.2000, siis ei kivikautta .
Mutta joku vaan luulee täällä, että naiset eivät pärjää siinä missä miehetkin rauhanpolitiikassa.
Mutta, kun nyt ollaan nähtu ja luettu , sotia pitää ,kun on mies hallitsia tai päämies .
Onko se NIIN tärkeetä saada nimi historian kirjoihin , on se sitte kaatuneiden määrässä ,tai jossain muuten alaarvoisessa saavutuksessa.
Antakaahan meidän naisten päättää niin maapallolla vallitsee RAUHA!
- Maalaismies*
Yhdysvalloista on kantautunut käsky Euroopan NATO-maille lähteä tositoimiin Afganistaniin. Yksin ei maailman mahtavin maa pärjää noille sivistymättömille barbaareille. Mutta Euroopan NATO on nihkeä eikä ole kuulevinaan mahtikäskyä.
Tässä on mainio tilaus pienelle Suomelle astua maailman mahtavien rinnalle - ehkä edellekin. Meillä on perinteitä. Jo Lipponen kävi viestittämässä Bushille, että Suomen kansa tukee USA:n Irakin toimia.
Tottakai ymmärrämme, että sotiminen tulee kalliiksi. Ei hätää, hallitus pienentää työkyvyttömyyseläkkeitä ja köyhiltä voi aina jotakin höylätä. Kyllä rahaa pitää niin tärkeään asiaan löytyä!Nyt tuntuu siltä etten ymmärrä politiikasta yhtään mitään,,tähän asti olen jotain luullut.
Voi ihmettä että pitääkin olla melkoinen sudoku??Koko kokoomuksen ministeriryhmä on viemässä Suomea natoon.Sentähden tämä aktiivisuus Usan kanssa on Ikelle ja muille kokoomus ministereille tärkeää.Nato pyytää muilta jäseniltään lisäjoukkoja Afganistaniin, saas nähdä mitä naton kummipoika Suomi tekee. Jos menee niin onhan edes hautureilla töitä. Hautaaminen taitaa olla yksi niitä liikealoja joita ei vielä ole "globalisoitu".
- main-eko
on minut yllättänyt.Ilman,että puututaan mihinkään puoluekantoihin,hänestä on löytynyt muutakin kuin ikuinen naistenmies.
Ile ei koskaan ole ollut mikään hyökkäävä tai yli herkkä missään asiassa, pitkän linjan poliitikkona kyllä osannut luovia.
Kaikki eturivin miehet vuoroin ovat lehdistön riepoteltavina, kuka mitenkin, se kai kuuluu vain kärsiä, mutta linja ei saa horjua !- Katicat2
iirislilja1 kirjoitti:
Ile ei koskaan ole ollut mikään hyökkäävä tai yli herkkä missään asiassa, pitkän linjan poliitikkona kyllä osannut luovia.
Kaikki eturivin miehet vuoroin ovat lehdistön riepoteltavina, kuka mitenkin, se kai kuuluu vain kärsiä, mutta linja ei saa horjua !Jotain Ikestä kertoo se, että kun satuin kävelemään täällä Turussa jalkakäytävällä Iken mennessä autolleen, Ike huomasi varmaan että tunnistin hänet katsoi silmiini, hymyili ja tervehti. Olin ihan otettu.
- Sepäs se
Katicat2 kirjoitti:
Jotain Ikestä kertoo se, että kun satuin kävelemään täällä Turussa jalkakäytävällä Iken mennessä autolleen, Ike huomasi varmaan että tunnistin hänet katsoi silmiini, hymyili ja tervehti. Olin ihan otettu.
Ei ole suotta naistenmiehen maineessa!
- hänen
Sepäs se kirjoitti:
Ei ole suotta naistenmiehen maineessa!
ominaispiirteensä, en voi muuta kuin ihailla tuollaista käytöstä...
- milamiia
Katicat2 kirjoitti:
Jotain Ikestä kertoo se, että kun satuin kävelemään täällä Turussa jalkakäytävällä Iken mennessä autolleen, Ike huomasi varmaan että tunnistin hänet katsoi silmiini, hymyili ja tervehti. Olin ihan otettu.
hymyili vuosia sitten Kotkassa. Tervehti kuin olisimme tuttuja. Jäähän tuollainen mieleen, kun on niin epätavallista Suomessa.No, en ole kuitenkaan kokoomuksen kannattaja.
- pisteitä
Meillä on kyllä nyt ahkerin ulkoministeri aikoihin, näin puusta katsoen pätevinkin. Puoluekannasta riippumatta.
Silmiin katsotaan ja hymyillään--jos vielä oven vois aukaista, aina parempi!
Kyllähän moni politiikko hankkiutuu ihan itse lehtien lööppeihin.
Kuten nyt Tuomioja tämämpäivän iltalehtien etusivulla huumekokeiluineen....
Kanervaakin riepoiteltiin kovastikkin joku vuosi sitten näistä kotimaisista naisjutuista.
Kieltämättä ile on pärjännut yllättävän hyvin tehtävässään.
Naiset tuntuu tykkäävän, kotona ja kylässä.
Silloin alussa vähän oikoivat Kanervan puheita,Mutta on oppinut poika varomaan ,
Pisteet pitää antaa..- on jo vuosia
meri-kukka98 kirjoitti:
Silmiin katsotaan ja hymyillään--jos vielä oven vois aukaista, aina parempi!
Kyllähän moni politiikko hankkiutuu ihan itse lehtien lööppeihin.
Kuten nyt Tuomioja tämämpäivän iltalehtien etusivulla huumekokeiluineen....
Kanervaakin riepoiteltiin kovastikkin joku vuosi sitten näistä kotimaisista naisjutuista.
Kieltämättä ile on pärjännut yllättävän hyvin tehtävässään.
Naiset tuntuu tykkäävän, kotona ja kylässä.
Silloin alussa vähän oikoivat Kanervan puheita,Mutta on oppinut poika varomaan ,
Pisteet pitää antaa..kuulunut ehdottomasti katsekontakti ja yleensä sen henkilön huomioiminen, joka osoittaa kiinnostuksensa tai uteliaisuutensa häntä kohtaan. On poika hyvin oppinut käsittelemään ihmisiä, ja varsin helppo on saada pisteitä varsinkin naisilta, joille hän on ilmaissut huomionsa.
Tarkka ja kestävä pelisilmä -ja -taito. Nyt kun on vihdoin päässyt isoille areenoille pelaamaan isojen poikien pelejä, on jopa onnistunut, ainakin tähän saakka, toivottavasti pelaa jatkopelitkin hyvin, myös meidän kaikkien suomalaisten hyväksi, eikä jää vain kokoomuksen pelinappuloiden siirtelijäksi. on jo vuosia kirjoitti:
kuulunut ehdottomasti katsekontakti ja yleensä sen henkilön huomioiminen, joka osoittaa kiinnostuksensa tai uteliaisuutensa häntä kohtaan. On poika hyvin oppinut käsittelemään ihmisiä, ja varsin helppo on saada pisteitä varsinkin naisilta, joille hän on ilmaissut huomionsa.
Tarkka ja kestävä pelisilmä -ja -taito. Nyt kun on vihdoin päässyt isoille areenoille pelaamaan isojen poikien pelejä, on jopa onnistunut, ainakin tähän saakka, toivottavasti pelaa jatkopelitkin hyvin, myös meidän kaikkien suomalaisten hyväksi, eikä jää vain kokoomuksen pelinappuloiden siirtelijäksi.onko karisma samaa, kun minä kuvittelen karismaa joko olevan tai ei olevan sitä ei voi rakentaa.
Ehkäpä Ikellä on sitä.- olis nuijalla töitä
hoitamaan tuon rekkarallin siellä omalla kontollaan, niin melkein kruunun IKE:n päähän sallisin.
- Yx70
olis nuijalla töitä kirjoitti:
hoitamaan tuon rekkarallin siellä omalla kontollaan, niin melkein kruunun IKE:n päähän sallisin.
Rekkaralli ei lopu, ennen kuin venäläiset rekat laitetaan maksamaan seisomisesta, jos se on Venäjän tullin aiheuttamaa.
Maksu voisi olla esimerkiksi sama kuin Hesan keskustassa eli noin 1€/10 minuuttia.
Siihen vaan Suomen herroilla ei ole kanttia mennä. - onnimann..
jjoutava5 kirjoitti:
onko karisma samaa, kun minä kuvittelen karismaa joko olevan tai ei olevan sitä ei voi rakentaa.
Ehkäpä Ikellä on sitä.Olisin kanssasi samaa mieltä siinä, että ei karismaa voi rakentaa, henkilössä joko sitä on tai ei ole. Ohjailla kenties voi...
- Mallamargareetta
Ilellä on kaunis, itseään huomattavasti nuorempi tummatukkainen suomalainen kaunotar kumppaninaan. Ei hänen ole tarpeen rapakon takaa naiskauneutta hakea. Onhan se "Lisakin" kaunis, mutta ei varmaan tänne Suomeen lähtisi pelkäksi presidentin puolisoksi. Saattaa olla , että hän on USA:n ensimmäinen naispresidentti, tuskin Hillarysta vielä tulee. Vai olisiko se liikaa USA:ssa: sekä nainen että musta.
- Nainen on plussaa
yleensä,
poikkeuksiakin löytyy.
Suomen presidentiksi Ilkka Kanerva sopisi.
Miehellä on viehätysvoimaa ja kyky positiivisiin
ihmissuhteisiin.
Sitä ei kaikilla vaan ole. - Mallamargareetta
Nainen on plussaa kirjoitti:
yleensä,
poikkeuksiakin löytyy.
Suomen presidentiksi Ilkka Kanerva sopisi.
Miehellä on viehätysvoimaa ja kyky positiivisiin
ihmissuhteisiin.
Sitä ei kaikilla vaan ole.ajattelin vain, että amerikkalaiset ovat aika konservatiivisia, vielä ei taida olla aika kypsä presidenttinä naiselle eikä ehkä mustalle miehellekään valkoisessa talossa .
Ile on minunkin mielestäni presidenttiainesta. - onnimann..
Mallamargareetta kirjoitti:
ajattelin vain, että amerikkalaiset ovat aika konservatiivisia, vielä ei taida olla aika kypsä presidenttinä naiselle eikä ehkä mustalle miehellekään valkoisessa talossa .
Ile on minunkin mielestäni presidenttiainesta.Äskettäin jostain luin, että Kanerva jatkaa opintojaan tähtäimenään tohtorin tutkinto. Että semmottis. Eteenpäin elävän mieli.
- Yx70
onnimann.. kirjoitti:
Äskettäin jostain luin, että Kanerva jatkaa opintojaan tähtäimenään tohtorin tutkinto. Että semmottis. Eteenpäin elävän mieli.
Eikös Paavo Väyrynen kirjoittanut omansa kotimatkalla lentokoneessa.
Ilekin vois käyttää pitkän lennon joutoajan hyväkseen. - Maalaismies*
Yx70 kirjoitti:
Eikös Paavo Väyrynen kirjoittanut omansa kotimatkalla lentokoneessa.
Ilekin vois käyttää pitkän lennon joutoajan hyväkseen.Tohtori pitää olla noissa leikeissä ja noissa asemissa sen tittelin saavuttaminen käy suit sait. Avustajan voi panna asialle hankkimaan tarvittavat taustatiedot eikä vastaväittäjäkään ole halukas kampittamaan ministeritason väittelijää. Oikealle tutkijalle ja tiedemiehelle tohtorin arvon saavuttaminen vaatii vuosien päätoimista tekemistä.
Pienelle maalle ulkopoliittisen merkityksen hankkiminen on liikuttavan tärkeää: kuka pääsee kättelemään USA:n pressaa merkitsee menestystä. No, imartelija pääsee helpoimmin. Koivisto sanoi kerran, että ystävät kannattaa hankkia läheltä, vihamiehet kaukaa. Maalaismies* kirjoitti:
Tohtori pitää olla noissa leikeissä ja noissa asemissa sen tittelin saavuttaminen käy suit sait. Avustajan voi panna asialle hankkimaan tarvittavat taustatiedot eikä vastaväittäjäkään ole halukas kampittamaan ministeritason väittelijää. Oikealle tutkijalle ja tiedemiehelle tohtorin arvon saavuttaminen vaatii vuosien päätoimista tekemistä.
Pienelle maalle ulkopoliittisen merkityksen hankkiminen on liikuttavan tärkeää: kuka pääsee kättelemään USA:n pressaa merkitsee menestystä. No, imartelija pääsee helpoimmin. Koivisto sanoi kerran, että ystävät kannattaa hankkia läheltä, vihamiehet kaukaa.Koiviston sanonta voi olla hyvinkin oikea, kannattaisi pitää myös hyviä suhteita yllä itään päin.
Vihamiehiä ei kyllä ole tarvetta hankkia mistään, mutta ei myöskään kumarrella erikoisemmin mihinkään.
Ollaan suomalaisii, ollaan itsenäisii, myös meren takaisen suhteen;))
Yhtä jankkaamista, eri sanakääntein oli eilinen välikysymys keskustelu eduskunnassa, toivoisi, että edustajat etsisivät jotakin uutta puheisiinsa.
Tuo tittelin kipeys, voi hyvänen aika, miten tärkeää se onkaan, ihmiset ovat ihmisiä, olivatpa ne presidenttejä,pääministereitä, Kanervia, tai Tuomiojia;))Maalaismies* kirjoitti:
Tohtori pitää olla noissa leikeissä ja noissa asemissa sen tittelin saavuttaminen käy suit sait. Avustajan voi panna asialle hankkimaan tarvittavat taustatiedot eikä vastaväittäjäkään ole halukas kampittamaan ministeritason väittelijää. Oikealle tutkijalle ja tiedemiehelle tohtorin arvon saavuttaminen vaatii vuosien päätoimista tekemistä.
Pienelle maalle ulkopoliittisen merkityksen hankkiminen on liikuttavan tärkeää: kuka pääsee kättelemään USA:n pressaa merkitsee menestystä. No, imartelija pääsee helpoimmin. Koivisto sanoi kerran, että ystävät kannattaa hankkia läheltä, vihamiehet kaukaa.Kun Tarja tuli ääneen sanoneeksi,että tottakai valtiolla on samanlainen päätäntä-oikeus
Stora enson asiassa kuin muillakin omistajilla.
Ikäänkuin ei ihmiset olisi sitä tienneet muutenkin.
Nyt pitää vääntää, väitellä ja selitellä selvää asiaa. Että saisivat mieleisekseen....
Mutta kun taas RAHA ratkaisee. niin "valtio" haluaa.
Köyhät ja työttömät kyykkyyn........
Ihan kuin pikkupojat väittelisivät....
Kaikesta huolimatta yritetään viettää kivaa ystävänpäivää- sitä kaikille tasapuolisesti.- Äänestäjä
SkillaN kirjoitti:
Koiviston sanonta voi olla hyvinkin oikea, kannattaisi pitää myös hyviä suhteita yllä itään päin.
Vihamiehiä ei kyllä ole tarvetta hankkia mistään, mutta ei myöskään kumarrella erikoisemmin mihinkään.
Ollaan suomalaisii, ollaan itsenäisii, myös meren takaisen suhteen;))
Yhtä jankkaamista, eri sanakääntein oli eilinen välikysymys keskustelu eduskunnassa, toivoisi, että edustajat etsisivät jotakin uutta puheisiinsa.
