Agenttipuhelimet

Vanha tarina, mutta laitetaampa myös tänne. Tää on huippu ja vielä tottakin! Lukijalta palstan kirjoitus vuodelta 1987

RAHALLE OLISI PAREMPAAKIN KÄYTTÖÄ KUIN AGENTTIPUHELIMIEN SUUNNITTELU

Oulussa on yliopisto, jossa on mittava Tekninen tiedekunta ja vaikka Kostamus-hanke onkin hiljattain saatu päätökseen, ei meidän ole mitään syytä epäillä etteikö menestyksellinen vienti Neuvostoliittoon jatkuisi vahvassa kasvussa vähintääkin seuraavan vuosisadan ajan.

Näin ollen on vähintääkin arveluttavaa ja vastuutonta, että Oulussa tuhlataan aikaa ja rahaa kaikenlaisten sähköisten leikkikalujen - kuten juuri nyt näiden agentti- eli kenkäpuhelimien - aikaavievään suunnitteluun. Insinöörikunta saisi lopettaa James Bond-filmien ja muun jenkkiroskan ihannoimisen, joka näyttää jo vaikuttavan vahingollisesti koko teknologisen kehityksen vakaviin tulevaisuudenlinjauksiin.

Kansainvälisen tiedeyhteisön silmiin ei myöskään ole syytä antaa kuvaa, että tasokas valtionyliopisto suosii fantasiahankkeita ja suoranaista leluteollisuutta. Maamme yhteiskunnallisen, taloudellisen ja ennen kaikkea teknisen kehityksen pääpaino tulee mukauttaa tärkeimmän ja edistyksellisimmän kansainvälisen yhteistyö- ja kauppakumppanimme eli Neuvostoliiton vastaaviin linjauksiin. Suomen menestys ja taloudellinen kilpailukyky, puhumattakaan kulttuuri- ja sivistyskehityksestä, tulee olemaan menestyksekäs vain ja ainoastaan pidettäessä yllä luottamuksellisia, hyviä ja sydämellisiä naapuruusuhteita Neuvostoliittoon. Talous ja tekniikka ovat näihin liitännäisiä. Johan sitä edellyttää YYA-sopimus ja suomalainen talonpoikaisjärkikin.

Suomelle on YYA-sopimuksen myötä annettu aito vapaus toimia hedelmällisessä yhteistyössä maailmanhistorian kehittyneimmän Rauhanvaltion ja kiistatta humanistisimman yhteiskuntajärjestelmän kanssa. Järki hoi! Älä jätä! Suomen tulevaisuus on raskaassa teollisuudessa ja alati syvenevissä suhteissa Neuvostoliittoon. Meillä on vielä toivoa siitä, että oma yhteiskuntammekin saavuttaa saman kehitystason kuin siellä on.

"Yksi avojalakanen monien puolesta" 1987
2445
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

samalla jotenkin liikuttava. :D "Maailmanhistorian kehittynein ja humanistisin rauhanvaltio" on historiaa,mutta "Lelu ja Fantasiatehdas" Nokia senkun porskuttaa... ;D

Olis kiva tietää mitä tälle suurelle visionäärille kuuluu nykyään...Nokialla insinöörinä ??

Äänestä
  • Eiköhän kyseinen "toveri" ole vieläkin Oulussa. Lienee samaa porukkaa, joka aikanaan toimi itäisemmässä Saksassa "agenttina". Koska "leluja" ei ollut sielläkään, ei niitä tarvita muuallakaan - näinhän se tulipalokommunistin logiikka menee.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tää on hauska kirjoitti:

Vanha tarina, mutta laitetaampa myös tänne. Tää on huippu ja vielä tottakin! Lukijalta palstan kirjoitus vuodelta 1987

RAHALLE OLISI PAREMPAAKIN KÄYTTÖÄ KUIN AGENTTIPUHELIMIEN SUUNNITTELU

Oulussa on yliopisto, jossa on mittava Tekninen tiedekunta ja vaikka Kostamus-hanke onkin hiljattain saatu päätökseen, ei meidän ole mitään syytä epäillä etteikö menestyksellinen vienti Neuvostoliittoon jatkuisi vahvassa kasvussa vähintääkin seuraavan vuosisadan ajan.

Näin ollen on vähintääkin arveluttavaa ja vastuutonta, että Oulussa tuhlataan aikaa ja rahaa kaikenlaisten sähköisten leikkikalujen - kuten juuri nyt näiden agentti- eli kenkäpuhelimien - aikaavievään suunnitteluun. Insinöörikunta saisi lopettaa James Bond-filmien ja muun jenkkiroskan ihannoimisen, joka näyttää jo vaikuttavan vahingollisesti koko teknologisen kehityksen vakaviin tulevaisuudenlinjauksiin.

Kansainvälisen tiedeyhteisön silmiin ei myöskään ole syytä antaa kuvaa, että tasokas valtionyliopisto suosii fantasiahankkeita ja suoranaista leluteollisuutta. Maamme yhteiskunnallisen, taloudellisen ja ennen kaikkea teknisen kehityksen pääpaino tulee mukauttaa tärkeimmän ja edistyksellisimmän kansainvälisen yhteistyö- ja kauppakumppanimme eli Neuvostoliiton vastaaviin linjauksiin. Suomen menestys ja taloudellinen kilpailukyky, puhumattakaan kulttuuri- ja sivistyskehityksestä, tulee olemaan menestyksekäs vain ja ainoastaan pidettäessä yllä luottamuksellisia, hyviä ja sydämellisiä naapuruusuhteita Neuvostoliittoon. Talous ja tekniikka ovat näihin liitännäisiä. Johan sitä edellyttää YYA-sopimus ja suomalainen talonpoikaisjärkikin.

Suomelle on YYA-sopimuksen myötä annettu aito vapaus toimia hedelmällisessä yhteistyössä maailmanhistorian kehittyneimmän Rauhanvaltion ja kiistatta humanistisimman yhteiskuntajärjestelmän kanssa. Järki hoi! Älä jätä! Suomen tulevaisuus on raskaassa teollisuudessa ja alati syvenevissä suhteissa Neuvostoliittoon. Meillä on vielä toivoa siitä, että oma yhteiskuntammekin saavuttaa saman kehitystason kuin siellä on.

"Yksi avojalakanen monien puolesta" 1987

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu