Terveiset Gambiasta - maasta, joka on keskustelupalstojen eniten haukutuin lomakohde. Odotukset eivät siis olleet minullakaan korkealla, kun Senegalin rajan ylitin.
Olen kiertänyt maailmaa pitkin ja poikin, käynyt yli kuudessa kymmenessä maassa, nähnyt yhtä sun toista. Gambia ei ole ehkä kaunein, jännittävin tai rennoin lomakohde, mutta yhdessä suhteessa Gambia on ykkonen: miehissä.
Mieskuvani on rakentunut vuosien mittaan pitkälti suomalaisten miesten kautta. Tykkään suomalaisista miehistä, mutta mitään estettisiä kokemuksia suomalaiset miehet eivät ole juurikaan tarjonneet. Miesvartaloa en ole juuri koskaan siis oppinut pitämään erityisen kauniina. Suomalainen vartalotyyppi kun on tasapaksu, ponäkkä ja hieman tukeva.
Toista on Gambiassa.
Gambialaiset miehet ovat varreltaan kauneimpia kaikista, mitä olen nähnyt. Pitkiä (yli kaksi metriä ei ole harvinainen mitta miehelle), solakoita ja jänteviä. Lihakset piirtyvät kauniina rasvattomasta kehosta. Ja se lihaksista tärkein... voin kertoa, että kokoa loytyy. Kolmella ensimmäisellä miehelläni kaikilla pituus lähenteli pariakymmppiä.
Gambialaisista miehistä voi olla montaa mieltä, mutta jos haluaa keskittyä puhtaasti fyysisiin ja esteettisiin nautintoihin, voin suositella Gambiaa!
Huh, huh mitä miehiä!
31
11875
Vastaukset
- Meisseli22
Itselläni on 22cm tärkein lihas vaikka en olekaan lähempänä 2 metriä.Mutta en ole myöskään paskanruskea tai musta.
Onko muuten oma läppäri mukana?Gambialaisissa tietsikoissa tuskin on skandinaavisia merkkejä:p- GambiAnu
Itselläsi saattaa olla mitä hyvänsä (WHO:n tutkimus 90-luvulta kertoo 4%:lla valkoisista eurooppalaisista miehistä olevan 20 penis), mutta uskon että itselläni on enemmän asiantuntemusta miesten mittojen kansainvälisestä vertailusta. Tämänkin matkan (kuten kaikki muutkin 3-6 kuukauden kiertomatkat) ovat sponsoroineet suomalaiset miehet. :)
Oman kartoituksen mukaan gambialaiseen ruumiinrakeenteeseen kuuluu myos iso penis.
Mitä taas tulee ääkkosiin, kerrottakoon, että lukijaystävällisyyden takia osaan käyttää copy-pastea. Mutta vain tokavikan aakkosen kohdalla - en viimeisen. - happamia
Kyllä on meisseli taas happamena. Mitä sinä täällä kyttäät toisten meisselin käyttöä! Mene vaan käyttelemään omaasi. Vai onko kenties niin, ettet kelpaa kellekään, ja siksi täällä jatkuvasti valitat?
- pellegrino
happamia kirjoitti:
Kyllä on meisseli taas happamena. Mitä sinä täällä kyttäät toisten meisselin käyttöä! Mene vaan käyttelemään omaasi. Vai onko kenties niin, ettet kelpaa kellekään, ja siksi täällä jatkuvasti valitat?
No toi on tollanen kakara, pyörii näillä palstoilla jatkuvasti kommentoimassa milloin mistäkin. Jotain puutettahan se paikkaa elämässä, vaikka olisi saatana puolimetrinen kanki housuissa.
- se on
pellegrino kirjoitti:
No toi on tollanen kakara, pyörii näillä palstoilla jatkuvasti kommentoimassa milloin mistäkin. Jotain puutettahan se paikkaa elämässä, vaikka olisi saatana puolimetrinen kanki housuissa.
toi lorttoviljelijä. Joka ketjussa käy kertomassa kuinka suominaiset käy vaan munaa hakemassa maailmalta, eivätkä sielläkään kelpaa (hah hah, vai käyköhän viel etelänmailla vakoilemassa suomityttöjen tekemisiä kun noin hyvin tietää...). Ristiriitaista se että itse haikailee naista Aasiasta kun siel on niin viisaita. Siinä olen kyllä samaa mieltä! Osaavat upeasti kusettaa huonoa englantia solkkaavaa suomiurosta ja nauravat paskaiset naurut päälle. On ollut meilläkin hauskoja hetkiä kun monesti nähnyt lemmenkipeän lökäpöksyn shoppailemassa daamia ja loppulomasta jo kyselee miten sen sais Suomeen vietyä.