Tuo tittelin kipeys, voi hyvänen aika, miten tärkeää se onkaan, ihmiset ovat ihmisiä, olivatpa ne presidenttejä,pääministereitä, Kanervia, tai Tuomiojia;))Itään on pokkuroitu liikaa ja vielä joku viitsii
sitä kaivata.
Onneksi nuori sukupolvi tajuaa maailman tilanteen
ja vanhat äänestäjät katoavat. - jos Killanilla ois
SkillaN kirjoitti:
Koiviston sanonta voi olla hyvinkin oikea, kannattaisi pitää myös hyviä suhteita yllä itään päin.
Vihamiehiä ei kyllä ole tarvetta hankkia mistään, mutta ei myöskään kumarrella erikoisemmin mihinkään.
Ollaan suomalaisii, ollaan itsenäisii, myös meren takaisen suhteen;))
Yhtä jankkaamista, eri sanakääntein oli eilinen välikysymys keskustelu eduskunnassa, toivoisi, että edustajat etsisivät jotakin uutta puheisiinsa.
Tuo tittelin kipeys, voi hyvänen aika, miten tärkeää se onkaan, ihmiset ovat ihmisiä, olivatpa ne presidenttejä,pääministereitä, Kanervia, tai Tuomiojia;))titteli sitä ei kukkaa sais tietää
>rouva meri-kukka98 kirjoitti:
Kun Tarja tuli ääneen sanoneeksi,että tottakai valtiolla on samanlainen päätäntä-oikeus
Stora enson asiassa kuin muillakin omistajilla.
Ikäänkuin ei ihmiset olisi sitä tienneet muutenkin.
Nyt pitää vääntää, väitellä ja selitellä selvää asiaa. Että saisivat mieleisekseen....
Mutta kun taas RAHA ratkaisee. niin "valtio" haluaa.
Köyhät ja työttömät kyykkyyn........
Ihan kuin pikkupojat väittelisivät....
Kaikesta huolimatta yritetään viettää kivaa ystävänpäivää- sitä kaikille tasapuolisesti.osannut ruveta poliitikoksi .
Nytkin siellä on ainakin yhtä tyhmiä päättämässä asioista.
Vai onko he paljon viisaampia, kun saavat isot rahat tyhjän puhumisesta.
Palkan koroituksetkin itselleen määrätä.
Ja mitä on sekin saanut siellä aikaan muutakuin isot otsikot LÖÖPPEIHIN, tarkoitan sitä Merikukkaa, joka nyt ei tiedä missä porukassa saisi paremmat liksat.Äänestäjä kirjoitti:
Itään on pokkuroitu liikaa ja vielä joku viitsii
sitä kaivata.
Onneksi nuori sukupolvi tajuaa maailman tilanteen
ja vanhat äänestäjät katoavat.uudelleen, en pokkuroinnista puhunut mitään.
Totesin, että vihamiehiä ei pieni maa (ei suurempikaan) tarvitse, hyvä sopu joka suuntaan on hyvä asia.
Viimeaikaiset "pokkuroinnit" tuonne lännen suuntaan on kyllä ollut viime aikoina tapetilla, siksi toivoinkin, että myös itä ystävinä pidetään.
Vihamiehiä emme tarvitse, pidetään vaan hyvät suhteet joka ilman suuntiin;))
Yhteistyö kumppaneita tarvitsemme.
Vanhat katoavat eittämättä, elämä kumminkin vaatii sopeutumista ja taitoja myös nuoremmilta.
- Maalaismies*
Tänään pääministeri on ihmisen asialla, so. itsensä. Eikö hän ymmärrä tarjoavansa medialle makupalan? Ei raastuvasta saa menetettyä kunniaa takaisin.
