Kertokaahan tuosta ameebasta, jonka olette saaneet vedestä. Hampaidenpesukeskusteluissa kävi ilmi, että joku oli semmoisen saanut. Millaiset oireet, miten pääsee eroon? Onko monellekin osunut kohdalle?
mutta pääsääntöisesti se on kuin tavallista rajumpi vatsatauti, joka ei mene ohi. Tarpeeksi kattava labraviljely paljastaa syyllisen, ja oikealla lääkityksellä siitäkin ilkeästä "kotieläimestä" pääsee onneksi eroon.
0Äänestä
matkustaja
Minulle ensimmäinen lääkäri ei määrännyt lääkitystä, kun sanoi että elimistö itse hoitaa ko. loisen... toisilla aiheuttaa oireita ja toiset eivät edes tiedä välttämättä saaneensa loista... Hakeuduin toiselle lääkärille, kun oireet vain jatkuivat.
Oireet itselläni vaihtelivat lähes oireettomista päivistä päiviin, jotka lähinnä vietin vessassa... eli vaihtelee laidasta laitaan. Kaikkinensa tuota vuoristorataa kesti n. neljä viikkoa... söin kaksi lääkekuuria ja jälkimmäinen vihdoin tehosi.
0Äänestä
Parasiitin
Olin reissussa ja kotiin tultua alkoi noin 1kk. kuluttua käsissä tulemaan puutumista, sekä jomotusta, sitten alkoi imusolmukkeisiin tulla gofpallon kokoisia pahkuroita. Aluksi tutkittiin sydänvikaa, reumaa... Lopulta joku tajusi kysyä olenko ollut matkoilla, ja lopultahan se löytyi. Veressä pieniä matomaisia loisia, jotka lisääntyvät ja lisääntyvät. 50% länsimaissa kuolee kyseiseen loiseen, kehitysmaissa n. 90%. Ensin söin muutaman antibiootin, ei mitään vaikutusta, sitten jonkin hevoskuurin, eikä sekään vielä tehonnut. Saksasta saatiin jokin lääke, jolla loinen lähti, mutta oli tullut takaisin muutaman viikon kuluttua. Lopulta löytyi kokeiluasteella oleva lääke aasiasta, jonka avulla loinen lähti. Tästä on nyt aikaa 2 v. Syy on ilmeisesti ollut huonosti kypsennetty kala, söin matkalla sekä sushia että kalakeittoa.
Vastaukset 3
Vanhimmat
mutta pääsääntöisesti se on kuin tavallista rajumpi vatsatauti, joka ei mene ohi. Tarpeeksi kattava labraviljely paljastaa syyllisen, ja oikealla lääkityksellä siitäkin ilkeästä "kotieläimestä" pääsee onneksi eroon.
Minulle ensimmäinen lääkäri ei määrännyt lääkitystä, kun sanoi että elimistö itse hoitaa ko. loisen... toisilla aiheuttaa oireita ja toiset eivät edes tiedä välttämättä saaneensa loista... Hakeuduin toiselle lääkärille, kun oireet vain jatkuivat.
Oireet itselläni vaihtelivat lähes oireettomista päivistä päiviin, jotka lähinnä vietin vessassa... eli vaihtelee laidasta laitaan. Kaikkinensa tuota vuoristorataa kesti n. neljä viikkoa... söin kaksi lääkekuuria ja jälkimmäinen vihdoin tehosi.
Olin reissussa ja kotiin tultua alkoi noin 1kk. kuluttua käsissä tulemaan puutumista, sekä jomotusta, sitten alkoi imusolmukkeisiin tulla gofpallon kokoisia pahkuroita.
Aluksi tutkittiin sydänvikaa, reumaa...
Lopulta joku tajusi kysyä olenko ollut matkoilla, ja lopultahan se löytyi.
Veressä pieniä matomaisia loisia, jotka lisääntyvät ja lisääntyvät.
50% länsimaissa kuolee kyseiseen loiseen, kehitysmaissa n. 90%.
Ensin söin muutaman antibiootin, ei mitään vaikutusta, sitten jonkin hevoskuurin, eikä sekään vielä tehonnut.
Saksasta saatiin jokin lääke, jolla loinen lähti, mutta oli tullut takaisin muutaman viikon kuluttua.
Lopulta löytyi kokeiluasteella oleva lääke aasiasta, jonka avulla loinen lähti.
Tästä on nyt aikaa 2 v.
Syy on ilmeisesti ollut huonosti kypsennetty kala, söin matkalla sekä sushia että kalakeittoa.