- varmasti
on tärkein osa sun kropassasi, sillä sentään voi kusta! Toi yläpää kun tuntuu pitävän kaikki nesteet sisällään.
- Meisseli22
varmasti kirjoitti:
on tärkein osa sun kropassasi, sillä sentään voi kusta! Toi yläpää kun tuntuu pitävän kaikki nesteet sisällään.
tarpeen vaatiessa tarjoan palokunnalle sammutusapuani isolla letkullani.Mutta suomihoroon en sitä työnnä paitsi maksulliseen,ajatus/pelko ämmästä joka on nussinut murjaanin kanssa saa etomaan:(
- Marienhof
saa kaikilla koneilla kirjoitettua! Kokeile vaikka itsekin, ensin caps-lock, sitten se enterin vieressä oleva merkki, caps lock pois ja sitten kirjain ja saat ääkkösten pisteet!
- se katajaan kapsahtaa
Meisseli22 kirjoitti:
tarpeen vaatiessa tarjoan palokunnalle sammutusapuani isolla letkullani.Mutta suomihoroon en sitä työnnä paitsi maksulliseen,ajatus/pelko ämmästä joka on nussinut murjaanin kanssa saa etomaan:(
Ne maksulliset nussineet satoja kertoja murjaaneja ja karvaranteita ja sullekko kelpaa ja vielä maksat siitä?
- tietokoiden syvä maailma...
melkeimpä kaikilta koneilta saa niin ä:T å:t kui ö:tkin... alt vaan pohjaan je 0228 niin yllattaa... itse kirjoittelen turkkilaisella koneella juuri...
- kukonmunat
GambiAnu kirjoitti:
Itselläsi saattaa olla mitä hyvänsä (WHO:n tutkimus 90-luvulta kertoo 4%:lla valkoisista eurooppalaisista miehistä olevan 20 penis), mutta uskon että itselläni on enemmän asiantuntemusta miesten mittojen kansainvälisestä vertailusta. Tämänkin matkan (kuten kaikki muutkin 3-6 kuukauden kiertomatkat) ovat sponsoroineet suomalaiset miehet. :)
Oman kartoituksen mukaan gambialaiseen ruumiinrakeenteeseen kuuluu myos iso penis.
Mitä taas tulee ääkkosiin, kerrottakoon, että lukijaystävällisyyden takia osaan käyttää copy-pastea. Mutta vain tokavikan aakkosen kohdalla - en viimeisen.Teetkö rahaa sielläkin huoraamalla. Sellainen nimittäin paistaa läpi tekstistäsi kun tiedät munista enemmän kuin munantuottajat yhteensä.
Jos minä menisin Gambiaan niin en kyllä viitsisi maata sängyssä koko matkaa. Kyllähän siellä on muutakin nähtävää kuin se millainen muna on kukolla. Matkailu avartaa mutta sulla näköjään vain yhtä paikkaa. Säälittävää.
Gambia on maana varmaan tosi eksoottinen, käy tyttöparka nyt sentään olohuoneessa matkasi aikana.
- xenomania
Pisimmät miehet tässä:
http://en.wikipedia.org/wiki/Human_height
Gambiakin sieltä löytyy ja maaseudun miesten keskipituus on huikeat 168 cm, eli todellisuus on aika kaukana fantasioittesi mustista jättiläisistä. :-D- Jeppe James
Lortto narahti peestä aika nopeasti.*mustat lihaksikkaat goljatit*
- kirjoittaja vaikuttaa
Jeppe James kirjoitti:
Lortto narahti peestä aika nopeasti.*mustat lihaksikkaat goljatit*
eräältä kuuluisalta transsulta jonka matkoista niin etelä-amerikassa kuin Venäjälläkin saa lukea netistä.
- Sixth Sense
kirjoittaja vaikuttaa kirjoitti:
eräältä kuuluisalta transsulta jonka matkoista niin etelä-amerikassa kuin Venäjälläkin saa lukea netistä.