Kuka lohduttaisia ja käräjöisi potkittujen puolesta?- Mallamargareetta
Jos pääministeri ei osaa itse pitää kiinni yksityisyytensä rajoista, turha niitä on raastuvasta perätä.
Ainoat voittajat ovat huippupalkkiot saalistavat lakimiehet. Veronmaksajien piikkiin menee niistäkin oleellinen osa.
Iltapäivälehdistölle ja medialle ylipäätään riittää mutusteltavaa taas pitkäski aikaa, ja todelliset ongelmat ja hoitoa vaativat asiat jäävät taka-alalle.
Ai niin,loikkasihan Merikukka F. vihreistä kokoomuksen syliin, kun ei tarpeeksi suotu sympatiaa omien parissa.
Sisäpolitiikkaa tehdään näinä päivinä oikein olan takaa. - onnimann..
Mallamargareetta kirjoitti:
Jos pääministeri ei osaa itse pitää kiinni yksityisyytensä rajoista, turha niitä on raastuvasta perätä.
Ainoat voittajat ovat huippupalkkiot saalistavat lakimiehet. Veronmaksajien piikkiin menee niistäkin oleellinen osa.
Iltapäivälehdistölle ja medialle ylipäätään riittää mutusteltavaa taas pitkäski aikaa, ja todelliset ongelmat ja hoitoa vaativat asiat jäävät taka-alalle.
Ai niin,loikkasihan Merikukka F. vihreistä kokoomuksen syliin, kun ei tarpeeksi suotu sympatiaa omien parissa.
Sisäpolitiikkaa tehdään näinä päivinä oikein olan takaa.Pääministeristämme on tullut saaduksi vain sellaisen kuvan, että asiat on selvitettävä loppuun hypäten vaikka tuleen, kuten sanotaan - aivan turhaan tällä kerralla.
Mallamargareetta kirjoitti:
Jos pääministeri ei osaa itse pitää kiinni yksityisyytensä rajoista, turha niitä on raastuvasta perätä.
Ainoat voittajat ovat huippupalkkiot saalistavat lakimiehet. Veronmaksajien piikkiin menee niistäkin oleellinen osa.
Iltapäivälehdistölle ja medialle ylipäätään riittää mutusteltavaa taas pitkäski aikaa, ja todelliset ongelmat ja hoitoa vaativat asiat jäävät taka-alalle.
Ai niin,loikkasihan Merikukka F. vihreistä kokoomuksen syliin, kun ei tarpeeksi suotu sympatiaa omien parissa.
Sisäpolitiikkaa tehdään näinä päivinä oikein olan takaa.Eilen sanovan, ettei häntä ole tarpeeksi tuettu vihreissä.
Tulikin mieleen; tuettavaksiko ne edustajan sinne valitaan?? Eikös heidän pitäisi päinvastoin olla toisten ihmisten asialla ja tukijana?
Helposti tuntuu majan muutto käyvän........
Jos kokoomus ymmärtäisi arvostaa enenmän.....
Millähän ihmeen ilveellä sinne nuo edustajat valitaan !!Kai heissä on niitä piileviä kykyjä,
Joita ei äänestäjä näe ikinä!
Matti taas ruotii välejään Ruususen kanssa,,,
Tulee mieleen,, eiköhän nämä viimeaikaiset eduskunnan temput herätä hilpeyttä naapurimaissa....kaikkine rintajuttuineen.....- Hintriika*
Kai se vähän lohduttaa pääministeriä, että voi puuttua edes omiin asioihinsa. Storan Enson asioihin ei uskalla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1431892
- 1141477
Maailmanlaajuinen tietokone ongelma?
Kuinka systeemit voidaan rakentaa niin että yksi tietokone ongelma vaikuttaa miljardin ihmisen elämään jopa viikkokausia911285- 1691272
- 891195
- 2071081
- 98997
- 46977
Venäjä lähettää 480 tuhannen sotilaan armeijan Suomen rajalle
Miten Suomessa vastataan Venäjän uhkaan sotilaallisesti204952Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt76838