Jos pois lasketaan Anu nimimerkistä,mistään muusta ei ilmene kyseessä olevan nainen.Texti voi aivan yhtä hyvin olla hintin/transun kirjoittama;)
- soma somali-ali
kokonaista 168 cm :DDDDDDDD no täytyy sen meisselinkin olla sitten ainakin 10 cm.
kun tähän lisätää gambialaisten keskimääräinen ÄO 65, niin kyllä te varsinaisia alfauroksia olette taas löytäneet :))
http://www.volkmar-weiss.de/table.html - GambiAnu
kirjoittaja vaikuttaa kirjoitti:
eräältä kuuluisalta transsulta jonka matkoista niin etelä-amerikassa kuin Venäjälläkin saa lukea netistä.
Ethan vaan ole missannut tata keskustelua:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=104&conference=4500000000000721&posting=22000000030004970#22000000030004970 - ettei sitten
GambiAnu kirjoitti:
Ethan vaan ole missannut tata keskustelua:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=104&conference=4500000000000721&posting=22000000030004970#22000000030004970livejournalissa olevat fantasiat riittäneet...
- alfauros pitää alfauroksista
soma somali-ali kirjoitti:
kokonaista 168 cm :DDDDDDDD no täytyy sen meisselinkin olla sitten ainakin 10 cm.
kun tähän lisätää gambialaisten keskimääräinen ÄO 65, niin kyllä te varsinaisia alfauroksia olette taas löytäneet :))
http://www.volkmar-weiss.de/table.htmlSitähän suomalaiset naiset ovat. Ja näyttävätkin siltä, valitettavasti...
- GambiAnu
ettei sitten kirjoitti:
livejournalissa olevat fantasiat riittäneet...
Olipa kerran Tsekissa tytto. Tytto oli adoptoitu perheeseen. Toinen perheen lapsista, poika, eli vankina kellarissa.
Olipa kerran Norjassa poika, joka kavi koulua. Erinaisten koukeroiden kautta selvisi, etta poika olikin tytto. Tai oikeastaan nainen.
Ja kun koukeroita tutkittiin nainen olikin sama kuin ylla mainitun tsekkiperheen adoptiotytto.
/////////////////////////////////////////////
Elamaa on monenlaista, ihmisia on monenlaisia. On myos monenlaisia tapoja asennoitua elamaan ja ihmisiin ymparilla.
Yksi tapa on nahda kaikki valheena.
Toinen tapa on elaa sydan ja mieli auki. - Taasnäitä
soma somali-ali kirjoitti:
kokonaista 168 cm :DDDDDDDD no täytyy sen meisselinkin olla sitten ainakin 10 cm.
kun tähän lisätää gambialaisten keskimääräinen ÄO 65, niin kyllä te varsinaisia alfauroksia olette taas löytäneet :))
http://www.volkmar-weiss.de/table.htmlMistähän johtuu, että näiden miesten ja kampianusten välille syntyy "henkinen yhteys" niin helposti.
- ihastut Gambiaasi
ja jäät sinne. Suomessa on jo enemmän kuin tarpeeksi kaltaisiasi luonnevikaisia miesnaisia.
Toisaalta minulle yhdentekevää, koska jätän tämän miehisien naisten ja naisellisten miesten maan lähiaikoina. Kuka täällä voisi olla onnellinen? Katsokaa ympärillenne ja laskekaa hymyt ja naurut. Ei taida olla montaakaan... - Nasse27
Joo, siellä on kuulemma pojilla melkoiset makkara, meikä jää toiseksi.
Yliopistossa proffa oli kertonut, että pituutta on jopa 30 cm, jolloin naiset lähtivät luennolta ja proffa huuteli, että seuraava lento on vasta ensi tiistaina,,
Miehen mitta 10? 15? 20? yli 30 - Moscow Mule
Gambialainen mies voi olla ihan millainen vaan, mutta suomilorrto pysyy edelleenkin persjalkaisena töppösutturana eikä siitä muutu. Poistun Moskovaan.
- Isotekeehyvää
Iso lihaksikas gambialainen nam nam.
- ReinoMatias
Minä olen vissiin tyypillinen suomalainen mies 175cm,80kg, 13cm.Palkka 4800e/kuukausi.
Näillä mennään enkä suomalaisiin akkoihin koske enää pitkällä tikullakaan,
Lattatissit ja ylileveä lautaperse....Ei juuri rumempaa ilmestystä voi olla olemassa.Tuohon vielä päälle nonstop nalkutus.
Ei ne gambialaisetkaan varmaan jaksa kuunnelle esim. aloittajaa kuin maksimissaan sen kaksi viikkoa minkä siivoojan palkalla pystyy siellä olemaan.- Seksiäsuomalaisillekin
Erilaisuus vetää aina puoleensa ihmisiä eikä siinä mitään pahaa ole. Turha suomalaisten täällä toisiaan on haukkua; samoista geeneistä me ollaan niin naiset kuin miehetkin. Terveellisillä elämäntavoilla ja kovalla treenillä voi omia fyysisiä ominaisuuksia parantaa. Suomalainen nainen tuskin on maailmalla sen tavoitellumpi kumppani kuin suomalainen mieskään. Samasta puusta meidän on veistetty vaikka kuinka haluttaisiin muuta väittää.
Se mikä täällä tuntuu minusta unohtuvan, niin ulkomailla ylipäätään käy flaksi paljon paremmin kuin kotimaassa. Suomessa keskinkertaisuus saa lähinnä keskinkertaista. Kun sitten lähtee ulkomaille, niin siellä tavallinen suomalainen ylipainoinenkin onnistuu yleensä pokaamaan itseään huomattavasti viehättävämmän ihmisen. Elintasoerolla on varmasti oma osuutensa tässä, mutta myös erilaisuuden arvostamisella. Esimerkiksi Kuubasta sekä naiset että miehet löytävät sellaisia seksikumppaneita, mista kotimaassa ei pysty kuin unelmissaan haaveilemaan. Kun itse olin opieskeluaikana paljon Itä-Euroopassa, niin jostain syystä sain erittäin kauniilta naisilta aivan eri tavalla huomiota kuin mitä Suomessa. Näin se vaan menee. Turha siitä täällä on brassailla ja kotimaista vastakkaista sukupuolta arvostella.
- ppaap
Puhutaan mitä puhutaan, mutta Afrikasta saa tauteja suurella todennäköisyydellä. Keskieuroopasa on oikeat naistenmiehet, ei jää kaipaamaan kuin uusintaa.
- seksisuomi
Ei se meisselin koko ole ratkaiseva, vaan kuinka sitä osaa käyttää ja kuinka kauan se kestää käyttöä.
Myös kaikki muu, mikä liittyy seksiin on tärkeää. Esileikit, rakastelun kulku ja myös sen jälkeiset tapahtumat ovat oleellisia ainakin minun tyytyväisyyteeni. - ppaap
Provo tämä selvästi on.
Ei suomalaiseet naiset tyhmiä ole. Eivät naiset ole niin seksiorientuneita kuin suomalaiset miehet, Suomalainen mies elää jatkuvassa epävarmuudessa itsestään ja seksualkisista kyvyistään. Luulen , että suomalainen nainen on tyytyväinen sellaiseen mieheen joka tyydyttää heidät seksuaalisesti ja myös henkisesti.
Suomalaisen naisen ei tarvitse , eikä hän haluakkaan lähteä Afrikkaan kuin kuviteltujen mielikuvien vuoksi.
Oikea suomalainen mies on mahtava, mutta väärä on kamala ja sama pätee myös muihin kansallisuuksiin. - Monta
Aloittaja kirjoitti että kolmella ensimmäisellä liki parikymmentä senttiä.
Ei käynyt ilmi paljonko oli seuraavilla kolmella...ja sitä seuraavilla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400005217910- 2332735
- 262601
- 1641989
- 1201854
24h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?61636Kansallismieliset järjestöt muistelivat Tammisunnuntaita eri puolilla maata
Ugissa muisteltu kunnolla. 🔥 https://www.kansalainen.fi/kansallismieliset-jarjestot-muistelivat-tammisunnuntaita-eri-p21386- 781219
Nyt mielipiteitä kehiin?
Niin ,onko arvon kuhmolaiset teidän mielestänne kaupungin hommissa turhia työpaikkoja/työntekijöitä? Mielipiteitä tu621198IS: Paljastus - Tästä syystä Marika jätti Diilin kesken -Tilittää: "Jäi vähän karvas maku, koska..."
Diilissä lähti yllättäen yksi kisaaja. Voi harmi, leikki loppui liian varhain… Diilissä Jaajo Linnonmaa etsii vetäjää Ka41175